Vain olla

Kolmasluokkalainen aloittaa tänään. Minä jatkan. Loma päättyi, vuorotteluvapaa alkoi. Jotakin päättyy ja jotakin alkaa. Aina. Talossa on hiljaista. Ei sentään aivan äänetöntä. Kello raksuttaa. Jääkaappi surisee. Koira rapsuttaa korvaansa. Rauhallista.

Moni on kysynyt minulta, mitä aion tehdä vuorotteluvapaalla. Niin. Tekemisen kautta teet itsesi näkyväksi, hyväksytyksi, tunnetuksi. Länsimainen ihminen elää tekemisen todellisuudessa. Olet sitä mitä teet. Jos et tee mitään, et ole mitään. Tarkoitukseni on kuitenkin "vain olla". Uhkarohkeaa? Antaa asioiden tapahtua. Mahdotonta? Lähden kohta koiran kanssa kävelylle. Haistelen tuulta ja saattaapa olla että tunnin kuluttua löydän itseni pitkältä pyörälenkiltä. Mikä siinä on, että viihdyn niin hyvin polkupyörän satulassa? Ehkä sittenkin kirjoitan hiukan. Lueskelua? Saas nähdä. Iltapäivällä ajattelin laatia makaroonilaatikon perheen työtätekevälle ja koululaiselle.

Niin tai näin - vaistoan että puhtaan olemisen kautta syntyy tilaa jollekin syvemmälle, salaiselle. Löydän hiljaisuuden. Rauhan. Levon. Tyyneyden. Ihan läheltä. Tästä. Lepään. Tämä on todellinen kotini. Mielen hiljentyessä tunnen, että hiljaisuudella on jollakin merkillisellä tavalla oma äänensä.

Nyt-hetken mysteeri ei ole teoria. Se ei ole käsitteellinen malli. Se ei ole oppi. Mysteeri on jotakin käsittämätöntä. Se on tietämisen tuolla puolen, ei-tietämisen piirissä. Lokerointia rakastava mieli ei pysty hengittämään ei-tietämisen ilmapiirissä. Mieli elää nimeämisestä, luokittelusta, vertailusta, yhdistelystä. Nämä mielen toiminnot ovat toki monella tapaa ja monessa kohtaa hyödyllisiä. Elämän mysteerin voi kuitenkin vain tuntea. Kokea. Nähdä. Tuntija, kokija ja näkijä on yhtä tuntemansa, kokemansa ja näkemänsä kanssa. Mieli toki tykkää julistaa "minä tunsin, minä koin, minä näin...". Minä. Minä. Minä.

On kuitenkin niin, että mysteeri ei mahdu minään. Ajatus erillisestä minästä sen sijaan sopii mysteeriin. Siispä. Puhtaan, paljaan olemisen kautta. Elää mysteeriä todeksi. Ei huomenna. Ei ensi viikolla. Ainoastaan nyt. Siinä aavistus vuorotteluvapaan "tekemisestä". Kuten kuuluisa filosofi Jere Karalahti on viisaasti lausunut: "Mä en voi vaikuttaa menneeseen enkä tulevaan. Mä haluan vaikuttaa tähän hetkeen. Mä haluan elää nykyhetkessä."