Huominen on hypoteesi, todellisuus on unta vain ja identiteettikin vain harhaa?
Kauan sitten mietin tätä kysymystä perusteellisesti ja päättelin että Descartesin - kaikki kunnia hänen ajattelulleen - "cogito ergo sum" perustui myös epävarmuuteen.
Itse asiassa ainoa asia mistä subjekti voi olla varma on se, että "on ajatuksia" tai vielä yleisemmin "on jotakin". Mitä sitten tuo jotakin on ja millaisen uskon hypyn vaatii tietoteoreettisen subjektin ja ns. ulkomaailman olemassaolon olettaminen - ne ovat yksilöllisiä hyppyjä, erimittaisia kullakin. Jotkut eivät koko asialla päätään koskaan vaivaa kun jotkut toiset pohtivat kysymystä ratkaisua saavuttamatta ja ehkä jopa mielenterveytensäkin menettäen.
Kun tämän uskon hypyn kukin on tehnyt, alkaa työ - kuka olen, mistä tulen ja miksi. Mitä on maailma ja mitä on todellisuus?
Mitä on tieto ja ennen kaikkea, kuinka voin tietää?
Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden.
Jokainen kulkee omaa polkuaan omista lähtökohdistaan ja toisinaan polkumme risteävät, matkalaiset kertovat toisilleen näkemästään ja kokemastaan sekä matkan määränpäästä. Toiset ajelehtivat ja toiset näkevät tarkemmin minne ovat matkalla.
Polkuani tallatessa olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että todellisuuteen ja ihmisyyteen kätkeytyy arkiajattelulta salattu kerros, ydin -
jotakin jota voisi kutsua vaikkapa Rakkaudeksi tai Ikuiseksi hengeksi tai Jumalaksi. Voin kuvata tuota ydintä epätäydellisin käsittein, vaikka ehkäpä viisainta olisi olla ihan vaiti ja levätä ja kuunnella ja oppia tuossa salatussa lempeässä hiljaisuudessa. Toisaalta filosofialleni on tunnusomaista se, että arvokkaina pitämäni löydöt tulee jakaa toisten kulkijoiden kanssa. Ja niinpä jaan niitä - siitäkin huolimatta että moni pitää niitä arvottomina,
siitäkin huolimatta että moni pitää minua haihattelijana,
siitäkin huolimatta.
Sillä jos yhdenkin kanssamatkaaja oivaltaa jotakin löytöjeni myötä, ei kokemukseni jakaminen ole ollut turhaa.
Monen itseään älykkäänä pitävän tragedia on asioiden älyllistäminen kapeasti määritettävän älykkyyskäsityksen kautta. Kun tällainen älyllistäjä kuulee todellisuuden ytimessä piilevästä Ikuisesta hengestä, hän huvittuu. Hän vaatii näyttöä. Hän haluaa tietää metodin. Kuinka ikuinen henki ilmenee ja kuinka siitä voidaan saada tietoa ja kuinka ilmiön todellisuus voidaan varmentaa...
Tieteen tekemisen yksi keskeinen periaate on falsifioitavuuden vaatimus; todellisuutta koskeva väite on periaatteessa voitava falsifioida jotta se on mielekäs. Väite "Jumala on olemassa" ei tässä valossa ole mielekäs, sillä sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, se ei ole falsifioitavissa. Sen sijaan väite "kuu on juustoa" on sikäli mielekäs, että asian voi tutkia ja todeta, kuinka on.
Minä vastaan älyllistäjälle, että hengen ulottuvuutta ei voi "tutkia". Hengen ulottuvuutta koetaan, eletään.
Älyllistäjän tragedia on jumiutua klassiseen tieteentekemisen tapaan jakaa oleva kahtia; tutkijaan ja tutkittavaan. Tästä seuraa kahtiajako myös tietämisen käsitykseen; joku tietää (subjekti) jotakin jostakin (objekti). Kutsun tällaista epistemologiaa subjekti-objekti –dualismiksi. Hengen sfääriin ei ulotu dualistisella otteella. Hengen todellisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Epistemologisesti tämä merkitsee, että dualistinen tietokäsitys on hylättävä. Hengen sfäärissä ei ole erillistä tietäjää ja tiedettävää asiaa.
On tietäminen, gnosis.
-gs
(kuva Bremen lokakuu 2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti