Alkaa vuoden mittainen, merkittävä vaihe elämässä olla päätöksessä. Jempsu menee ensi viikolla leikkikouluun ja minä alan orientoitua koti-isästä työmaailmaan...
Kuten eräälle ystävälle totesin, isolta muutos tuntuu. Ja tunteet vähän ambivalentit. Toisaalta en mitään valtavan suurta poltetta työtä kohtaan tunne, vaikka ihan kiva onkin palata. Mukavia työkavereita, opiskelijoita ja mielekäs työn sisältö, joten tyytyväinen ja kiitollinen olen. Samaan aikaan tunnen jonkinlaista haikeutta tmv. sillä onhan yksi ainutlaatuinen vaihe päättymässä - vastedes tyttö on ison osan (valtaosan?) päivästä "muissa käsissä" tai miten tuon sanoisi. No, luonnollisen itsenäistymisen ja kehityksen askeleistahan tässä on kyse ja varmasti on hyväksi ensi viikolla neljä vuotta täyttävälle tytölle päästä leikkikouluun. Niinhän sanotaan, että lapset on lainaa vain... Sitä on vaan aika kiinni tytössä ja tietyllä tapaa on hiukan haasteellista "päästää irti", vaikkei ihan oudosta jutusta olekaan kyse kun on seurakunnan päiväkerhoa ja muskaria ohjelmassa ollut jo aiemmin.
Työt aloitan pehmeällä laskulla, alkuun muutama tunti päivässä ja todennäköisesti juoksutreeniä on ohjelmassa kohtuullisen paljon elokuun aikana. HCM:n jätän väliin ja paremmissa keleissä syyskuussa hyökkään maratonennätyksen kimppuun - Pariisin noteerausta on tarkoitus parantaa selvästi.
-gs
ps. Ja vielä on kesää jäljellä! Sen kunniaksi vaihdoin tuohon tytön ottaman kuvan - muisto Mallorcalta parin viikon takaa...
tiistaina, heinäkuuta 29, 2008
lauantaina, heinäkuuta 05, 2008
Karhujuoksu
Aamupäivän teema oli Karhujuhlat ja puolimaraton vanhoissa kotimaisemissa. Starttasin rekordi mielessä, sillä tiesin kuntoni hyväksi ja reitin nopeaksi. Kun kelikin oli sopivan viileä niin johan kelpasi baanalle lähteä!
Ennen kisaa pukuhuoneessa näin vanhan biologianopettajani yläasteelta, siis noin 25 vuoden takaa. Menin paiskaamaan kättä ja ehdin tuskin päivää sanoa, kun Virtasen Pekka sanoi kenenkä poika olen ja mikä on nimeni. Sain kuulla myös vuodet, jolloin yläastetta kävin sekä isäni syntymävuoden. Totesin Pekalle että muistan hänen vetäneen kovia Coopereita 80-luvulla - 3600 metriä. "3520 metriä", oli Pekan vastaus.
Alkuverryttelyn ja muutaman avauksen jälkeen viivalle ja menoksi. Korhosen Kari - koko kisan nopein irtosi heti alussa, enkä siihen kyytiin uskaltanut lähteä vaikka juoksu kepeältä tuntuikin. Seurasin Karia muutaman kymmenen metrin päässä kahden muun juoksijan kanssa (M50- ja M60-sarjojen nopeimmat). Kaksi kilometriä noin 7.53 ja kolme kilometriä 11.53. Noin neljän minuutin kilometrivauhdilla jatkettiin 8 km saakka (32.12), sitten aavistuksen rauhallisemmin. Näillämain M60-sarjan voittaja alkoi jäädä matkasta ja jatkoimme kahden. Mikäs oli juostessa, kun kotijoukkoja ja monia muita vanhoja tuttuja oli kannustamassa pitkin matkaa!
Kymppi tuli täyteen 40.32 ja 12 km 48.35. Laskin että ennätysvauhtia mennään, jopa 1.26.xx mahdollinen ja juoksu tuntui edelleen hyvältä. Vedin koko ajan ja muutin muutamaan otteeseen juoksulinjaani tarjoten myös kaverille vetojuhdan tehtävää, mutta eipä kelvannut (kuvassa Hotelli Kuusamon kohdalla eka kierroksella noin 10 kilometrin kohdalla heitän juuri tyhjän juomapullon isälleni).
Noin 14 kilometrin kohdalla Haatajan Aki (puolikkaan rekordi 1.20 ja mara 2.58) saavutti meidät ja jatkoimme kolmisin. 15 kilometriä täyttyi 1.01.09, siis 4.05 min/km-vauhtia ja edelleen noin 1.26:10 -loppuaikaa enteillen. Juoksu alkoi hiukan painamaan ja Aki nykäisi pari kertaa pikkunousuissa. Vastasin vauhdinlisäyksiin välittömästi, mikä saattoi olla virhe. Jalat alkoivat tuntua varsin painavilta ja kun Aki nykäisi muutama sata metriä ennen Karhuntassua, vastaukseni oli ponneton. Eroa syntyi hetkessä kymmenkunta metriä ja Karhuntassun jälkeen vauhtini selvästi hidastui niin että myös M50-voittaja meni menojaan.
16 km tuli vastaan ajassa 1.05.29 ja 18 km 1:14:03 (edellinen 2 km 8.34) eli kelvollista vielä, mutta pahempaa oli tulossa. Seuraava kilometri vei jo 4.25 (19 km 1:18:29) ja nyt alkoi olla jo kiire ennätyksen kanssa. Keskityin lähinnä pitämään juoksun jotenkuten kasassa, mutta vaikeaa oli. Kirkkotien loiva ylämäki oli pehmeää menoa kirkolle saakka ja niinpä 20 km oli vastassa ajassa 1.23.59 (tosin epäilyttää kilometritolppien väli tässä kohtaa - väsynyt toki olin, mutta että 5.30-kilometri - no way!). Lopun taistelin sen minkä pystyin ja jonkinlaisen kirinkin sain aikaiseksi.
(kuvassa maalisuoran raastoa äitini ja tyttäreni kannustaessa)
Aika oli hyvä (toiseksi parhaani), mutta kuitenkin nelisenkymmentä sekuntia ennätyksestä.
(kuvassa helpottunut tunne kun tuska on ohi, toisaalta...)
On myönnettävä että vähän jäi hampaankoloon... Menetin arviolta minuutin verran loppukilometreillä, sillä Aki juoksi alle 1.28... Kari koko porukan nopeimpana juoksi 1.24.xx.
Kisan jälkeen oli mukava vaihtaa kuulumisia kisakavereiden ja tuttujen kanssa. Palkinnot jaettiin jäähallissa muun Karhujuhlaohjelman lomassa ja pokaalien sijaan tarjolla olikin valkoisia kirjekuoria. Lahjakortti paikalliseen Elmo-Sporttiin oli ihan hyvä veto, mutta olisipa tuonne palkintokaappiin vielä yksi pyttykin mahtunut...
Keli oli hyvä, 7-8 astetta sopii minulle. Paikoitellen tuuli hieman haittasi ja korosti loppukilometreillä väsymyksen tunnetta.
-gs
ps. Vanha bilsanopettajani veti 60-sarjassa 1.52. Juttelin hänen kanssaan vielä kisan jälkeen ja hän nauratti minua toteamalla peesanneensa koko matkan tyttöjen liikunnnanopettajaa ja kirimällä lopussa ohitse. Kun totesin että temppu oli törkeä niin Pekka vain naureskeli että tällä iällä alkaa olemaan erivapauksia...
Ennen kisaa pukuhuoneessa näin vanhan biologianopettajani yläasteelta, siis noin 25 vuoden takaa. Menin paiskaamaan kättä ja ehdin tuskin päivää sanoa, kun Virtasen Pekka sanoi kenenkä poika olen ja mikä on nimeni. Sain kuulla myös vuodet, jolloin yläastetta kävin sekä isäni syntymävuoden. Totesin Pekalle että muistan hänen vetäneen kovia Coopereita 80-luvulla - 3600 metriä. "3520 metriä", oli Pekan vastaus.
Alkuverryttelyn ja muutaman avauksen jälkeen viivalle ja menoksi. Korhosen Kari - koko kisan nopein irtosi heti alussa, enkä siihen kyytiin uskaltanut lähteä vaikka juoksu kepeältä tuntuikin. Seurasin Karia muutaman kymmenen metrin päässä kahden muun juoksijan kanssa (M50- ja M60-sarjojen nopeimmat). Kaksi kilometriä noin 7.53 ja kolme kilometriä 11.53. Noin neljän minuutin kilometrivauhdilla jatkettiin 8 km saakka (32.12), sitten aavistuksen rauhallisemmin. Näillämain M60-sarjan voittaja alkoi jäädä matkasta ja jatkoimme kahden. Mikäs oli juostessa, kun kotijoukkoja ja monia muita vanhoja tuttuja oli kannustamassa pitkin matkaa!
