Dario Fo ja Saarela

Nobel-kirjailija Dario Fon itsensä mukaan Erkki Saarela on maailman paras Dario Fo -tulkitsija. Niinpä jos jalkapallon mestareiden liiga ei tänään nappaa niin hieno ohjelma on tarjolla teeman puolella; Saarelan Fo-tulkintoja parinkymmenen vuoden takaa. Ilmiömäistä, vangitsevaa, maagista!

Minulla oli tilaisuus seurata Saarelan monologeja nelisen vuotta sitten Jyväskylän kaupunginteatterissa. Kyse oli Saarelan monikymmenvuotislienee-taiteilijajuhlasta. Kaverin karisma ulottui kauas taakse, myös omalle penkkirivilleni!

-gs

kuva: http://www.manari.fi/ohjelmat/erkki_saarela.htm

Rekordi ja pytty tuli!

Kävin lauantaina testaamassa puolimaratonkuntoani ja yllättävän hyvin kulki. Olin ennen kisaa todennut eräälle ystävälleni että "1.34.xx tai alle olisi mainio tulos, 1.35.xx hyvä ja 1.36.xx perussuoritus." Loppuaika 1.30.23 oli todella mieluinen yllätys ja pisteenä iin päälle vielä kolmossija sarjassani ja pytty. Kyllä hymyilytti. Aika tarkoittaa sitä, että puolimaratonin aikatavoite tälle kaudelle täyttyi jo nyt, joten pienen leijumisen jälkeen on aika virittää uutta matoa koukkuun... 1.29.xx tuntuu luontevalta.

Mukava oli myös vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa ennen ja jälkeen kisan!

-gs

Kumbaya, my Lord, kumbaya

Jempsun tämänhetkinen suosikki em. laulukirjasta;

Kumbaya, my Lord, kumbaya
Kumbaya, my Lord, kumbaya
Kumbaya, my Lord, kumbaya
O Lord, kumbaya

Someone’s laughing, Lord, kumbaya
Someone’s laughing, Lord, kumbaya
Someone’s laughing, Lord, kumbaya
O Lord, kumbaya

Someone’s crying, Lord, kumbaya
Someone’s crying, Lord, kumbaya
Someone’s crying, Lord, kumbaya
O Lord, kumbaya

Someone’s praying, Lord, kumbaya
Someone’s praying, Lord, kumbaya
Someone’s praying, Lord, kumbaya
O Lord, kumbaya

Someone’s singing, Lord, kumbaya
Someone’s singing, Lord, kumbaya
Someone’s singing, Lord, kumbaya
O Lord, kumbaya

Kumbaya, my Lord, kumbaya
Kumbaya, my Lord, kumbaya
Kumbaya, my Lord, kumbaya
O Lord, kumbaya

Laulu on minulle lapsuudesta tuttu siskojeni laulamana. Taisi olla yksi seurakuntanuorten laulukirjasta.

-gs

(kuva http://www.nathanielturner.com/images/New_Folder4/tannerpaint.jpg)

Kevätlaulu lapsuudesta

Pariisin tarinaa jatkan, kunhan ennätän.

- - -

Pari päivää sitten löysin antikvariaatista Erkki Pohjolan ja Egil Cederlöfin kirjan "Tie musiikkiin. Musica II". Ala-asteella kirja tuli tutuksi. Jännä taas huomata, miten vahvan muistijäljen musiikki jättää. Esimerkiksi Bellmanin "Tuuli hiljaa henkäilee" vuosikymmenten takaa palautui mieleen välittömästi, kun vain näin sanat.

Tuuli hiljaa henkäilee,
aalto vapaa välkkyilee.
Pikkulintu suruton
laulelee: nyt kevät on!
Vuokko kaino kuvussaan
avaa silmät unestaan,
kaunokukat hymyten
Nousee kasteniityllen.

Pursi kaunis kiikuttaa
sorjasti sen soutajaa.
Maamies peltoon pehmeään
kyltää, kynvää siementään.
Lapset kukkakimpuillaan
koristavat hiuksiaan.
Riemulaulu verraton
Kaikuvi: nyt kevät on!

Laulusta tulee mieleen kevätjuhla ikuisuuksien takaa - muistan jopa tytön joka enkelimäisellä äänellään esitti laulun. Olen nyt sitten Jempsulle tätä laulanut. Haasteellinen se on, kun kovin korkealla paikoitellen käy.

-gs

Paris 4.-9.4. (Race day; poks ja kovan päivän ilta)

Kävelin kohti varustetelttoja. Hitaasti. Onni poreili sisälläni kuin samppanja. Kohta myös kuplisi myös konkreettisesti, sillä poksauttaisin pullon. Jaossa oli sadeviitan tapaisia, useampaa väriä. Otin sen mikä käteen sattui ja vedin päälleni. Söin pari banaania ja otin mukaani kaksi vesipulloa. Kahviakin oli tarjolla - ei kermaa, mutta nyt maistui mustanakin.

Isossa teltassa hierottiin maratoonareiden jalkoja kuntoon. Kymmenien juoksijoiden jono ei houkutellut palvelua kokeilemaan. Sain varustekassin ja vedin sadeviitan päälleni pysyäkseni lämpimänä. Soitin kullalle ja kuulin että he olivat juuri tulossa kohti Riemukaarta. Muutimme treffipaikan Alfa Romeon teltalta lähemmäs Riemukaarta, kirjainkoodatulle teltalle. Väentungos oli melkoinen. Kulta bongasi minut ensin ja jälleennäkeminen oli lämmin. Kuin olisi viikon reissussa ollut. Kai henkisesti jossakin kaukana olin käynytkin. Helvetissä ja takaisin. Hmmm... jos helvetti on olemassa, se on varmaan ikuinen maraton jossakin 35-40 km kohdalla. Juuri kun kuvittelet matkaa olevan enää kaksi kilometriä maaliin, sitä onkin taas seitsemän...

Löysimme sopivan paikan, jossa oli väljempää. Levitimme huovan ja istuimme alas. Vaihdoin ylleni kuivan puseron ja takin. Vedin kuitenkin vielä sadeviitan päälle, jotta lämpö pysyisi yllä. Vaihdoin myös sukat ja kengät. Hyvinpalvelleet adidakset olivat taas tarjonneet kelpo kyydin. Se oli todennnäköisesti viimeinen kisa kyseisellä parilla, arvioin kengänpohjia katsellessani. Tuntui suloiselta pujottaa jalkaterät Nike Free -tossuihin. Join vettä ja maistelin vähän patonkia. Mitaliakin ihmettelin (kuva). Kovalla työllä ansaittua mitalia.



Patonki alkoi tökkimään parin suupalan jälkeen - ei vielä kiinteää, kiitos. Nestemäistä kyllä kiitos. Join yhden oluen ja siunattu aurinko alkoi paistamaan. Täydellinen hetki. Poksautin edellispäivänä ostamani sampanjapullon. Korkki lensi komeasti kymmenen metrin päähän, ei sentään osunut keneenkään. Valutin kaksi lasillista ja kohotin maljan kullalle ja Jempsulle parhaasta mahdollisesta tuesta maratonprojektin aikana. Jempsu halusi välttämättä hakea korkin, joten olihan se etsittävä. Löytyi. Joku seurasi puuhiamme ja tarjoutui ottamaan meistä valokuvan (kuva).



Noin tunnin kuluttua suuntasimme Riemukaaren kautta Champs-Elyseelle. Matkalla näimme jonkun naisjuoksijan makaavan maassa huonovointisen näköisenä. Itkuisena. Hänellä oli auttajia ympärillään, joten emme jääneet asiaa ihmettelemään. Ajoimme metrolla St-Paulin asemalle. Nyt alkoi jo tekemään mieli ruokaa, joten piipahdimme ruokakaupassa ja menimme sitten asunnolle. Herkullista pastaa, hyvää ranskalaista (!) punaviiniä ja paljon tarinoita. Maratonista ja muustakin. Kova päivä vaati veronsa ja niinpä väsy tuli jo ennen yhdeksää.

-gs

(jatkuu...)

Paris 4.-9.4. (Race Day - nautiskelua, piinaa, eläimellistä raivoa...)

Heräsin 5.30.

Tänään on se päivä.

Hikipisaroita oli vuodatettu.

Loskassa oli kynnetty.

Maratonvauhtisia tempoja oli vedetty rekkoja peläten.

Nastalenkkareilla oli jääpolanteisia teitä rouskittu.

Pitkiksiä oli juostu.

Välillä oli juostu hyvissäkin keleissä.

Ja ennen kaikkea tammikuun loppuun asti oli tehty korvaavia. Lokakuun lopun Ahvenanmaan maratonin jälkeen oli tarkoituksenikin ollut pitää juoksuvapaata aikaa joitakin viikkoja, jotta kaikki olisi niin henkisesti kuin fyyisesti valmista uuteen peruskuntokauteen. Joulukuussa juoksua aloitellessa jalkojen kanssa oli kuitenkin ollut pientä oireilua enkä halunnut riskeerata, joten päätin pitää juoksuvapaata kunnes paikat varmasti kestäisivät. Niinpä kuntopyörän mäkiohjelman, hiihdon ja kuntosalin parissa oli menty paljon suunniteltua pidemmälle. Tammikuun puolivälissä olin laskeskellut, että aika alkaa käymään vähiin Pariisin suhteen ja ehdin jo eittää hyvästit rekordille. Kunhan kruisaillaan läpi, olin kertonut kavereille.

Sain kuitenkin juoksut käyntiin tammikuun lopussa ja treeni alkoi puremaan varsin hyvin. Kunto tuntui nousevan nopeaan tahtiin. Tempot otin ohjelmaan maaliskuussa ja tärkeimmät maratonvauhtiset harjoitukset kahta viikkoa ja viikkoa ennen olivat antaneet viitteitä, että ennätys olisi sittenkin mahdollinen. Olin määrittänyt tavoitteet kolmitasoisesti:

Unelma: alle 3.20
Hyvä tulos: 3.20-3.25
Perusjuoksu: 3.25-3.30

Ja tänään. Today's the day - showtime!

Aamupala, aamutoimet, juoksukamat ylle; pitkät juoksutrikoot, hihaton paita, modattu pitkähihainen, juomavyö, lippis... Kymmenen vuotta vanhat teipin ja liiman avulla kasassapysyvät 200-grammaiset Adidas EQT Teftengat alle. Tästä tulisi niiden viimeinen kisa. Chippi oikeaan ja pod vasempaan kenkään. Pikkureppuun pusero ja takki, muovipussi päälle ja menoksi (kuva).

Ulospäästyäni hengitys höyrysi aamun viileydessä. Lämpötila oli seitsemän jälkeen vain muutaman asteen plussan puolella. Merkit viittasivat vahvasti siihen, että minulle mieluisa maratonkeli oli kehittymässä.

Metroasemalle hölkätessäni joku pysäytti minut ja kysyi englantia ranskaksi fraseeraten lähimmän metroaseman sijaintia. Yritin ensin selittää mutta kehotin sitten liittymään seuraan, kun sinne olin itsekin menossa. Jutellessamme kävi ilmi, että Riemukaarelle ja maratonille hänenkin matka veisi. Tavoitteista udellessani sain kuulla, että treenit on jääneet niin vähiin että riittävä haaste on selvitä reitistä läpi. Junaa odotellessamme seuraamme liittyi vielä kolmaskin maratoonari. Hän oli kaukaa etelästä. Etelä-Afrikan mies oli paria viikkoa aikaisemmin juossut Two Oceans Marathonin, 56 km. Tästä huolimatta hän aikoi tänään tavoitella kolmen tunnin alitusta. Käsittämätöntä!

Perillä suuntasimme maalialuetta kohti. Tavaroiden säilytyspaikat määräytyivät kilpailunumeron perusteella, joten teidemme erkaantuessa toivotimme toisillemme onnea kisaan. Vein pikkurepun säilytykseen ja palasin Champs-Elyseelle etsimään lähtöpaikkaani. Eliitti starttasi edestä, tietysti. Eliitin takana oli "preferentials" -ryhmä ja sen takana tavallisten kuolevaisten karsinat. Ne määräytyivät ilmoittautumisen yhteydessä annetun tavoiteajan mukaan; 3.00, 3.15, 3.30, 3.45, 4.00, 4.30. Itse olin arponut 3.15- ja 3.30-ryhmien välillä. Ensimmäinen tuntui liian kovalta ja toinen liian hitaalta. Lopulta olin kuitenkin valinnut kovemman vaihtoehdon. Ålandin rekordijuoksun jälkihuuman piikkiin sen kai voi laittaa.

