torstaina, joulukuuta 21, 2006

Joulun jumalallinen yhtälö (Jesus Christ Superstar 2/2)

Mikä tai kuka oli tämä mies Nasaretista?

On olemassa useita erilaisia näkemyksiä ja osa näistä on keskenään sovittamattomassa ristiriidassa. Ihminen? Jumala? Nero? Ihmisjumala? Hullu? Syntien sovittaja? Roolimalli? Jumalihminen? Rakkauden lähettiläs? Uhri? Vallankumouksellinen?

Mikä ylipäätään oli Jeesuksen tärkein viesti? Miksi hän täällä eli?

Olen tutkaillut asiaa reilun viidentoista vuoden ajan ja parisen vuotta sitten päädyin seuraavaan käsitykseen. Jeesuksen tärkein opetus on Rakkauden merkitys kaikessa ja kaikelle; Hän kehottaa meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä ja mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt 22:37). Tässä on huomattava, ettei kyse ole ”joko tai” –asetelmasta, vaan ”sekä että”; Jumalaa ja lähimmäistä. Ja kuka on lähimmäinen? Jokainen. Rakkauteen sisältyy kaikki, sillä Jumala on rakkaus ja ”joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa (1. Joh 4:8 ).

Mikä tarkkaan ottaen oli tai on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde? Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus oli yhtä Jumalan kanssa (Joh. 10:30). Jeesus oli Jumalassa ja Jumala oli Jeesuksessa. Tai kuten 300-luvulta peräisin olevassa Nikaian uskontunnustuksessa todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta.

Jumalan ja Jeesuksen ykseyttä siis korostetaan. Toisaalta korostetaan Jeesuksen ihmisyyttä. Esimerkiksi luterilaisen kirkon 1500-luvulla laadittujen tunnustuskirjojen mukaan Jeesuksella tosin on yksi persoona, mutta kaksi luontoa – jumalallinen ja inhimillinen. Nämä kaksi luontoa eivät ole toisistaan erotettavissa eivätkä toisiinsa sekoitettavissa. Tässä kohtaa klassiseen kaksiarvologiikkaan sitoutuva järki isketään köysiin. Tai jopa kanveesiin. Logiikan tasolla on mahdotonta käsittää että luontoja on kaksi mutta kuitenkin yksi.

Mikäli kaksinaisesta luonnosta huolimatta pidetään kiinni Jeesuksen jumalallisuudesta ja otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä esitetyn määrityksen Jumalasta rakkautena, niin loogista on sanoa, että Jeesus on Rakkaus. Onhan Jeesus = Jumala = Rakkaus. Siis Jeesus = Rakkaus.

Pidetään tämä mielessä ja tarkastellaan Jeesuksen kenties radikaaleinta lausumaa, jokaiselle tuttua;

”minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6)

Tämä on radikaalia. Totuutta, elämää, tietä etsivä kohtaa Jeesuksen sanat, joiden mukaan Hän on vastaus. Ja vielä hämmästyttävämpää on Johanneksen evankeliumin jatko;

”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Tämä lienee yksi UT:n eniten siteerattuja kohtia; Jeesus vastauksena, ainoana vastauksena.

Hämmentävää. Tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle, mutta perin hämmentävää vaikkapa muslimille tai hindulle tai buddhalaiselle tai monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Tämä on virallisena, oikeana pidetyn kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Perin hämmentävää.

Mitä tapahtuu, jos edellä kuvattuun yhtälöön nojautuen tarkastelemme uudestaan edellä lainattua Raamatun kohtaa? Yhtälön perusteellahan Jeesus on Rakkaus. Niinpä:

Rakkaus on Tie, Rakkaus on Totuus, Rakkaus on Elämä.

Ei kukaan pääse Jumalan luo muuten kuin Rakkaudessa tai Rakkauden kautta.

Miltä tämä sinusta kuulostaa? Miltä sydämessäsi tuntuu? Mitä järkesi sanoo?

Minun sydämessäni tämä tuntuu todelta ja oikealta. Minun järkeni pitää tätä loogisena. Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus. ”All you need is Love”, kuten Liverpoolin nelikko julisti.

Tämän valossa myös joulun ydintä voi pohtia toisella painotuksella:


Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Jospa tämä onkin kuva rakkauden syntymisestä? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä, sinusta ja minusta? Jospa siirrämme mielessämme seimen ja tallin sisällemme, sydämeemme? Tällä sisäisellä rakennustyömaalla voi tapahtua joulun ihme - meissä syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sydämessämme syntyy rakkaus.


