- - -
Facebookissa on "Kirkko Suomessa" -niminen ryhmä. Siitä tykkää yli 15000 ihmistä. Ryhmässä kysyttiin hiljattain, että "mitä tekisit, jos sinulla olisi avaimet kirkkoon?" Mitä minä tekisin?
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on kääntynyt selvään laskuun. Kirkkoon kuuluvien osuus on laskenut 85%:sta 77,2%:iin, mikä toki edelleen on suuri osuus. Ruotsissa vastaava luku on 68,8%, mikä on pohjoismaiden alhaisin. Kirkossa on varmasti paljon pohdittu, mitä tehdä. Kuinka profiloitua modernissa maailmassa? Kuinka puhutella nykyihmistä? Ennen omaa vastaustani haluan heti alkuun korostaa, että kirkko tekee paljon erittäin arvokasta työtä. Esimerkiksi erilaiset lapsille ja varttuneemmillekin suunnatut kerhot ovat hieno mahdollisuus. Myös vähäosaisten auttaminen ja sielunhoidollinen tuki on Jeesuksen opetuksen mukaista toimintaa.
Kirkko nojaa opillisesti kristinuskoon. Suurin osa meistä rippikoulun käyneistä osaa uskontunnustuksen "Minä uskon Isään, Jumalaan... sekä Hänen ainoaan Poikaansa... joka ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista... ja on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita..." Tyypillisesti ajattelemme, että meille opetettu kristinusko on suoraa ja väärentämätöntä Jeesuksen opetuksiin pohjautuvaa oppia. Voidaan sanoa, että meille tutussa kristillisessä opissa korostetaan "Christo pro nobis" (Kristus puolestamme). Kirkko nimittäin opettaa, että meidän ei tarvitse tehdä mitään pelastuksen eteen, sillä kaikki on valmista. Meidän tarvitsee vain vastaanottaa pelastuksen lahja, joka pohjautuu ristinkuoleman kautta tehtyyn sovintoon Jumalan ja ihmisen välillä.
Kirkon ja nykykristinopin suurimpana tragediana pidän ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina tehtyä gnostisten juurien katkaisua. Tämän myötä käsityksemme alkukristillisyydestä on lähes poikkeuksetta vääristynyttä. Olemme lukeneet ja kuulleet valtataistelun voittajien kitkeriä todistuksia gnostisesta "harhaopista", joka tuli puhdasoppisuuden nimissä kitkeä pois alkukirkon piiristä.
Minusta kirkon tulisi palauttaa opilliseen ytimeen ajatus "Christo in nobis", Kristus meissä. Tällä en tietenkään tarkoita farisealaista pöyhkeilyä omalla vanhurskaudella, vaan tervettä nöyryyttä, jotta Jumalan voi kohdata sisäisesti, sielun temppelissä, sydämessä. Hylätyn alkuperäisen kristinuskon gnostisessa muodossa on kyse nimenomaan Kristuksesta ihmisessä. "Gnosis" viittaa sisäiseen tuntemukseen totuudesta, sisäiseen tietoon Kristuksesta. Mullistavaa gnosiksessa on se, ettei ihminen kaipaa eikä tarvitse mitään tai ketään ulkoista auktoriteettia, oppia tai organisaatiota kertomaan tai osoittamaan oikea ja väärä. Sen sijaan ihminen voi sisäisesti, sielunsa kautta oppia tuntemaan totuuden. Alkukirkolliselle valtaeliitille tämä oli suuren luokan skandaali. Tiukkaan hierarkiaan, käskytykseen ja kontrolliin viehättyneille alkukirkon piispoille, papeille ja rivijäsenille tämä oli mahdotonta hyväksyä. Gnostikko ei nimittäin missään olosuhteissa suostunut manipuloitavaksi. Gnostikot välttivät viimeiseen asti jäykkää organisoitumista. Tämä ilmeni mm. niin, että jokaisen kokoontumisen aluksi arvottiin, kuka puhuisi ja kuka toimittaisi ehtoollisen. Arpa saattoi luonnollisesti osua myös naiseen. Tämä ei todellakaan miellyttänyt patriarkaaliseen jumalakuvaan takertuneita valtapolittisia pelureita! Gnostikoista oli päästävä eroon, hinnalla millä hyvänsä.
Gnostisen kristinuskon sijaan kehiteltiin ja dogmatisoitiin veriteologinen sovitusoppi. Se on minusta käsittämätön ja jumalakuvan osalta yhteensovittamaton ajatusmalli. Esimerkiksi 1. Johanneksen kirjeessä (4:8, 16) sanotaan, että Jumala on rakkaus. Jos näin on, niin miksi ihmeessä maailmankaikkeuden Luoja olisi syvästi vihainen Linnunradan laidalla, tomuhiukkasella nimeltä Maa asuvalle pikkuruiselle ihmispololle? Kosmoksen arkkitehtiko olisi niin raivoissaan, että vaatii ehdottomasti sovituksen, veriuhrin? Taivaan ja maan luojako ei voi antaa anteeksi millään muulla ehdolla kuin vaatimalla viattoman sijaiskärsijän? Jos uskot ristinkuolemaan, niin pelastut ikuiseen autuuteen ja jos et usko, niin kärsit ikuisesti?
Mikä olikaan rikos, joka johti suureen pelastusoperaatioon ja Golgatalle? Tunnemme tarinan alkuperäisestä onnelasta, jossa vallitsi tasapaino ihmisen ja Jumalan välillä. Paratiisissa kaikki oli täydellistä kunhan ihminen vain ymmärsi noudattaa erästä ehdotonta kieltoa. Ihminen ei missään tapauksessa saanut olla utelias. Hän ei saanut oppia, hän ei saanut yrittää ottaa asioista selvää. Jumala nimittäin sijoitti Paratiisiin Hyvän ja Pahan tiedon puun, jonka hedelmiin ei saanut koskea. Jumala tahtoi ihmisen pysyvän lapsenomaisessa tietämättömyyden tilassa. Kaikki toimikin hienosti kunnes eräänä päivänä Eeva-parka hairahtui kuuntelemaan petollisen käärmeen kuiskuttelua. "Onko Jumala todellakin sanonut..." (1. Moos.3:1). Eeva maistoi kuin maistoikin tiedon hedelmää. Kun hän näki, "että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä" (1.Moos 3:6), tahtoi hän luonnollisesti tarjota tiedon hedelmää Aatamillekin. Jumalan mielestä tämä rikkoi idyllin peruuttamattomasti ja sanktiot olivat kovat: Jumala kirosi käärmeen, aiheutti Eevalle kovat synnytystuskat, antoi Aatamille kovan työn raatamisen (1.Moos 3:14-19) ja lisäksi ajoi ihmisen pois Paratiisista. Käärme, nainen ja tiedonjano demonisoitiin. Seuraukset olivat kauaskantoiset. Vielä tänäänkin valitettavan moni tieteellisissä piireissä suhtautuu torjuvasti ja jopa vihamielisesti kaikkeen mikä hiukankin haiskahtaa uskolta ja uskomiselta. Tiede ja usko nähdään toistensa vastakohtina.
Uskotko sinä edelläkuvatun kaltaiseen Jumalaan? Uskoit tai et, se on jumalakuva, jota kirkko meille opettaa. Se on virallinen kristinusko pähkinänkuoressa. Gnostisten ainesten "puhdistamisen" ja Raamatun kaanonin muodostamisen jälkeen kristinusko käsitetään edelläkuvattuna "ainoana totuutena" Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta, välirikosta ja sovituksesta. Uskonko minä siihen? Kuulun kirkkoon, mutta minun on tunnustettava: minä en tunne tällaista Jumalaa. Sydämessäni en tunnusta tällaista tyrannia. Ehkä sinulle on uutta tämä: alkuperäinen kristinuskokaan ei tuntenut tällaista julmurijumalaa.
Raamattu on kirkolliskokousvääntöjen ja muokkaamisen ja suoranaisen väärentämisen (esimerkiksi Paavalin nimiin laitetut naisvastaiset tekstit) tuloksena sovittu kirjoitusten kokoelma. Se ei ole taivaasta tupsahtanut. Jos avoimin mielin haluaa laajentaa ja syventää käsitystään kristinuskon juurista, niin ehdottomasti kannattaa tutustua myös muihin lähteisiin kuin kirkollispoliittisen valtapelin voittajien kirjoittamaan tarinaan.
Millainen on Jumala? Viisainta olisi vaieta, sillä jokainen käsite rajaa, vähentää, sulkee pois Jumalaa, joka on kaikki. Muista, että seuraava on vain käsitteitä, vain likimääräisiä kuvia äärettömästä, vain tienviittoja. Älä jää katsomaan sormea, joka osoittaa kuuta. Tässä tienviittoja: Jumala on rakkaus. Jumala on kaikki. Ei ole paikkaa, missä Jumala ei olisi. Etsit siis Jumalaa? Hyvä. Älä säntäile tuonne tai tänne, käänny tietoisuuteesi, hiljennä mielesi. Odota, kuuntele. Jumala puhuu hiljaisuudessa.
facebook.com/OnKaikki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti