torstaina, huhtikuuta 28, 2011

Haave täydellisestä askeleesta

Kolmisen viikkoa sitten aloin käyttämään Vibram FiveFingers Bikila -merkkisiä "juoksujalkineita". Lainausmerkit ovat tarpeen, sillä kyseessä ei ole perinteinen juoksukenkä tai -jalkine, vaan paljasjalkatuntuman ja minimalistisen suojan jalkaterälle tarjoava sukkamainen kenkä.



Tilasin Bikilat Brandosilta (http://www.brandos.fi/vibram-fivefingers/). Itse asiassa tilasin kaksi paria - itselleni ja kauniimmalle puoliskolle. Rouvan pari oli numeroa liian pieni.

Palautus ja vaihto sopivaan kokoon sujui ongelmitta. Kiitokset Brandosille hyvästä ja nopeasta palvelusta.

Olen ihastunut Bikiloihin - mainio minimalistinen juoksukenkä! Alustaan saa loistavan tuntuman, maakontakti tulee luonnostaan päkiälle, kantapää käy maassa kevyesti, jalkaterä tuntuu luontevasti toimivan jousen tavoin. Riittävän korkea askeltiheys tuntuu myös löytyvän helposti.

Totutteluvaiheen jälkeen olen tehnyt muutamia aikakokeita ja vaikuttaa siltä että Bikiloilla on kiva juosta - rauhallisesti, kovempaa ja vieläkin kovempaa. Radalla olen tehnyt 200 - 1000 m vetoja ja maantiellä pisin vauhdikas pätkä on ollut 3.2 km. Pisin lenkkini Bikiloilla on kestänyt hieman yli tunnin. Kukaties testaan kenkiä seuraavassa juoksukisassa.

- - -

lisäys 2.5.2011; testasin Bikiloiden toimivuuden 6 km kisassa hyvin tuloksin. Suoriuduin aikaan 23.58 ja samalla reitillä vuosi sitten juoksemani aika parani 1.32. Askel pysyi koko kisan hyvin kasassa (kuvassa maaliin matkaa pari sataa metriä).



- - -

On selvää, että jalkaterät, akillesjänteet ja pohkeet kuormittuvat oleellisesti rajummin kun juostaan päkiäpaineella. Toisaalta ne ovat miljoonien vuosien evoluution tulosta. Hyvällä juoksutekniikalla ne varastoivat ja vapauttavat liike-energiaa joka askeleella. Koen Bikiloilla ikään kuin leijuvani eteenpäin - lähes äänettömästi. Nykyajan ihmisen ongelma onkin se, että laiskaksi oppineet (tai opetetut) jalkaterät herätellään uuteen tapaan juosta. Maltti on valttia! Siirtyminen voi joillakin onnistua muutamassa viikossa, toisilla se kestää useita kuukausia ja joillakin jopa vuosia. Toivottavasti myös itselläni maltti riittää.

Minimalistinen juoksu, luonnollinen juoksu, paljasjalkajuoksu (minimalist / natural / barefoot running) - vaikuttaa siltä että yhä useampi juoksija innostuu luopumaan kierto- ja vääntöjäykistä, isolla kantakorotuksella varustetuista juoksukengistä.

Itselläni juoksutekniikan muutos käynnistyi toukokuussa 2006 kun palasin muutaman vuoden tauon jälkeen säännöllisen juoksuharrastuksen pariin Kreetalla. Varhaiset aamulenkit merenrannalla palauttivat taas vahvasti mieleeni, kuinka upeaa juoksu on. Syksyllä kärsin jalkavaivoista ja pelkäsin ettei vanha enää juoksua kestä. Törmäsin netissä ajatuksiin juoksutekniikan merkityksestä ja mietin että kenties omassani on tarkistamista. Päätin tehdä muutoksia pyrkimällä pitämään askeleen päkiäpainotteisena, maakontaktin vartalon alla ja frekvenssin (askeltiheys) riittävän korkeana.

Kesällä 2007 askel näytti tältä (kenkä Nike Free 7.0)



Tekniikkamuutokset johtivat hyviin tuloksiin; syksyllä 2007 maratonennätys parani 3.23:een ja puolikaskin kulki 1.33. Kesä 2008 sujui vielä paremmin; Pariisin maraton sujui ajassa 3.21 ja puolikkaan ennätys parani aikaan 1.28.19. Syksyllä 2008 paransin maratonaikaani - 3.20.27 oli kelpo tulos vaikka kisa ei mikään täysosuma ollutkaan energiaongelmien vuoksi. Syödessä nälkä kasvaa - syksyn 2008 jälkeen tekniikkani muuttui ja tällä kertaa huonompaan suuntaan; askeleesta katosi kepeys. Kesä 2009 sujui vielä tyydyttävästi (esimerkiksi maraton aikaan 3.22.20) mutta viime kesänä askel oli täysin hukassa.

Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että tunnelin päässä näkyy valoa. Toivottavasti se ei ole juna.

Olen innostunut paljasjalkajuoksun ideasta - en kuitenkaan juokse paljain jaloin. Pyrin juoksemaan paljasjalkatekniikalla. Tässä hieno video aiheesta



-gs

tiistaina, huhtikuuta 12, 2011

Asiaa

"Se alkoi 1990-luvulla Heikoin lenkki -tyyppisinä pudotuspeleinä ja tosi-tv-ohjelmina. Ne antoivat luvan vihata, nöyryyttää ja häpäistä julkisesti.

Nuoret oppivat vihapuheen ennen aikuisia. Läpänheitto muuttui heittaamiseksi, viihteelliseksi vihapuheeksi. Samalla piti oppia sietämään itseen kohdistuvaa vihapuhetta ja kaikkinaista vittuilua – ”trollaamista” – ikäänkuin asiaan kuuluvana ilmiönä.

Mutta ei vihapuhe ole koskaan viatonta. Jokainen nuori kaipaa rohkaisua, kehuja, kannustusta, kiitosta, arvostusta, ei ilkeyksiä navan alle, korvien väliin, kaikkein arimpiin.

Aikuisten pitäisi ottaa käyttöön se viisaus ja kokemus, joka heillä vielä on ja viheltää vihapuhe poikki.

Mutta ei. Helpompi on vihata. Nuoria. Ja niinhän siinä käy, että lopulta alamme vihata itseämme.

Minä vihaan eniten niitä idiootteja, jotka puolustavat vihapuhetta sananvapaudella."


(http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Vaalit/1194674174480/artikkeli/puheenaihe%20suomi%20on%20taynna%20vihaa.html)

torstaina, maaliskuuta 31, 2011

April Fool?



Kuva: http://4.bp.blogspot.com/-GSvdVwSh_oI/TZSH9tQn1qI/AAAAAAAABAQ/bE50o6jVxCY/s1600/sad_clown.jpg

Joskus kuulin tarinan;

teatterisali oli täpötäysi ja tarinan klovni kirvoitti makeat naurut joka kerta näyttämölle ilmestyessään. Kävi sitten niin että syttyi tulipalo ja klovni säntäsi jälleen näyttämölle - tällä kertaa yleisöä varoittamaan. Yleisö nauroi ratketakseen kun klovni yritti epätoivoisesti selittää että ihan oikeasti kyse on vaaratilanteesta. Tarina päättyi surullisesti - kun lopulta yleisö ymmärsi että nyt on tosi kyseessä, syntyi paniikki ja moni menehtyi liekkeihin.

Tämä tuli mieleeni aamulla kun lapsi alkoi kyselemään aprillipäivästä. Hän totesi, että silloin voi huijata. Hoitopaikassa Aksel oli kuulemma näin kertonut edellisenä päivänä. Kerroin klovnitarinan ja koetin selittää että harmittomat pilat ja huumori on ihan mukava asia mutta kohtuus kaikessa. Jatkuva ilveily ja vitsin vääntäminen ei ole viisasta. Siitä seuraa uskottavuusvaje. Sanoin myös että huijaamisessa on itse asiassa kyse valehtelemisesta ja valehteleminen on väärin.

Tunnen joitakin henkilöitä, joita kuunnellessa tulee aina vähän sellainen olo että nyt on kyse, jos nyt ei suorastaan valehtelusta, niin muunnetusta totuudesta, liioittelusta. Kurja tunne. Lähtökohtaisesti asennoidun niin että ihmiset puhuvat totta. Totuus on hyvä asia. Tätäkin on lapselle koetettu selittää. Totuus on hyvä asia. Ikävätkin asiat, möhläykset on tärkeä kertoa vanhemmille. Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, niin toisaalta hienotunteisuus, kohteliaisuus, sivistynyt käytös tarkoittavat sitä, että joissakin tilanteissa on viisasta vaieta. Ei ole sivistynyttä esimerkiksi huomauttaa kanssaihmiselle tämän lihavuudesta/laihuudesta/kierosilmäisyydestä jne. - vaikka ne tosiasioita olisivatkin.



