Lähtökohdasta

Arkiajattelu ja tieteellinen ajattelu perustuu lähtökohtaisesti minä vs. maailma -kahtiajakoon: minuus ja tietoisuus paikallistetaan kehollisuuteen (ja aivoihin) ja maailma nähdään sille vastakkaisena ilmiönä. Siis: on olemassa minä ja on olemassa maailma. Tämä otetaan ikään kuin annettuna objektiivisena tosiasiana, lähtökohtana jonka varaan kaikki muu rakentuu. Tämä kategorisointi on toki monella tapaa hyödyllinen. Kielelliset konventiot perustuvat siihen. On kuitenkin syytä huomioida, että kyse on vain yhdestä mahdollisesta lähtökohtaolettamuksesta. Itse asiassa peruslähtökohtaolettamuksia on karkeasti ottaen kaksi kappaletta: 1) on olemassa minuus ("minä") ja on olemassa jotakin sille vastakkaista jota voi kutsua vaikkapa "ei-minäksi". 2) ensisijaisesti on olemassa todellisuus ("tietoisuus", "jotakin" - mitä pointteria nyt sitten haluaakaan käyttää) ja sen jälkeen on olemassa muita olettamuksia (kuten "minä vs. muu todellisuus", "sisäinen todellisuus vs. ulkoinen todellisuus").

1- ja 2-kohtien varaan rakentuva ontologia, epistemologia ja arvoteoria (muutamia mainitakseni) eroavat monella tärkeällä tavalla toisistaan.

Ongelmana yleisesti hyväksytyn paradigman haastamiseen reagoinnissa on kovin usein se, että järkiperäisen argumentaation sijaan nojataankin ensisijaisesti tunteisiin jotka liikahtavat levottomasti kun omat olettamukset todellisuuden perusluonteesta haastetaan. Tämä on merkki siitä, että olettamukset ovat kivettyneet ennakkoluuloiksi, joita huolella vaalitaan.

2-kohdan mukaisen peruslähtökohdan varaan rakentuvaa todellisuuskäsitykstä voi kutsua vaikkapa nondualismiksi. Nondualismi saattaa monella herättää assosiaatioita ns. henkisyyteen tai henkiseen todellisuuskäsitykseen. Valitettavan usein kaikki henkisyyteen viittaava herättää eksklusiivisesti tieteeseen rakastuneissa vahvasti emotionaalisia mielikuvia tylsyydestä, mielenkiinnottomuudesta ja jopa tyhmyydestä, eivätkä älyllisyyttään alleviivaavat halua missään tapauksessa tulla luokitelluksi henkisistä asioista kiinnostuneiksi.

Kansainvälinen koulutuksen päivä

Tänään oli erilainen aamu. Lapseni koulun vanhempainyhdistyksen edustajan roolissa kävin pitämässä aamuavauksen. Jännittävä kokemus! Tässä askelmerkit, jonka mukaan mentiin:

- - -

Hyvää huomenta,

olen Jorma Ronkainen koulun vanhempainyhdistyksestä. Olen aikoinaan omana kouluaikanani ollut kuuntelemassa satoja aamunavauksia. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen toteuttamassa aamunavausta, joten olen aikalailla innoissani tästä. Tämä on jännittävä tilanne.

Mietin eilen mistä teille puhuisin ja sainkin avauksen valmisteltua. Suunnitelma meni kuitenkin uusiksi. Tapanani on nimittäin kuunnella aamukahvin yhteydessä radiota. Paljastui että tänään on kansainvälinen koulutuksen päivä. Siinäpä teemaa aamunavaukseen! Koulutus. Tärkeää. Erittäin tärkeää. Ajatuksia alkoi heräämään. Ja pian mieleen nousi klassinen kysymys: Mitä on onni? Menestystä ja mammonaa? Rauhaa ja rakkautta?

