Kiitos kun luet tätä blogia. :)
Haluan kertoa sinulle hieman kuulumisistani.
Olen nyt mökillä Keski-Suomessa, Kivijärven rannalla Kinnulassa. Nyt se on virallista, nyt se on julkista: siivosin alkuviikosta työpöytäni, suljin oven, luovutin pois avaimet ja henkilökortin. 16 vuoden mittainen taival MAMK/XAMK –organisaatiossa (Mikkelin / Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu) päättyi ja uudet haasteet yrittäjänä odottavat. Muutimme jo kesäkuussa Keski-Pohjanmaalle Kannukseen.
Muistan hyvin kun ajoin moottoripyörällä Kouvolan kupeesta Korialta Mikkeliin toukokuussa 2001. Päämajankuja ja Liiketalouden laitos löytyi ongelmitta. Kipusin toiseen kerrokseen ja kysyin ensimmäiseltä vastaantulijalta missä on wc. Sinne siis! Kuoriuduin nahka-asusta ja vaihdoin puvun päälle. Tyyli ennen kaikkea! Työhaastattelun jälkeen menin kävelylle ja kiipesin Naisvuorelle auringossa kylpevää kaupunkia ihailemaan. Ajattelin: "tämä on siis tuleva kotikaupunkini." Fiilis oli korkealla, sillä haastattelu oli sujunut hyvin ja minulle kerrottiin että minua esitetään valittavaksi.
Aloitin tietojenkäsittelyn lehtorin virassa elokuussa 2001. Elämä järjesti myös vaimolleni Annelle uuden työn Mikkeliin. Hän aloitti lokakuussa 2001. Alkuun asuimme muutaman kuukauden vuokralla vanhassa omakotitalossa Pitkäjärven suunnalla. Keväällä 2002 ostimme talon Porkkanapolulla ja hyvin olemme siinä viihtyneet (talo on nyt myynnissä ja esittely on tänään sunnuntaina, joten tässä kuuma vinkki: https://www.kiinteistomaailma.fi/1206534
Paljon on kokemusta kertynyt monenlaisista asioista – niistä on hyvä ammentaa myös yrittäjänä. Erityiskiitokset lausun vielä tässäkin yhteydessä Paula Siitoselle, informaatioteknologian koulutusyksikön koulutusjohtajalle. Paula puhui läksiäiskahvitilaisuudessa todella kauniisti. Lausuin siinä sitten itsekin muutaman sanan ja toistan itseäni: tunnelmat ovat hieman ristiriitaiset sikäli että on ikävä jättää hyvät työkaverit mutta samalla olen todella innoissani suuntaamassa kohti uutta.
(kuvassa pidän pientä puhetta läksiäistilaisuudessa)
Yrityksestä: perustimme OnLähde Oy:n yhdessä vaimoni kanssa viime syksynä. Alkuvaiheessa toiminta painottuu mediatuotantoon. Myöhemmin on suunnitelmissa mm. uudistetun version tekeminen "On"-kirjasta. Lisätietoja: on360.fi
- Jorma "Jomppe" Ronkainen
"Intuitiosi avulla näet rastin. Järkesi avulla piirrät kartan." - Jorma Ronkainen (OnLähde.fi)
sunnuntai, elokuuta 20, 2017
lauantaina, elokuuta 19, 2017
Kuolio - "guolli"
"Kuolio on kylä Kuusamon kaupungissa valtatie 20:n varrella noin 25 kilometrin päästä kaupungin keskustasta lounaaseen Taivalkoskelle päin.
Kylä valittiin vuonna 1993 vuoden kyläksi Kuusamossa. Valinnan perusteluissa mainitaan, että kylä on tyypillinen kuusamolainen kylä, joka on rakennettu vaaramaisemaan lähelle vesistöä.
Kylän maisemaa hallitsevat Yli-Kuoliojärven pohjoispuolella oleva Katajavaara sekä mainitun järven lisäksi Kovajärven ja Vääräjärven maisemat. Kuoliojärven nimen alkuosa tulee saamen kielen sanasta guolli (yhdyssanoissa guolle, Guollejavri eli Kuoliojärvi). Guolli merkitsee kalaa. On todennäköistä, että nimen Kuoliojärvelle ovat antaneet alueella asuneet metsäsaamelaiset." (wikipedia)
torstaina, elokuuta 17, 2017
Raahen kirkko
"Raahen kirkko, joka valmistuttuaan vihittiin Pyhän Kolminaisuuden kirkoksi, on vuosina 1909–1912 rakennettu Josef Stenbäckin suunnittelema ja rakennuttama tiilikirkko Raahessa. Kirkko edustaa kansallisromantiikkaa ja jugendia.
Tornin huippu kohoaa 56 metriin ja kirkon sisään mahtuu istumaan 580 henkeä. Edellinen kirkko oli puinen ja paloi 23. heinäkuuta 1908. Uusi kirkko rakennettiin graniittilaatoista, ja kirkkoa rakennettaessa kyläläiset sanoivat: ”Nyt rakennetaan kirkko, joka ei pala.”" (wikipedia)
keskiviikkona, elokuuta 16, 2017
Satumaa
Mielesi saattaa uskotella, että onni koittaa vielä joskus, jossakin, sitten kun... Sateenkaaren pää häämöttää jo horisontissa. Enää vähän matkaa. Onni koittaa sitten kun saat uuden työpaikan, puolison, asunnon, auton... Taivas aukeaa sitten kun suoritat vielä yhden tutkinnon, saat palkankorotuksen, saavutat mainetta ja mammonaa. Saavut onnen satumaahan sitten kun koittaa viikonloppu, vuosiloma, sapattivapaa, eläkepäivät.
Mielelle ei mikään riitä. Saavutettuaan haluamansa se pysähtyy, kokee tyydytystäkin, mutta kohta se huomaa että kaikki on ennallaan. Epämääräinen sisäinen jano vaivaa yhä. Sateenkaaren pää on siirtynyt uuteen paikkaan. Mieli jatkaa juoksuaan onnen perässä kunnes se väsyy. Riittävän monta kertaa petyttyään mielen strategia tyypillisesti vaihtuu. Nyt se vakuuttaa, että "onni on itse asiassa vain tyhjää haihattelua, tuulen tavoittelua". Se rakentaa ympärilleen kyynisyyden ja epäluulon panssarin, jota se nimittää realismiksi ja elämäntaidoksi. Se linnoittautuu kylmään poteroonsa ja suodattaa kaiken kohtaamansa pessimismin läpi. Mieli haukottelee elämän ilmiöiden äärellä: "Tämä on jo nähty. Tämä on jo tehty. Tämä on jo niin nähty ja koettu. Kerro minulle jotakin uutta."
Onnen ulkoistamisen sijaan katse kannattaa kääntää tähän hetkeen. Sateenkaaren pää sijaitsee hyvin lähellä. Polku onnen satumaahan on maailman lyhin polku. Kun et enää samaistu mieleesi, koet ja näet tämän hetken niin kuin se on. Koet kaiken suoraan, mielen suodattimien ohitse. Harmaa arki haihtuu ja kaikki näyttää ja tuntuu jotenkin erilaiselta. Puut ovat edelleen puita, kukat kukkia, perhoset perhosia. mutta sittenkin... Havaintoja sävyttää merkillinen kirkkaus, kuultavuus, elävyys. Tuulessa taipuvat ruohonkorretkin ilmentävät ylimaallista kauneutta. Tämän hetken taianomaisuus lyö sinut ällikällä. Olet kiitollinen tästä hetkestä. Tunnet itsesi etuoikeutetuksi kaiken tämän ylenpalttisen runsauden keskellä. Sydämessäsi tunnet, että kaikki on juuri niin kuin sen kuuluu olla. Elämä on kaikkea muuta kuin tylsää. Se on jännittävää, mutta sittenkin turvallista.
Niinpä et enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. Et enää haikaile mennyttä onnea, et kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan olet läsnä tässä hetkessä, tässä kohtaamisessa. Olet läsnä tälle ihmiselle, tälle ruohonkorrelle. Et vaadi, että joku ihminen, asia tai tilanne tekee sinut onnelliseksi. Tämä hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä olet istunut ja tähynnyt sateenkaaren päähän, satumaahan.
Satumaista tätä hetkeä Sinulle!
- Jorma Ronkainen on360.fi
tiistaina, elokuuta 15, 2017
Perinteinen pihapiiri
"Viehättävään pihapiiriin kuuluu mm. Pulkkasen pirtti, Rävän talo, navetta ja tallipuoji. Lisäksi pihapiirin ympäristössä sijaitsee muita entisajan pihapiiriin kuuluneita rakennuksia sekä vuonna 2015 alueelle siirretty sodanjälkeinen väliaikainen asumus." (http://www.kuusamo.fi/palvelut/kotiseutumuseo)
maanantaina, elokuuta 14, 2017
Punkaharjun maisemissa
Niinistö ja Putin tapasivat heinäkuussa hienossa miljöössä! OnLähde Oy kuvasi Punkaharjun valtionhotellilla syksyllä 2016.
