Mikkelipuiston avajaispäivää on vietetty kauniissa säässä. Paljon nähtävää ja koettavaa eri-ikäisille. Ja olihan siellä presidenttikin. Puheestaan jäi mieleen loppukaneettina salaisuus, jonka mukaan "viherpeukaloita ollaan turvamiehiä myöten".
Anne kollegoineen esitteli pohjavesiasioita varsin konkreettisesti ympäristökeskuksen pisteessä ja Jempsulla riitti ihmettelemistä. Jäätelökioskin hän bongasi tietysti ja pohtiessani "onkohan minulla rahaa" sain vastaukseksi tiukan katseen ja "isi, sinä olet aikuinen ja olet käynyt töissä joten tietysti sinulla on rahaa". Eipä siinä oikein muuta kuin kysymään laitetaanko mansikka-, vanilja- vaiko sekoituspehmis...
-gs
keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008
keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008
Väsynyt juoksijapoika ja muita muisteloita
Innostuin vanhaa juoksupäiväkirjaani selailemaan - nostalgiaa parinkymmenen vuoden takaa ja kauempaakin...
Tein elämäni ensimmäisen juoksulenkin joskus ala-asteikäisenä, 10- tai 11-vuotiaana. Isäni kilpasuunnistus lienee antanut kimmokkeen. Hiihtoharrastuksen olin aloittanut paljon aiemmin. Kuusamossa lapsi oppii ensin hiihtämään ja vasta sitten kävelemään... Perinteisessä hiihtopitäjässä kun ollaan.
Hiukan myöhemmin sain ensimmäiset oikeat juoksukengät, legendaariset "ilmatyynykarhut". Ensimmäinen juoksulenkki oli noin 6 kilometrin mittainen ja muistan hyvin kun ihmettelin kenkien vaimennusominaisuuksi hiekkatiellä. Ensimmäisen Cooperin testini juoksin yläasteella ja sain tulokseksi tasan 12 minuuttia. Ehhe-he. Tasan 3000 metriä oli kelpo tulos ja ehkäpä osaltaan innoitti minua juoksuharrastukseen. Samoihin aikoihin aloin pitämään juoksupäiväkirjaa. Lukioikäisenä harjoittelin paljon minua lahjakkaamman kaverini kanssa. Cooper meni parhaimmillaan yli 3300 metriä mutta alle 3400 metriä. Pari pitäjänmestaruutta onnistuin saavuttamaan; 1500 metrillä lähinnä siksi ettei sarjassani ollut muita, sen sijaan maastomestaruus tuli ihan oikeassa kilpailussa.
Juoksukenkiä on ollut monenlaisia; ilmatyynykarhujen jälkeen hankin marjanpoimintarahoilla adidakset, malli SL80. Niissä oli sellainen värikäs, sinipunainen pohja. Hienot kuin mitkä. Sitten niin ikään adidakset, TRX Competition - hieno valkosininen malli nappulapohjalla. Jokin Etonicin malli tuplanauhoilla taisi olla tässä välissä ja sitten New Balancen joku malli, väriltään sininen. Ensimmäinen Niken malli oli kevyt kilpakenkä - mallinimi Eagle. Näitä tuli juostua loppuun kaksi paria. Taisipa jälkimmäinen pari roikkua auton perässä kun vihiltä lähdimme... Eaglen jälkeen Nike Air Terra. Lukion jälkeen juoksut jäi - tai tuli muita juoksuja kunnes taas vuonna 1989 innostuin uudestaan...
Tein muuten toisessa yhteydessä yhteenvetoa tämän kauden juoksukilometreistä. Määrät ovat olleet erittäin maltillisia, kuten alta näkyy. Ainakin joitakin asioita on tullut tehtyä oikein, koska kolme kisastarttia on tuottanut kolme ennätystä.
Määrän ja laadun optimointi liittyy myös ehjänä pysymiseen ja toistaiseksi tuntuu toimivan; juoksuharjoittelu alkoi viikolla 5, marras-tammikuu kuntopyöräily, luisteluhiihto.
vko 5 26 km (+ kuntopyörä 39 km, luisteluhiihto 15 km)
vko 6 29.5 km (+ luisteluhiihto 30 km)
vko 7 49.2 km (+ kuntopyöräily 16.9 km)
vko 8 28.3 km
vko 9 83 km (+ luisteluhiihto 22 km)
vko 10 52.1 km (+ kuntopyöräily 52.9 km)
vko 11 92 km (maksimi)
vko 12 60.9 km
vko 13 52.2 km
vko 14 60.5 km (Pariisissa 3.22)
vko 15 19.4 km
vko 16 34.5 km (+ luisteluhiihtoa 72 km)
vko 17 37.1 km (puolikas 1.30.xx)
vko 18 62.6 km
vko 19 30 km
vko 20 36.9 km (puolikas 1.28.xx)
Paljonko tämä leikki vie aikaa? Harjoitusvauhtini ovat tyypillisesti 4.30 - 5.30 min/km -haarukassa, joten esimerkiksi 50 kilometrin viikko merkitsee noin 250 minuuttia (6 h 10 min) juoksua. Keskimäärin tämä on 36 minuuttia päivässä. Kuulostaako paljolta? Mistä löydän aikaa tähän hupiin?
Pari päivää sitten julkistetun uutisen mukaan suomalainen katsoo televisiota keskimäärin 3 tuntia 13 minuuttia. Joka päivä. Omaa television katselua on vaikea arvioida ajallisesti, mutta puoli yhdeksän uutiset ovat itsellä oikeastaan ainoa lähes vakiojuttu. Ja urheiluruutu. Meidän perheessä televisio on auki vain jos sieltä tiedetään tulevan joku katsomisenarvoinen ohjelma. Niitä ei meidän maun mukaan paljoa ole. Tänä iltana televisio on auki, jos ei vain väsy yllätä. Chelsea ja Manchester United ottavat nimittäin yhteen Moskovassa pelattavassa UEFA-loppuottelussa. Taitavien miljonäärien juoksentelua pallon perässä on mukava silloin tällöin katsella. Voittaa noin 10-0 miljonäärien kilpa-ajot radan ympäri.
Ensimmäisen puolimaratonin innostuin juoksemaan Oulussa kesäkuun 3. päivä 1989 aikaan 1.44. Kahtena lenkkinä juostun kisan ekapuoliskon menin kaikessa rauhassa hölkkäillen ja toisen täysillä. Heinäkuussa numero 2 kulki jo selvästi kovempaa Rantsilassa. Luin aamukahvipöydässä että tarjolla olisi puolikas - sinne siis - innostuin peesaamaan kuivankälppeitä äijiä ja kovan alkuvauhdin jälkeen sippasin perusteellisesti noin 15 kilometrin jälkeen (10 km väliaika 41.30!), kävelinkin osan matkaa. Aikaparannus oli kuitenkin huomattava tuloksen ollessa tällä Turvemaratonilla oli 1.34.42. Kisan jälkeen olin ihan poikki. Anne ajoi huoltoaseman pihaan, jossa totesin että pitäisiköhän meidän käydä jollakin huoltoasemalla...
Ensimmäinen maraton oli ohjelmassa saman vuoden elokuussa, Helsinki City Marathon meni aikaan 3.37. Kovin juttu kyseiseltä vuodelta oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ratakymppini. Kaksi viikkoa HCM:n jälkeen Liiton kymppi meni nimittäin aikaan 38.38 Oulun Raatin legendaarisella tartanilla. Olisipa hauska kokeilla, miten homma toimisi nykykunnossa. Kaiken kansan ratakympit ovat vain melko harvinaisia.
Ja se kovin juttu vuodelta 1989 oli tietysti se että menimme naimisiin. Liiton kympin ja HCM:n tempaisin osana tuota kokonaisuutta - polttarikaverit kannustivat kentän laidalla ja minä juoksin. Kisan jälkeen sitten pizzalle ja oluelle. Minulle tuli väsy jo varhain kun oli kova kisa alla. Pomfeliksessa iltaa istuimme ja kohta väsynyt juoksijapoika piti toimittaa Linnanmaalle... Yksi kavereistani oli juuri muuttanut pois Yliopistokadun tornitaloista ja niinpä kaverit saivat kuningasajatuksen ja toimittivat minut nukkumaan kyseiseen tyhjään asuntoon. Sieltä sitten heräilin joskus aamuyöllä, raahauduin ulos ihmettelemään missä olen ja suunnistin kotiin (viereinen talo).