Kymppi tuli täyteen 40.32 ja 12 km 48.35. Laskin että ennätysvauhtia mennään, jopa 1.26.xx mahdollinen ja juoksu tuntui edelleen hyvältä. Vedin koko ajan ja muutin muutamaan otteeseen juoksulinjaani tarjoten myös kaverille vetojuhdan tehtävää, mutta eipä kelvannut (kuvassa Hotelli Kuusamon kohdalla eka kierroksella noin 10 kilometrin kohdalla heitän juuri tyhjän juomapullon isälleni). Noin 14 kilometrin kohdalla Haatajan Aki (puolikkaan rekordi 1.20 ja mara 2.58) saavutti meidät ja jatkoimme kolmisin. 15 kilometriä täyttyi 1.01.09, siis 4.05 min/km-vauhtia ja edelleen noin 1.26:10 -loppuaikaa enteillen. Juoksu alkoi hiukan painamaan ja Aki nykäisi pari kertaa pikkunousuissa. Vastasin vauhdinlisäyksiin välittömästi, mikä saattoi olla virhe. Jalat alkoivat tuntua varsin painavilta ja kun Aki nykäisi muutama sata metriä ennen Karhuntassua, vastaukseni oli ponneton. Eroa syntyi hetkessä kymmenkunta metriä ja Karhuntassun jälkeen vauhtini selvästi hidastui niin että myös M50-voittaja meni menojaan.
16 km tuli vastaan ajassa 1.05.29 ja 18 km 1:14:03 (edellinen 2 km 8.34) eli kelvollista vielä, mutta pahempaa oli tulossa. Seuraava kilometri vei jo 4.25 (19 km 1:18:29) ja nyt alkoi olla jo kiire ennätyksen kanssa. Keskityin lähinnä pitämään juoksun jotenkuten kasassa, mutta vaikeaa oli. Kirkkotien loiva ylämäki oli pehmeää menoa kirkolle saakka ja niinpä 20 km oli vastassa ajassa 1.23.59 (tosin epäilyttää kilometritolppien väli tässä kohtaa - väsynyt toki olin, mutta että 5.30-kilometri - no way!). Lopun taistelin sen minkä pystyin ja jonkinlaisen kirinkin sain aikaiseksi.
(kuvassa maalisuoran raastoa äitini ja tyttäreni kannustaessa)
Aika oli hyvä (toiseksi parhaani), mutta kuitenkin nelisenkymmentä sekuntia ennätyksestä.
(kuvassa helpottunut tunne kun tuska on ohi, toisaalta...)
On myönnettävä että vähän jäi hampaankoloon... Menetin arviolta minuutin verran loppukilometreillä, sillä Aki juoksi alle 1.28... Kari koko porukan nopeimpana juoksi 1.24.xx.
Kisan jälkeen oli mukava vaihtaa kuulumisia kisakavereiden ja tuttujen kanssa. Palkinnot jaettiin jäähallissa muun Karhujuhlaohjelman lomassa ja pokaalien sijaan tarjolla olikin valkoisia kirjekuoria. Lahjakortti paikalliseen Elmo-Sporttiin oli ihan hyvä veto, mutta olisipa tuonne palkintokaappiin vielä yksi pyttykin mahtunut...
Keli oli hyvä, 7-8 astetta sopii minulle. Paikoitellen tuuli hieman haittasi ja korosti loppukilometreillä väsymyksen tunnetta.
-gs
ps. Vanha bilsanopettajani veti 60-sarjassa 1.52. Juttelin hänen kanssaan vielä kisan jälkeen ja hän nauratti minua toteamalla peesanneensa koko matkan tyttöjen liikunnnanopettajaa ja kirimällä lopussa ohitse. Kun totesin että temppu oli törkeä niin Pekka vain naureskeli että tällä iällä alkaa olemaan erivapauksia...
perjantaina, heinäkuuta 04, 2008
Ruma ruumis?
Toissapäivänä pyöräilin kylällä ristiinrastiin vanhoja, muistorikkaita teitä; Vanttajantie, alas liikennepuiston ohi liikuntakeskukseen, Kitkantie, Maaseläntie, vanha lukio, kirjaston takaa Joukamontielle, Maaseläntie, Vienantie, Kaiterantie... Niin monenlaisia muistoja monelta vuosikymmeneltä. Mietteeni keskeytyivät kun kolmen hengen romaniseurueesta yksi lähti sivuilleen katsomatta ylittämään katua edessäni. Yhteentörmäyksen vaaraa ei ollut, sillä vauhtini oli hiljainen. Siitä huolimatta toiset varoittivat "varo pyöräilijää!". Pitkä ja näyttävä romaninainen totesi vain: "Ei se minun päälle aja. Tulee niin ruma ruumis." Hymyilin vain jatkaessani matkaa. "Eikö vain?" kuului vielä takaani. Pudistelin päätäni.
- - -
Huomenna sitten kisaillaan. Keli viilenee sopivasti, joten ennätystä lähden tavoittelemaan;
< 1.28.19 = loistotulos
1.28.19-1.28.59 = hyvä tulos
1.29.00-1.29.59 = perusjuoksu
>1.29.59 = selityksen paikka
-gs
- - -
Huomenna sitten kisaillaan. Keli viilenee sopivasti, joten ennätystä lähden tavoittelemaan;
< 1.28.19 = loistotulos
1.28.19-1.28.59 = hyvä tulos
1.29.00-1.29.59 = perusjuoksu
>1.29.59 = selityksen paikka
-gs
keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2008
Alkaako filosofiksi,
pohti eräs tuttava hiljattain. Mikä ettei. Mutta millaiseksi filosofiksi alkaisi? Arkiajattelussa filosofin käsitteellä viitataan yleensä jalat-irti-maasta-haihatteluun, joutavaan käsitteiden pyörittelyyn, joka ei johda mihinkään hyödylliseen.
Etymologisesti filosofin käsite juontaa kreikan kielen rakastamisen ja viisauden käsitteistä - filosofi on kirjaimellisesti viisauden rakastaja, siis
1. filosofi
2. rakastaa
3. viisautta
1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy ylimatemaattinen yhtälö; yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini" (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen murtuu tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.
Alkaako filosofiksi? Siinä vasta kysymys.
-gs
Etymologisesti filosofin käsite juontaa kreikan kielen rakastamisen ja viisauden käsitteistä - filosofi on kirjaimellisesti viisauden rakastaja, siis
1. filosofi
2. rakastaa
3. viisautta
1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy ylimatemaattinen yhtälö; yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.
3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini" (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen murtuu tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.
Alkaako filosofiksi? Siinä vasta kysymys.
-gs
tiistaina, heinäkuuta 01, 2008
Kisoja
10.5 km kulki mukavasti lauantaina - 42.07 ja toinen sija. Alkuvauhti oli varsin reipasta - 3 kilometriä tuli vastaan noin 11.30. 5 km väliaika 19.39, 7 km 28.04, 8 km 32.03, 9 km 36.07 ja 10 km 40.06. Reitti oli pääosin nopea - reilun kahden kilometrin pehmeä hiekkatiepätkä söi ajasta ehkä puolisen minuuttia. Tein kolme päivää ennen kisaa kauden ensimmäisen rataharjoituksen (5 x 1000 m + 5 x 200 m) ja kun se sujui yllättävänkin hyvin, ennakoin 42-43 minuutin loppuaikaa.
Legendaarisen maratonmiehen kanssa juoksin lähes koko matkan. Viimeisellä puolella kilometrillä rutistin vähän kovempaa ja kun maalissa puhaltelin niin Risto Laitinen jatkoi toiselle kierrokselle...
- - -
Seuraava kisa onkin jo ensi lauantaina - puolimaratonkunto mitataan vanhoissa kotimaisemissa Karhujuhlien yhteydessä. Jos ei ole liian kuuma ja maltan pitää vauhdin kurissa ensimmäiset 5 kilometriä niin ennätys ja 1.28 alitus lienee mahdollinen. 1.28.xx olisi myös hyvä suoritus. Perusjuoksun pitäisi riittää 1.29.xx tulokseen.
-gs
Legendaarisen maratonmiehen kanssa juoksin lähes koko matkan. Viimeisellä puolella kilometrillä rutistin vähän kovempaa ja kun maalissa puhaltelin niin Risto Laitinen jatkoi toiselle kierrokselle...
- - -
Seuraava kisa onkin jo ensi lauantaina - puolimaratonkunto mitataan vanhoissa kotimaisemissa Karhujuhlien yhteydessä. Jos ei ole liian kuuma ja maltan pitää vauhdin kurissa ensimmäiset 5 kilometriä niin ennätys ja 1.28 alitus lienee mahdollinen. 1.28.xx olisi myös hyvä suoritus. Perusjuoksun pitäisi riittää 1.29.xx tulokseen.
-gs
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)