"The April 31, 1946 Aleutian Island earthquake tsunami that killed 165 people in Hawaii and Alaska resulted in the creation of a tsunami warning system, the Pacific Tsunami Warning Centre, established in 1949 for Pacific Ocean countries. The tsunami in question is known in Hawaii as the "April Fools' Day Tsunami" due to people drowning because of the assumptions that the warnings were an April Fools' prank".

(http://en.wikipedia.org/wiki/April_Fools%27_Day)

Kaikesta huolimatta - hyvää huhtikuun ensimmäistä! Eikös tämä olekin jo kevätkuukausi joten samalla voinee toivottaa myös hyvää kevättä?

-gs

tiistaina, maaliskuuta 22, 2011

Flea / Red Hot Chili Peppers...

...juoksi Los Angelesin maratonilla 3:52:59



Flea näyttää suosivan minimalistista kenkälinjaa - olisko Vibramin Fivefingers? En tiedä uskaltautuiko juoksemaan maran noilla. Viime aikoina yhä useampi taho on seurannut Nike Freen viitoittamaa tietä ja tuonut markkinoille taipuisia ohutpohjaisia kenkiä. Ideana on sallia jalkaterän luonnollinen liike ja vahvistuminen. Minimalistinen kenkä sopii puhtaasti askeltavalle. Kenkiin kannattaa totuttautua kävelylenkkejä tekemällä.

Löytyypä myös huimapäitä, joiden mielestä juoksu on kaikkein parasta paljain jaloin.



Viikonloppuna kokeilin kuinka kymppi kulkee - sää ei ollut suosiollinen, kuten mogulin raportista ilmenee. Kulku oli tämän talven parasta tekemistä ja kun vauhtikontrollin maltoin kerrankin pitää, jälkimmäinen vitonen kulki 40 sekuntia ensimmäistä kovempaa. Viimeiset pari kilometriä olivat varsin hapokkaita. Loppuaika 43.01 oli kelin ja kunnon mukainen. Kisan jälkeen tapasin mogulin. Polvivaivan vuoksi hän joutui jättämään startin väliin - Terhi sen sijaan kirmaisi kympin.



(kuva: Jarno Maimonen / mogulin blogi)

-gs

torstaina, maaliskuuta 17, 2011

Budhia Singh, India's marathon boy



Budhia Singh, a boy from the slums of India, became an overnight celebrity for running marathons from the age of three - but in the last five years his story has developed in ways no-one could have foreseen...

Koko juttu:

http://www.bbc.co.uk/news/world-12745490

tiistaina, maaliskuuta 15, 2011

Mitä Fukushimassa on tapahtunut?

Ydinvoimalaan liittyvien peruskäsitteiden asiallista selventämistä ja Japanin tapahtumien kuvausta

http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65201-mita-fukushimassa-on-tapahtunut

-gs

perjantaina, maaliskuuta 11, 2011

Lapsen suusta

Jempsu (6 v) totesi eilen ruokapöydässä

"Maito ilman lasia on kuin
salaatti ilman oliiviöljyä"


-gs

lauantaina, maaliskuuta 05, 2011

Laosilainen tienvarsisuihku

Pikavuoro on saapunut Thaimaaseen - Bangkok ja pitkän bussimatkan määränpää ohjelmassa sunnuntaina.

Venäjän aroilla tienvarsisuihkut olivat karuja mutta asiallisia - etelän mailla kaikki on toisin:



-gs

perjantaina, helmikuuta 18, 2011

Kuinka tappaa luovuus?

"The key question isn't 'What fosters creativity?' But it is why in God's name isn't everyone creative? Where was the human potential lost? How was it crippled? I think therefore a good question might be not why do people create, but why do people not create." - Abraham Maslow

Vanhempainillan yhteydessä selailin Montessori-lehteä. Silmiin osui mielenkiintoinen artikkeli luovuudesta. Siinä viitattiin professori Teresa M. Amabilen (Harvard Business School) tutkimuksiin ja todettiin että pahimmat lapsen luovuuden tappajat ovat

- odotettavissa oleva arviointi
- tiukka suoritusten kontrollointi
- kilpailuttaminen
- rajoitetut valinnan mahdollisuudet
- aikapaineet
- luovuudesta tarjotut palkkiot

-gs




kuva:
http://www.ideachampions.com/weblogs/archives/2010/11/25_awesome_quot.shtml

torstaina, helmikuuta 17, 2011

"Tunnelin päässä palaa valo"...

otsikoi Jukka Keskisalo blogissaan pari viikkoa sitten. Kuntoutuminen oli edennyt hyvin ja edessä oli paluu Suomeen ja kovatasoinen 3000 m Botniahallissa.



