torstaina, joulukuuta 13, 2018

Ruutu

Päivälleen 5 vuotta sitten olin jälleen kertausharjoituksessa, mutta tällä kertaa paikka oli minulle uusi - Santahaminan maineikas Maanpuolustuskorkeakoulu. Koulun alueella oli paljon mielenkiintoista nähtävää ja vaikka sitä on ehkä vaikea uskoa niin oheinen kuvani ruokasalista lattian ruutukuvioineen oli yksi niistä. Tämä sen vuoksi, että kokelasajallani kevättalvella 1987 silloinen nuori luutnantti (nykyään kenraali) Ilkka Laitinen kertoi minulle tarinan ruokasalin etuosassa sijaitsevasta hyvin erityislaatuisesta ruudusta.

Ruutu sijaitsee päivystävän upseerin ja kadettivääpelin ruokapöydän vieressä niin että siitä on hyvä näkyvyys koko saliin. Tilanteen niin vaatiessa vanhemmalla kadetilla on oikeus käskeä nuorempansa ruutuun. Tällaisessa tilanteessa ruutuun määrätyn kadetin on ensin mentävä pyytämään ruutuun siirtymislupa päivystävältä upseerilta mutta sitä ennen hänen on pyydettävä kadettivääpeliltä lupaa puhutella päivystävää upseeria. Luvan saatuaan kadetti asettuu seisomaan kahden ruudun väliselle rajalle kantapäät tarkasti ruutujen takakulmissa ja antaa sitten kuuluvalla äänellä selonteon tekemisistään tai tekemättä jättämisistään.

Ei kommentteja: