Dialogi kuolemasta

- Minua pelottaa.
- Mikä sinua pelottaa?
- Kuolema.
- Mikä siinä kuolemassa pelottaa?
- Mitä minulle tapahtuu? Lakkaanko olemasta?
- Kuolemaa voi tarkastella monesta näkökulmasta. Kehon tasolla kuolema merkitsee loppua, olemisen lakkaamista. Ihmisen kuollessa keho lakkaa toimimasta.
- Mitä muita näkökulmia on?
- Niitä on monta. Tieteellinen näkökulma näkee ihmisen biologisena olentona, jonka olemassaolo on sidottu kehollisuuteen. Tieteen valossa minuus on elävien aivojen sähkökemiallinen kokonaistila. Kun aivotoiminta päättyy, minuus lakkaa olemasta.
- Mitä sinä ajattelet asiasta?

- Minusta tieteellinen näkökulma on osatotuus. Tieteellä on käytössä tietyt välineet ja niiden avulla voidaan havaita tiettyjä asioita ja ilmiöitä. Minun käsitykseni on, että ihmisyys on muutakin.
- Mitä muuta?
- Minä ajattelen, että ihminen on pohjimmiltaan henkinen olento, joka ilmenee aineessa, kehossa.
- Mistä sinä tiedät?
- En minä sitä tiedäkään. En ainakaan samalla tavalla kuin tiedän että sinä olet minun lapsi tai että kaksi kertaa kaksi on neljä tai että maa kiertää aurinkoa. Minä vain ajattelen niin.
- Millä perusteella?
- Ajatteluni perustuu kaikkeen mitä olen elämäni aikana nähnyt, kokenut, kuullut ja opiskellut.
- Mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman hetkellä?
- Rehellinen vastaus on etten tiedä. Mutta minun käsitykseni on, että minuus on muutakin kuin tämä keho. Kuoleman hetkellä minuus muuttaa toiseen paikkaan.
- Minne?
- En tiedä tarkkaan. Voisi sanoa, että minuus siirtyy toiseen ulottuvuuteen - tilaan, joka ei ole havaittavissa meidän tavallisilla aistilla.
- En ymmärrä. Miten joku voi olla olemassa vaikka sitä ei näy?
- Ajattelepa mielessäsi vaaleanpunaista elefanttia, jolla on hattu päässä ja joka pitää kärsässään sateenvarjoa.
- Yritetään...
- Pystytkö näkemään sen mielessäsi?
- Joo.
- Sinulla on nyt mielessäsi asia, jonka sinä näet. Minä en näe sitä. Voi sanoa, että mielessäsi oleva elefantti on olemassa vaikka muut eivät näe sitä.
- Niin. Se on mielikuvitusta. Mutta mielikuvitus ei ole totta.
- Niin - mikä on totta ja mikä ei. Olemassaolon käsite ei ole aivan helppo. Voidaan sanoa, että ajateltavat asiat ovat myös totta - ainakin sillä tavalla että ne ajatuksina ovat olemassa.
- Kuten se elefantti.
- Niin. Mielikuvituselefantti on ajatuksena olemassa, joskin on epätodennäköistä että me näkisimme sellaisen elävässä elämässä, maailmassa. Voidaan sanoa, että on asioita, jotka avautuvat aisteille ja on asioita jotka avautuvat sisäiselle näkemiselle.
- Miten tämä liittyy kuolemaan?
- Minä olen ikään kuin sisäisesti nähnyt että minuus on pohjimmiltaan jotakin henkistä ja ikuista. Minuus on pohjimmiltaan kuolematonta valoa ja rakkautta. Ymmärrätkö?
- Onko se vain mielikuvitusta?
- En koe että se on vain mielikuvitusta. Minä koen sen tosiasiaksi. Tunnen sydämessäni että näin on. En voi todistaa sitä tieteellisessä mielessä.
- Onko se vain uskon asia?
- En ajattele, että se on vain uskon asia. Käytän aika vähän uskomisen käsitettä, koska siihen on ladattu niin paljon ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiäkin. Minusta luottamisen käsite on parempi.
