Eräässä toisessa yhteydessä keskustelin kirjoista ja esille nousi Nietzsche, traaginen hahmo joka liputti ihmisyyden ja rakkauden puolesta mutta eksyi lopulta pahasti, menetti tasapainonsa ja tippui hulluuden kuiluun.
Nietzsche kirjoitti paljon hienoja juttuja ja mutta toisaalta hänen teksteistään voi löytää katkeroituneen naisvihaajan jolla on megalomaaninen tarve korostaa ihmisyyden kaikkivoipuutta ja uskontojen (erityisesti kristinuskon) turmiollisuutta. Esimerkiksi antikristus -kirjasta näkee mielestäni surullisen selvästi, kuinka lähellä henkistä luhistumista Nietzsche oli tuossa vaiheessa (v. 1888).
Vuonna 1990 tai 1991 luin Zarathustran. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Hieman myöhemmin hankin divarista alkukielisen fraktuuralla painetun Zarathustran. Kirjan alkulause tuntui minusta hypnoottiselta ja jostakin syystä opettelin sen.
"Als Zarathustra dreissig Jahr alt war..."
En koskaan tavannut saksankielistä versiota paria sivua pidemmälle, mutta tuntui jotenkin hauskalta omistaa se ja silmäillä kirjaa. Kirjoitin päiväkirjaani jotenkin siihen malliin, että "Zarathustran antaminen epäkypsän käsiin on vähän sama kuin lainaisi 1000-kuutioista moottoripyörää 18-vuotiaalle".
Tiedä sitten kuinka osuva vertaus on, mutta kyllä Zarathustra yli-ihmisideoineen ja Jumalan kuolemisfilosofioineen voi olla melkoisen rankkaa kamaa kokemattoman käsissä.
"...verliess er seine Heimath und..."
Saattaa se kuuluisa mopo keulia pahan kerran. Toisaalta kirja sisältää paljon runollista kauneutta ja rakkautta elämään.
"...das See seiner Heimaths und..."
Nietzsche edustaa mielessäni jonkinlaista surullisen hahmon ritaria - urhea ihmisyyden puolustaja, jonka perustassa oli kuitenkin niin vakavia puutteita että ne johtivat luovan ajattelijan traagiseen tuhoon.
"...ging in das Gebirke."
-gs, yli 18 vuotta ja alle tuhat kuutiota
kuva 1 http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche
kuva 2 http://www.accessoires-motos.com/images/accessoires-moto_22.jpg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti