Mysteeri

"Supertietokone simuloi sekunnin pituista aivotoimintaa - urakka kesti 40 minuuttia" (http://yle.fi/uutiset/supertietokone_simuloi_sekunnin_pituista_aivotoimintaa_-_urakka_kesti_40_minuuttia/6762003). Mitä kaikkea pääkopassa tapahtuukaan yhdessä sekunnissa! Nyt. Nyt. N-y-t. Käsittämätöntä.

Kävin tuossa juuri koiraa ulkoiluttamassa, keräsin tatteja ja ihmettelin tätä hetkeä. Ihmettelen tätä yhä. Tämä hetki ei ole este, se ei ole väline, se ei ole toissijainen johonkin kuvitteelliseen tulevaisuudessa koittavaan hetkeen verrattuna. Tyypillisesti elän mielen automaatioiden ehdoilla. Mieli luokittelee ja nimeää tämän hetken salamannopeasti mieluisaksi, epämieluisaksi tai yhdentekeväksi. "Mutta kun... sitten kun... jos..." Mieli kuvittelee tietävänsä mistä tässä hetkessä on kysymys. "Been there... done that... haukotus... kerro minulle jotakin uutta..."


Mitä enemmän opin purkamaan näitä mielen automaatioita, sitä puhtaammin, paljaammin ja avoimemmin voin elää tässä hetkessä. Mitä vähemmän identiteettini samaistuu lokeroimista, käsitteellistämistä ja älyllistämistä rakastavaan mieleen, sitä syvemmin hengitän tämän hetken raikasta ilmaa ja syntyy tilaa intuitiolle, oivallukselle, luovuudelle. Todellinen viisaus ylittää moninkertaisesti käsitteellisen mielen kyvyt. Tämä hetki... tästä ei puutu mitään, tämä hetki on aina ihmeitä täynnä. Mysteeri. Nyt. Kotona. Terassilla. Kuulen tuulen. Tunnen tuulen ja auringon ihollani. Voin rakastua tähän hetkeen. Voitko sinä?

Vain olla

Kolmasluokkalainen aloittaa tänään. Minä jatkan. Loma päättyi, vuorotteluvapaa alkoi. Jotakin päättyy ja jotakin alkaa. Aina. Talossa on hiljaista. Ei sentään aivan äänetöntä. Kello raksuttaa. Jääkaappi surisee. Koira rapsuttaa korvaansa. Rauhallista.

Moni on kysynyt minulta, mitä aion tehdä vuorotteluvapaalla. Niin. Tekemisen kautta teet itsesi näkyväksi, hyväksytyksi, tunnetuksi. Länsimainen ihminen elää tekemisen todellisuudessa. Olet sitä mitä teet. Jos et tee mitään, et ole mitään. Tarkoitukseni on kuitenkin "vain olla". Uhkarohkeaa? Antaa asioiden tapahtua. Mahdotonta? Lähden kohta koiran kanssa kävelylle. Haistelen tuulta ja saattaapa olla että tunnin kuluttua löydän itseni pitkältä pyörälenkiltä. Mikä siinä on, että viihdyn niin hyvin polkupyörän satulassa? Ehkä sittenkin kirjoitan hiukan. Lueskelua? Saas nähdä. Iltapäivällä ajattelin laatia makaroonilaatikon perheen työtätekevälle ja koululaiselle.

Niin tai näin - vaistoan että puhtaan olemisen kautta syntyy tilaa jollekin syvemmälle, salaiselle. Löydän hiljaisuuden. Rauhan. Levon. Tyyneyden. Ihan läheltä. Tästä. Lepään. Tämä on todellinen kotini. Mielen hiljentyessä tunnen, että hiljaisuudella on jollakin merkillisellä tavalla oma äänensä.

Nyt-hetken mysteeri ei ole teoria. Se ei ole käsitteellinen malli. Se ei ole oppi. Mysteeri on jotakin käsittämätöntä. Se on tietämisen tuolla puolen, ei-tietämisen piirissä. Lokerointia rakastava mieli ei pysty hengittämään ei-tietämisen ilmapiirissä. Mieli elää nimeämisestä, luokittelusta, vertailusta, yhdistelystä. Nämä mielen toiminnot ovat toki monella tapaa ja monessa kohtaa hyödyllisiä. Elämän mysteerin voi kuitenkin vain tuntea. Kokea. Nähdä. Tuntija, kokija ja näkijä on yhtä tuntemansa, kokemansa ja näkemänsä kanssa. Mieli toki tykkää julistaa "minä tunsin, minä koin, minä näin...". Minä. Minä. Minä.

On kuitenkin niin, että mysteeri ei mahdu minään. Ajatus erillisestä minästä sen sijaan sopii mysteeriin. Siispä. Puhtaan, paljaan olemisen kautta. Elää mysteeriä todeksi. Ei huomenna. Ei ensi viikolla. Ainoastaan nyt. Siinä aavistus vuorotteluvapaan "tekemisestä". Kuten kuuluisa filosofi Jere Karalahti on viisaasti lausunut: "Mä en voi vaikuttaa menneeseen enkä tulevaan. Mä haluan vaikuttaa tähän hetkeen. Mä haluan elää nykyhetkessä."