Idean maratonista sain aiemmin kesällä - jostakin syystä sain päähäni, että ei se ole mies eikä mikään jos ei ole maraton juostuna ennen kuin avioliiton satamaan purjehtii. Joten HCM tuli juostua.
Hetkeä ennen vihkitilaisuuden alkua keskustelimme sakastissa papin kanssa ja hermostunut kun olin, totesin papille jotenkin niin että "kyllä tämä on jännä paikka, tulee mieleen Helsinki City Marathon parin viikon takaa..." Pappihan tuosta inspiroitui niin että nosti asian esille myös vihkipuheessa. Hän vertasi avioliittoa juoksukilpailuun, muistaakseni niin että avioliitto on pitkä taival (kuten maraton) ja että siinä vaaditaan kestävyyttä. Ei huono vertaus ollenkaan.
Niin ne kengät... Oli Reebokin malleja kahdet tai kolmet. Yhdet ostin vuonna 1988 Frankfurtista - kaksi kärpästä yhdellä iskulla; matkamuisto ja juoksijan tärkein työkalu samalla kertaa. Yhdet ostin Helsingistä Foorumin jostakin urheiluliikkeestä. Vuosi oli 1994 - ja näiden kenkien kanssa kävi rengasrikko. Forssassa Suvi-illan puolimaratonilla kesäkuussa huomasin toisen kengän ääntävän kummasti. Se sihahteli ja suhahteli niin että toisetkin ihmettelivät... Ilmathan sieltä oli pois. Tai geelit tai muuta. Ilmat lähti pois myös miehestä, tavoittelin 1.27-aikaa ja hiivin maaliin ajassa 1.38.57. Jep - otti päähän. Nyt näyttää siltä, että aikatavoitteeni oli epärealistinen. Olin juossut Tanen puolikkaan toukokuussa Pirkkolassa alle 1.30, mutta mitä ilmeisimmin kyseessä ei ollut puolimaraton, vaan noin 500 m - 1 km lyhyempi matka (tuloksissa lukee kyllä 21 km - onko jollakin tarkempaa tietoa matkasta?).
Reilu viikko myöhemmin sain kuitenkin balsamia haavoihin kun osallistuin ensimmäistä kertaa perinteikkäälle Kiimasen savulenkille. 10 kilometrin maantiejuoksukilpailu kerää satamäärin juoksijoita ja Tarmo Mannin Juhannuksen rauhattomuusjulistuksen jälkeen päästiin kirmaamaan... Pääsin kuin pääsinkin alle 40 minuutin haamurajan - 39.59 oli ilahduttava tulos.
Sain uudet kengät rikkoutuneen parin tilalle ja heinäkuussa pääsinkin puolimaratonin Muurasjärvellä aikaan 1.30.46. Enpä arvannut että tulisin rikkomaan tuon ajan vasta 14 vuoden kuluttua... Kolme viikkoa sitten kulki Varkaudessa 23 sekuntia kovempaa.
Elokuussa 1994 kulki sitten elämäni toinen maraton Helsingissä aikaan 3.32 - olihan siinä viitisen minuuttia parannusta viiden vuoden takaiseen mutta kun tavoittelin 3.15-3.25 aikaa niin on selvää että olin pettynyt. Syyskuun lopulla juoksin vielä Pakila-hölkässä puolikkaan 1.32.38. Muuan Harri Hänninen hölkkäili muuten saman kisan aikaan 1.13.04. Taisi olla hänelle vain kevyt jälkipala Helsingin EM-kisojen jäljiltä (juoksi siellä maratonin 2.13.21, sijoitus 8.). Itse asiassa Tilastopajan perusteella hän juoksi kaksi viikkoa Pakila-hölkän jälkeen Berliinin maratonin 2.14.50 (sijoitus 16.).
-gs (jatkuu...)
Tein elämäni ensimmäisen juoksulenkin joskus ala-asteikäisenä, 10- tai 11-vuotiaana. Isäni kilpasuunnistus lienee antanut kimmokkeen. Hiihtoharrastuksen olin aloittanut paljon aiemmin. Kuusamossa lapsi oppii ensin hiihtämään ja vasta sitten kävelemään... Perinteisessä hiihtopitäjässä kun ollaan.
Hiukan myöhemmin sain ensimmäiset oikeat juoksukengät, legendaariset "ilmatyynykarhut". Ensimmäinen juoksulenkki oli noin 6 kilometrin mittainen ja muistan hyvin kun ihmettelin kenkien vaimennusominaisuuksi hiekkatiellä. Ensimmäisen Cooperin testini juoksin yläasteella ja sain tulokseksi tasan 12 minuuttia. Ehhe-he. Tasan 3000 metriä oli kelpo tulos ja ehkäpä osaltaan innoitti minua juoksuharrastukseen. Samoihin aikoihin aloin pitämään juoksupäiväkirjaa. Lukioikäisenä harjoittelin paljon minua lahjakkaamman kaverini kanssa. Cooper meni parhaimmillaan yli 3300 metriä mutta alle 3400 metriä. Pari pitäjänmestaruutta onnistuin saavuttamaan; 1500 metrillä lähinnä siksi ettei sarjassani ollut muita, sen sijaan maastomestaruus tuli ihan oikeassa kilpailussa.
Juoksukenkiä on ollut monenlaisia; ilmatyynykarhujen jälkeen hankin marjanpoimintarahoilla adidakset, malli SL80. Niissä oli sellainen värikäs, sinipunainen pohja. Hienot kuin mitkä. Sitten niin ikään adidakset, TRX Competition - hieno valkosininen malli nappulapohjalla. Jokin Etonicin malli tuplanauhoilla taisi olla tässä välissä ja sitten New Balancen joku malli, väriltään sininen. Ensimmäinen Niken malli oli kevyt kilpakenkä - mallinimi Eagle. Näitä tuli juostua loppuun kaksi paria. Taisipa jälkimmäinen pari roikkua auton perässä kun vihiltä lähdimme... Eaglen jälkeen Nike Air Terra. Lukion jälkeen juoksut jäi - tai tuli muita juoksuja kunnes taas vuonna 1989 innostuin uudestaan...
Tein muuten toisessa yhteydessä yhteenvetoa tämän kauden juoksukilometreistä. Määrät ovat olleet erittäin maltillisia, kuten alta näkyy. Ainakin joitakin asioita on tullut tehtyä oikein, koska kolme kisastarttia on tuottanut kolme ennätystä.
Määrän ja laadun optimointi liittyy myös ehjänä pysymiseen ja toistaiseksi tuntuu toimivan; juoksuharjoittelu alkoi viikolla 5, marras-tammikuu kuntopyöräily, luisteluhiihto.
vko 5 26 km (+ kuntopyörä 39 km, luisteluhiihto 15 km)
vko 6 29.5 km (+ luisteluhiihto 30 km)
vko 7 49.2 km (+ kuntopyöräily 16.9 km)
vko 8 28.3 km
vko 9 83 km (+ luisteluhiihto 22 km)
vko 10 52.1 km (+ kuntopyöräily 52.9 km)
vko 11 92 km (maksimi)
vko 12 60.9 km
vko 13 52.2 km
vko 14 60.5 km (Pariisissa 3.22)
vko 15 19.4 km
vko 16 34.5 km (+ luisteluhiihtoa 72 km)
vko 17 37.1 km (puolikas 1.30.xx)
vko 18 62.6 km
vko 19 30 km
vko 20 36.9 km (puolikas 1.28.xx)
Paljonko tämä leikki vie aikaa? Harjoitusvauhtini ovat tyypillisesti 4.30 - 5.30 min/km -haarukassa, joten esimerkiksi 50 kilometrin viikko merkitsee noin 250 minuuttia (6 h 10 min) juoksua. Keskimäärin tämä on 36 minuuttia päivässä. Kuulostaako paljolta? Mistä löydän aikaa tähän hupiin?
Pari päivää sitten julkistetun uutisen mukaan suomalainen katsoo televisiota keskimäärin 3 tuntia 13 minuuttia. Joka päivä. Omaa television katselua on vaikea arvioida ajallisesti, mutta puoli yhdeksän uutiset ovat itsellä oikeastaan ainoa lähes vakiojuttu. Ja urheiluruutu. Meidän perheessä televisio on auki vain jos sieltä tiedetään tulevan joku katsomisenarvoinen ohjelma. Niitä ei meidän maun mukaan paljoa ole. Tänä iltana televisio on auki, jos ei vain väsy yllätä. Chelsea ja Manchester United ottavat nimittäin yhteen Moskovassa pelattavassa UEFA-loppuottelussa. Taitavien miljonäärien juoksentelua pallon perässä on mukava silloin tällöin katsella. Voittaa noin 10-0 miljonäärien kilpa-ajot radan ympäri.
Ensimmäisen puolimaratonin innostuin juoksemaan Oulussa kesäkuun 3. päivä 1989 aikaan 1.44. Kahtena lenkkinä juostun kisan ekapuoliskon menin kaikessa rauhassa hölkkäillen ja toisen täysillä. Heinäkuussa numero 2 kulki jo selvästi kovempaa Rantsilassa. Luin aamukahvipöydässä että tarjolla olisi puolikas - sinne siis - innostuin peesaamaan kuivankälppeitä äijiä ja kovan alkuvauhdin jälkeen sippasin perusteellisesti noin 15 kilometrin jälkeen (10 km väliaika 41.30!), kävelinkin osan matkaa. Aikaparannus oli kuitenkin huomattava tuloksen ollessa tällä Turvemaratonilla oli 1.34.42. Kisan jälkeen olin ihan poikki. Anne ajoi huoltoaseman pihaan, jossa totesin että pitäisiköhän meidän käydä jollakin huoltoasemalla...
Ensimmäinen maraton oli ohjelmassa saman vuoden elokuussa, Helsinki City Marathon meni aikaan 3.37. Kovin juttu kyseiseltä vuodelta oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ratakymppini. Kaksi viikkoa HCM:n jälkeen Liiton kymppi meni nimittäin aikaan 38.38 Oulun Raatin legendaarisella tartanilla. Olisipa hauska kokeilla, miten homma toimisi nykykunnossa. Kaiken kansan ratakympit ovat vain melko harvinaisia.
Ja se kovin juttu vuodelta 1989 oli tietysti se että menimme naimisiin. Liiton kympin ja HCM:n tempaisin osana tuota kokonaisuutta - polttarikaverit kannustivat kentän laidalla ja minä juoksin. Kisan jälkeen sitten pizzalle ja oluelle. Minulle tuli väsy jo varhain kun oli kova kisa alla. Pomfeliksessa iltaa istuimme ja kohta väsynyt juoksijapoika piti toimittaa Linnanmaalle... Yksi kavereistani oli juuri muuttanut pois Yliopistokadun tornitaloista ja niinpä kaverit saivat kuningasajatuksen ja toimittivat minut nukkumaan kyseiseen tyhjään asuntoon. Sieltä sitten heräilin joskus aamuyöllä, raahauduin ulos ihmettelemään missä olen ja suunnistin kotiin (viereinen talo).
Idean maratonista sain aiemmin kesällä - jostakin syystä sain päähäni, että ei se ole mies eikä mikään jos ei ole maraton juostuna ennen kuin avioliiton satamaan purjehtii. Joten HCM tuli juostua.
Hetkeä ennen vihkitilaisuuden alkua keskustelimme sakastissa papin kanssa ja hermostunut kun olin, totesin papille jotenkin niin että "kyllä tämä on jännä paikka, tulee mieleen Helsinki City Marathon parin viikon takaa..." Pappihan tuosta inspiroitui niin että nosti asian esille myös vihkipuheessa. Hän vertasi avioliittoa juoksukilpailuun, muistaakseni niin että avioliitto on pitkä taival (kuten maraton) ja että siinä vaaditaan kestävyyttä. Ei huono vertaus ollenkaan.
Niin ne kengät... Oli Reebokin malleja kahdet tai kolmet. Yhdet ostin vuonna 1988 Frankfurtista - kaksi kärpästä yhdellä iskulla; matkamuisto ja juoksijan tärkein työkalu samalla kertaa. Yhdet ostin Helsingistä Foorumin jostakin urheiluliikkeestä. Vuosi oli 1994 - ja näiden kenkien kanssa kävi rengasrikko. Forssassa Suvi-illan puolimaratonilla kesäkuussa huomasin toisen kengän ääntävän kummasti. Se sihahteli ja suhahteli niin että toisetkin ihmettelivät... Ilmathan sieltä oli pois. Tai geelit tai muuta. Ilmat lähti pois myös miehestä, tavoittelin 1.27-aikaa ja hiivin maaliin ajassa 1.38.57. Jep - otti päähän. Nyt näyttää siltä, että aikatavoitteeni oli epärealistinen. Olin juossut Tanen puolikkaan toukokuussa Pirkkolassa alle 1.30, mutta mitä ilmeisimmin kyseessä ei ollut puolimaraton, vaan noin 500 m - 1 km lyhyempi matka (tuloksissa lukee kyllä 21 km - onko jollakin tarkempaa tietoa matkasta?).
Reilu viikko myöhemmin sain kuitenkin balsamia haavoihin kun osallistuin ensimmäistä kertaa perinteikkäälle Kiimasen savulenkille. 10 kilometrin maantiejuoksukilpailu kerää satamäärin juoksijoita ja Tarmo Mannin Juhannuksen rauhattomuusjulistuksen jälkeen päästiin kirmaamaan... Pääsin kuin pääsinkin alle 40 minuutin haamurajan - 39.59 oli ilahduttava tulos.
Sain uudet kengät rikkoutuneen parin tilalle ja heinäkuussa pääsinkin puolimaratonin Muurasjärvellä aikaan 1.30.46. Enpä arvannut että tulisin rikkomaan tuon ajan vasta 14 vuoden kuluttua... Kolme viikkoa sitten kulki Varkaudessa 23 sekuntia kovempaa.
Elokuussa 1994 kulki sitten elämäni toinen maraton Helsingissä aikaan 3.32 - olihan siinä viitisen minuuttia parannusta viiden vuoden takaiseen mutta kun tavoittelin 3.15-3.25 aikaa niin on selvää että olin pettynyt. Syyskuun lopulla juoksin vielä Pakila-hölkässä puolikkaan 1.32.38. Muuan Harri Hänninen hölkkäili muuten saman kisan aikaan 1.13.04. Taisi olla hänelle vain kevyt jälkipala Helsingin EM-kisojen jäljiltä (juoksi siellä maratonin 2.13.21, sijoitus 8.). Itse asiassa Tilastopajan perusteella hän juoksi kaksi viikkoa Pakila-hölkän jälkeen Berliinin maratonin 2.14.50 (sijoitus 16.).
-gs (jatkuu...)
maanantaina, toukokuuta 19, 2008
Yyterin irvistykset
Virallinen loppuaika oli sitten vielä sekunnin omaa ajanottoa parempi. Matala 1.28 tarkoittaa sitä että aiemmin utopistiselta kuulostanut 1.27.xx tuntuu nyt ihan realistiselta tavoitteelta. Väliaikojen perusteella jälkimmäinen kymppi oli pari minuutia hitaampi, joten siinä olisi petraamista. Noin 7 kilometrin kohdalla jäin juoksemaan kahdestaan 50-sarjan voittajan kanssa kun en uskaltanut lähteä kovempaan kyytiin. Siinä olisikin sitten ollut tarjolla 1.26.30 -tasoista peesiä tarjolla...
10-11 km väli meni noin 4.25 ja kun meno maistui niin kiristin hieman ja irtosin juoksemaan yksin loppumatkan. Poimin aiemmin startanneita maratoonareita kiinni, mutta väliajoista näkee että mukavuudenhalu vei jossain määrin voiton kilometriaikojen painuessa yli 4.10. Lopun tulin sitten täysillä, kuten oheisista irvistyksistä näkee (kiitos vielä kerran mogulille kuvista, lisää kuvia tapahtumasta mogulin albumissa)!
