You're the answer.
You pose a question?
This moment is the answer.
You and this moment are one.
- - -
"On" (Facebook)
"Intuitiosi avulla näet rastin. Järkesi avulla piirrät kartan." - Jorma Ronkainen (OnLähde.fi)
Molemmissa tapauksissa on kyse sotatilasta ihmisen ja elämän välillä. Uhri-identiteetin omaava lamaantuu poteroon eikä uskalla elää. CV-identiteetin omaava on puolestaan aktiivinen toimija sotatantereella, koska se "tietää" että sellaista elämä on, "syö tai tule syödyksi".
Onko muita tapoja elää? Suojamuurien pystytyksen sijaan on mahdollista valita avoimuus. Kolmas tie on "pitää iho ohuena", kuten Tommy Tabermann tykkäsi sanoa. Elämän täyteys realisoituu vain avoimuudesta käsin. Onnellisessa elämässä on kyse läsnäolosta eikä läsnäoloa ole ilman sisään- ja ulospäin suuntautuvaa avoimuutta. Kolmas tie on oppia ymmärtämään, että oletus sotatilasta ihmisen ja elämän välillä on virheellinen. Ihminen on elämää. Elämä on ihmisyyttä. Sota on ohi, vaikka egosi sitä tiedä.
The real you is big. I mean it's really really really B-I-G. It's huge. It's vast and it's limitless. There are no boundaries. No, I'm not talking about your ego. Ego loves categories, boundaries and restrictions. Ego is defined by boundaries. Ego is identification with conceptual mind and its endless stories. These stories tell nice and not-so-nice stories about you and your accomplishments and failures. The real you allows and accepts all feelings and thoughts as they arise within your consciousness. Actually you don't even have to do the allowance nor acceptance as it's already done. This moment is a living proof. This moment is the acceptance that you've already done. It's all done. The mysterious liveliness of this moment means that deep down in your soul you've already said "Yes, be it so".
The real you is more than any feeling or thought that tries to limit you. The real you is "I am" that manifests as this moment. The real you is all that exists in the Now.
Ymmärrän Urhosta, mutta koen että yksinkertaisesta asiasta ollaan tekemässä turhan monimutkaista. Oleellista on oivaltaa, että kun elämä ravistelee (se ravistelee ihan jokaista monesti ja monella tavalla) niin tyypillinen reaktio on kasvattaa panssari, rakentaa suojamuuri itsen ja maailman väliin. Ihminen kyyristyy poteroon ja valittaa kovaan ääneen elämän kovuutta. Tällaista olemisen tapaa voi kutsua uhri-identiteetiksi. Muunnelma tästä on sosiaalidarwinistinen kyynisyys, josta käsin toinen ihminen on aina vain astinlauta tai este oman edun ajamiseen. Elämä mielletään eloonjäämistaisteluksi, peliksi, jossa kilpaillaan rajallisista resursseista. Kutsun tämän agendan mukaan eläviä ihmisiä cv-identiteetin (ansioluetteloidentiteetti) omaaviksi. CV-identiteetti haluaa mainetta ja mammonaa. Status on kaikki kaikessa.
Molemmissa tapauksissa on kyse sotatilasta ihmisen ja elämän välillä. Uhri-identiteetin omaava lamaantuu poteroon eikä uskalla elää. CV-identiteetin omaava on puolestaan aktiivinen toimija sotatantereella, koska se "tietää" että sellaista elämä on, "syö tai tule syödyksi".
Onko muita tapoja elää? Suojamuurien pystytyksen sijaan on mahdollista valita avoimuus. Kolmas tie on "pitää iho ohuena", kuten Tommy Tabermann tykkäsi sanoa. Elämän täyteys realisoituu vain avoimuudesta käsin. Onnellisessa elämässä on kyse läsnäolosta eikä läsnäoloa ole ilman sisään- ja ulospäin suuntautuvaa avoimuutta. Kolmas tie on oppia ymmärtämään, että oletus sotatilasta ihmisen ja elämän välillä on virheellinen. Ihminen on elämää. Elämä on ihmisyyttä. Tästä rauhansopimuksen tyyneydestä käsin myrskytkin näyttäytyvät vähän toisella tavalla.
Hyysalo ei ole linnoittautunut poteroon. Hän inspiroi ihmisiä elämään tätä hetkeä. Mikä tässä on ongelma?
1) Ego on fokuksessa kun lähdetään etsimään totuutta elämästä ja ihmisestä.
2) Blogin kirjoitukset syntyvät spontaanisti. En aloittaessani katso, mitä aihetta olen edellisessä postauksessa käsitellyt. Tällainen toimintatapa johtaa helposti tärkeinä pitämieni asioiden toistamiseen.