Karsinat oli erotettu toisistaan metalliaidoin. En nähnyt selvää merkintää karsinan aikatavoitteesta, joten yritin ensin väärään karsinaan. Liian hitaaseen. Numerolappua näyttäessäni minua viittoiltiin eteenpäin. Oma pilttuu, keltainen ryhmä, löytyi lähempänä starttiviivaa. Katselin muita juoksijoita. Kovan näköisiä menijöitä. Hivuttauduin karsinan etuosaan kurkkimaan punaisen ryhmän juoksijoita. He näyttivät vielä kovemmilta. Vinttikoiramaiset kolmen tunnin murskaajat kiersivät hermostuneesti kehässään. Tila kävi ahtaaksi, joten palasin taaemmas. Tutun näköinen kuvaaja kipusi aidan päälle filmaamaan takanamme ollutta sinistä 3.30-ryhmää. Hän huudatti juoksijoita toisen pidellessä häntä paikoillaan. Sama heppu oli edellisaamun juoksua dokumentoimassa. Silloin hän istui johtoauton takakontissa kameran kanssa. Varmasti
olin osunut kuviin eturivistä siniristilipun kanssa. Juoksijoille on luvassa DVD-kooste tapahtumista, joten saas nähdä...

Ennen kisaa olin ystävältäni kuullut, että tuore ministerimmekin olisi mukana. Tarkistin asian ja kyllä, hän oli vieläpä samassa lähtöryhmässä kanssani. Arvelin yllätysministeriyden tuomien kiireiden estävän startin, enkä häntä karsinasta
bongannutkaan. Harmi, sillä olisihan ollut hauska vaihtaa pari sanaa vaikkapa Suomen NATO-kannasta. Myöhemmin tarkistin tuloslistan, eikä häntä siitäkään löytynyt. Olisihan asia käynyt ilmi jo aiemmin - Stubbin blogimerkinnästä 23.3. paljastuu selkävaiva, joka estää startin. Tullessa olin lentokoneessa lukenut tuoretta Blue Wings -lehteä (April 2008) ja siinä oli kirjoitushetken mepin kirjoittama juttu sporttisen kuvan (yhden käden punnerrus) kera 40-kymppisen haasteista. Eipä Stubb tainnut juttua kirjoittaessaan arvata, millaisia haasteita aivan kohta on edessä!

Karsinan takaosassa oli väljempää ja hölkkäilin pientä ympyrää ja tein hiukan drillejä kunnes huomasin että rakko on syytä tyhjentää. Karsinaan oli varattu kaksi urinointipistettä, kummassakin neljä asiakaspaikkaa ja jono molempiin kymmenkunta metriä. Asetuin jonon jatkoksi - sen madellessa eteenpäin tuskastuttavan hitaasti vilkuilin kelloani ja laskin montako juoksijaa edessäni vielä on. Vähän ennen starttia jänikset saapuivat karsinaan. Jäntevät vauhdittajat oli varustettu pitkin värikoodatuin viirein, joista aikatavoite näkyi myös numeroina. "Jänikset saavat mennä menojaan", ajattelin. Ehkä seuraavassa kisassa sitten 3.15-kyytiä voisi kokeilla... Vuoroni koitti kuin koittikin paria minuuttia ennen starttia.

Hetkeä ennen lähtölaukasta ilmassa lensi lämmittelyasuina käytettyjä puseroita ja muovipusseja. Oman pussini revin yltäni aivan viime hetkellä. Pamauksen jälkeen 29 706 juoksijaa lähti hitaasti vyörymään kohti lähtöviivaa. Olin suhteellisen edessä, joten kesti vain pari minuuttia päästä lähtöviivalle. Pääsin juoksemaan, käynnistin kellon ja pääsin tavoitevauhtiin samantien. Taktiikkani oli lähteä 4.40-4.50-vauhdilla liikkeelle niin että puolimatka tulisi vastaan noin 1.40 ajassa. Elyseesin pari kilometriä mentiin myötämäkeen, joten suurin haaste oli pitää vauhti kurissa. Juoksijoita oli paljon, mutta katu veti hyvin. Pariisin levein katu. Mielikuvani on, että osallistujamäärältään puolet pienemmässä Tukholmassa oli ahtaampaa. Juoksijamassa venyi nopeasti kilometrien mittaiseksi värikkääksi madoksi, ja madon hännän luikerrellessa laiskasti lähtöviivan yli kärki viiletti 3 minuutin kilometrivauhdissa jo Place de la Nation -aukiolla lähes 8 km päässä.

Mailin juostuamme kiersimme komean Concorde-aukion (Place de la Concorde) ja käännyimme Tuileriesin puiston (Jardin des Tuileries) pohjoispuolta reunustavalle Rue de Rivolille. Juoksin mahdollisimman rennosti, hienosta tunnelmasta ja näkymistä nautiskellen. Ensimmäinen 5 kilometriä täyttyi Saint-Paulin metroaseman kohdalla. Tuntui kuin kotikulmilla olisi juossut. Tähyilin samalla kadun varsia siltä varalta, että kulta ja Jempsu olisivat paikalla. Tosin olimme sopineet treffit vasta paluumatkalle, 25 km kohdalle. Kello näytti 23.55, mikä tarkoittaa noin 4.47 min/km -vauhtia - hyvin aikataulussa siis! Juoksu tuntui helpolta ja matka taittui hienojen aukioiden Bastillen ja Nationin kautta itään. Cours de Vincennesiltä käännyttiin jyrkästi etelään ja 10 km täyttyi ajassa 47.34 (5 km 23.39, 4.44 min/km), edelleen aikatalussa.

10 kilometrin kohdan jälkeen tippui muutama vesipisara. Vedin lippalakin syvemmälle päähän niin että kasvot pysyisivät kuivana. Join noin 5 kilometrin välein, välillä nappasin magnesiumilla höystetyn vesipullon juomavyöstäni ja välillä otin mukaani 0.33 L vesipullon järjestäjien huoltopisteestä. Ennakkoarviointini varmistui nähtyäni huoltopisteet; en 25 km kohdalla ottaisi enää uutta juomavyötä, sillä pärjäisin hyvin vesipullojen varassa (kuva).

Porte Doréen metroaseman kohdalla reitti kääntyi jälleen itään, alitimme kehätien (Boulevard Périphérique) ja saavuimme Vincennesin puistoon (Bois de Vincennes). Puistossa juoksin osan matkaa reitin vieressä olevaa hiekkapolkua, koska arvelin sen kimmoisana säästävän vähän jalkoja loppukilometrejä ajatellen. Otin lippalakin pois päästäni ja tungin sen juomavyön alle. 15 km täyttyi puisto-osuuden aikana ajassa 1.11.02 (5 km 23.28, 4.42 min/km), kaikki ok yhä vaan. Myös puisto-osuuden varrella oli katsojia, joskin selvästi vähemmän kuin kaupungissa. Pari orkesteria osui tällekin osuudelle - mieleen jäi ainakin ratsastusasuinen ryhmä.

Käännyimme paluumatkalle länteen, alitimme jälleen kehätien ja saavuimme huutomyrskyn saattelemina cityyn. Paikoitellen reitti kapeni muutaman metrin levyiseksi sankan yleisömeren kansoittaessa kadunvarret. Puolimatka täyttyi ajassa 1.39.41. Kulki aavistuksen suunniteltua kovempaa, mutta juoksu tuntui edelleen niin tuoreelta kuin tässä vaiheessa pitääkin.

25 kilometriä saavutettiin reitin kaarrettua Seinen pohjoista rantaa seuraavalle Georges Pompidou -kadulle. Kello näytti 1.58.13 (15 - 25 km väli 47.11, 4.43 min/km), kaikki ok. Bongasin kullan ja Jempsun sovitusta paikasta. Vaihdoin pari sanaa, pusut ja jätin juomavyön ja lippiksen (kuva).



Georges Pompidou -katu sukeltaa muutamaan otteeseen tunneliin. Jostakin syystä tunneleiden hämärässä vauhti tuntui väkisin hidastuvan 5.00 min/km -tasolle. Yritin kuitenkin pitää juoksun rentona ja rytmin kohdallaan. Samoihin aikoihin kisan voittaja 20-vuotias etiopialainen Tsegaye Kebede purjehti maaliviivalle. 20-vuotias nuorukainen paransi ennätystään puolitoista minuuttia - kello näytti 2.06.40. Mihin mies vielä ehtiikään?

Itse punnersin kohti 30 kilometrin maagista rajapyykkiä ja tunsin, että juoksun eteen pitää jo tehdä työtä. Eiffelin tuttu maamerkki näkyi jo kaukaa Seinen toisella rannalla, mutta en jaksanut siitä innostua. Ajattelin, että "siinä se nyt on, ihaile sitä". Kääntäessäni päätäni vasemmalle, en kuitenkaan tuntenut suurta ihastusta, vaan aistin niskani kivistyksen. 30 km tuli vastaan ajassa 2.22.35 (5 km 24.22, 4.52 min/km) ja nyt aloin ensi kertaa laskeskella mihin loppuaikaan yltäisin. "12 km maaliin... 12 x 5 minuuttia tekee tunnin, siis 3.22 ja jotakin on haarukassa", ajattelin. Rekordi on mahdollinen!

Samaan aikaan naisten nopein, Kenian Martha Komu lipui maaliin. Hän paransi ennätystään upeat 7 minuuttia, mikä tuolla tasolla on todella paljon. 2.25.33 merkitsee sitä, että kilometrit taotaan noin 3.27 -tahtiin! Sopii koettaa miltä yksikin annos maistuu. Hiukan Komun jälkeen oman sarjani nopein, Patrick Brevilet rynnisti perille ajassa 2.27.40 (3.30 min/km!).

32 km kohdalla kello näytti 2.32.29 (2 km 9.54, 4.57 min/km). Tulin hitaammaksi. Laskelmat tarkentuivat; "Jos juoksen viimeisen 10.195 km 50 minuuttiin, loppuaika olisi noin 3.22 - ennätysvauhdissa siis edelleen, mutta helppoa se ei tulisi olemaan...", tuumailin. Aloin psyykkaamaan itseäni. Yritin huijata itseni uskomaan, että nyt kyse on oikeastaan enää vain kympin kisasta. Alle on tosin juostu 30 km, mutta mitäs siitä! Nyt juostaan kymppi. Vain kymppi. Mietin millä tuntumalla se kymppi kisassa juostaan. Kovaahan se mennään, mutta ensi kilometrit pitäisi kuitenkin malttaa. Niinpä en alkanut raastamaan, vaikka psyykkauksen myötä vauhti nousikin. 35 km väliajasta 2.47.02 voi laskea, että vastamäestä huolimatta vauhti petraantui. Kolme kilometriin kului 14.33 (4.51 min/km) ja edellinen 5 km 24.27 (4.54 min/km) eli olin "back in business". Näin syvälliseen laskentoon en tosin juoksun tässä vaiheessa enää kyennyt.

35 km kohdalla vastamäki jyrkkeni ja niinpä huoltopisteen kohdalla lähes kaikki ympärilläni olevat juoksijat tuntuivat pysähtyvän kävelemään. Voitin kiusauksen, nappasin vesipullon ja jatkoin sinnikkäästi juoksua. Tiukalta tuntuvassa vastamäessä tihensin rytmiä ja pumppasin käsillä. 180 askelta minuutissa askeltaen ohitin kymmeniä juoksijoita. Noin 37 kilometrin kohdalla näin pienen lammikon takana vastaantulevia juoksijoita. Onnekkaat olivat menossa ihan oikeaan suuntaan, kohti maalia. Minun ja kanssakärsijöiden taas piti jatkaa väärään suuntaan, etelään ja tehdä parin kilometrin mittainen lenkki Boulognen puistossa (Bois de Boulognes). Puiston näkymistä en jaksanut nauttia vaan pumppasin ankarasti eteenpäin. Kovasta yrityksestä huolimatta 38 kilometrin kohdalla kello näytti jo 3.02.35 eli edelliseen 3 kilometriin oli tuhrautunut 15.33. 5.11 min/km -vauhtisena tämä olikin juoksuni hitain pätkä. Tästä huolimatta sijoitukseni koheni kovaa vauhtia (30 kilometrin kohdalla noin 4900, maalissa noin 4150!). Nyt ei anneta periksi! 39 km kohdalla kello näytti 3.07.30 (edellinen kilometri 4.55) eli pääsin takaisin alle 5 min/km -tahtiin. Laskeskelin, että 15 minuuttia maaliin, loppuaika siis suunnilleen 3.22. Nyt on taisteltava! Pariisiin asti on tultu ja rekordi tehdään vaikka väkisin. Heitin modatun puseron pois ja panin kaikki peliin. Kolme kilometriä. Kolme kilometriä!

Puhkuin ja puhisin, läähätin ja lähes läkähdyin. Karjahtelinkin. Toivottavasti en kenenkään juoksijan sieluun aiheuttanut vammaa eläimellisellä raivollani. 41 km tuli vastaan ajassa 3.17.13 (2 km 9.43, 4.52 min/km) eli onnistuin hieman kiihdyttämään vauhtiani. Tähyilin toiveikkaana maalin suuntaan - mieltäni olisi kovasti lämmittänyt näky Riemukaaresta. Se olisi merkki piinan pikaisesta päätöksestä. Kovin kauaa en tätä kidutusta enää jaksaisi. Ja maratonko hieno laji? Miksi ihmeessä ihmislapsi kiusaa itseään tällä tavalla? Ajatukset risteilivät mielessäni ja taistelin. Taistelin!

