perjantaina, tammikuuta 28, 2011

Kaksi tapaa elää - Oikeasti Tärkeät Asiat Elämässäsi?

"You can live as if nothing is a miracle; you can live as if everything is a miracle."

Hieno ajatus Albert Einsteinilta. Tosin en tiedä mitä käytännössä merkitsisi, jos ihan jokaista kohtaamaansa asiaa ihmeenä pitäisi. En tosiaankaan tiedä. Uskon toki että lapsenomainen kyky ihmetellä asioita on hyvin tärkeää. Samalla kuitenkin uskon myös että on ihan hyvä että elämässä on myös niinsanottuja rutiineja - monet asiat, sanokaamme vaikkapa kahvin keittäminen, on näppärä hoitaa rutiinilla. Siinä ohessa voi sitten pohtia jotakin muuta. Ihmetelläkin.

Mediassa nousi hiljattain esiin talveen kyllästynyt, joka päätti huutonetissä myydä omaisuutensa ja muuttaa lämpimään. Projekti toteutunee, sillä hintavaraus on ylitetty.



Myydä omaisuutensa ja lähteä maailmaa kiertämään...

Eräs tuttuni teki tämän ratkaisun viime syksynä. Korkeastikoulutettu nainen luopui työstään, myi asuntonsa ja huonekalunsa ja suuntasi Kaakkois-Aasiaan määrittelemättömän pitkäksi ajaksi. Tänään kaivoin esiin hänen bloginsa. Mielenkiintoista luettavaa. Itsensä löytämistä. Hienoja kuvia. Rauhoittumista. Olemista.

Työelämän oravanpyörässä kierrokset käyvät kovina ja tahti tuntuu aina vain kiihtyvän. Kustannustehokkuus, palaverit, kiire, deadlines, laatutietoisuus, asiakasrajapinta, ydinosaaminen, talouskuri... Jotkut nauttivat kiireestä, tärkeyden tunnusta, moni sinnittelee mukana veren maku suussaan, moni palaa loppuun, jotkut ymmärtävät hypätä pois ennen kuin rikkovat itsensä.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin olemme pakotettuja syvällisesti miettimään tätä kysymystä.

Oikeasti Tärkeät Asiat Elämässäni:

- Rakkaus

Konkreettisemmin:

- Totuus
- Hyvyys
- Kauneus

Vielä konkreettisemmin tämä merkitsee yhteyttä sisimpään, perheeseen, ihmiseen, Jumalaan.

Ihminen on onnellinen eläessään rakkaudellisessa yhteydessä yllämainittuihin.

Lopulta, egon väistyessä, ihminen muuttuu rakkaudeksi.

Ja
Se
On
Elämän Tarkoitus.

-gs

"Happiness in intelligent people is the rarest thing I know."
- Ernest Hemingway.

2 kommenttia:

Mikko Saxberg kirjoitti...

Vaikka on vaikea myöntää kaipaavansa pientä pönkitystä once in a while, mutta tuntuu todellakin hyvältä lukea rakentavia ja silmät avaavia ajatuksia silloin kun itseltä on realiteetit hukassa. :) Kiitos siitä.

Olennainen joskus unohtuu, onneksi ei kuitenkaan tähän mennessä lopullisesti.

Olisi mukava oppia tunnistamaan itsessään se vieraantumisen prosessi; millainen toiminta tai millaiset tilanteet johtavat oman ajattelun hetkellisesti harhateille, autioille kujille.

Kun sen havaitsisi, havainnointia voisi ehkä myös suunnata kiitollisuuteen, anteeksiantamiseen, totuuden rakkauteen ja yksinkertaiseen välittämiseen.

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Niinpä - siinäpä haastetta kerrakseen!

Vaatii elävää yhteyttä sisimpäänsä mikä hektisessä informaatiota pullistelevassa nykyajassa on usein hyvin vaikeaa.

Asioiden priorisointi - mikä on oikeasti tärkeää - auttaa varmasti.

-gs