"Tiede edustaa ihmisille kahta tärkeätä asiaa:
älyn loistaville käyttelijöille se on laillistettu ja syystä arvostettu menetelmien ja suhtautumisten valtatie suurempaan maailmantuntemukseen.
Mutta se on myös intuitiovammaisille piilopirtti, jonne sopii kipittää taiteen epämääräisyyttä pakoon, kutsua omaa urautuneisuuttaan logiikaksi, omaa levotonta ennakkoluuloisuuttaan kriittisyydeksi."
Hyvin sanottu, Markku!
- - -
On myös sanottu, että tieteellisen orientaation sokaisema on kuin ihminen joka illanhämärässä kotiin palatessaan huomaa hukanneensa talonavaimen. Viereinen katuvalo valaisee pienen alueen pihamaata ja juuri siltä ja vain siltä alueelta ihminen etsii avainta. Kun joku tätä hänelle ihmettelee, hän perustelee että "tästä on helpompi etsiä". Tarina ei kerro, löytyikö avain.
Tiede on avannut ja avaa meille monia hienoja ovia. Tiede on myös avannut ovia, joita ei olisi tarvinnut avata. Ihmisen eksistentaalisten kysymysten äärellä tiede on voimaton - olemisen mielekkyyttä konstituoivat miksi-kysymykset ovat tieteellisessä viitekehyksessä mielettömiä, irrelevantteja, käsitespekulaatiota jne.
Ihminen kohtaa elämässään auringonpaistetta ja myös ravistelua, joka mittaa ihmisen. Ravistelu punnitsee ihmisen credon. Miksi elän. Miksi olen. Minne menen.
Joku rakentaa kyynisyyden muurin ympärilleen; been there seen it done that kaikki on nähty, ei mitään uutta auringon alla. Kyyniselle elämä ei ehkä tuo pettymyksiä mutta toisaalta hänen elämänsä on kuin pitkä haukotus.
Tieteellisen orientaation kaikkivoipaisuuteen uskova selittää ihmisen eksistenssin tilapäisenä materialistisbiologistisena ilmiönä. Hänen maailmassaan ihminen on seksuaalienergian riivaama vallantahtoinen olento, joka vaihtelevalla menestyksellä sublimoi viettiään; tiede, taide, uskonto, politiikka... kaikki on vain verhottua seksuaalisuutta.
Ihminen on monitahoinen ja -tasoinen olento. Ihmisestä löytyy pimeyttä, komplekseja, raadollisuutta. Ihminen rakentaa pommeja ja tuhoaa ja tärvelee.
Mutta ihminen osaa myös rakentaa ja rakastaa ja anteeksiantaa. Ihmisessä on valoa, joka on osa universaalia Valoa. On esitetty, että ihmisen elämäntehtävä on voittaa sisäinen pimeys ja tulla valoksi. Se on minun credoni.
-gs
(kuvassa rakas lapseni Kreetan ilta-auringossa heinäkuussa 2009)
2 kommenttia:
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Siinä on ajatusta!
Kiitos Kimmo! Seuraavassa postauksessa ajattelin haastaa credoni.
-gs
Lähetä kommentti