"Punkaharjun Valtionhotelli on hotelli Punkaharjun harjualueella. Harjualueelle rakennettiin keisari Nikolai I:n avustuksella metsänvartijan talo vuonna 1845. Talo palveli myös matkailijoita. Vuonna 1879 alettiin rakentaa metsänvartijan talosta Valtionhotellia, ja metsänvartija siirtyi asumaan muualle. Sveitsiläistyylisen metsänvartijan talon suunnitteli Ernst Lohrmann, mutta rakennusta on myöhemmin laajennettu useaan otteeseen. Punkaharjun Valtionhotelli on edelleen majoituskäytössä, ja se Suomen vanhin toimiva majoitusliike. Hotelli restauroitiin vuosina 1978–1979." (wikipedia)
sunnuntai, elokuuta 13, 2017
Vanhaa Raahea
"Raahen keskuskoulu on rakennettu vuonna 1912 arkkitehti Johan Jac Ahrenbergin suunnitelman mukaan. Rakennuksessa toimivat aluksi keskikoulu ja yksityiset jatkoluokat, jotka yhdistyivät 1952 Raahen yhteislyseoksi. Sota-aikana koulurakennus oli sotasairaalan käytössä.
Vuodesta 1958 rakennuksesta tuli keskuskansakoulu, jossa on toiminut myös kansalaiskoulu ja apukoulu. Raahessa siirryttiin vuonna 1974 peruskouluun, jonka jälkeen koulu on ollut peruskoulun ala-aste. Vuoden 1988 saneerauksen jälkeen koulun tilat ovat olleet myös musiikkikoulun käytössä."
(http://raahenmatkailuoppaat.fi/…/oo…/keskuskoulun-historiaa/)
lauantaina, elokuuta 12, 2017
perjantaina, elokuuta 11, 2017
Tervan tuoksua
Viime viikolla minulla oli tilaisuus kuvata tätä tervantuoksuista vanhaa kirkkoa. Ensimmäistä kertaa tutustuin kirkkoon lapsena, 1970-luvun puolivälissä.
"Hedaredin kirkko (ruots. Hedareds stavkyrka) on Ruotsissa Boråsin kunnassa sijaitseva sauvakirkko. Se on Ruotsin ainoa säilynyt keskiaikainen sauvakirkko. Vuosirengasajoitusten perusteella on päätelty, että kirkko on rakennettu noin vuonna 1500" (wikipedia)
torstaina, elokuuta 10, 2017
Högakustenbron
"Höga kusten -silta (ruots. Högakustenbron) on Ångermanjoen ylittävä sekä Kramforsin ja Härnösandin kunnat yhdistävä silta Ångermanlandin maakunnassa Pohjois-Ruotsissa. Se sijaitsee Höga kustenin rannikkoalueella." (wikipedia)
"Silta on Tanskan Ison-Beltin sillan jälkeen Skandinavian toiseksi pisin ja maailman kahdeksanneksi pisin riippusilta 1 800 metrin kokonaispituudellaan. Sillan pääjänne on 1 210 metriä ja betoniset pylonit kohoavat 182 metrin korkeuteen vedenpinnasta. Silta vihittiin käyttöön 1. joulukuuta 1997. Käyttöön vihittäessä silta oli maan korkein rakennelma, myöhemmin sen on ohittanut Juutinrauman silta." (wikipedia)
keskiviikkona, elokuuta 09, 2017
Höga kusten
Lauantaina yövyimme "korkean rannikon" (Höga Kusten) alueella Norrfällsvikens Camping -leirintäalueella. Paikkaa voi suositella! Otin oheisen kuvan iltasella kun tuplasateenkaari ilmestyi taivaalle.
"Korkearannikko (Höga kusten) Ångermanlannin maakunnassa Koillis-Ruotsissa on listattu UNESCOn maailmanperintökohteeksi sen ainutlaatuisen ja upean rantaviivan ja punaisen Nordingrå-graniittikallion ja -kivikon ansiosta.
Jääkausi 9 600 vuotta sitten ja sen jälkeinen jäätikön vetäytyminen johtivat siihen, että ennen alas mereen painunut maa on kohonnut dramaattisesti ylöspäin. Maa on kohonnut jään painon väistyttyä jo noin 295 metriä."
(http://finland.visitsweden.com/art…/ruotsin-korkea-rannikko/)
Labels:
Höga kusten,
ilmakuvaus,
kesä,
loma,
meri,
perhe,
Ruotsi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)