150 vuotta sitten J.V. Snellman esitti, että "onni on oppimista". Mitä on oppiminen? Oppiminen on asenteiden, ajattelutapojen ja käyttäytymisen muutosta. Tänäänkin elämä tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Oppimismahdollisuus tarjoutuu nyt: on joko mahdollista toteuttaa vanhoja reagointipohjaisia sisäisiä ja ulkoisia toimintatapoja (joista osa on tarkoituksenmukaisia ja osa kaipaa päivitystä) tai on mahdollista tulla tietoiseksi ja sen myötä hyväntahtoisesti purkaa ja päivittää epätarkoituksenmukaiset sisäiset ja ulkoiset prosessit (siis oppia).

Hektinen nykyaika tempaisee toisinaan meidät mukaansa ja vauhtimme kiihtyy niin kovaksi ettemme enää havaitse pieniä asioita. Jospa hidastaisimme edes hetkeksi? Jospa opettelisimme katsomaan ja kuuntelemaan paremmin? Aina on jotakin uutta opittavaa. Jokainen päivä tarjoaa tukun mahdollisuuksia. Joskus suuria, joskus pienenpieniä. Tässä hetkessä ihme voi yllättää. Toisinaan pieninä pitämistämme asioista avautuu yllättävä syvyys. Toisinaan vähäpätöisiksi kuvittelemamme ihmiset opettavat meille jotakin tärkeää elämästä.

414 vuotta sitten tammikuussa Galileo Galilei malttoi katsoa tähtitaivasta riittävän tarkasti. Hän teki löydön. Galileo havaitsi ja nimesi Jupiterin neljä suurinta kuuta. Galileo oli viisas ja nöyrä mies. Hän on sanonut: "en ole koskaan tavannut ketään niin tietämätöntä ihmistä ettenkö olisi oppinut häneltä jotakin".

Jokainen kohtaamamme ihminen on osaltaan vaikuttanut siihen, miten minusta tuli minä ja miten sinusta tuli sinä. Oppiminen ei aina ole hauskaa ja toisinaan tehokkain oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella. Ehkäpä ne hankalaksi kokemasi ihmiset ovat olleet opettajiasi? On sanottu, että "rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä".

Hyvää viikonloppua!

(kuva: https://www.nusconnect.org.uk/articles/education-day-on-24-january)

Interrail

Monta on muistoa reilaamisesta, yöjunista, vaatimattomista majapaikoista, väsymyksestä, löytämisen ilosta, legendaarisista kaupunkikohteista ja monesta muusta. Opiskelijabudjetilla 80-luvun lopulla silloisen tyttöystävän, nykyisen rouvan kanssa mentiin joten kalliin makuupaikan sijaan junan lattiakin kelpasi nukkumiseen. Nuorena sitä jaksaa ja toki vanhempanakin - asenne ratkaisee! Teimme vuonna 97 aikuisten interrailin ja silloin ei enää menty niin tiukalla budjetilla. Niin tai näin, kyllä siinä maailmankuva hienosti avartui. Junassa istuessa ehti karttaa tutkailemaan ja etäisyydet hahmottuvat aivan toisella tapaa kuin lentomatkustamisessa.

Muisto Roomasta vuodelta 1988:

Oltiin reilattu reilut kaksi viikkoa Saksassa ja Kreikassa eikä oltu muihin suomalaisiin törmätty. Matkustimme laivalla Italian Brindisiin ja sieltä Roomaan. Hieno kaupunki, Roman Forum, Colosseum, Vatikaani... Eräänä iltana kävelimme rautatieasemalle selvittämään aikatauluja Pariisin suuntaan. Juttelimme keskenämme ja samalla huomioni kiinnittyi pitkään tummaihoiseen mieheen, joka käveli meitä vastaan ja tuntui jotenkin tuijottavan. Olin hieman varuillani, kun hän pysähtyi kohdallamme, avasi suunsa ja sanoi... "Moi, ootteko te Suomesta?". Siinä sitten kuulumisia vaihdettiin. Ilmeni, että mies oli kotoisin Tampereelta ja oli juuri tullut Senegalista sukuloimasta. Oli kuulemma ihanaa kuulla pitkästä aikaa suomen kieltä. Mansen murre soljui mieheltä sujuvasti samalla kun lokerointia rakastavasta kulmikkaasta mielestäni lohkesi taas yksi kulma.

Ja se ensimmäinen kokemus Välimerestä...

Avaruus ja hengellisyys

SpaceX teki viime sunnuntaina tärkeän testilaukaisun. Kun Falcon 9 -raketti oli puolitoista minuuttia laukaisun jälkeen saavuttanut 1600 km/h nopeuden sen moottorit sammutettiin. Tyhjä miehistökapseli ("Crew Dragon") irrotettiin ja se laskeutui hallitusti maahan. Koe osoitti, että miehistö selviää hengissä jos laukaisussa tulee testiasetelman ("in-flight abort test") kaltaisia ongelmia kantoraketin toiminnassa.

SpaceX:n ja sen pääomistaja Elon Muskin tavoite on saada ensimmäiset ihmiset Marsiin vuonna 2024 ja miljoona ihmistä Marsiin vuoteen 2050 mennessä. Tavoite on huikea!

Avaruuslentojen yhteydessä on monesti keskusteltu astronauttien uskosta ja hengellisyydestä. Mitä usko merkitsee astronauteille? Onko avaruuslento hengellinen kokemus? Alla pari poimintaa mielenkiintoisesta artikkelista.

"The earliest days of American human spaceflight were dominated by white Christian protestants. Does religion have a place in the future of space exploration?"

"a handful of the astronauts did report feelings of divinity while on the moon. Mitchell, for one, reported a feeling of “universal connectedness,” and Apollo 15 astronaut James Irwin said he felt God all around him. Indeed, Irwin was so overcome by his experience on the lunar surface that he asked his colleague David Scott if they could hold a religious service atop some nearby hills before they departed from the moon. Scott ultimately shot down this request, so Irwin made do by quoting Psalm 121: “I will lift up mine eyes unto the hills, from whence cometh my help.” This experience, Irwin later reported, was “the beginning of some sort of deep change taking place inside me” marked by a profound belief in the power of God."

"Space was once dominated by protestant Christians, but we may finally be on the cusp of turning space into a truly universal form of spiritual exploration."

"In 1987, the author Frank White gave the quasi-religious experience of seeing Earth from space a name. He called it the overview effect. Unlike the explicitly Christian experiences of the Apollo astronauts, the overview effect is more of a spiritual phenomenon that is disconnected from any specific religious connotations. It is marked by a perception of the connectedness of all things and an appreciation of the fragility of life. In the 30 years since the term was coined, astronauts have repeatedly reported experiencing the overview effect from the International Space Station."

Spaceflight and Spirituality, a Complicated Relationship https://www.wired.com/story/apollo-11-spaceflight-spirituality-complicated-relationship/

Moraalinen kompassi ja itsekasvatus

Jokaisella on jonkinlainen moraalinen koodisto, ts. arvojärjestelmä jonka valossa ihminen arvioi toimintaansa: arviointi tehdään ennen päätöstä toimia tai olla toimimatta ja/tai sitten jälkikäteen reflektoiden kuinka sitä tuli toimineeksi tai kuinka sitä pitäytyi tekemästä jotakin. Moraalisen koodiston valossa ihminen puntaroi, mikä on oikein ja mikä väärin. Ihminen usein haluaa impulsiivisesti yhtä sun toista mutta ei läheskään aina toteuta haluaan, koska hän on sitoutunut noudattamaan moraalikoodiaan. Moraalikoodi on sisäinen arvojärjestelmä - voidaan puhua vaikkapa omatunnosta - jonka perusteella ihminen arvottaa tekoja, sanoja ja jopa ajatuksia oikeiksi ja vääriksi. Ajatusten arvoperustainen itsekritiikki saattaa merkitä ettei ihminen halua kehitellä saati vaalia ajatuksia, jotka ovat moraalikoodin perusteella huonolaatuisia. Moinen ei olisi lainvastaista, mutta omatunnon valossa se ei olisi viisasta itsekasvatuksen ja henkisen kasvun kannalta. Huonolaatuisten ajatusten vaaliminen johtaa siihen, että niistä muodostuu pysyväluonteinen asumus korvien väliin. Sen purkaminen vaatii työtä.

Joillakin moraalikoodi määräytyy pitkälti ulkoisin ehdoin (esim. lainsäädäntö, uskonto). On myös niitä, joiden moraalikoodi kumpuaa sisältä, omatunnosta. Ihmiskuvani ja todellisuuskäsitykseni valossa henkinen kasvu ja itsekasvatus merkitsee mm. sitä, että

a) yhteys sisäiseen moraaliseen kompassiin vahvistuu ja kompassi kalibroituu yhä tarkemmin tunnistamaan oikean ja väärän,
b) ajatukset, sanat ja teot poikkeavat moraalisen kompassin oikea-suunnasta yhä vähemmän ja sen myötä muotoutuvat yhä enemmän moraalikoodiston näköisiksi,
c) ulkoinen moraalikoodisto esimerkiksi lainsäädännön tai uskonnollisen arvojärjestelmän muodossa ei enää ensisijaisesti ohjaa toimintaa.

ps. On toki automaatiotason reaktiopohjaista toimintaa, jonka reflektointi ehtii tapahtua vasta jälkikäteen. Esimerkiksi liukkaan alustan yllättäessä kävelijän, korjausliikkeet tapahtuvat automaattisesti. Tietoinen arviointi kulkee jälkijunassa. Toisena esimerkkinä mainittakoon vaikkapa nopeat mailapelit (kuten jääkiekko). Niissä on paljon pelitilanteita, joissa ainoastaan automaattinen vaistonvarainen toiminta johtaa oikeaan lopputulokseen kuten maaliin.

On

Mitä on ihmiselämä? Mitä on todellisuus? Kyynikolla on vastaus valmiina: ihmiselämä on kuolemaan johtava sairaus, joka tarttuu sukupuoliyhteydessä. Elämä on satunnaisen tilapäinen häiriö elottomassa, yhä suurempaan epäjärjestykseen ajautuvassa (entropia) maailmankaikkeudessa. Tietoisuus on aivojen erityisominaisuus ja kuolema on tiedostavan minän päätepiste. Materialisti redusoi minuuden eläviin aivoihin. Kun aivot kuolevat, minuuden oleminen lakkaa. Todellakin, mekanistismaterialistisen ihmis- ja todellisuuskäsityksen näkökulmasta tämä on loogista ja totta.

Kysymysten ytimessä on todellisuuden ja tietoisuuden suhde. Tieteen valtavirta edustaa reduktionistista materialismia. Tietoisuus ja kaikki elämä palautetaan (redusoidaan) elottomaan materiaan, aineeseen. Reduktionismin kehittyneempi muoto, ns. emergentti materialismi puolestaan pitää tietoisuutta aivojen monimutkaisen sähkökemiallisen toiminnan, kehon ja ympäristön välisen dynamiikan emergenttinä ominaisuutena, seurauksena. Aivot tuottavat tietoisuuden samaan tapaan kuten sähkögeneraattori sähkön. Generaattorin sammuessa sähköntuotanto lakkaa, tietoisuus sammuu. "Kuka teki generaattorin", saattaa joku kysyä. "Generaattori valmistui sattumalta yrityksen ja erehdyksen kautta hyvin pitkän ajan kuluessa", vastaa (emergentin) materialismin kannattaja ja viittaa darwinistiseen ajatukseen elämästä sopeutumiskilpailuna vihamielisessä ympäristössä. Materialistisen todellisuuskäsityksen lähtöolettamuksena on todellisuuden jakaminen elottomaan ja elävään. Valtaosa modernin maailmankuvan omaksuneista ihmisistä on ehdollistunut ajattelemaan, havaitsemaan ja toimimaan tämän todellisuuskäsityksen mukaisesti. Tästä on aiheutunut paljon vakavia seurauksia sekä yksilöllisellä että globaalilla tasolla. Oman edun tavoittelu myrkyttää ihmissuhteet ja maapallo luonnonvaroineen nähdään resurssina, jota voi lyhytnäköisesti riistää ja raastaa.

Materialistinen todellisuuskäsitys on vain olettamus. Entäpä jos lähtökohdaksi asetetaan, että kaikki on elävää, kaikki on elämää. Tämä olettamus ei olisi mitään uutta ja ihmeellistä, sillä kaikkien luonnonkansojen todellisuuskäsitys on perustunut tähän. Edelläkuvatussa analogiassa aivoja verrattaisiin sähkögeneraattorin sijaan radioon, televisioon tai vaikkapa tietokoneeseen. Tietoisuus olisi signaali, jonka laite vastaanottaa, muuntaa ja toistaa sille ominaisella tavalla. Tietoisuus olisi ohjelma, joka toimii tietokoneessa. Tämän analogian valossa tietoisuus ei redusoituisi aivoihin. Radion rikkoutuessa radiosignaali ei katoaisi. "Kuka teki vastaanottimen? Kuka lähettää signaalin? Mistä signaali on peräisin?"

Elävä universumi on tehnyt vastaanottimen. Itse asiassa se on tehnyt lukemattomia vastaanottimia. Kaikki oleva, elottomina pitämistämme mineraaleista elollisina pitämiimme monisoluisiin eliöihin asti vastaanottavat signaalin, muuntavat ja toistavat sitä, kukin tavallaan. Tietoisuuden signaalia ei lähetetä mistään tietystä paikasta, vaan signaali on todellisuus, signaali on kaikki se mitä on juuri nyt. Signaalin lähetys alkoi alkuräjähdyksessä. Elävän universumin syntypamaus kaikuu yhä, tässä ja nyt, todellisuutena, olevana, elävänä, sinuna, minuna, näinä sanoina ja ajatuksina, edessäni olevana tietokoneena, tuolina, ikkunana, maisemana, talona... Tietoisuuden signaali on matkannut, muuntunut ja toistunut 13.8 miljardia vuotta tähän ainutlaatuiseen hetkeen. Elävä universumi tutkailee ja peilaa itseään kaikessa olevassa ja kaiken olevan kautta. Sinun ja minun keholliset ulottuvuudet ovat ainutlaatuisia ikkunoita todellisuuteen.

Tieteen piirissä yhä useampi aivotutkija, biologi, lääkäri, fyysikko ja matemaatikko esittää ajatuksia jotka viittaavat elävään, tietoiseen universumiin. Kovin moni tieteen auktoriteettiin nojaava tutkija ja maallikko tuntuu kuitenkin yhä omaavan mekanistisen "todellisuus on kuin biljardipallopeli" -tyyppisen todellisuuskäsityksen. Tämä siitä huolimatta vaikka kvanttifysiikan löydöt ovat jo viime vuosisadan alkupuoliskolla ovat osoittaneet mekanistisen paradigman virheellisyyden. Todellisuus on merkllinen paikka, suorastaan ihmeellinen. Mainittakoon vaikkapa superposition periaate. Superpositio tarkoittaa, että tarkasteltava systeemi voi olla useassa eri tilassa samanaikaisesti. Tätä havainnollistaa kuuluisa Schrödingerin kissaparadoksi: laatikkoon suljetun kissan tilasta ei voi sanoa varmuudella mitään ennen kuin havainto tehdään. Superpositio on ns. "sekoitettu tila", jossa molemmat vaihtoehdot ovat voimassa. Vasta havainto vie superposition johonkin tiettyyn tilaan: radioaktiivisen aineen ydin on hajonnut aiheuttaen myrkkypullon rikkoutumisen ja kissan kuoleman tai kissa on elävä. Lukuisat havainnot osoittavat että luonnosta löytyy rakenteita, joita voi luonnehtia superpositioiden kokoelmana. Sanotaan, että "maailma on mahdollisuuksia täysi" ja näin todella on tieteenkin näkökulmasta! Kvanttifysiikan selittämä todellisuus on mahdollisuuksien kvanttikenttä. Tietoisuudella on ratkaiseva rooli, kun potentiaalisuuden kentästä piirtyy esiin havainto. "Esse est percipi", oleminen on havaituksi tulemista.

Toinen merkillisyys on aineen tyhjyys, sen onttous. Esimerkiksi allani oleva varsin kiinteältä rakenteelta tuntuva tuoli on yli 99% tyhjää täynnä. Kaikki oleva koostuu atomeista. Atomin ydin on pikkuruinen sitä ympäröivään elektroniverhoon nähden. Ytimen ja verhon välissä on valtavasti tyhjää tilaa. Kuvitelkaamme atomi jalkapallostadionin kokoiseksi. Sijoitetaan atomin ydin keskiympyrään. Elektroniverho sijaitsee stadionin ulkorakenteiden tasolla. Minkä kokoinen atomin ydin on tässä mallissa? Jalkapallon kokoinen? Pienempi. Tennispallon? Pienempi. Atomin ydin on herneen kokoinen. Jos ydin kuvitellaan jalkapallon kokoiseksi, elektroniverho asettuisi satojen metrien päähän. Tehdään toinen ajatuskoe ja leikitään koko ihmiskunnalla. Maapallon väkiluku on reilut 7 miljardia. Otetaan kaikkien ihmisten sisältämistä atomeista tyhjät pois ja ytimet kasaan. Kuinka iso kimpale ainetta meillä olisi? Montako kuutiota? Ihmiskunnan atomit mahtuvat yhden sokeripalan kokoiseen laatikkoon.

Huimaavan pieniä ovat siis atomin ytimet. Ovatko ne kuitenkin konkreettisia ja kiinteitä todellisuuden rakennuspalikoita? Eivät ole. Päästäksemme eroon biljardipallo-mielikuvista on syytä ymmärtää ettemme voi nähdä atomeita. Näkeminen edellyttää valon heijastumista kappaleesta ja valon aallonpituus asettaa ala-rajan heijastumista aiheuttavan kappalen koolle. Atomin koko selvästi tätä alarajaa pienempi, joten emme voi nähdä sitä tarkimmallakaan valomikroskoopilla. Toisekseen, hiukkasilla on myös aaltoluonne. Aaltohiukkadualismin perusteella tiedämme, että aine käyttäytyy sekä hiukkasten että aallon tapaan. Aine on yhtäältä nonlokaalia aaltoilua, kenttä joka ei sijaitse missään tietyssä paikassa ja toisaalta aine koostuu hiukkasista, joiden havainnointia rajoittaa Heisenbergin epätarkkuusperiaate; voimme mitata hiukkasen paikan mutta emme liikemäärää tai päinvastoin. "Esse est percipi." Olemme epäsuorien havaintojen varassa. Olemme tulkintojen ja mielikuvien varassa.

Hiukkaskiihdytin on laite, jonka avulla voimme tarkastella lähes valonnopeudella tapahtuvan hiukkaustörmäyksen seurauksia. Hajoamishiukkasten radat ja energiat ovat havaittavissa ja laskettavissa. Tämän perusteella voidaan rekonstruoida alkuperäisen hiukkasen massa ja rakenne. Atomin ydin koostuu nukleoneista, tarkemmin sanottuna protoneista ja neutroneista. Ne puolestaan koostuvat kvarkeista.

(kuva: https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/lukio/kemia/n%C3%A4yteluvut/eke2/1/1-2-atomin-rakenne)

Myöskään kvarkit eivät ole mitään konkreettisia mikroskooppisia kappaleita. Itse asiassa ne eivät ole kappaleita ensinkään, yksittäistä kvarkkia ei ole havaittu. Vahva vuorovaikutus, ns. värivaraus sitoo ytimen rakenteet yhteen. Voi sanoa, että substantiivin sijaan kvarkit ovat pikemminkin verbejä. Objektimaisen, oliomaisen olemisen sijaa kvarkit tapahtuvat. Tätä kuvastaa myös niille annetut nimet: up (ylös), down (alas), charm (lumo), strange (outo), truth (totuus) ja beauty (kauneus). Kvanttifysiikan voidaankin sanoa vahvistavan sen minkä Herakleitos kertoi 2500 vuotta sitten. Kaikki arkitodellisuudessa havaittu kiinteä aine on atomitason todellisuudessa liikettä, värähtelyä, hiukkasia, kenttiä, aaltoja. Herakleitosin sanoin: "Panta rhei kai ouden menei.". Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan.

Mitä nämä mikrotason merkillisyydet tarkoittavat makrotasolla? Mitä implikaatioita niistä on muotojen, värien, äänien ja hajujen maailmassa? Mitä tämä tarkoittaa todellisuus- ja identiteettikäsityksille? Mikä on tajunnan ja maailman suhde? Superposition idea merkitsee mullistusta. Paljastuu, että todellisuuskäsityksessämme on sokea täplä. Olemme ehdollistuneet ajattelemaan, että todellisuus koostuu kahdesta osasta: subjektiivisesta (= minä, tajunta, henkinen tunteiden ja ajatusten maailma) ja objektiivisesta (ei-minä, maailma, materiaalinen konkreettisten asioiden ja ilmiöiden maailma). Arkiajattelun valossa tämä tuntuu luonnolliselta ja itsestäänselvältä. "Minä" sijaitsee päässä, tässä kehossa. "Minä" ei ole sama asia kuin tuoli jolla istun tai edessäni oleva tietokone. Tämä jako on käytännöllinen ja on sisäänrakennettu tapaamme käyttää kieltä ja kommunikoida. Ennakkoluuloton tarkastelu kuitenkin paljastaa, että tämä jako on opittu. Se ei ole maailmassa vallitseva objektiivinen tosiasia. Tuoli, tämä keho, tietokone, ikkuna ja siitä avautuva maailma todentuu, se on olemassa jos ja vain jos se ilmenee tietoisuudessa. Maailma tulee todeksi tuntemuksina, näkemisenä, kuulemisena, maistamisena, tunteena tai ajatuksena tietoisuudessa. "Esse est percipi."

Tietoisuuden ulkopuolisesta todellisuudesta puhuminen on epätäsmällistä, harhaanjohtavaa ja epätieteellistä kielenkäyttöä, joka perustuu virheelliseen olettamukseen tietoisuuden sijainnista jossakin tietyssä pisteessä. Kukaan ei ole löytänyt paikkaa, jossa tietoisuus sijaitsee. On käytännöllistä viitata minä-käsitteellä tähän kehoon, mutta ennen tätä sopimuksenvaraista dualistista jaottelua on yksi jakamaton todellisuus, elävä universumi. Viittaan tähän todellisuuden ja tietoisuuden ykseyteen käsitteellä "On". Uskonnot puhuvat jumalasta, kvanttifyysikot matriisista, mystikot kosmisesta tietoisuudesta... Kaikki nämä, "On" mukaanluettuna ovat vain nimilappuja, kylttejä, tienviittoja "siihen". Käytän pointteria "On", sillä koen että "se" ei ole substantiivi, se ei ole objekti. Objekti-mielikuvan myöstä ajautuisimme taas dualistiseen tapaan jakaa oleva siihen joka tietää (subjekti) ja siihen joka tiedetään (objekti). Todellisuus on verbi, johon "On" viittaa samanaikaisesti riittävän tarkasti ja riittävän yleisesti. Kaikki mitä on, ilmenee tietoisuudessa, joka on kaikki mitä on.