- Luottamisen?
- Niin. Minä luotan siihen, että ihmisyys on muutakin kuin tämä aisteille avautuva kehollinen ulottuvuus. Luottamus perustuu johonkin mitä tiedän mutta siihen sisältyy myös epävarmuustekijöitä. Olen kokenut, että elämässäni kokemani asiat tukevat henkistä ihmis- ja todellisuuskäsitystäni.
- Voisitko antaa jonkin esimerkin?
- Tietysti. Odotas kun mietin... Otetaanpa vaikkapa tällainen: minä ajattelen, että maailmassa toimii moraalinen syyn ja seurauksen laki.
- Mitä se on?
- Olet ehkä kuullut sellaisen sanonnan kuin "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan".
- Joo.
- Minä ajattelen että elämäntilanteeni ja minuuteni on ikään kuin määräytynyt tässä ja aiemmassa elämässä tehtyjen hyvien ja huonojen tekojen summana.
- Millä tavalla määräytynyt? Missä ihmeen aiemmassa elämässä?
- Ajattelen, että ihminen on ytimeltään ikuisuusolento, joka on ikään kuin eksynyt ja pyrkii löytämään tien takaisin kotiin, itseensä.
- En ymmärrä.
- Ihminen käy tätä elämänkoulua maapallolla tai jossakin muualla oppiakseen tärkeitä asioita.
- Mitä asioita?
- Minusta rakkaus on kaikkein tärkein asia.
- On kiva kun joku tykkää.
- Niin minustakin. Minä tykkään sinusta ja minusta tuntuu että sinä tykkäät minusta. Se on kivaa. Ihminen käy elämänkoulua oppiakseen rakastamaan.
- Ketä pitäisi rakastaa?
- Sanoisin ettei ketään pidä rakastaa. Kun oppii asioita, niin rakastamisesta tulee luonnollinen asia. Ihminen oppii rakastamaan elämää, maailmaa. Silloin rakastaminen on kuin hengittämistä. Luonnollista.
- Mutta mikä oli se esimerkki?
- Niin. Mikä tukee henkistä ihmis- ja todellisuuskäsitystäni. Olen kokenut, että kun olen lähtenyt tietoisesti astelemaan totuuden tietä, asiat jotenkin salaperäisellä tavalla loksahtelevat paikoilleen; kohtaan ihmisiä, asioita, tapahtumia, joilla on merkitystä minulle juuri nyt. Niillä on minulle jotakin annettavaa, opetettavaa ja myös minulla on jotakin annettavaa. Voisi sanoa, että maailma näyttäytyy virtana, joka on täynnä merkitystä.
- Virta?
- Joo, virta tuntuu mukavalta sanalta tässä kohtaa. Voisi sanoa että materialistille elämä on tilapäinen sattumanvarainen kaoottinen häiriö tomuhiukkasella nimeltä maapallo.
- Ja sinulle se on?
- Minulle elämä on seikkailu ikuisuudesta ikuisuuteen - tutkimusmatka itseen ja maailmaan. Moraalinen syyn ja seurauksen laki toimii tällä matkalla siten, että hyvät ajatukset, sanat ja teot tuottavat hyviä asioita maailmaan ja minulle ja päinvastoin.
- Mitä sinulle tapahtuu kun sinä kuolet?
- Minä ajattelen siirtyväni tilaan, jossa arvioidaan kuinka tämänkertainen maapalloreissu meni ja sitten pohditaan mitä tehdään seuraavaksi. Edessä voi olla uusi keikka maapallolle tai sitten muita juttuja muualla.
- Minulla tulee ikävä sinua.
- Ymmärrän. En kuitenkaan usko kuolevani ihan lähiaikoina. Olemme olemassa tässä ja nyt, eletään hyvää ja onnellista elämää tässä ja nyt.
- Joo. Leikitäänkö legoilla?
- Leikitään vaan.

-gs

(kuvat Pyhän Annan katedraali (Catedral de Santa Ana), Las Palmas, Gran Canaria 30.12.2009)