Tulkoon joulun ihme todeksi,

-gs

15 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Eikö uskon sisältönä toisaalta ole juuri tuo kaksitahoisuus: mysteeri ja arkijärjellä tavoitettava loogisuus?

sini kirjoitti...

Tuossa on koko kristinuskon voima ja mysteeri, tuossa Rakkaudessa.
Meitä on monta, joille se riittää kaikessa.
Ihanaa ajoittain törmätä samoihin näkyihin :)
Järjen ja uskon luomaa viisautta, kykyä Nähdä, ryhdytään näinä päivinä kutsumaan spirituaalis-eksistentiaaliseksi lahjakkuudeksi.

Metanoia kirjoitti...

Hieman vastaavanlainen yhtälön sieventäminen on itsellänikin välillä mielessä pyörinyt. Että mikä on oleellista ja mikä ei. Mutta mitä sitten ON rakkaus? Monella meistä voi olla varsin värittynyt käsitys "rakkaudesta" - et varmaankaan tarkoita sillä tätä "rakastumista" omassa mielessä rakennettuun täydelliseen kuvaan toisesta ihmisestä (ns. romattinen "rakkaus") tai sitten Jumalasta?

gnothi seauton kirjoitti...

Kiitos palautteesta -
palaan niihin hieman myöhemmin!

Toivottelen kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta täältä pohjoisesta Suomesta, jonne olen vetäytynyt joulunviettoon.

-gs

Rita kirjoitti...

Tämäpä oli ihana joululahja. Kiitos, Gnothi.

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Mielestäni vähän turhan helpolla 'loogisella tempulla' siirrät huomion Jeesuksen persoonasta rakkauteen. Rakkaus on tie, rakkaus on totuus ja rakkaus on elämä.

Arvostan kyllä omakohtaista painimistasi Pyhien tekstien äärellä. Mutta en vain ole yhtä mieltä tulkintojesi kanssa. Pyrit tekemään kristinuskosta jollakin tapaa persoonatonta ja henkistä. Persoonattomalla tarkoitan sitä, että häivytät Jeesuksen persoonan pois ihmisiä häiritsemästä.

Onko kysymyksessä Jumalan rakaus ihmiseen vai ihmisen rakkaus Jumalaan, vai rakkaus ylipäätään jonkinlaisena korkeampana prinsiippinä?

Jouluyö merkitsi Jumalan rakkauden tulemista lihaan ja nahkaan - ihmislapseksi.

Mielestäni ehdottamasi malli jättää ihmisen räpiköimään oman rakkautensa varaan - siis pelastamaan itse itsensä.

Saada todellinen elämä ja pelastus Jeesukselta on mielestäni kuitenkin eri asia kuin sanoa, "rakkaus on tie, totuus ja elämä".

Hyviä joulun jatkoja erimielisyyksistämme huolimatta.

Kimmo kirjoitti...

Minun mielestäni olet enenmän oikeilla jäljillä kuin mitä Tuomo antaa ymmärtää. Klassisen kristinuskon määritelmät Jeesuksen jumallisesta ja inhimillisestä puolesta ovat syntyneet vastauksena määritelmän syntyajankohtana vallineeseen tilanteeseen. Tämä tapahtui vasta paljon Jeesuksen maanpäällisen elämän jälkeen.

Esimerkiksi Paavali ei ollut vielä 50 jKr kovinkaan kiinnostunut aiheesta. Hänen näkemyksensä asiasta on huomattavasti selkeämpi: Jeesus on inhimillisen syntyperänsä puoleta Daavidin jälkeläinen ja pyhyyden Hengen puolelta Jumalan Poika. Tämän jälkimmäisen aseman hän sai vasta ylösnousemuksessa. Room. 1: 2-4.

Luukkaan jouluevankeliumi ei ole mikään historiallinen kertomus siinä mielessä kuin mitä me historialla ymmärrämme. Jos tapahtuma olisi kerrottu toisin, niin Luukkaan olisi ollut turha jatkaa evankeliumiaan. Hänen kuulijansa/lukijansa eivät olisi ymmärtäneet mikä Jeesuksen persoonassa on tärkeää.

Raamatun ymmärtämisen vaikeus on juuri tässä: kuvitteelliset tarinat ja todelliset tapahtumat ovat sen sivuilla kuin Jeesuksen kaksi persoonaa. Niitä on vaikea erottaa toisistaan. Raamatun sisältämät kuvitteelliset tarinat (fiktiot, legendat, sadut tms.) ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

Minulle joulu kertoo Jumalan laskeutumisesta alas korkeuksista ihmisten keskelle. Tämän sanoittamiseksi tarvitsemme uusia sanoja vanhojen kirkolliskokoussanojen tilalle. Siitä syystä haluan mietiskellä myös sinun hahmottelemaasi kuvaa Jeesuksesta.