"As a man who has devoted his whole life to the most clear headed science, to the study of matter, I can tell you as a result of my research about atoms this much: There is no matter as such. All matter originates and exists only by virtue of a force which brings the particle of an atom to vibration and holds this most minute solar system of the atom together. We must assume behind this force the existence of a conscious and intelligent mind. This mind is the matrix of all matter." - Max Planck (yksi 1900-luvun tärkeimmistä fyysikoista, Nobel-palkinto 1918, kvanttimekaniikan isä)

Tiede ja henkisyys

On myös tutkijoita ja näkökulmia, jotka ovat avaria myös henkisyyden suuntaan.

- - -

"I do not think that it is necessarily the case that science and religion are natural opposites. In fact, I think that there is a very close connection between the two. Further, I think that science without religion is lame and, conversely, that religion without science is blind. Both are important and should work hand-in-hand. It seems to mc that whoever doesn't wonder about the truth in religion and in science might as well be dead." - Albert Einstein

"As a man who has devoted his whole life to the most clear headed science, to the study of matter, I can tell you as a result of my research about atoms this much: There is no matter as such. All matter originates and exists only by virtue of a force which brings the particle of an atom to vibration and holds this most minute solar system of the atom together. We must assume behind this force the existence of a conscious and intelligent mind. This mind is the matrix of all matter." - Max Planck

"Whoever undertakes to set himself up as a judge of Truth and Knowledge is shipwrecked by the laughter of the gods." - Albert Einstein

"Reality is merely an illusion, albeit a very persistent one." - Albert Einstein

"The reality we can put into words is never reality itself." - Werner Heisenberg

"I consider the ambition of overcoming opposites, including also a synthesis embracing both rational understanding and the mystical experience of unity, to be the mythos spoken or unspoken of our present day and age." - Wolfgang Pauli

"How on earth are you ever going to explain in terms of chemistry and physics so important a biological phenomenon as first love?" - Albert Einstein

"Let us not forget that human knowledge and skills alone cannot lead humanity to a happy and dignified life. Humanity has every reason to place the proclaimers of high moral standards and values above the discoverers of objective truth. What humanity owes to personalities like Buddha, Moses, and Jesus ranks for me higher than all the achievements of the enquiring and constructive mind. What these blessed men have given us we must guard and try to keep alive with all our strength if humanity is not to lose its dignity, the security of its existence, and its joy in living" - Albert Einstein

"The first gulp from the glass of natural sciences will turn you into an atheist, but at the bottom of the glass God is waiting for you." - Werner Heisenberg

"The intuitive mind is a sacred gift and the rational mind is a faithful servant. We have created a society that honors the servant and has forgotten the gift." - Albert Einstein

"The most beautiful thing we can experience is the mysterious. It is the source of all true art and science. He to whom the emotion is a stranger, who can no longer pause to wonder and stand wrapped in awe, is as good as dead; his eyes are closed. The insight into the mystery of life, coupled though it be with fear, has also given rise to religion. To know what is impenetrable to us really exists, manifesting itself as the highest wisdom and the most radiant beauty, which our dull faculties can comprehend only in their most primitive forms-this knowledge, this feeling is at the center of true religiousness." - Albert Einstein

Linkkejä:

https://thesethingsinside.wordpress.com/2011/02/19/awareness-not-matter-is-the-ground-of-reality/

https://www.sacred-texts.com/aor/einstein/einbucky.htm

Kannus

Trafiikkia