Kutsumattomia vieraita

Yllätyt kun toisinaan sydämesi ovelle saapuu selittämätön suru. Huomaat, että surun seurana on alakulo. ”Kop kop.” Kummastelet. Et avaa ovea. Pian paikalle saapuu myös pelko. ”Kop kop.” Sydäntä kuristaa. Et avaa ovea. Kylmä hiki nousee otsallesi. Kohta mieli kutsuu paikalle joukon ajatuksia. Saat kuulla tuttuja tarinoita siitä, millainen pelkuri olet. ”Surkimus, epäonnistuja, häviäjä…” Vatsaasi korventaa. Saatat uskoa tarinat. Tunnet syyllisyyttä. Haluat tukkia korvasi. Toivot, että koputus lakkaisi.

On luonnollista, että mieli telkeää sydämen oven kaikilla mahdollisilla tarinoilla. Se haluaa itsepintaisesti selittää, käsitteellistää ja älyllistää kutsumattomat vieraat. Mieli tekee kaikkensa, jotta sydämen ovi pysyisi suljettuna. Käsitteistä ja ennustettavuudesta hengitysilmansa imevä mieli ei pysty kohtaamaan tämän hetken paljasta käsittämättömyyttä ja ennustamattomuutta. Mieli haluaa kääntää selkänsä elämän arvaamattomalle sykkeelle, joka toisinaan ravistelee rajusti sisintä ja puhaltaa myrskytuulen lailla kumoon kaikki mielen kuvitelmat siitä kuka olet ja miten elämän pitäisi sujua.

Mieli on osa sinua, mutta et ole mielesi. Jospa sittenkin uskallat avata sydämesi oven ja kutsua vieraat peremmälle? Myötätuntoisen huomiosi valossa saattaa paljastua, että matkalaiset ovat kylmissään ja , nälissään. Ne pelkäävät, että käännät niille taas kerran selkäsi. Läsnäolosi lämmössä voi osoittautua, että itse asiassa sinä tunnet nämä kulkijat. Ne ovat sinun lapsiasi, jotka haluavat palata luoksesi. Ne kaipaavat syliisi, turvaan.

Sinä olet viisastunut. Tiedät, ettet ole mikään sotatanner. Sydämessäsi tunnet, että et halua sulkea ketään etkä mitään myötätuntosi ulkopuolelle. Tämä on rakkauden tie.

- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)