-gs
lauantaina, toukokuuta 17, 2008
Kolme starttia, kolme rekordia
Hieno juoksukevät sai sitten jatkoa tänään kun täällä Porin Yyterissä puolikas sujahti alle 1.30... 1.28.20 on jotakin jonka ajattelin olevan mahdollista kesällä 2009, mutta maistuu makealta näin!
Verryttelyssä tuntui jo lupaavalta ja startin jälkeen päädyin vauhdikkaaseen 4 juoksijan ryhmään. 3 km tuli vastaan 12 minuutissa ja mielessä kävi että nyt kantataan komeasti tai sitten pistetään rekordi uuteen uskoon. Juoksu sujui koko ajan mainiosti, väliaikoja:
2 km 7.52
3 km 12.00 (4.08)
4 km 16.06 (4.06)
5 km 20.15 (4.09)
6 km 24.18 (4.03)
7 km 28.30 (4.12)
8 km 32.38 (4.08)
9 km 36.51 (4.13)
10 km 41.04 (4.13)
11 km 45.29 (4.25)
12 km 49.37 (4.12)
13 km 53.49 (4.12)
14 km 58.04 (4.15)
16 km 1.06.34 (8.30 / 4.15)
17 km 1.10.50 (4.16)
18 km 1.15.11 (4.21)
19 km 1.19.28 (4.17)
20 km 1.23.50 (4.22)
Hieno keli juosta ja nopea reitti - Polarin mukaan noususumma vaivaiset 25 metriä! Lopussa vielä kaikki peliin niin että piti hetki maalissa makoilla. Nyt fiilistellään pari päivää ja sitten uutta matoa koukkuun...
Kiva oli nähdä vanhoja ja uusia tuttuja. Ja Moguli tietysti hääri paikalla kameroineen...
-gs
Verryttelyssä tuntui jo lupaavalta ja startin jälkeen päädyin vauhdikkaaseen 4 juoksijan ryhmään. 3 km tuli vastaan 12 minuutissa ja mielessä kävi että nyt kantataan komeasti tai sitten pistetään rekordi uuteen uskoon. Juoksu sujui koko ajan mainiosti, väliaikoja:
2 km 7.52
3 km 12.00 (4.08)
4 km 16.06 (4.06)
5 km 20.15 (4.09)
6 km 24.18 (4.03)
7 km 28.30 (4.12)
8 km 32.38 (4.08)
9 km 36.51 (4.13)
10 km 41.04 (4.13)
11 km 45.29 (4.25)
12 km 49.37 (4.12)
13 km 53.49 (4.12)
14 km 58.04 (4.15)
16 km 1.06.34 (8.30 / 4.15)
17 km 1.10.50 (4.16)
18 km 1.15.11 (4.21)
19 km 1.19.28 (4.17)
20 km 1.23.50 (4.22)
Hieno keli juosta ja nopea reitti - Polarin mukaan noususumma vaivaiset 25 metriä! Lopussa vielä kaikki peliin niin että piti hetki maalissa makoilla. Nyt fiilistellään pari päivää ja sitten uutta matoa koukkuun...
Kiva oli nähdä vanhoja ja uusia tuttuja. Ja Moguli tietysti hääri paikalla kameroineen...
-gs
perjantaina, toukokuuta 16, 2008
Kevät keikkuen tulevi?
Onneksi ei sentään! Taas sain nimittäin oppia; olin keskiviikkoisen sään perusteella merkinnyt Facebookin statukseen "kevät keikkuen tulevi - aurinkoa, vettä, nyt rakeita..." kun sain ystävältäni tiedon sanonnan alkuperästä. Siis tuosta keikkumisesta. Ennen vanhaan saattoi mennä olo keikuttavan heikoksi keväällä kun ruokavarastot alkoivat olla tyhjänä eikä luonto vielä oikein tarjonnut antimiaan.
- - -
Oltiin tytön kanssa aamupäivällä ulkona ja tehtiin samalla kivoja eläinhavaintoja. Ensin erittäin ystävällinen ja silitystä kaipaava kissa tallusteli vastaan. Leikkipuistossa ihmettelimme rastaiden ja harakan välistä mittelöä. Kotimatkalla pysähdyimme ihailemaan oravaa, joka päästi meidät hiipimään parin metrin päähän. Kotimatkalla bongasimme vielä kuusiaidasta sinitiaisen ja talitintin. Pisteenä iin päälle näimme vielä jäniksen, joka kyyristeli hetken paikallaan noin viiden metrin päässä ennen kuin pomppi matkoihinsa. Innoissaan tästä kaikesta olivat niin isi kuin tytärkin!
- - -
Huomenna on taas monella juoksijalla juhlapäivä. Sehän merkitsee tilaisuutta laittaa numerolappu rintaan ja mitata mistä juoksijamies tai -nainen on tehty. Kisoja siis riittää ympäri Suomenmaan. Eliitti kisailee maastojuoksun SM-kisoissa Vammalassa ja muut enemmän tai vähemmän hitaammat menijät muissa karkeloissa. Meidän perhe lähtee Poriin tapaamaan ystäviä ja jos starttaan Yyterin kisassa huomenna niin puolikas
alle 1.30 - unelma
alle 1.30.23 - erinomainen (nykyisen ennätykseni alle siis)
1.30.23-1.30.59 - hyvä
1.31.xx - perusjuoksu
-gs
- - -
Oltiin tytön kanssa aamupäivällä ulkona ja tehtiin samalla kivoja eläinhavaintoja. Ensin erittäin ystävällinen ja silitystä kaipaava kissa tallusteli vastaan. Leikkipuistossa ihmettelimme rastaiden ja harakan välistä mittelöä. Kotimatkalla pysähdyimme ihailemaan oravaa, joka päästi meidät hiipimään parin metrin päähän. Kotimatkalla bongasimme vielä kuusiaidasta sinitiaisen ja talitintin. Pisteenä iin päälle näimme vielä jäniksen, joka kyyristeli hetken paikallaan noin viiden metrin päässä ennen kuin pomppi matkoihinsa. Innoissaan tästä kaikesta olivat niin isi kuin tytärkin!
- - -
Huomenna on taas monella juoksijalla juhlapäivä. Sehän merkitsee tilaisuutta laittaa numerolappu rintaan ja mitata mistä juoksijamies tai -nainen on tehty. Kisoja siis riittää ympäri Suomenmaan. Eliitti kisailee maastojuoksun SM-kisoissa Vammalassa ja muut enemmän tai vähemmän hitaammat menijät muissa karkeloissa. Meidän perhe lähtee Poriin tapaamaan ystäviä ja jos starttaan Yyterin kisassa huomenna niin puolikas
alle 1.30 - unelma
alle 1.30.23 - erinomainen (nykyisen ennätykseni alle siis)
1.30.23-1.30.59 - hyvä
1.31.xx - perusjuoksu
-gs
torstaina, toukokuuta 15, 2008
Kiekkoa
Viime yönä järjettömään aikaan pelattua Suomi-USA -mittelöä en katsonut kuin vasta tänään uusintana uutispimennon jälkeen. Jännitystä piisasi ja happy end, siispä välierät edessä.
Suomi - Venäjä
Ruotsi - Kanada
Silmissä siintää unelmafinaali, klassikko
Suomi - Ruotsi...
-gs
Suomi - Venäjä
Ruotsi - Kanada
Silmissä siintää unelmafinaali, klassikko
Suomi - Ruotsi...
-gs
maanantaina, toukokuuta 12, 2008
Snellman
Iltapäivällä tytön kanssa kerhosta kotiin kävellessämme osoitin hänelle navakassa tuulessa liehuvaa Suomen lippua.
- Katsopas, siinä on lippu salossa. Kylläpä tuulee reippaasti.
- Onko nyt äitienpäivä?
- Ei, se oli eilen. Nyt on Snellmanin päivä.
- Mikä se sellainen Snellman on?
- Tuota... Snellman syntyi 12. toukokuuta tuhatkahdeksansataa... Hän oli sellainen suomenkielen puolestapuhuja. Ja perusti ensimmäisen suomalaisen sanomalehden. Ja Suomen markan... mutta sitähän ei enää...
- Katso mato!
- Joo...
-gs
- Katsopas, siinä on lippu salossa. Kylläpä tuulee reippaasti.
- Onko nyt äitienpäivä?
- Ei, se oli eilen. Nyt on Snellmanin päivä.
- Mikä se sellainen Snellman on?
- Tuota... Snellman syntyi 12. toukokuuta tuhatkahdeksansataa... Hän oli sellainen suomenkielen puolestapuhuja. Ja perusti ensimmäisen suomalaisen sanomalehden. Ja Suomen markan... mutta sitähän ei enää...
- Katso mato!
- Joo...
-gs
Tolpanniemen poron mietteitä
Suomi - USA 3-2
Kovaa touhua se on tuo jääkiekko. Aikuiset ihmiset kiekon perässä sillä tavalla... Tokihan se oli makeaa kun Suomi käänsi pelin kolmannessa erässä. Mutta se väkivaltaisuus - se ei ole lasten katsottavaa. Ja tokkopa on hyväksi kenellekään. Eipä ole meidän tyttö jääkiekkoa katsellut - ei televisiosta eikä paikan päällä. Minkä ikäisen uskaltaisi antaa katsoa tapahtumaa, jossa hakataan toista niin että tämä luistelee verissä päin pois jäältä?
TV-kuvan perusteella katsomossa on kuitenkin paljon lapsia - hyvin pieniäkin. Onkohan se ihan viisasta?
- - -
Edelliseen tekstiin piti laittaa maininta myös tekstiviesteistä, joita sain juoksun jälkeen. Yksi mieluisimmista tuli nuoruusvuosien parhaalta ystävältä ja juoksukaverilta;
"Loistava aika! Onneksi olkoon!!! Äijä on oikea Tolpanniemen poro :-) (...) Pidä kunnosta huolta kun olet tuolle tasolle oot päässyt (...)"
-gs
kuva: yle / http://www.yle.fi/urheilu/tapahtumat/jaakiekon_mm_2008/salmelan_laakarireissu_meni_nenalleen_106881.html
Kovaa touhua se on tuo jääkiekko. Aikuiset ihmiset kiekon perässä sillä tavalla... Tokihan se oli makeaa kun Suomi käänsi pelin kolmannessa erässä. Mutta se väkivaltaisuus - se ei ole lasten katsottavaa. Ja tokkopa on hyväksi kenellekään. Eipä ole meidän tyttö jääkiekkoa katsellut - ei televisiosta eikä paikan päällä. Minkä ikäisen uskaltaisi antaa katsoa tapahtumaa, jossa hakataan toista niin että tämä luistelee verissä päin pois jäältä?
TV-kuvan perusteella katsomossa on kuitenkin paljon lapsia - hyvin pieniäkin. Onkohan se ihan viisasta?
- - -
Edelliseen tekstiin piti laittaa maininta myös tekstiviesteistä, joita sain juoksun jälkeen. Yksi mieluisimmista tuli nuoruusvuosien parhaalta ystävältä ja juoksukaverilta;
"Loistava aika! Onneksi olkoon!!! Äijä on oikea Tolpanniemen poro :-) (...) Pidä kunnosta huolta kun olet tuolle tasolle oot päässyt (...)"
-gs
kuva: yle / http://www.yle.fi/urheilu/tapahtumat/jaakiekon_mm_2008/salmelan_laakarireissu_meni_nenalleen_106881.html
tiistaina, toukokuuta 06, 2008
Paris, maanantai 7.4. - mellakkapoliisien ja mielenosoitusten sävyttämä mitalipäivä
Vihdoin olen saanut varattua aikaa myös kirjoittamiselle, joten takaisin Pariisin kevääseen, kuukausi sitten...
- - -
Edellispäivän tuskaa loppusuoralla.
Onko maratonin jälkeistä elämää? Onko takki tyhjä kun kuukausien projekti on päätöksessä? Onko millään enää mitään väliä?
Maanantaiaamuna heräsin yllättävän virkeänä. Vielä kaksi kokonaista päivää Pariisissa! Lento Suomeen vasta keskiviikkona iltapäivällä. Suloista on elämä! Mutta jano ja nälkä.
"Mul on aina nälkä
Mul on koko ajan jano
Mul on aina nälkä ja koko ajan jano"
(Sielun Veljet - Aina nälkä)
Päivän aikana tulin huomaamaan, että kovahko ponnistus ehkä jopa raasto (kuva loppusuoralta) oli edellispäivänä tehty.
Kroppa karjui syötävää ja juotavaa vähän väliä. Kaloreita kuluu roimasti maratonilla - tällä kertaa en ollut käyttänyt sykemittaria, mutta edellissyksyn Ahvenanmaan koitos vaati juoksutietokoneen datan mukaan 2805 kCal.
Olin jo edellisiltana nimennyt maanantain mitalipäiväksi. Niinpä pukeuduin maraton de Paris -paitaan ja ripustin maratonmitalin kaulaani. Kerrankos sitä. Niin monenlaista hiipparia mitä erilaisimmissa vetimissä oli aiempien päivien aikana kävellyt vastaan, että päättelin siihen sekaan myös yhden maratonmiehen mitaleineen sopivan. Koin mitalin ulkoisena palkkiona kovasta urakasta, mutta se paras palkinto tuli sisältä - iloisesti kupliva hyvänolon tunne.
Ajoimme metrolla Concordelle. Hulppea Place de la Concorde avautui eteemme, kun nousimme katutasolle.
Pariisin suurinta aukiota kiertäessämme löytyi hauska kuvakulma Eiffelin suuntaan (kuva). Place de la Concorde - sovituksen aukio? Se on vuosisatojen aikana nähnyt monenlaista. Alkujaan sen keskellä oli kuningas Ludvig XV:n patsas ja aukio oli myös nimetty hänen mukaansa. Suuren vallankumouksen melskeissä patsas kaadettiin ja aukio nimettiin vallankumouksen aukioksi (Place de la Révolution).
Aukiolle pystytettiin giljotiini ja valitettavan moni kohtasi siinä julman loppunsa sankan väkijoukon hurrauksen saattelemana; kuningas Ludvig XVI, kuningatar Marie Antoinette, Charlotte Corday, Danton, Robesbierre ja moni muut enemmän tai vähemmän tunnettu. Giljotiinin terä napsahteli erityisen ankarasti kesän 1794 aikana - yli 1300 henkilön kerrotaan tulleen teloitetuksi yhden kuukauden aikana. Seuraavana vuonna giljotiini siirrettiin pois ja aukio nimettiin sovintoa ilmentävästi - Place de la Concorde.
Kuvassa näkyy hyvin aukion keskellä seisova 3300 vuotta vanha 23-metrinen obeliski. Se on yksi Kleopatran kolmesta "neulasta" (kaksi muuta ovat New Yorkissa ja Lontoossa) ja sijaitsi alkujaan Luxorin temppelin edessä. Egyptin varakuningas Mehemet Ali lahjoitti obeliskin Ranskalle vuonna 1831 ja kuningas Louis-Philippe pystytytti sen paikoilleen vuonna 1836 - täsmälleen siihen paikkaan, jossa giljotiini oli sijainnut.
Obeliski on innoittanut myös kiipeilijöitä - ranskalainen Alain Robert kiipesi sen huipulle ilman apuvälineitä vuonna 2000. Obeliskin pintaan kaiverretut hieroglyfit tarjoavatkin hyviä ulokkeita sormille ja varpaille. Robert tuskin hieroglyfejä tavaili nousunsa aikana - niistä olisi käynyt ilmi faarao Ramses II:n valtakauden merkkipaaluja.
Hörpin vettä ja ihmettelin samalla runsaslukuista poliisipakettiautojen määrää... "Joku kokoontuminen menossa - tai sitten niillä on pesä jossakin lähellä", tuumailin. Suunnatessamme aukion yli Pompidou -kadun suuntaan meidät ohitti kolme polkupyöräilijää ja yhdellä oli värikäs lippu - Tiibet (kuva)!
Jaahas - täälläkin Tiibet-aktivisteja. Ei siinä mitään, kyllä tänne sekaan sopii.
Pompidoun varren kävelytie oli mukavasti puiden reunustama (kuva) ja vihreys antoi mukavan kontrastin kotimaan harmaudelle.
Kohta Jempsu bongasi kukkia (kuva) ja samalla kiinnitimme huomion suureen lasikattoiseen palatsiin. Mikähän se tuo mahtaa olla?
Opaskirjasta luimme, että kyseessä todella on suuri palatsi. Grand Palais on yksi vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn valmistuneista rakennelmista. Sitä vastapäätä Winston Churchill-kadun itäpuolella on pienempi palatsi, Petit Palais (sic!). Myös se valmistui maailmannäyttelyyn. Petit Palais'n pihalta löysimme tutun näköisen hahmon - Winstonhan se siinä askeltaa (kuva)!
Patsas pystytettiin 10 vuotta sitten ja jämerä askellus on peräisin valokuvasta, jossa Churchill on kävelyllä Charles de Gaullen kanssa viereisellä Champs-Elyseellä. Jalustaan on kaiverrettu legendaariset sanat "We shall never surrender." Winston lausui paljon muutakin legendaarista, parhaasta päästä lienee illalliskeskustelu hankalana tunnetun Lady Astorin kanssa.
-"Mr. Curchill, if you were my husband, I would poison your coffee"
Winston ei tästä hätkähtänyt vaan latasi takaisin
-"Madame, if you were my wife, I would drink it!"
Ylitimme Seinen siltaa pitkin (kuva), joka valmistui - kyllä, Pariisin maailmannäyttelyyn 1900.
Pont Alexandre III on kaunis kaarisilta Art Nouveau -tyylisine lamppuineen, kerubeineen, nymfeineen ja siivekkäine hevosineen. Silta tuli vastaan yllättäen vielä palattuamme Suomeen, kun hankin Luc Bessonin elokuvan Angel-A. Hienon elokuvan dramaattisimmat hetket sijoittuvat juuri tälle sillalle.
Pont Alexandra III:n kohdalla Seinen vasemmalla rannalla on massiivinen rakennuskompleksi, Les Invalides. Se koostuu Ranskan sotahistoriaan liittyvistä museoista ja monumenteista. Kompleksin itäpuolelta löysimme pienen idyllisen puiston, jonka kukkapenkkien takaa valtava Invalidisairaala (Hotel des Invalides) pilkistää (kuva).
Rakennuskokonaisuuden historia juontaa 1670-luvulle. Ludvig XIV päätti rakennuttaa paikan sotainvalideille ja ikääntyneille sotilaille. Esimerkkiä noudatettiin sittemmin monissa muissakin Euroopan maissa.
Päätimme piipahtaa Invalidikirkossa ennen Eiffelin ihmettelyä. Nälkä kuitenkin kurni suolissa siinä määrin että päätimme ensin tankata. Kuin tilauksesta löysimme viihtyisän kahvilan Invalidikirkon vierestä. Yksi henkilökunnasta innostui kovin nähdessään kaulassani roikkuvan mitalin. Halusi tietää aikani ja sen kuultuaan oli sitä mieltä että kovaa olin juossut. Herkullisen pasta-aterian ja cafe au-laittien jälkeen kirkkoon - ajattelimme vilkaista Napolen Bonaparten sarkofagia. Jäi kuitenkin aikomukseksi, sillä kirkko oli maanantaisin suljettu. Eipä mitään, kohti Eiffeliä sitten vaan.
Lähestyimme tornia eteläpuolelta puiston suunnalta (kuva).
Tornin juurella ihmettelimme lautasantenniautojen isoa määrää - joku häppening lienee menossa... Kamerat surisivat ja toimittajat antoivat raportteja. Mietimme, että ehkäpä joku silmäätekevä on kohta tulossa paikalle. Pitkät jonot kiemurtelivat tornien alla ja hetken aikaa tilannetta arvioituamme päätimme palata seuraavana päivänä. Jospa jonoa ei olisi niin paljon.
Tornin pohjoispuolella oli iso määrä ihmisiä. He eivät näyttäneet jonottavan mihinkään, kunhan seisoskelivat. Kohta kuului aplodeja. Mitä siellä oikein tapahtuu?
Menimme muiden joukkoon ja huomasimme kiipeilijöitä sekä lipun ylhäällä tornissa (kuva).
Okei, siis kyse on Free Tibet -demonstraatiosta! Mikäpä olisikaan parempi paikka kuin Pariisin keskeisin maamerkki! Median huomio on taattu! Punaisiin asuihin pukeutuneet olivat mitä ilmeisimmin virkavallan edustajia. Vaikutti siltä, että kaksi mielenosoittajaa oli kytkenyt itsensä lippuun niin ettei sitä saanut purettua pois mielenosoittajien henkeä vaarantamatta. Seurasimme tilannetta hetken aikaa ja menimme sitten sillalle.
Pont d'Iéna oli suljettu autoliikenteeltä, joten siitä avautui tornille mukava kuvakulma (kuva).
Mitalinmaistelukuvauksen jälkeen ihmettelimme joka puolella pyöriviä mellakkapoliiseja. Vakavastiotettavan näköisiä kavereita, joiden kanssa en välittäisi alkaa riitaa haastamaan (kuva)!
Sillan toisessa päässä oli jonkinlainen kilpalaulanta menossa; Avenue New Yorkin eteläpuolella oli Tibet-mielenosoittajia ja pohjoispuolella oli joukko Kiinan lippujen kera. Tibet-joukko oli runsaslukuisampi - tai ainakin äänekkäämpi (kuva).
Lähdimme kävelemään jokirantaa Alma Marceaun metroaseman suuntaan. Panimme merkille, että tien vieressä oli mellakkapoliiseja noin kymmenen metrin välein. "Jotakin kai ne odottavat...", mietimme. Hetkinen - Tibet-mielenosoitukset, Pekingin olympialaiset... soihtuviesti? Jäädäänpä katselemaan! Noin varttitunnin odotuksen jälkeen alkoi tapahtua - ensinnäkin Jempsu nukahti. Saimme seurata lukuisten
poliisipakettiautojen ja moottoripyörien kulkua. Pakettiautot olivat täynnä mellakkavarusteisia poliiseja. Joku hihkaisi minulle "maraton de Paris" ja nosti peukaloaan (kuva).
Sitten sponsorien kulkuvälineitä, samsung-mainoksin varustettuja cityautoja, riksoja, lisää poliiseja, valokuvaajien auto (kuva) sekä viimein juoksijoita.
Juoksijoiden edeltä korjattiin joku mielenosoittaja pois kovin ottein. Kuuluisa niskaperseote, autoon sekä kiitos ja näkemiin. Vai oliko merci ja au revoir (kuva)?
Rullaluistelevat ja juoksevat poliisit suojasivat soihtuviestijuoksijoita ja ryhmän keskellä oli linja-auto (kuva).
Okei, ihan hienoa, mutta entä olympiatuli? En nähnyt tulta. Kulkueen mentyä ohi meidät ohitti jokunen mielenosoittaja (kuvat).
Osa lipunkantajista oli tuttuja jo Eiffeltornin demonstraatiosta (kuva).
Seuraavaan risteykseen muodostui uusi mielenosoitus (kuva).
Iskulauseet sinkoilivat ilmaan ja Kiinan lippua poljettiin maahan. Poliisit seurasivat tilannetta muutaman metrin päässä.
Jälkikäteen tarkistin ottamani kuvat - ei tulta näkyvissä missään. Luimme myöhemmin että soihdun tie oli ollut varsin kivikkoinen. Soihtuviesti käynnistyi Eiffeltornin juurelta, mutta ehti edetä vain pari sataa metriä kun se joutui pysähtymään puoleksi tunniksi. Toinen jatkamisyritys oli myös epäonninen ja niinpä soihtu vietiin bussiin. Turvatoimet olivat mittavat - noin 3000 poliisia oli komennettu paikalle ja itse viestiä ympäröi noin 500 poliisin turvarengas koko 27 kilometrin matkan Eiffeliltä Charlétyn stadionille. Ilmankos niitä poliiseja tuntui pyörivän joka puolella!
Mitä sitten pitäisi ajatella Pekingin olympialaisista ja Tiibetistä? Olen ehkä naiivi olemalla sitä mieltä että politiikot tehkööt politiikkaa foorumeillaan ja urheilijat pyrkikööt citius altius ja fortius foorumeillaan. Mutta lapsenmielisten on... Enkä siis lähtisi näitä yhdistämään. Poliittisella foorumilla sympatiani on tietysti pienen Tiibetin puolella ja urheilufoorumilla haluan puolustaa urheilijaa, jota jotkut yrittävät syyllistää osallistumisesta Pekingin olympialaisiin.
