maanantaina, tammikuuta 10, 2011

How the Finns do it?



Joululoma tuli ja meni, mukavissa merkeissä. Vietimme aikaa niin pohjoisessa kuin myös etelän lämmössä. Jouluaattoa vietimme epätavallisesti vuoristossa; aatonaattona patikoimme noin 3 tuntia 800 metrin korkeudesta (San Bartolome de Tirajana, Gran Canaria) 1600 metriin. Yövyimme pienessä luolassa ja aattona nautimme huikeista näkymistä ja auringosta.



Iltapäivällä nousimme saaren korkeimpaan kohtaan (n 1970 metriä merenpinnasta) ja lähdimme sitten laskeutumaan ylängön pohjoispuolelta San Mateoon. 800 korkeusmetriä alaspäin osoittautui kovemmaksi urakaksi kuin samat metrit ylöspäin. Reisien etuosat joutuivat todella koville!

Noin kuuden tunnin kävelyn jälkeen saavuimme San Mateoon, hyppäsimme bussiin ja ajoimme Las Palmasiin.

Las Palmas on oiva kohde. Siinä yhdistyy kaupunkiloman, rantaloman sekä patikoinnin mahdollisuudet. Juoksun harrastajalle kohde on loistava. Lämpötila ja ilman kosteus ovat sopivat ja tiivishiekkainen 3 km pitkä Canterasin uimaranta ja sen pohjoispuolelle jatkuva hiekkatie tarjoavat mahdollisuuden noin 13.5 kilometrin juoksulenkkiin.

Eräänä päivänä tapasimme kaupungilla todellisen maailmanmatkaajan.



Vladimir Yarets on kiertänyt maailmaa maan perusteellisesti! Oli oikein sympaattisen oloinen kaveri ja asiat tulivat selviksi huolimatta siitä että hän on kuuromykkä. Vladimirin seikkailuista voi lukea hänen sivuiltaan.

Canterasin rannalla ihailimme hiekkataidetta - jokin ryhmä oli tehnyt kokonaisen kylän Beetlehem-teemaan liittyen. Uskomattoman taidokasta työtä!



Suomeen palattuamme vietimme aikaa mökillä. Tulipa siinä sitten loppiaisena leikittyä oikein kameran edessä... teemana suomalaiset ja mökkielämä;

Finns love to be at their cottages - be it summer or winter! But what do they do there? How do they survive in wintertime when the ground is covered with plenty of snow and it's dark and cold? What is the secret recipe for staying alive in such hostile conditions? These and other mind-boggling questions are answered in this video.



Lapsi on terve kun se leikkii!

-gs

2 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Hieno video, sulla on mahtava kunto ja kestävyys! Upeaa mainosta Suomelle ja suomalaisuudelle, sekä varmaan myös todisteet siitä että suomalaiset ovat hulluja :D

Söötti tyttö teillä :)

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Kiitos palautteesta - jep, pilkettä on hyvä silmäkulmasssa olla! ;-)

-gs