Sandells juoksi upeasti 7.57 - kun vain mies ehjänä pysyy eikä harjoittelu mene yli niin kesällä on luvassa lisää hienoja juoksuja. Kukaties tämä rekordi siirtyy historiaan:



Sen sijaan Keskisalon kisa keskeytyi mollitunnelmiin; jalkaterässä napsahti kahden kilometrin kohdalla ja juoksu päättyi siihen. Diagnoosi: poikittaismurtuma ja juoksutaukoa 6-8 viikkoa. Kovin koettelee Kessiä! Toivottavasti jaksaa vielä motivoitua - kesän 2012 olympia- ja em-mittelöihin on vielä rutkasti aikaa!

-gs

ps. Kestävyysurheilua käsittelevä uusi sivusto on nähnyt päivän valon. Poimitaan sieltä blogisti Timo Viljasen miete:

"Me kestävyysurheilijat olemme siitä onnekkaita, että voimme harrastaa filosofista etsintää ja flow-tilan metsästystä myös harjoitellessamme."

tiistaina, helmikuuta 15, 2011

A Hard Day's Night in Mikkeli

Opiskelijat väsäsivät viime talvena videon. Genre ei ole suosikkini, mutta tyylikkäästi on tehty, vauhdikasta on meno ja nuoruuden into on kova. Ja on kylmä, -34C.

tiistaina, helmikuuta 08, 2011

Julma-Juha

Tänä vuonna täyttyy 40 vuotta näistä hetkistä kun kiri irtosi herkästi



Juha Väätäisen aatoksisiin voi syventyä hänen blogissaan.

Viikonlopun hallikisoissa Tampereella nähtiin hyviä suorituksia laajalla rintamalla; Åstrandin SE sekä Sandellsin komea suoritus kolmosella (ennätys parantui yli 10 sekuntia) lupaavat hyvää. Karin Storbacka ja Ella Räsänen osoittivat myös olevansa kunnossa. Riku Marttisen otteet 1500 metrillä viittaavat siihen että ulkoratojen ennätys paranee kesällä selvästi. Mogulin blogista löytyy kuvia tapahtumasta.

-gs

ps. Lunta, lunta aina vaan lisää... Jenkeissä juostiin viime viikonloppuna maastomestaruuksista San Diegon auringon alla. Kieltämättä olisi somaa noissa puitteissa juoksulenkille lähteä...

perjantaina, helmikuuta 04, 2011

Syntymä & The Real Temple

Luin Heidi Rundgrenin esikoisrunokokoelman "Syntymä".

Luen runoja hyvin harvoin. Pidin Heidin teoksesta. Minua puhutteli erityisesti "Hän kulki jälkiä jättämättä".

- - -

Kirjan innoittamana laitan tähän nelisen vuotta sitten erään vaikuttavan uneni perusteella kirjoittamani runon

The Real Temple

I

paita selkään
”sir, you need a room?”
liimautuneena
”taxi?”
temppeli näkyy
”sir?”
heti juna-asemalta
”please sir?”
riksalla
torin
”fresh fruits, sir?”
kuhisevan
”rolex, special price for you”
ohi ylös

temppelimäelle
käännös
kujalle
käännös?
”excuse me but…”
kohti aurinkoa
”sir, this is the
right place”

vaatimattoman talon eteen
“exuce me but”
ovi avoinna
”sir, just step in please”
hämärää ilmaa
leikkaava
valokiila osuu
lattialla istuvaan
mieheen

lähemmäksi
arkana
avaa silmänsä
tarttuu käsiini
vetää minut lempeästi
alas
painaa otsansa
otsaani vasten
”relax
i’m just an
ordinary man”

ulkona haukkuu koira

II

mies iätön
katsoo lempeästi
”looking for the temple?
buddha?
christ?
truth? wisdom?”

mies iätön
vanhus?
hymyilee
“the temple
the real temple
the only real temple
is right here”

koskettaa rintaani
“it’s in your
heart”

”yes but…”

”the peace
the wisdom
the love you
hunger for
wait for
you
in there”

“yes but…”

”and to get in,
to get in”

”yes?”

”you have to be
small enough
humble enough
to enter the
inner temple”

“yes”

“and in that very
temple
you will meet
the eternal
light”

räpyttelen silmiäni
kirkkaassa
valossa

hotellihuoneessa
teetä
hedelmiä

III

temppeli kylpee
auringossa
täynnä valoa
totuutta
rakkautta
ulkona musta
joulukuu

temppeli
ei-kenenkään
maalla
ulkona musta
märkyys
ei-kukaan
hymyilee
sydämen temppelissä

-gs