Luin Heidi Rundgrenin esikoisrunokokoelman "Syntymä".
Luen runoja hyvin harvoin. Pidin Heidin teoksesta. Minua puhutteli erityisesti "Hän kulki jälkiä jättämättä".
- - -
Kirjan innoittamana laitan tähän nelisen vuotta sitten erään vaikuttavan uneni perusteella kirjoittamani runon
The Real Temple
I
paita selkään
”sir, you need a room?”
liimautuneena
”taxi?”
temppeli näkyy
”sir?”
heti juna-asemalta
”please sir?”
riksalla
torin
”fresh fruits, sir?”
kuhisevan
”rolex, special price for you”
ohi ylös
temppelimäelle
käännös
kujalle
käännös?
”excuse me but…”
kohti aurinkoa
”sir, this is the
right place”
vaatimattoman talon eteen
“exuce me but”
ovi avoinna
”sir, just step in please”
hämärää ilmaa
leikkaava
valokiila osuu
lattialla istuvaan
mieheen
lähemmäksi
arkana
avaa silmänsä
tarttuu käsiini
vetää minut lempeästi
alas
painaa otsansa
otsaani vasten
”relax
i’m just an
ordinary man”
ulkona haukkuu koira
II
mies iätön
katsoo lempeästi
”looking for the temple?
buddha?
christ?
truth? wisdom?”
mies iätön
vanhus?
hymyilee
“the temple
the real temple
the only real temple
is right here”
koskettaa rintaani
“it’s in your
heart”
”yes but…”
”the peace
the wisdom
the love you
hunger for
wait for
you
in there”
“yes but…”
”and to get in,
to get in”
”yes?”
”you have to be
small enough
humble enough
to enter the
inner temple”
“yes”
“and in that very
temple
you will meet
the eternal
light”
räpyttelen silmiäni
kirkkaassa
valossa
hotellihuoneessa
teetä
hedelmiä
III
temppeli kylpee
auringossa
täynnä valoa
totuutta
rakkautta
ulkona musta
joulukuu
temppeli
ei-kenenkään
maalla
ulkona musta
märkyys
ei-kukaan
hymyilee
sydämen temppelissä
-gs
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti