lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Jesus Christ Superstar 1/2

Andrew Lloyd Webber on kova jätkä. Säveltäjänero. Kolmetoista musikaalia. Lukuisia palkintoja. Hittejä.


Parikymppisenä hän teki yhdessä muutamaa vuotta vanhemman Tim Ricen kanssa rockmusikaalin, joka lienee maailman tunnetuimpia. Jesus Christ Superstar valmistui vuonna 1970. Se julkaistiin ensin albumina ja ensiesityksensä se sai Broadwaylla 12. lokakuuta 1971. Esitykset käynnistyivät myös Lontoon West Endillä 1972. Webber oli kahdenkymmenenkolmen ja Rice kahdenkymmenenseitsemän ikäinen. Musikaalin sanotaan ratkaisevasti muuttaneen musiikkiteatterin muotoa.

Vuonna 1973 musikaalista tehtiin elokuva, jonka muuten juuri katsoin ja joka tämän tekstin kirjoittamiseen innoitti. Vuonna 1980 musikaalista tuli West Endin pisin yhtäjaksoinen esitys – 3 358 esityskertaa. Vielä nykyään esitys on samaisella listalla viidentenä – edelläolevista neljästä musikaalista kolme on Webberin käsialaa; Cats, Starlight Express, The Phantom of the Opera.

Osa uskonnollisista ryhmistä tuomitsi Superstarin jyrkästi ja Etelä-Afrikassa esitys kiellettiin kokonaan. Kriitikoiden mukaan musikaali piirtää liian sympaattisen kuvan Juudaksesta. Suurin närkästys aiheutui kuitenkin Jeesuksen inhimillistämisestä. Musikaalissa ei esitä Jeesuksen ylösnousemusta, vaan se päättyy ristikuoleman mollitunnelmaan. Uskonnollisia tunteita kuohutti varmasti Ricen kynästä lähtenyt lyriikka – esimerkiksi hitiksi nousseessa Superstarissa kysytään;

Jesus Christ
Jesus Christ
Who are you? What have you sacrificed?
Jesus Christ
Superstar
Do you think you're what they say you are?
(…)
Did you mean to die like that?
Was that a mistake or
Did you know your messy death
Would be a record breaker?

On kuitenkin syytä huomata kappaleen päätös;

Don't you get me wrong, now Don't you get me wrong
Only want to know
Only want to know


Musikaalin todellinen helmi on Maria Magdaleenaa esittävän Yvonne Ellimanin tulkinta laulusta ”I Don’t Know How To Love Him”. Laulussa Maria pohtii suhdettaan Jeesukseen.

I don't know how to love him
What to do, how to move him
I've been changed, yes really changed
In these past few days
When I've seen myself
I seem like someone else

Kuka, mikä oli tämä mies? Mikä on Hänen roolinsa, suhteensa ihmiselämään?

(jatkuu...)

-gs

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiesitkös muuten, että ruotsalaisessa esityksessä Maria Magdalenaa esitti Agnetha Fältskog, joka sittemin hurmasi Abbassa?

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

No enpä todellakaan tiennyt - kiitos tiedosta tui!

-gs