3) Ego nyt vain sattuu olemaan lyhyennäppärä sana. Se on kätevä yhdistää toiseen sanaan ja muodostaa kivoja yhdyssanoja. "Egominuus", "egoidentiteetti", "egotietoisuus" ja "egovetoinen".
Siispä. Taas pari sanaa egosta ja aidosta identiteetistä. Kaikki alkaa asioiden nykytilan tunnistamisesta. Asiat ovat täsmälleen niin kuin ne ovat. Maailmassa on paljon valoa, paljon hyvää ja kaunista. Se kaikki on ihanaa ja inspiroivaa. Se antaa toivoa. Terve nondualismi (= todellisuuden sellaisuus ilman erillisyyden harhaa) ei kuitenkaan ole sydämetöntä kyyristelyä minättömyyden idean takana. Kukaan terve ihminen ei voi sulkea silmiään epäkohdilta, ongelmilta ja kärsimykseltä, jota esiintyy kaikilla elämän tasoilla yksilöistä yhteisöihin. Globaalisti mm. väestönkasvu, ilmastonmuutos ja ruokakriisi on haastamassa koko ihmiskunnan pohtimaan elämän säilymisen edellytyksiä. Egovetoisesta identiteetistä käsin eläminen on johtanut ihmiskunnan nykyiseen tilaan.
Kestävien ratkaisujen saavuttaminen ja kärsimyksen lakkaaminen edellyttää täysin uutta, yliyksilöllistä olemisen tapaa. Puhtaasta olemisesta kumpuava ajattelu ja toiminta ei aiheuta uusia ongelmia. Egovetoinen ajattelu voi toki myös ratkaista jotakin, mutta egon ratkaisut eivät koskaan puutu ongelmien varsinaiseen syyhyn. Kuinka se voisikaan, sillä se joutuisi katsomaan itseään peilistä?
“You cannot solve a problem from the same consciousness that created it. You must learn to see the world anew.” - Albert Einstein
Mitä on egovetoisuus? Se on identiteettiä määrittävien tarinoiden loputonta kertomista ja muokkaamista. Tarinoissa alleviivataan vastakohtia. Egoidentiteetti määrittyy aina suhteessa johonkin jota se ei ole. Egon minätunteen säilyminen ja vahvistuminen edellyttää jatkuvaa erillisyyttä korostavien tarinoiden sepittämistä. Käytännössä tämä merkitsee, että egolle onni ei koskaan asusta tässä hetkessä kuin korkeintaan hetkittäin. Saavutettuaan jotakin ego voi iloita hetken, mutta kohta se joutuu taas pakenemaan sisäistä tyhjyyttään. Sen tapa säilyä hengissä on etsiä ja odottaa onnea seuraavan kulman takaa.
Ego suhtautuu toiseen ihmiseen aina keinona vahvistaa minätunnettaan. Toinen on resurssi, jota käytetään tarinan ainesosana. Egon on ensin selvitettävä, onko toinen sosioekonomisesti (tai urheilullisesti tai sivistyksellisesti tai taiteellisesti tai ulkonäöllisesti tai jollakin muulla egon kannalta tärkeällä kriteerillä) ylempänä, alempana vai samalla tasolla egon kanssa. Tämän jälkeen ego tuntee kateutta, ihailua, pelkoa, vihaa tai ylpeyttä. Ego voi tuntea myös välinpitämättömyyttä. Nämä tunteet ovat polttoainetta egolle. Ego voi tuntea myös yhteenkuuluvuutta. Heimoidentiteettinä ego samaistuu esimerkiksi jonkin uskonnollisen, poliittisen tai urheilullisen liikkeen agendaan. Myös näissä tapauksissa kyse on vastakohtien korostamisesta, sillä heimoidentiteetti elää aina viholliskuvasta.
Kuinka vapautua? Paradoksin äärellä ollaan. Kun lähdet etsimään vapautumista, totuutta, olet eksynyt etkä löydä. Egon luonteeseen kuuluu etsiä, se ei ole kiinnostunut tästä hetkestä niin kuin se on itsessään. Egolle tämä hetki on vain väline perustella etsinnän tärkeys. Tämä hetki on aina jotenkin rikki suhteessa menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä etteikö egoa saisi ajatella. Kyse ei ole siitä etteikö vapautumista saisi ajatella. Itse asiassa olet ottanut askeleen vapauteen juuri siinä kohtaa kun ajattelet egoa. Juuri silloin et nimittäin enää samaistu siihen. Katso egoa, katso ajattelijaa. Älä tuomitse. Katso ajattelijaa tyyneydestä käsin. Jos olet kyllästynyt egon käsitteeseen niin voit ihan hyvin korvata sen "ajattelijalla", "käsitteellisellä mielellä", "valheellisella minäkuvalla" tai "valheellisella identiteetillä" tai "samaistumisella tarinoihin". Käsitteellisen tienviitan muoto ei ole oleellinen. Se on vain kuin sormi, joka osoittaa kuuta. Katso mihin kyltti viittaa. Älä toimi sisäisen ajattelijan lailla. Se rakastaa vertailla ja keräillä tienviittoja. Ego on kuin nälkäinen ihminen, joka loputtomiin analysoi ruokalistoja maistamatta koskaan mitään. Lopulta epätoivoissaan se syö jonkin ruokalistan ja valittaa sitten kovaan ääneen ruoan mauttomuudesta ja vatsakivuista.
Mitä on aito identiteetti? Se on elävää yhteyttä "lähteeseen" tai "henkeen", "valoon", "rakkauteen", "jumalaan"... millaista käsitteellistä pointteria nyt kukin tykkää käyttää viittaamaan johonkin joka on itsessään "lausumaton". Lähteessä me kaikki olemme yhtä kuten vesipisarat meressä. Erillisyyttä ei siinä mielessä siis ole. Aito identiteetti on avautumista lähteelle niin että se virtaa kauttamme maailmaan yksilöllisellä, ainutlaatuisella tavalla. Ykseyden ja ainutlaatuisuuden tanssista elämässä on kyse.
Mikä on terve identiteetti? Se ei perustu erillisyyden alleviivaamiseen. Terve identiteetti on kotonaan tässä hetkessä, on kiitollinen tästä hetkestä. Terve itsetunto tunnistaa myös tuskan ja surun, mutta se ei huku niihin. Se ei muodosta tarinoiden kokoelmaa vastoinkäymisistä (= uhri-identiteetti) eikä menestyksistä (= ansioluetteloidentiteetti). Terveen itsetunnon tyyneydestä käsin elävä kokee syvää yhteyttä ja myötätuntoa kaiken ja kaikkien kanssa.
Kovin moni lääkäri ja masentunut tuntuu uskovan, että onni löytyy pilleripurkista. Alkoholista. Rahasta. Viihteestä. Tietokonepeleistä. Seksistä. Uudesta autosta. Palkankorotuksesta. Salarakkaasta. Viikonloppuna. Kesälomalla. Eläkkeellä. Lista on loputon.
Nykyihminen on ulkoistanut onnen. Onnen uskotaan olevan riippuvainen ulkoisista asioista. Onnenulkoistajan elämä ja identiteetti rakentuu lauseiden "sitten kun..." ja "mutta kun..." väliseen jännitteeseen.
Onni on sisäistämisen asia. Sisäistäminen alkaa tämän hetken tunnustamisesta niin kuin se on nyt. Ilman tarinoita. Ilman eilistä. Ilman huomista. Ihminen huomaa olevansa elossa ja hengittävänsä. Hengittämisestä voi oppia nauttimaan. Hengitys on lyhin tie tyyneyteen. Jos et usko, niin kokeile. Puhalla ensin keuhkosi tyhjäksi ja anna ilman virrata takaisin sisääsi. Jatka hengitystä rauhallisesti ja laske jokainen uloshengitys. Sulje silmäsi ja jatka tietoista hengitystä niin että pääset kymmeneen saakka. Avaa sitten silmäsi niin hitaasti kuin osaat. Tervetuloa tähän hetkeen. Jos ajatus yhä poukkoilee sinne tänne, tee harjoitus uudestaan. Hengitä niin että tunnet palleasi liikkuvan. Keskity tuntemaan, miltä sisään ja ulosvirtaava ilma tuntuu sieraimissasi. Hengitys on vanhimpia ihmisen tuntemia keinoja maadoittua tähän hetkeen ja itseen.
Paljas nykyhetki osoittautuu paikaksi, jossa ongelmilta loppuu happi. Kyllä, laskut on toki yhä maksettava, työtä on tehtävä ja ruokaa syötävä. Mutta ovatko ne ongelmia? Ongelmien sijaan ihminen herää havaitsemaan elämän kaikkine vivahteineen, valoineen ja varjoineen. Elämä ei tapahdu jossakin toisaalla (jonne pitäisi ajaa taksilla Jari Tervon (1) tai sutkauksen isän, E.B. Whiten (2) seurassa), vaan elämä on aina tässä. Arvaamattoman ihana elämä.
(1) "Elämä on toisaalla, mutta sinne pääsee taksilla."
(2) "Everything in life is somewhere else, and you get there in a car."
ps. Tarkoitukseni ei ole loukata tai syyllistää mielialalääkkeitä syöviä. Toki mielen ongelmien akuutissa tilanteessa saattaa olla tarpeen jonkinlaisen lääkityksen käyttö, mutta kestävät ratkaisut tehdään luottamuksellisen kohtaamisen kautta, jossa ihmistä autetaan löytämään voimavarat (ja onni) sisältään.