lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Karhujuoksu

Aamupäivän teema oli Karhujuhlat ja puolimaraton vanhoissa kotimaisemissa. Starttasin rekordi mielessä, sillä tiesin kuntoni hyväksi ja reitin nopeaksi. Kun kelikin oli sopivan viileä niin johan kelpasi baanalle lähteä!

Ennen kisaa pukuhuoneessa näin vanhan biologianopettajani yläasteelta, siis noin 25 vuoden takaa. Menin paiskaamaan kättä ja ehdin tuskin päivää sanoa, kun Virtasen Pekka sanoi kenenkä poika olen ja mikä on nimeni. Sain kuulla myös vuodet, jolloin yläastetta kävin sekä isäni syntymävuoden. Totesin Pekalle että muistan hänen vetäneen kovia Coopereita 80-luvulla - 3600 metriä. "3520 metriä", oli Pekan vastaus.

Alkuverryttelyn ja muutaman avauksen jälkeen viivalle ja menoksi. Korhosen Kari - koko kisan nopein irtosi heti alussa, enkä siihen kyytiin uskaltanut lähteä vaikka juoksu kepeältä tuntuikin. Seurasin Karia muutaman kymmenen metrin päässä kahden muun juoksijan kanssa (M50- ja M60-sarjojen nopeimmat). Kaksi kilometriä noin 7.53 ja kolme kilometriä 11.53. Noin neljän minuutin kilometrivauhdilla jatkettiin 8 km saakka (32.12), sitten aavistuksen rauhallisemmin. Näillämain M60-sarjan voittaja alkoi jäädä matkasta ja jatkoimme kahden. Mikäs oli juostessa, kun kotijoukkoja ja monia muita vanhoja tuttuja oli kannustamassa pitkin matkaa!

Kymppi tuli täyteen 40.32 ja 12 km 48.35. Laskin että ennätysvauhtia mennään, jopa 1.26.xx mahdollinen ja juoksu tuntui edelleen hyvältä. Vedin koko ajan ja muutin muutamaan otteeseen juoksulinjaani tarjoten myös kaverille vetojuhdan tehtävää, mutta eipä kelvannut (kuvassa Hotelli Kuusamon kohdalla eka kierroksella noin 10 kilometrin kohdalla heitän juuri tyhjän juomapullon isälleni).

Noin 14 kilometrin kohdalla Haatajan Aki (puolikkaan rekordi 1.20 ja mara 2.58) saavutti meidät ja jatkoimme kolmisin. 15 kilometriä täyttyi 1.01.09, siis 4.05 min/km-vauhtia ja edelleen noin 1.26:10 -loppuaikaa enteillen. Juoksu alkoi hiukan painamaan ja Aki nykäisi pari kertaa pikkunousuissa. Vastasin vauhdinlisäyksiin välittömästi, mikä saattoi olla virhe. Jalat alkoivat tuntua varsin painavilta ja kun Aki nykäisi muutama sata metriä ennen Karhuntassua, vastaukseni oli ponneton. Eroa syntyi hetkessä kymmenkunta metriä ja Karhuntassun jälkeen vauhtini selvästi hidastui niin että myös M50-voittaja meni menojaan.

16 km tuli vastaan ajassa 1.05.29 ja 18 km 1:14:03 (edellinen 2 km 8.34) eli kelvollista vielä, mutta pahempaa oli tulossa. Seuraava kilometri vei jo 4.25 (19 km 1:18:29) ja nyt alkoi olla jo kiire ennätyksen kanssa. Keskityin lähinnä pitämään juoksun jotenkuten kasassa, mutta vaikeaa oli. Kirkkotien loiva ylämäki oli pehmeää menoa kirkolle saakka ja niinpä 20 km oli vastassa ajassa 1.23.59 (tosin epäilyttää kilometritolppien väli tässä kohtaa - väsynyt toki olin, mutta että 5.30-kilometri - no way!). Lopun taistelin sen minkä pystyin ja jonkinlaisen kirinkin sain aikaiseksi.



(kuvassa maalisuoran raastoa äitini ja tyttäreni kannustaessa)

Aika oli hyvä (toiseksi parhaani), mutta kuitenkin nelisenkymmentä sekuntia ennätyksestä.



(kuvassa helpottunut tunne kun tuska on ohi, toisaalta...)

On myönnettävä että vähän jäi hampaankoloon... Menetin arviolta minuutin verran loppukilometreillä, sillä Aki juoksi alle 1.28... Kari koko porukan nopeimpana juoksi 1.24.xx.

Kisan jälkeen oli mukava vaihtaa kuulumisia kisakavereiden ja tuttujen kanssa. Palkinnot jaettiin jäähallissa muun Karhujuhlaohjelman lomassa ja pokaalien sijaan tarjolla olikin valkoisia kirjekuoria. Lahjakortti paikalliseen Elmo-Sporttiin oli ihan hyvä veto, mutta olisipa tuonne palkintokaappiin vielä yksi pyttykin mahtunut...

Keli oli hyvä, 7-8 astetta sopii minulle. Paikoitellen tuuli hieman haittasi ja korosti loppukilometreillä väsymyksen tunnetta.

-gs

ps. Vanha bilsanopettajani veti 60-sarjassa 1.52. Juttelin hänen kanssaan vielä kisan jälkeen ja hän nauratti minua toteamalla peesanneensa koko matkan tyttöjen liikunnnanopettajaa ja kirimällä lopussa ohitse. Kun totesin että temppu oli törkeä niin Pekka vain naureskeli että tällä iällä alkaa olemaan erivapauksia...

3 kommenttia:

karhurannanesa kirjoitti...

Olet saanut palkinnon muusta kuin juoksusta :)

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Kiitos! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Parempi aika sulla kuin mulla...