Iäisyydeltä tuntuneen ajan kuluttua kaarsin aukion kautta maalisuoralle. Ihmiset huusivat ja laitoin peliin viimeiset voimanrippeet. Vauhti kiihtyi kuin kiihtyikin 3.58 min/km-tasolle. Taivas, paratiisi, maaliviiva. Kello seis. Tarkistin voipuneena ajan, 3.22.44 (1.195 km 5.31), siis rekordi. En kuitenkaan jaksanut iloita, vaan nojasin aitaa vasten henkisesti ja fyysisesti loppuunajettuna. Tunnemyrskyä kesti noin minuutin verran. Kuulin jonkun kysyvän "Savá monsieur?" Nyökkäsin. Vähitellen pintaan hiipi onnen tunne. Tein sen. Tein sen. Tein sen! Talven vaikeuksista huolimatta tein sen. Pariisissa! Yes! On tämä hieno laji. On se!

-gs

(jatkuu...)

Paris 4.-9.4. (kisan aattopäivä; mm. Montmartre ja pää kainalossa juoksenteleva piispa sekä juoksupaidan modausta veitsellä... )

Avenue Foch oli suljettu liikenteeltä ja niinpä sain kaikessa rauhassa kävellä kohti yhtä Pariisin tunnetuinta monumenttia. Place Charles de Gaullella sijaitseva massiivinen Riemukaari (kuva) teki taas vaikutuksen. Itse asiassa pitäisi kai puhua Voittokaaresta tai Voitonkaaresta, sillä ranskalaiset kutsuvat tätä Napoleonin vuonna 1806 alkuunsaattamaa ja lopullisesti vasta 1836 valmistunutta monumenttia nimellä Arc de Triomphe. Siihen on kaiverrettu Napoleonin sodissa kuolleiden nimet ja sen juurelle on myöhemmin tehty tuntemattoman sotilaan hauta.

Järkäle mikä järkäle - 49.5 metrin korkeus, 45 metrin leveys ja 22 metrin syvyys tekee siitä maailman suurimman tämäntyyppisen rakennelman. Aukostahan voisi lentää vaikka pienkoneella läpi. Ja juuri sen Charles Godefroy tekikin vuonna 1919 (kuva)!

Kiersin monumentin ja pääsin ihailemaan legendaarista Champs-Élysées -katua. "Tästä starttaa iso kisa huomisaamuna", ajattelin. Tämä maailman kauneimmaksi sanottu Pariisin levein katu täyttyisi aamulla hermostuneista juoksijoista, joilla on
mielessään vain yksi asia; selättää 42.2 kappaletta kilometrejä tai muuten ne selättäisivät juoksijan.

Hyppäsin metroon ja ajoin jo kotoisalta tuntuvaa linjaa nro 1 tutulle Saint-Paulin asemalle. Jempsu ja kulta olivat juuri syöneet aamupalan, söin vähän itsekin ja lähdimme sitten Place des Vosgesille. Leikkituokion jälkeen päätimme suunnata Pariisin korkeimmalle kukkulalle, "Marttyyrien vuorelle". Montmartren kerrotaan saaneen nimensä, kun Pariisin ensimmäinen piispa Pyhä Denis mestattiin siellä vuonna 272. Tarinan mukaan piispa ei teloituksesta hätkähtänyt, vaan nappasi päänsä kainaloon ja kirmasi karkuun (kuva). Uskottavamman tarinan mukaan nimi tulee roomalaisten Mars-jumalalle rakennuttamasta temppelistä (Mons Martius).

Montmartren juurella sijaitsee klassinen karuselli, Ameliestakin tuttu ja menimme siihen koko perhe. Lyhyehkön ajelun jälkeen nousimme mäelle ja muistelimme samalla syksyä 1988, jolloin kipusimme ylös samaa reittiä. Vähän ennen huippua sijaitseva suihkulähde tuntui tutulta ja totesinkin tästä kullalle. Sain kuulla, että meillä on kuva jossa seison kyseisessä suihkulähteessä. Noo - se oli varmaankin ollut lämmin päivä... tai jotakin.

Kukkulan huipulla sijaitseva aurinkoisen päivän sattuessa valkoisena hohtava Sacré-Coeur (kuva) lienee Pariisin tunnetuimpia kirkkoja Notre-Damen ohella. Hengähdimme hetken kirkossa ja jatkoimme sitten läheiselle taiteilija-aukiolle (Carré aux artistes). Muotokuvan piirtäjät, karikatyristit, silhuettistit saksineen ja monet muut löytyivät tutuilta paikoiltaan.

Evästeltyämme viereisessä pikkupuistossa laskeuduimme Boulevard de Clichylle. Ostimme täytetyt patongit Moulin Rougen kulmalta (kuva). Pitkä jono luikerteli kohti kuuluisaa myllyä. Tanssishow ja Doriss-tytöt hyöhenineen saivat jäädä toiseen kertaan, sillä palasimme asunnolle.

Herkuttelimme tukevalla pasta-aterialla ja tytön nukahdettua laitoin juoksuvarusteet kuntoon; magnesiumilla höystetty vesi pulloihin, kisanumero uuteen paitaan ja kymmenen vuotta vanhan juoksupaidan raaka modifiointi lyhyeksi veitsellä (kuva). Arvioin hihattoman juoksupaidan käyvän liian kepeäksi, sillä odotettavisa oli vain muutama lämpöaste starttihetkeksi. Valmistauduin siihen, että heittäisin paidan menemään kun sopiva käyntilämpötila on saavutettu. Sovimme 25 km kohdalle treffipaikan, jossa antaisin pois tyhjän juomavyön.

Sitten vaan unta palloon, herätys olisi klo 5.30, reilu kolme tuntia ennen starttia.

-gs

(jatkuu...)

Kuvalähteet
Omia kuvia, paitsi
Lentokone: http://www.histoire-image.org/photo/portfolio/bour2_godefroy_001i.jpg
St Denis: http://www.terrace.qld.edu.au/academic/lote/french/notredame/Denis.gif

Paris 4.-9.4. (Marathon Expo ja Breakfast Run)

Lentomatkasta jäi vielä mainitsematta että tapasin koneessa lopputyöni opponentin 17 vuoden takaa - silloinen yliassistentti, nykyinen professori oli matkalla Pariisin kautta Milanoon pitämään esitelmää käytettävyyteen liittyvistä asioista. Mukava oli kuulumisia vaihtaa. Ja takanamme istui entinen oikeusministeri. Erääseen toiseen exministeriimme, kaksinkertaiseen sellaiseen törmäsimme paria päivää myöhemmin lähikaupassamme mutta siitä myöhemmin.

Hetken hengähdettyämme lähdimme ulos kartoittamaan lähiympäristöä - Place des Vosges oli luonteva paikka aloittaa. Aurinko paistoi lämpimästi ja kaunis aukio - Pariisin vanhin, Marais'n rauhalliseksi keitaaksi kutsuttu - oli täynnä elämää. Leikkiviä lapsia, nurmikolla makoilevia koululaisia ja opiskelijoita... Yhdessä porukassa innostuttiin pistämään painiksi (kuva) - niin se aurinko piristää!

Tyylilleen tyypillisesti Jempsu liittyi nopeasti leikkivien lasten joukkoon eikä yhteisen kielen puuttuminen näyttänyt vauhtia hidastavan. Ihailin symmetristä 140 m x 140 m kokoista aukiota, jonka Henrik IV rakennutti 1600-luvun alussa. Aukion keskellä on Louis XVIII:n patsas ja jokaisella kulmalla suihkulähde. Kulta kävi sillä välin etsimässä ruokakaupan ja tuli kohta parin ruokakassin kanssa takaisin. Evästeltiin kevyesti ja mentiin asuntoomme evästelemään tukevammin.

Marathon Expo pidettiin Porte de Versailles -keskuksessa (Parc des Expositions) ja kun ilta oli vielä nuori, suuntasimme sinne numerolappua hakemaan. Metrolla ensin Concorden asemalle ja sitten linjaa 12 etelään lähes päätepysäkille saakka. Mitä lähemmäs määränpäätä saavuimme, sitä enemmän silmiin osui vinttikoiramaisia otuksia. Juoksijoita. Varma merkki siitä että oikeaan suuntaan oltiin menossa!

Kun ilmoittautuneita on 37 000, täytyy kisanumeroiden jakokin olla kohtuullisen tarkkaan mietitty. Kilpailijoille oli oma sisäänkäynti isoon expo-rakennukseen, muut saivat kulkea toisesta ovesta. Sisälle päästyäni olin isossa aulassa, jonka molemmin puolin oli pitkät pöydät. Oma sektori löytyi helposti ja sain A4-kirjekuoren, joka sisälsi kilpailunumeron ja kenkään kiinnitettävän chipin ajanottoa varten. Seuraavassa huoneessa jaettiin pikkureppuja ja muovipusseja ja seuraavassa Matrathon de Paris -teepaitoja. Toisin kuin vaikkapa Tukholman maratonilla, täällä sai maratonpaidan jo ennen starttia! Työnsin teepaidan muovipussiin ja kun hetken kuluttua aloin ylpeänä esittelemään paitaa kullalle ja Jempsulle ei sitä löytynytkään! Muovipussiksi luulemani olikin kisaa varten suunniteltu jonkinlainen lämmittelyasu. Siis aukot molemmissa päissä. Teepaita oli tietysti tippunut lattialle eikä sitä enää väentungoksessa löytynyt.

Oma vika tietysti, mutta menin silti takaisin teepaidan antaneen rouvan luokse. Ajattelin, että tämä ei kuitenkaan ymmärrä englantia, joten selitin tapahtuneen suomeksi ja esittelin samalla muovipussia. Hän pyöritteli päätään, nosteli käsiään ja sanoi jotakin ranskaksi. Selitin tapahtuneen uudestaan, englanniksi ja väritin onnettomia tapahtumakäänteitä käsiäni sinne tänne huitoen ja muovipussia esitellen. Taas sama reaktio. Case closed? Ei sentään, sillä joku toinen juoksija kuunteli ilmeisen myötätuntoisena ja selitti sitten jotakin rouvalle, ranskaksi. Sain kuin sainkin teepaidan! Merci beaucoup! Ilta pelastettu! Enkä taatusti työntänyt sitä muovipussiin...

Expossa oli tuotetta ja esittelijää joka lähtöön; kenkiä, paitoja, sukkia, housuja, maratonmatkoja, lisäravinteita, juomia... Valitsin nopeasti värikkään juoksupaidan (oranssi), jotta minut olisi helpompi bongata kisassa ja lähdimme pois.

Ajoimme metrolla vaihteeksi Bastillen asemalle, etsimme ruokapaikan ja söimme myöhäisen illallisen (ankkaa). Asunnolla laitoin juoksuvarusteet valmiiksi aamua varten, sillä päätin osallistua aamiaisjuoksuun (breakfast run, Uneso run, Course de l'UNESCO )

Heräsin puoli seitsemän aikoihin, söin kevyen aamupalan ja matkasin metrolla Cambronnen asemaa kohti. Vähitellen vaunu täyttyi haukottelevista juoksijoista ja perillä Unescon päämajan edessä orkesteri viritteli soittimiaan. Kohta ilmoille sinkoili pirteitä säveliä ja unenrippeet karisivatkin äkkiä silmistä (kuva). Aamiaisjuoksun idea ei ollut kilpailla, vaan tutustua toisiin ja hölkkäillä rauhallista tahtia (noin 6.30 min/km) noin 5.2 km. Osa osallistujista oli panostanut vaatetukseen - esimerkiksi brittien delegaatti herätti huomiota (kuva).



Jotenkin päädyin kantamaan Suomen lippua (kuva), kun ei muita suomalaisia tehtävään ilmaantunut. Niinpä eturivissä sitten mentiin ja olihan se mielenkiintoinen sight-seeing heräilevän suurkaupungin kaduilla! Komea oli reitti, Eiffelin tornin (kuva) ja Trocaderon kautta kuljettiin kohti Riemukaarta.



Maali oli samassa paikassa maratonin maalin kanssa. Loppusuoralla joidenkin hermo petti hölkkäilyyn ja he kirmasivat täyttä vauhtia maaliin. Itse hölkkäilin rauhassa ja tuumailin että katsotaanpa sitten huomenna kuka kirmaa... Maalissa oli tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa sekä musiikkia (kuva). Poimin mukaani pari vesipulloa ja hiippailin kohti Riemukaarta.

-gs

(jatkuu...)

Paris 4.-9.4. (valmistelut ja päivä 1)

Lokakuun lopun Åland Marathonin jälkeen mieleeni hiipi ajatus keväisestä kaupunkimaratonista, jonkinlaisesta loman ja maratonin yhdistelmästä. Tutkailin AIMS-maratonkalenteria (Association of International Marathons and Distance Races) ja poimin sieltä kullalle harkittavaksi puolenkymmentä vaihtoehtoa. Nizzan, Rotterdamin, Zürichin, Barcelonan ja Rooman ylitse nousi keväinen Pariisi, romanttisia mielikuvia herättävä taiteilijoiden, filosofien ja vallankumousten kaupunki.

Pariisi? Unelma-Anelman mukaan

"Pariisi on klassismia ja avantgardea, järjestystä ja sekamelskaa, estetiikkaa ja eksklusiivisuutta. Pariisi on satu, uni, (olo)tila, joka juontaa paljon kauemmaksi kuin Eiffeltorni ja Louvre... Pariisissa rakennukset, kaupunginosat ja kadut elävät omaa myyttistä elämäänsä. Olemme kaikki osa Pariisin unelmia... Jokaisessa meissä asuu pieni kapinallinen, joka uhmaa tasavaltaa Bastillen aukiolla. Toisaalta olemme suuria, väärinymmärrettyjä taitelijoita Montparnassen aamusumussa tai huippumalleja Champs-Elyséen muotikaduilla ja illan tullen olemme Pont Neufin rakastajia..."

Mainiosti kiteytetty - siispä Pariisiin!

Päätimme räätälöidä matkan omatoimisesti - viisi päivää tuntui sopivanmittaiselta
niin että ehtisimme rauhassa kaupungista nauttia. Vertaa.fi tarjosi
näppärän apuvälineen lento- ja hotellivaihtoehtojen tutkailuun. Päädyimme Air Francen lentoihin, lähtö 9 jälkeen keskiviikkona ja paluu klo 12 jälkeen keskiviikkona. Hinta noin 700 e koko perheeltä.

Majoituksen osalta mietimme alkuun hotellimajoitusta ja ehdimme varauksen jo tehdäkin. Huomasin sitten maratonsivuilta accommodation-linkin takaa muitakin vaihtoehtoja. Yellowstayn liikeidea on tarjota kodinomainen majoitus ja harkinnan jälkeen päätimme kokeilla tätä vaihtoehtoa. Halusimme huoneiston, jonka sijainti on hyvä sekä kaupunkiin tutustumisen että maratonreitin kannalta. Emme halunneet olla pelkästään ravintoloiden varassa, joten asunnossa piti olla oikea keittiö. Halusimme myös mahdollisuuden seurustella keskenämme tytön mentyä nukkumaan - niinpä erillinen makuuhuone oli must. Juuri sellaiselta vaikutti huoneisto nro 80 Marais'n alueella (3 rue Francs Bourgeois, kuvan punainen täplä). Viiden yön hinta oli noin 750 e, josta piti maksaa 20% etumaksu. Alkuun valitsemamme hotellihuone olisi ollut melko tarkkaan samanhintainen. Jälkikäteen voi todeta, että valinta osui kohdalleen niin sijainnin kuin itse asunnonkin osalta. Pariisilaistunut Maurelita oli aivan oikeassa kehuessaan aluetta minulle ennen reissua (kiitokset vielä muista hyvistä vinkeistä!).

Lähdimme matkaan jo torstaina, yövyimme Helsingissä siskoni luona ja hän myös heitti meidät aamulla lentoasemalle. Osoittautui, että lennon operoikin Finnair. Tämä oli pieni pettymys, olimmehan valinneet Air Francen nimenomaan siksi että pääsisimme ranskalaiseen ilmapiiriin heti koneessa. Finnair hoiti lennon hienosti, kuohuviinillä juhlistimme ja Jempsu (kuva) viihtyi lennolla, vanhalla rutiinilla. Tiettyyn hallitun (?) kaaoksen atmosfääriin pääsimmekin perillä Charles de Gaullen lentoasemalla. Helsinki-Vantaan järjestelmällisyyden jälkeen CDG:lla tuntui vallitsevan, sanokaamme, hyvin erilainen ilmapiiri. Lähtevät ja saapuvat matkustajat vaelsivat ahtaanoloisissa tiloissa sinne tänne. Monenlaista on kuitenkin nähty, joten adaptaatio paikallisiin olosuhteisiin tapahtui vanhalla rutiinilla ja matkatavarat kuitenkin löytyivät, vieläpä varsin nopeasti. Sitten vaan junalla kaupunkiin. Kunhan ensin kohtuullisen kokoiselta asemalta se junaosasto löytyy. Ja ne liput...

Kaupungissa vaihdoimme metrolinjalle 1, jota ajoimme Saint-Paulin asemalle. Parit portaat ylös ja suoraan keskelle katuvilinää. Aurinko paistoi ja Jempsu tietysti bongasi heti karusellin. Asuntomme sijaitsi parin sadan metrin päässä Place des Vosgesin välittömässä läheisyydessä, joten hetken karttaa pyöriteltyämme suuntasimme sinne. Ensin Francs Bourgeois-katua väärään suuntaan... Välttämätöntä lähiympäristön kartoitusta siis... Ja sitten Vosgesin suuntaan ja sieltähän sisäpihalle johtava sininen ovi nro 3 löytyikin. Se oli tietysti lukossa. Ja avainten pitäisi löytyä sisäpihalta postilaatikossa... Hmm...

Haasteita ja ongelmanratkaisua - sitähän matkustaminen osaltaan on. Hetken mietittyämme viereisen putiikin herra tuli avaamaan meille oven, saimme samalla ovikoodin (olisi muuten lukenut mukaanottamissani papereissa mutta kukapa niitä niin tarkkaan viitsii tavata...) ja pääsimme siirtymään ahtaaseen sisäpihalle johtavaan käytävään. Seuraava ovi oli lukossa, tietysti. Seinän postilaatikkorivistä löytyi kuin löytyikin yellowstayn lukitsematon postilaatikko. Jännitys tiivistyi...

Mainosten seasta löytyi nimelläni varustettu kirjekuori ja siitä kaksi avainta. Ihan kuin olisi lotossa saanut sievoisen voiton! Eikun sisäpihalle, ahtaat kierreportaat ylös toiseen kerrokseen ja asuntoon. Nopea katsaus huoneiston läpi ja kyllä, kaikki vaikutti siltä kuin nettisivut olivat antaneet ymmärtää. Kahteen suuntaan avautuvat ikkunat eivät tarjonneet elämää suurempia näköaloja, olimmehan sisäpihalla, mutta itse asunnossa kaikki tuntui olevan kohdallaan ja siistiä. Voilá!

-gs

(jatkuu...)

Riemua riemukaarella

Unohtumaton oli reissu ja pisteenä iin päällä uusi rekordi - se kirjataan nyt 3.22.44, joten kyllä kelpasi maratonin muistomitalia riemukaaren maisemissa maistella...

Luvassa on matkakertomus Pariisin kokemuksista ihan lähipäivinä - sattuu olemaan omaa aikaa kun tytöllä riittää ohjelmaa mummon ja papan kanssa. Kuusamossa siis ollaan...

-gs

Paris, Paris... ja Marathon de Paris

Sääennusteen valossa lähes optimaalista keliä pukkaa juoksupäivälle... Eilen oli tarkoitus juosta 4 x 3 min 10K-vauhtia, mutta jostakin syystä lipsahti 5 x 3 min - ylilatauksen merkkejä ilmassa? Niin tai näin - kohta lähdetään Helsinkiin, huomenaamulla lento Pariisiin ja keskiviikkona takaisin Suomeen, toivottavasti monta hyvää kokemusta rikkaampana! Raportin tynkää saatan laittaa Pariisista, jos satun nettikahvilaan eksymään.

-gs

Kaikkien aikojen aprillipäivä?

Johan oli uutispäivä! Käänteissään uskomaton ja vielä joku väittää että politiikka on tylsää...

Stoori meni kai jotenkin näin

- IK tekstiviestittelee "tanssijattaren" kanssa
- IK kiistää tekstiviestitelleensä "tanssijattaren" kanssa
- IK:n naisystävä ja Tuurin kyläkauppias puolustavat IK:aa ja viittaavat ajojahtiin
- joku toimittaa "tanssijattaren" kännykän kolmannelle osapuolelle
- IK myöntää tekstiviestitelleensä "tanssijattaren" kanssa, työasioissa
- IK kiistää kiistäneensä tekstiviestitelleensä...
- IK toteaa ettei viesteissä "mitään suurta ihmissuhdedraamaa ole"
- IK yrittää kuitata tapahtuneen huumorilla
- IK pyytää anteeksi viestittelyään
- IK toteaa ettei lähettämiään viestejä "pyhäkoulussa esittäisi"
- sekä IK että "tanssijatar" eivät halua viestien julkaisemista
- kolmas taho julkistaa osan viesteistä aprillipäivänä
- IK saa lähteä, JK joutuu selittämään päätöstään vedet silmissä
- aprillipäivänä syntynyt AS astuu tilalle, aprillipäivänä

- - -

Tämä viikko on kerätty voimia Pariisin kisaa varten. Eilen hölkkäsin kevyesti viitisen kilometriä. Muutaman pikku avauksen tein ja todella herkältä tuntui meno; 4.30, 4.15, 4.00, 3.45 -min/km-vauhdit tuntuivat löytyvän kuin itsestään. Maratonin tavoitevauhti, 4.44-min/km-taso tuntui todella helpolta. Niin kuin sen pitääkin. Tämä on niitä hienoja hetkiä, kun tuntee olevansa kunnossa ja todelliset juhlat ovat edessä - 37 000 juoksijan joukossa saa ottaa mittaa itsestään. Juoksijan juhlaa. Juoksijoiden juhlaa.

-gs

Iken piinaviikot päätökseen?

Mitä ilmeisimmin kyse ei ole aprillipilasta, vaan ulkoministeri Ilkka Kanerva todella erotetaan ja Stubbista leivotaan uusi ulkoministeri.

Ja ne viestit? MTV3:n uutissivuilta:

"Mä olin jo pikkulenkillä. Kodalla en käynyt. Mielelläni jossain tapaan. En yhtään tiedä millainen paikka kota se on. Onko muita paikkoja?" (19.1.08 14:41)

"Joo mut miten sä hoidat sen ettei tule mitään juttuja lehtiin. Se on mahdotonta. Nyt ei tapahtunut mitään etkä sä hölötä tyhjiä. Muuten ok. ootko sä kapakassa?" 20.1.08 01:47) " Huomenna on virallinen vastaanotto (noin 500) ja talousseminaari (1500) osanottajaa. Tiistaina konsertti ja kahvit (2150) kuten sanoin nekin max täynnä. Minusta olisi mukava nähdä teidät Turussa mutta ellei, entä illalliset yhdessä. Fiksu ravintola, ruuat, hyvät viinit." (27.1.08 22:02)

Vihjailevista Hymy-lehden julkaisemista viesteistä rohkeimmissa viitataan Tukiaisen vaatetukseen ja mielihaluihin.

"Niinpä niin. Taisin sanoa jo sulle kuinka viehättäviä ne on naisen päällä. Tietämättä mitä on alla! Kun en tiedä teidän rohkeuttanne..." (27.1.08 20:01)

"Kuulostaa lähes fantasialta. Oletko pitänyt puutarhaasi kunnossa?" (20.2.08 01:12)

"Miten ois koskettaa yökerhossa sua sormilla" (20.2.08 01:50)

Hymyn mukaan Tukiaisen Iltatyttö-kuvien tultua julki Kanerva lähetti tanssijattarelle flirttailevia viestejä.

"Huh mikä kuva! Tosta ei paljon paremmaksi panna. Onko se sun systeri yhtä sex appeal?" (1.3.08 13:40)

"Luin myös ne vastaukset. Olet jumanklauta vielä kaiken lisäksi fiksu! Entistä parempi!" (1.3.08 13:49)

"Katsoin vielä ja vaikutelma sama. Pitäis päästä lähelle. Olet sä aikamoinen. Ja vaikutat minuun." (1.3.08 17:41)

- - -

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista äänestäjien antaman mandaatin nojalla ja tässä valossa on ymmärrettävää että yksityiselämä ja työ nivoutuvat yhteen - esimerkiksi ulkoministerin tehtävässä toimivalta edellytetään tiettyä selkärankaa myös yksityisessä elämässä.

Toisaalta sopii kyllä kummastella, että kuinka
1) kahden ihmisen väliset viestit päätyvät kolmannelle taholle
2) mikä oikeus tällä kolmannella taholla on yksityisiä viestejä julkaista

Niin tai näin, roimaa harkintakyvyn puutetta ex-ulkoministerin viestittely osoittaa ja niinpä poliittinen uskottavuus on mennyttä. Kataisen ratkaisu on oikea.

- - -

Lisäys klo 17:31

Eräässä keskustelussa väitettiin että "erottaminen tuollaisen takia on häpeällistä".

Sanon ei, vaan häpeällistä on se että

a) ulkoministerin asemassa oleva henkilö sortuu tekstailemaan päättömiä bimbon kanssa
b) ulkoministeri kiistää tekstailleensa muuta kuin työasioita
c) bimbo toimittaa viestit lehteen
d) lehti päättää julkaista viestit vaikka sekä ulkoministeri että bimbo eivät halua niiden julkaisua

Yo. seurauksena Kataisen ratkaisu on oikea sillä ulkoministerin uskottavuus on mennyttä.

-gs