torstaina, toukokuuta 25, 2006

Rakastamisesta

Tunnen monta rakastettavaa ihmistä. Täällä blogistanissakin olen saanut heitä kohdata. On helppo rakastaa ihmistä, joka ajattelee, puhuu, kirjoittaa totuudellisesti ja kauniisti ja viisaasti - ihmistä, joka huomioi, kuuntelee, välittää, on läsnä. Helppo on rakastaa ihmistä, joka on... rakastettava. Helppo on häntä, heitä, teitä rakastaa. Kiitos teille - opin teiltä ja rakastan teitä.

Mutta...

mitä Nasaretin mestari sanoikaan - hän kehotti meitä rakastamaan myös vihamiehiämme, tekemään hyvää niille jotka meitä vihaavat. Lähimmäisenrakkauden keskeinen idea on toteuttaa sitä

e h d o i t t a , v a r a u k s e t t a - j o k a i s t a k o h t a a n.

Siispä rakastanko myös sitä virtsalle haisevaa asunnotonta alkoholistia, jonka kohtasin tänään kauppareisulla? Rakastanko myös sitä bomberia, joka melkein keuli päälleni suojatietä ylittäessäni? Rakastanko myös sitä juoruiluun kiintynyttä työkaveriani, joka panettelee minua selkäni takana? Rakastanko?

Joka elää Jumalassa, elää rakkaudessa. Jumalallinen rakkaus ei pihtaile eikä valikoi "tuo ansaitsee rakkauden ja tuo ei". Jumalallinen rakkaus on ehdotonta rakkautta jokaista elävää olentoa kohtaan. Rakastanko? Rakastatko?

Rakastakaamme!

-gs

9 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Rakas Gnothi,

Ehkä en ihan aina rakasta, mutta en vihaakaan. Olen huomannut tuntevani huolestunutta myötätuntoa sitä yhtä anonyymiä kohtaan joka kauan kävi pistämässä vihakommentteja blogiini. Häntä ei ole näkynyt pitkään aikaan mutta huomaan miettiväni missä hän on ja miten onneton hänen elämänsä mahtaa olla. Miten raskasta onkaan jos viha ja suuttumus täyttävät mielen.

Viimeksi kun juttelin laitapuolen kulkijalle - heh - oli todella vaikeaa kestää hänen hajunsa. Hyh. Seisoin niin kaukana kuin saatoin seistä keskustelun ajan. Ehkäpä tuossa voi havaita gramman verran lähimmäisenrakkautta?

sahrami kirjoitti...

Kyllä on tosiaan mahdollista rakastaa kaikkia ihmisiä, vaikka ei heistä pitäisikään. Jos uskoo ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen, johon on vain matkan varrella tarttunut kaikkea karstaa - ja pahaa hajua :) niin voi ajatella, että ihmisen todellinen olemus on sitä hyvää, mitä on helppo rakastaa.

Jokainen ihminen on pieni ihme, elämän manifesti. Ihan siksi, että elää. Ja jos rakastaa elämää, on mahdollista rakastaa kaikkia ihmisiä.

ulkopuolinen kirjoitti...

Rakkaus käsitteenä on valitettavan vieras monelle ihmisille. Minulle se on voimakas sana, ymmärrän se hieman eritavalla kuin sinä.

On ehkä helpompi rakastaa vastakkaista sukupuolta, sekoittaa rakkaus himontunteeseen. On helppo rakastaa omia lapsiaan, vanhempiaan. Heiltä voi rakastaa omana itsenään, ilman vaatimuksia.

Laajennettuna on helppo rakastaa ihmisiä, jotka antavat vastarakkautta, ihmisiä, joita itse arvostaa.

Mutta kuinka helppo on rakastaa itseään? Entä ihmisiä, joita ei tunne tai arvosta?

Minä olen pyrkinyt olemaan ihmisten kanssa nöyrä, jopa heidän, joiden toimia en välttämättä arvosta. Minulle on tärkeää hyväksyä ihminen sellaisena kuin hän on, ymmärtää, että meillä jokaisella on puutteemme ja vikamme, mutta myös sisäinen kauneutemme.

sahrami kirjoitti...

ulkopuolinen: Mutta kuinka helppo on rakastaa itseään? Entä ihmisiä, joita ei tunne tai arvosta?

Minun mielestäni itseään on helppo rakastaa, koska itsensä tuntee kaikkein parhaiten, itseensä näkee niin syvälle, alle kaiken sen karstan. :)

Tuntemattomiakin kohtaan voi tuntea rakkautta. Minä ihan oikeasti tunnen rakkautta esimerkiksi kaupungilla kävellessäni katusoittajia kohtaan ja niitä, joilla on Amnestyn, Unicefin, SPR:n tai Greenpeacen lappu selässä ja pysättelevät minua tuolla kaduilla (niitä on parveillut erityisen paljon tänä keväänä).

Entä sitten ihmisiä joita ei arvosta? Minä arvostan kaikkia ihmisiä, vaikka en arvostaisikaan heidän tekojaan. Pitää erottaa nämä kaksi asiaa. Kaikilla ihmisillä on ihmisarvo. Voi vihastua jollekin ihmiselle siitä, mitä hän tekee, mutta silti tuntea häntä kohtaan lähimmäisenrakkautta.

ulkopuolinen kirjoitti...

Lähimmäisenrakkautta voi kokea tuntemattomia kohtaan, mutta rinnastaisi sitä sanaan rakkaus

gnothi seauton kirjoitti...

Kiitos hienoista puheenvuoroista!

Klassinen tapa puhua teemasta on erottaa toisistaan eros (eroottinen rakkaus) ja agape (henkinen / jumalallinen lähimmäisenrakkaus).

Tämä voi tuoda asiaan selvyyttä - toisaalta voidaan myös väittää että luokittelut vain monimutkaistavat ja sotkevat kirkkaan yksinkertaista asiaa.

Käytäntö on se joka ratkaisee ja jokainen kohtaaminen on meidän hienojen teorioidemme ja arvojemme mittari. Asioiden tekeminen (ulkoisesta) moraalisesta velvoitteesta on jotakin muuta kuin asioiden tekeminen sisäisestä välttämättömyydestä (sydämestä).

Eräässä klassisessa rukouksessa pyydetään puhdasta sydäntä. Autuaita ovat puhdassydämiset, sanoi eräs Mestari. Puhdassydämisyys. Siinä toteutuu ihmisyyden ideaali.

-gs

gnothi seauton kirjoitti...

Itsensä rakastamisesta vielä; meitä on kehotettu rakastamaan lähimmäistä kuin itseämme.

Itsen rakastaminen ei ole sama asia kuin itsekkyys tai narsismi tai ylpeys.

Ihmiskuvani valossa ihmisen tosi-itseys on jumalallinen ja niinpä itsensä rakastaminen olisi ikuisen hengen rakastamista.

-gs

Miss Foxy kirjoitti...

tästä aiheesta, *vihamiehen* rakastamisen vaikeudesta aion kirjoitta postauksen, kunhan sen aika tulee --.

sahrami kirjoitti...

miss foxy: Kuulostaa hyvältä. Jäämme odottamaan! :)