Raamatun tekstien perusteella Jeesus nosti rakkauden ykkössijalle. Hän kehotti meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt. 22:37). Kuka on lähimmäinen? Jokainen (Matt. 5:43-48). Ydinkohtana pidän Jeesuksen ja Tuomaksen keskustelua niin kuin se Johanneksen evankeliumin 14. luvun alussa kuvataan. Siinä Jeesus kertoo menevänsä Isänsä kotiin valmistamaan sijaa opetuslapsille. Hän myös toteaa, että opetuslapset osaavat kyllä tien sinne. Tuomasta vastaus ei kuitenkaan tyydytä, vaan hän kysyy tarkempia ohjeita kuinka löytää perille. Jeesuksen vastaus on yksi raamatun eniten siteerattuja kohtia. "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)
Vastaus on miljoonien mielestä skandaali. Kuinka ihmeessä joku ihminen voi sanoa olevansa ainoa mahdollinen tie Jumalan luokse? Tämä on toki tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle. Se on kuitenkin perin hämmentävää ateistille, agnostikolle, muslimille, hindulle, buddhalaiselle ja monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies tarjoaa itseään vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana totuutena. Tämä on klassisen kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Klassinen kristinusko vastaa hämmentyneelle toteamalla, että Jeesus oli Jumalan Poika ja tämän ainutlaatuisen statuksen myötä on mielekästä pitää häntä (ainoana) tienä Jumalan luo.
Tarkastellaan kuitenkin asetelmaa hiukan tarkemmin. Mikä tarkkaan ottaen on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde? Johanneksen evankeliumin (Joh. 10:30) mukaan Jeesus sanoi olevansa yhtä Jumalan kanssa. Vuonna 325 laaditussa Nikaian uskontunnustuksessa Jeesuksesta todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta. Jumalan ja Jeesuksen olemuksellista ykseyttä siis korostetaan. Mikä sitten on Jumalan ja rakkauden välinen yhteys? Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä (1. Joh 4:8) esitetyn määrityksen ”Jumala on rakkaus”, päädymme yhtälöihin: Jeesus = Jumala, Jumala = Rakkaus. Arkista matematiikkaa ja logiikkaa soveltamalla näistä seuraa että Jeesus = Rakkaus.
Palataan tämän pohjalta uudestaan Jeesuksen kenties radikaaleimpaan lausuntoon; ”minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Ylläkuvatun perusteella se voidaan kirjoittaa muotoon
”Rakkaus on tie, totuus, ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin Rakkauden kautta.”
Olisi mielenkiintoista kuulla, miltä näin muotoiltu kristinuskon ydinteesi kuulostaisi ateistin, agnostikon, muslimin, hindun tai buddhalaisen korvissa. Entä miltä se kuulostaisi kristityn korvissa? Miltä se kuulostaa sinun korvissa? Mitä järkesi sanoo? Minun sydämessäni rakkaus tienä, totuutena ja elämänä tuntuu todelta ja oikealta. Järkeni pitää tätä loogisena. Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus. ”All you need is love”, kuten Liverpoolin nelikko neljäkymmentä vuotta sitten julisti.
Totuuden etsijän seuraava askel on pohtia rakkautta. Mistä rakkauden löytää? Edellisten yhtälöiden perusteella on yhtä relevanttia kysyä, mistä Jeesuksen löytää tai mistä Jumalan löytää. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus on paikalla, kun kaksi tai useampi kohtaa hänen nimessään (Matt. 18:20). Luukkaan evankeliumin mukaan Jumalan valtakunta (ja samalla siis rakkauden valtakunta) on sisäisesti ihmisissä (Luuk. 17:21). Näiden perusteella kauas ei siis tarvitse matkata rakkauden löytääkseen. Tie, totuus ja elämä ovat jokaista lähellä.
Miksi sitten Jeesus ei puhunut rakkaudesta, vaan itsestään tienä, totuutena ja elämänä? Miksi ”minä olen tie…” eikä ”rakkaus on tie…”? Selitys piilee nähdäkseni tässä: mikäli Jeesus oli yhtä Jumalan (ja siis rakkauden) kanssa, hänen ei tarvinnut ilmaista dualistisesti "rakkaus on tie...". Dualistinen ilmaisuhan olisi viitannut siihen, että toisaalta on Jeesuksen minuus, joka ilmaisee ja toisaalta on jotakin (rakkaus), johon ilmaisu viittaa (eivätkä nämä välttämättä ole yhtä ilmaisijan tietoisuudessa, saati olemuksessa). Nyt kuitenkin Jeesuksen ja Jumalan (ja siis rakkauden) olemusten välillä vallitsee Raamatun kirjoitusten perusteella niin vahva yhtäläisyys, että Jeesus puhuu Jumalana (ja rakkautena) minä-muodossa. Jeesuksen puhe on siis ihmisenä ilmentyvän rakkauden (ja Jumalan) puhetta.
Tie, totuus ja elämä – sisäisesti meissä? Jumalallinen rakkaus – sinussa ja minussa? Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Kuvauksen myötä ajatukset yleensä rientävät parin tuhannen vuoden taakse, kauas Betlehemiin. Kuvittelemme öisen lammaskedon paimenineen, tähtitaivaan enkeleineen sekä tallin, jossa joulun ihme on juuri tapahtunut. Ehkäpä meidän ei sittenkään tarvitse matkata ajallisesti ja paikallisesti niin kauas. Entä jos jouluevankeliumin todellinen tarkoitus onkin esittää kuva rakkauden syntymisestä tässä ja nyt? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä? Talli ja seimi sijaitsevatkin sisällämme, sydämessämme. Marian, Joosefin ja eläinten voidaan ajatella kuvaavan ihmisen eri ulottuvuuksia; Joosef edustaa henkistynyttä älyä, Maria henkistynyttä tunnetta ja tallin eläimet ihmisen viettejä, jotka tässä asetelmassa ovat rauhoittuneet. Joosefia voi myös pitää ihmisen animuksen (sielun miesprinsiippi) ja Mariaa animan (sielun naisprinsiippi) universaalina kuvana. Henkisen tien kulkijan sisäinen eheytyminen merkitsee älyn ja tunteen harmonista liittoa, jonka tuloksena joulun ihme tulee todeksi - syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sisäisen seimen äärellä kulkija saa todistaa rakkauden syntyneen. Rakkauden, joka on tie, totuus ja elämä.
Rauhallista Joulua!
-gs
(kuva http://www.egythai.com/Images/Insides/tbl_Package_Gerard_van_Honthorst.jpg)
