Heinäkuisen Kreetan matkan innoittamana lainasin kirjastosta Zorbasin, Nikos Kazantzakisin veijaritarinan kirjanoppineen ja luonnonlapsen ystävyydestä. Mainio kirja, vaikka Zorbasin tässä-ja-nyt -elämänasenne vaikuttikin välillä kovin väkinäiseltä enkä allekirjoita hänen projektiaan materiaan sukeltamisen autuudesta. Puutteistaan huolimatta Zorbas oli paikoitellen siinä määrin kiintoisa että päätin tutustua kirjailijaan tarkemmin. Osoittautui että kyllä vaan Nikos on paljon kirjoittanut!
Käteeni osui Franciscus Assisilaisen kuvitteellinen elämäkerta aikalaisen ja kanssakulkijan, Frate Leonen silmin nähtynä. Voi sitä askeesin määrää ja mielenlujuutta! Ja kerronta on komeaa. Pyhä köyhyys levittää eteen 1200-luvun Italian väreineen ja tuoksuineen, oliivilehtoineen ja viinitarhoineen. Kilvoittelu on ankaraa ja haltioitumiset korkeita niin korkeita."Keltasirkku yllämme oli vaiennut, sekin kuunteli. Aurinko, kuu, tuli ja vesi astuivat halpaan majaan ja asettuivat Francescon ympärille ja kuuntelivat. Myös kuolema oli tullut sisään niiden kanssa, pidätti henkeään ja kuunteli. Mutta Francesco ei nähnyt mitään eikä ketään. Hän lauloi pää taakse taipuneena, ja vankilan kalterit taipuivat ha sallivat sielun vapaasti lentää."
Franciscuksen agenda oli tinkimätön - "köyhyys, rauha, rakkaus", mutta toisaalta hän tunnusti mahdollisuuden että vuorelle vie muitakin teitä. Franciscus valitsi hyvin jyrkän ja vaikean polun.
"Julistakaa sanan voimalla, jos osaatte. Mutta ennen kaikkea julistakaa elämällänne ja teoillanne. Mikä on korkeampi kuin sanat? Teko. Mikä on tekoa korkeampi? Vaikeneminen. Kiivetkää, veljeni, kiivetkää niiden tikkaiden päähän saakka, jotka johtavat Jumalan luo. Julistakaa sanoilla, julistakaa teoilla ja viimein, kun jäätte yksin, astukaa pyhään hiljaisuuteen, siellä on Jumala."
-gs
5 kommenttia:
Olipa kaunista tekstiä kirjassa. Olen käynyt Franciscus Assisilaisen haudalla Italiassa, Assisissa. Siellä oli nähtävänä myös hänen säkkikankainen, moneen kertaan paikattu vaatteensa.
Assisilaisen tarinaan perehtyessä tulee mieleen, että kovin kovin kaukana noista maisemista liikutaan näinä BB-aikoina.
-gs
Ehkä siksi ne maisemat niin vetoavatkin.
Franciscus kuuluu (sinunkin ohellasi) niihin, jotka ovat saaneet minut löytämään kristinuskosta samoja tärkeitä sanomia jotka itse olen löytänyt Krishnasta... :) Oikein kristillinen lapsuus ja osa nuoruudesta ei siihen riittänyt. Jos olisin tavannut jonkun Franciscuksen kaltaisen enkä enimmäkseen BB-tapakristittyjä, missähän olisin nyt? :) Vieläkö kirkossa?
sahrami - näinpä juuri!
kirjuri - Kukaties olisit?
Uskon, että metafysiikan maisemassa voidaan liikkua monenlaisten karttojen avulla. Ovatko sitten kaikki kartat (uskomusjärjestelmät) samanarvoisia? Eivät. Toiset kuvaavat maaston tarkemmin ja luotettavammin kuin toiset ja näinollen niiden avulla on helpompi edetä.
Toisaalta on huomioitava että karttamieltymyksissämme on eroja; sama maisema voidaan kuvata erilaisilla merkintäjärjestelmillä ja nämä puhuttelevat meitä sitten eri elämäntilanteissa ja elämänkouluvaiheissa eri tavoin.
Vuorenhuipulle vie monta reittiä, sanotaan. Postmoderni BB-ihminen toteaa tietysti tähän että niitä henkisiä vuoria ja vuoristoja on monenmonta ja että kaikki eivät edes pidä korkeista paikoista.
Ajattelen, että ennemmin tai myöhemmin ihminen herää tavoittelemaan kestävää onnea, ajasta ja paikasta riippumatonta totuuden, hyvyyden ja kauneuden identiteettiä. Tässä projektissa tähdätään metafyysisen maiseman tietylle huipulle, sille korkeimmalle ja ainoalle. Kyseisillä liukkailla vuoripoluilla saattaa jonkin henkisen oppaan apu olla korvaamaton. Krishna, Siddharta, Jeesus... metafysiikan mestarit voivat tarjota meille apuaan. Voidaan myös ajatella, että mestarit näyttivät tien ja meidän tehtävä on tulla mestareiksi kulkemalla sama reitti.
-gs
Lähetä kommentti