- - -
Matkasimme asunnolle, söimme ja lähdimme vielä mittailemaan kotikatuamme Les Hallesin suuntaan (kuva).
Les Halles paljastui jotenkin karun- ja ahtaanoloiseksi ostoskeskukseksi, jonka pohjakerroksessa on Pariisin metron keskusasema, vuonna 1977 valmistunut Châtelet-Les-Halles. Yläkerros on avaramman oloinen isojen lasipintojen myötä. Nälkä iski, joten nappasin pikaruokalassa salaattiannoksen ja totesin sen päälle että nälkä on yhä.
Hallesin läheisyydestä löytyy Pompidou-keskus (kuva), jonka erikoista arkkitehtuuria ihmettelimme jonkin aikaa.
Rakennuksen tuki- ja kulkurakenteet on ikään kuin käännetty ulkopuolelle. Rohkeaan värien käyttöön yhdistettynä kokonaisvaikutelma on - pysäyttävä. Rakennuksessa toimii modernin taiteen museo. Kävimme vielä pasta-aterialla ennen asunnolle paluuta.
-gs
(jatkuu...)
Niin - ne vastauksen alun kysymyksiin: kyllä, varauksin kyllä ja kyllä.
- - -
Edellispäivän tuskaa loppusuoralla.
Onko maratonin jälkeistä elämää? Onko takki tyhjä kun kuukausien projekti on päätöksessä? Onko millään enää mitään väliä?
Maanantaiaamuna heräsin yllättävän virkeänä. Vielä kaksi kokonaista päivää Pariisissa! Lento Suomeen vasta keskiviikkona iltapäivällä. Suloista on elämä! Mutta jano ja nälkä.
"Mul on aina nälkä
Mul on koko ajan jano
Mul on aina nälkä ja koko ajan jano"
(Sielun Veljet - Aina nälkä)
Päivän aikana tulin huomaamaan, että kovahko ponnistus ehkä jopa raasto (kuva loppusuoralta) oli edellispäivänä tehty. Kroppa karjui syötävää ja juotavaa vähän väliä. Kaloreita kuluu roimasti maratonilla - tällä kertaa en ollut käyttänyt sykemittaria, mutta edellissyksyn Ahvenanmaan koitos vaati juoksutietokoneen datan mukaan 2805 kCal.
Olin jo edellisiltana nimennyt maanantain mitalipäiväksi. Niinpä pukeuduin maraton de Paris -paitaan ja ripustin maratonmitalin kaulaani. Kerrankos sitä. Niin monenlaista hiipparia mitä erilaisimmissa vetimissä oli aiempien päivien aikana kävellyt vastaan, että päättelin siihen sekaan myös yhden maratonmiehen mitaleineen sopivan. Koin mitalin ulkoisena palkkiona kovasta urakasta, mutta se paras palkinto tuli sisältä - iloisesti kupliva hyvänolon tunne.
Ajoimme metrolla Concordelle. Hulppea Place de la Concorde avautui eteemme, kun nousimme katutasolle.
Pariisin suurinta aukiota kiertäessämme löytyi hauska kuvakulma Eiffelin suuntaan (kuva). Place de la Concorde - sovituksen aukio? Se on vuosisatojen aikana nähnyt monenlaista. Alkujaan sen keskellä oli kuningas Ludvig XV:n patsas ja aukio oli myös nimetty hänen mukaansa. Suuren vallankumouksen melskeissä patsas kaadettiin ja aukio nimettiin vallankumouksen aukioksi (Place de la Révolution). Aukiolle pystytettiin giljotiini ja valitettavan moni kohtasi siinä julman loppunsa sankan väkijoukon hurrauksen saattelemana; kuningas Ludvig XVI, kuningatar Marie Antoinette, Charlotte Corday, Danton, Robesbierre ja moni muut enemmän tai vähemmän tunnettu. Giljotiinin terä napsahteli erityisen ankarasti kesän 1794 aikana - yli 1300 henkilön kerrotaan tulleen teloitetuksi yhden kuukauden aikana. Seuraavana vuonna giljotiini siirrettiin pois ja aukio nimettiin sovintoa ilmentävästi - Place de la Concorde.
Kuvassa näkyy hyvin aukion keskellä seisova 3300 vuotta vanha 23-metrinen obeliski. Se on yksi Kleopatran kolmesta "neulasta" (kaksi muuta ovat New Yorkissa ja Lontoossa) ja sijaitsi alkujaan Luxorin temppelin edessä. Egyptin varakuningas Mehemet Ali lahjoitti obeliskin Ranskalle vuonna 1831 ja kuningas Louis-Philippe pystytytti sen paikoilleen vuonna 1836 - täsmälleen siihen paikkaan, jossa giljotiini oli sijainnut.
Obeliski on innoittanut myös kiipeilijöitä - ranskalainen Alain Robert kiipesi sen huipulle ilman apuvälineitä vuonna 2000. Obeliskin pintaan kaiverretut hieroglyfit tarjoavatkin hyviä ulokkeita sormille ja varpaille. Robert tuskin hieroglyfejä tavaili nousunsa aikana - niistä olisi käynyt ilmi faarao Ramses II:n valtakauden merkkipaaluja.
Hörpin vettä ja ihmettelin samalla runsaslukuista poliisipakettiautojen määrää... "Joku kokoontuminen menossa - tai sitten niillä on pesä jossakin lähellä", tuumailin. Suunnatessamme aukion yli Pompidou -kadun suuntaan meidät ohitti kolme polkupyöräilijää ja yhdellä oli värikäs lippu - Tiibet (kuva)!
Jaahas - täälläkin Tiibet-aktivisteja. Ei siinä mitään, kyllä tänne sekaan sopii.
Pompidoun varren kävelytie oli mukavasti puiden reunustama (kuva) ja vihreys antoi mukavan kontrastin kotimaan harmaudelle.
Kohta Jempsu bongasi kukkia (kuva) ja samalla kiinnitimme huomion suureen lasikattoiseen palatsiin. Mikähän se tuo mahtaa olla?
Opaskirjasta luimme, että kyseessä todella on suuri palatsi. Grand Palais on yksi vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn valmistuneista rakennelmista. Sitä vastapäätä Winston Churchill-kadun itäpuolella on pienempi palatsi, Petit Palais (sic!). Myös se valmistui maailmannäyttelyyn. Petit Palais'n pihalta löysimme tutun näköisen hahmon - Winstonhan se siinä askeltaa (kuva)!
Patsas pystytettiin 10 vuotta sitten ja jämerä askellus on peräisin valokuvasta, jossa Churchill on kävelyllä Charles de Gaullen kanssa viereisellä Champs-Elyseellä. Jalustaan on kaiverrettu legendaariset sanat "We shall never surrender." Winston lausui paljon muutakin legendaarista, parhaasta päästä lienee illalliskeskustelu hankalana tunnetun Lady Astorin kanssa.
-"Mr. Curchill, if you were my husband, I would poison your coffee"
Winston ei tästä hätkähtänyt vaan latasi takaisin
-"Madame, if you were my wife, I would drink it!"
Ylitimme Seinen siltaa pitkin (kuva), joka valmistui - kyllä, Pariisin maailmannäyttelyyn 1900.
Pont Alexandre III on kaunis kaarisilta Art Nouveau -tyylisine lamppuineen, kerubeineen, nymfeineen ja siivekkäine hevosineen. Silta tuli vastaan yllättäen vielä palattuamme Suomeen, kun hankin Luc Bessonin elokuvan Angel-A. Hienon elokuvan dramaattisimmat hetket sijoittuvat juuri tälle sillalle.
Pont Alexandra III:n kohdalla Seinen vasemmalla rannalla on massiivinen rakennuskompleksi, Les Invalides. Se koostuu Ranskan sotahistoriaan liittyvistä museoista ja monumenteista. Kompleksin itäpuolelta löysimme pienen idyllisen puiston, jonka kukkapenkkien takaa valtava Invalidisairaala (Hotel des Invalides) pilkistää (kuva).
Rakennuskokonaisuuden historia juontaa 1670-luvulle. Ludvig XIV päätti rakennuttaa paikan sotainvalideille ja ikääntyneille sotilaille. Esimerkkiä noudatettiin sittemmin monissa muissakin Euroopan maissa.
Päätimme piipahtaa Invalidikirkossa ennen Eiffelin ihmettelyä. Nälkä kuitenkin kurni suolissa siinä määrin että päätimme ensin tankata. Kuin tilauksesta löysimme viihtyisän kahvilan Invalidikirkon vierestä. Yksi henkilökunnasta innostui kovin nähdessään kaulassani roikkuvan mitalin. Halusi tietää aikani ja sen kuultuaan oli sitä mieltä että kovaa olin juossut. Herkullisen pasta-aterian ja cafe au-laittien jälkeen kirkkoon - ajattelimme vilkaista Napolen Bonaparten sarkofagia. Jäi kuitenkin aikomukseksi, sillä kirkko oli maanantaisin suljettu. Eipä mitään, kohti Eiffeliä sitten vaan.
Lähestyimme tornia eteläpuolelta puiston suunnalta (kuva).
Tornin juurella ihmettelimme lautasantenniautojen isoa määrää - joku häppening lienee menossa... Kamerat surisivat ja toimittajat antoivat raportteja. Mietimme, että ehkäpä joku silmäätekevä on kohta tulossa paikalle. Pitkät jonot kiemurtelivat tornien alla ja hetken aikaa tilannetta arvioituamme päätimme palata seuraavana päivänä. Jospa jonoa ei olisi niin paljon.
Tornin pohjoispuolella oli iso määrä ihmisiä. He eivät näyttäneet jonottavan mihinkään, kunhan seisoskelivat. Kohta kuului aplodeja. Mitä siellä oikein tapahtuu?
Menimme muiden joukkoon ja huomasimme kiipeilijöitä sekä lipun ylhäällä tornissa (kuva).
Okei, siis kyse on Free Tibet -demonstraatiosta! Mikäpä olisikaan parempi paikka kuin Pariisin keskeisin maamerkki! Median huomio on taattu! Punaisiin asuihin pukeutuneet olivat mitä ilmeisimmin virkavallan edustajia. Vaikutti siltä, että kaksi mielenosoittajaa oli kytkenyt itsensä lippuun niin ettei sitä saanut purettua pois mielenosoittajien henkeä vaarantamatta. Seurasimme tilannetta hetken aikaa ja menimme sitten sillalle.
Pont d'Iéna oli suljettu autoliikenteeltä, joten siitä avautui tornille mukava kuvakulma (kuva).
Mitalinmaistelukuvauksen jälkeen ihmettelimme joka puolella pyöriviä mellakkapoliiseja. Vakavastiotettavan näköisiä kavereita, joiden kanssa en välittäisi alkaa riitaa haastamaan (kuva)!
Sillan toisessa päässä oli jonkinlainen kilpalaulanta menossa; Avenue New Yorkin eteläpuolella oli Tibet-mielenosoittajia ja pohjoispuolella oli joukko Kiinan lippujen kera. Tibet-joukko oli runsaslukuisampi - tai ainakin äänekkäämpi (kuva).
Lähdimme kävelemään jokirantaa Alma Marceaun metroaseman suuntaan. Panimme merkille, että tien vieressä oli mellakkapoliiseja noin kymmenen metrin välein. "Jotakin kai ne odottavat...", mietimme. Hetkinen - Tibet-mielenosoitukset, Pekingin olympialaiset... soihtuviesti? Jäädäänpä katselemaan! Noin varttitunnin odotuksen jälkeen alkoi tapahtua - ensinnäkin Jempsu nukahti. Saimme seurata lukuisten
poliisipakettiautojen ja moottoripyörien kulkua. Pakettiautot olivat täynnä mellakkavarusteisia poliiseja. Joku hihkaisi minulle "maraton de Paris" ja nosti peukaloaan (kuva).
Sitten sponsorien kulkuvälineitä, samsung-mainoksin varustettuja cityautoja, riksoja, lisää poliiseja, valokuvaajien auto (kuva) sekä viimein juoksijoita.
Juoksijoiden edeltä korjattiin joku mielenosoittaja pois kovin ottein. Kuuluisa niskaperseote, autoon sekä kiitos ja näkemiin. Vai oliko merci ja au revoir (kuva)?
Rullaluistelevat ja juoksevat poliisit suojasivat soihtuviestijuoksijoita ja ryhmän keskellä oli linja-auto (kuva).
Okei, ihan hienoa, mutta entä olympiatuli? En nähnyt tulta. Kulkueen mentyä ohi meidät ohitti jokunen mielenosoittaja (kuvat).
Osa lipunkantajista oli tuttuja jo Eiffeltornin demonstraatiosta (kuva).
Seuraavaan risteykseen muodostui uusi mielenosoitus (kuva).
Iskulauseet sinkoilivat ilmaan ja Kiinan lippua poljettiin maahan. Poliisit seurasivat tilannetta muutaman metrin päässä.
Jälkikäteen tarkistin ottamani kuvat - ei tulta näkyvissä missään. Luimme myöhemmin että soihdun tie oli ollut varsin kivikkoinen. Soihtuviesti käynnistyi Eiffeltornin juurelta, mutta ehti edetä vain pari sataa metriä kun se joutui pysähtymään puoleksi tunniksi. Toinen jatkamisyritys oli myös epäonninen ja niinpä soihtu vietiin bussiin. Turvatoimet olivat mittavat - noin 3000 poliisia oli komennettu paikalle ja itse viestiä ympäröi noin 500 poliisin turvarengas koko 27 kilometrin matkan Eiffeliltä Charlétyn stadionille. Ilmankos niitä poliiseja tuntui pyörivän joka puolella!
Mitä sitten pitäisi ajatella Pekingin olympialaisista ja Tiibetistä? Olen ehkä naiivi olemalla sitä mieltä että politiikot tehkööt politiikkaa foorumeillaan ja urheilijat pyrkikööt citius altius ja fortius foorumeillaan. Mutta lapsenmielisten on... Enkä siis lähtisi näitä yhdistämään. Poliittisella foorumilla sympatiani on tietysti pienen Tiibetin puolella ja urheilufoorumilla haluan puolustaa urheilijaa, jota jotkut yrittävät syyllistää osallistumisesta Pekingin olympialaisiin.
- - -
Matkasimme asunnolle, söimme ja lähdimme vielä mittailemaan kotikatuamme Les Hallesin suuntaan (kuva).
Les Halles paljastui jotenkin karun- ja ahtaanoloiseksi ostoskeskukseksi, jonka pohjakerroksessa on Pariisin metron keskusasema, vuonna 1977 valmistunut Châtelet-Les-Halles. Yläkerros on avaramman oloinen isojen lasipintojen myötä. Nälkä iski, joten nappasin pikaruokalassa salaattiannoksen ja totesin sen päälle että nälkä on yhä.
Hallesin läheisyydestä löytyy Pompidou-keskus (kuva), jonka erikoista arkkitehtuuria ihmettelimme jonkin aikaa.
Rakennuksen tuki- ja kulkurakenteet on ikään kuin käännetty ulkopuolelle. Rohkeaan värien käyttöön yhdistettynä kokonaisvaikutelma on - pysäyttävä. Rakennuksessa toimii modernin taiteen museo. Kävimme vielä pasta-aterialla ennen asunnolle paluuta.
-gs
(jatkuu...)
Niin - ne vastauksen alun kysymyksiin: kyllä, varauksin kyllä ja kyllä.
torstaina, toukokuuta 01, 2008
Helteinen Wappu
Viime vuosina Wappuja on tullut vietettyä ulkomailla, Portugal, Itävalta ja viime vuonna Norjassa. Siispä olikin erityisen mukavaa olla kotoisan Suomen lämmössä - etenkin kun ensimäisestä kullan kanssa vietetystä vapusta on tasan 20 vuotta! Olin tullut tentistä, istuimme parvekkeella Amaretto di Saronnon ja appelsiinimehun kera ja suuntasimme sitten kaupungille ihmettelemään teekkarien fuksikastajaisia torinrantaan. Oulussa oltiin tuolloin. Nyt kävimme Naisvuorella piknikillä (kuva 1) ja sitten kotona vielä terassilla auringosta nauttien (kuva 2).
-gs
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)