Vaikka minusta on tärkeää selvittää Raamatun kertomusten taustoja, niin en silti halua riisua sen kertomuksia paljaaksi. Näin esim. blogissa http://meira76.blogspot.com/2006/12/historiallis-kriittinen-jouluseimi.html.

Olisi aika kuivaa elää ilman sadun hohtoa! Oma joululauluni tänä jouluna on ollut Rajattomien laulama "Jouluna Jumala syntyi, paras Poika pakkasella..."

Jos kiinnostaa, niin joulusaarnani löytyy sivulta http://janakkala.ekirkko.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010226

gnothi seauton kirjoitti...

tui;
Kyllä. Toistan itseäni, mutta silti - kaksitahoisuus voi olla repivää tunteen ja järjen ristiriitaa tai sitten se voi olla eheytynyttä sydämen sivistystä, viisautta, jossa logiikka ja usko, tunne ja järki ovat yhtyneet salaperäisesti sisäisessä sielun prosessissa synnyttäen uuden mielen.

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

sini;
Kyllä - rakkaus riittää. Ja rakkaus lopulta se on ainoa tärkeä asia.

Olen miettinyt niin, että oikeasti tärkeitä juttuja on vain kaksi; halu / tarve rakastaa sekä halu / tarve tulla rakastetuksi. Tämän voi kiteyttää tarpeeksi elää rakkaudessa. Jos tämä on kunnossa, niin ihminen on onnellinen. Ja jos tämä ei ole kunnossa, mistään muualta ei kestävää onnea löydy. Teoriassa yksinkertaista, mutta käytännössä monesti kovin haasteellista.

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

metanoia;
Rakkauteen voi käsitteellisesti vain viitata - rakkaus on kaiken kantava voima. Sanoja peräkkäin. Rakkaus on (vain) sana.

Vähän sama kuin menun tutkiminen - herkullista? Ehkä - vain maistanut tietää. Jumalallinen rakkaus - upeaa? - kokemus sen kertoo.

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

rita;
eipä kestä. Mukavaa kun pidit!

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

tuomo;
ymmärrän näkökantasi.

Persoona vs. persoonattomuus on paradoksaalinen kysymys, sillä toisaalta persoonattomuus on edellytys rakkauteen juurtumisessa. Persoonattomuus siis itsekkäästä minästä pois kuolemista. Persoona todellisen minän merkityksessä on toisaalta se, mitä ihminen saavuttaa rakkauteen integroitumalla.

Jeesuksen persoonasta tai persoonattomuudesta pitäisi kirjoittaa oma teksti. Lyhyesti; käsitykseni on, että Jeesus persoonana toimii roolimallina (imitatio Christi "ota ristisi ja seuraa minua" -hengessä) mutta pohjimmiltaan Jeesuskin viittaa itsensä ulkopuolelle ("tulkaa täydellisiksi" tai "miksi sanot minua hyväksi - yksin Jumala on hyvä").

Ihmistä en ole oman voiman varaan jättämässä - ihmiskuvassani ihmisen sisimmässä on jumalan kipinä, joka voi syttyä täyteen liekkiin tai sitten ei. Mikäli liekki syttyy, sen varassa ja voimalla kaikki on mahdollista. Se liekki ei ole itsekkyyden liekki, vaan se on Jumalan tuli jonka puhdistavan prosessin myötä tulee todeksi "en enää minä, vaan..."

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

kimmo;
kyllä, haasteita Raamatun kirjoitusten tulkinnassa on.

Ajattelen, että niitä voi tarkastella eksoteerisella ja esoteerisella tasolla. Eksoteerisella tasolla opetellaan tietyt asiat ja esoteerinen taso avautuu vasta tietyn sisäisen initiaatiovaiheen jälkeen.

Eksoteerisella tasolla on luontevaa tarkastella vaikkapa jouluevankeliumia konkreettisena kuvauksena Jeesuksen syntymästä kun taas esoteerisella tasolla prosessin voi nähdä tapahtuvan ihmisen sisällä.

-gs

Merja Auer kirjoitti...

Kirjoittaessani tapaninpäivän saarnaa (linkissä) tulin kirjoittaneeksi kolmannenkinlaisesta rakkaudesta. Monet asiat aukeavat, kun etsii niihin kolmannen kulman. Samasta asiasta kirjoitat vastauksissasi, toisin sanoin vain.

gnothi seauton kirjoitti...

Kiitos palautteesta, Merja!
Käynkin saarnasi lukemasi pikimmiten!

-gs