perjantaina, joulukuuta 06, 2013

Ongelmanratkaisukone

Oletko ongelmanratkaisukone? Näin eräs entinen kollegani tiivisti minulle ihmisyyden ytimen parikymmentä vuotta sitten. Ihmisen olemassaolon tarkoitus on ratkaista ongelmia. Närkästyin. "Ei pidä paikkaansa!" Olin muutama vuosi aiemmin kokenut henkisen heräämisen, jonka myötä kaavamaisen arkiseksi ja harmaaksi kokemani todellisuus ja ihmisyys yllättäen avautui sanoinkuvaamattoman syvänä ja salaperäisenä, käsittämättömän värikkäänä ja kiehtovana. Alkoi loppumaton tutkimusmatka maailmaan ja itseen.

Nyt pystyn tarkastelemaan kollegani mietteitä tyynesti. Ymmärrän häntä. "Ihminen on ongelmanratkaisukone." Se oli luonnollinen ja looginen päätelmä. Työskentelimme eräässä suuressa IT-yrityksessä. Olimme asiantuntijoita, joille maksettiin ongelmien ratkaisusta. Ongelmanratkaisukoneita siis kumpikin? Ihmisyyden vertaaminen koneeseen ei miellyttänyt tuolloin eikä edelleenkään tunnu relevantilta tavalta kuvata ihmisyyttä. Koneella ei ole tunteita, se ei ihastu eikä vihastu. Kone ei ihmettele itseään ja paikkaansa maailmassa. Koneesta ei nouse kysymystä "miksi olen olemassa?" Kone ei tiedosta, että sillä on aistimuksia, tunteita, ajatuksia, kysymyksiä. Kone ei koe eksistentiaalista tuskaa. Kone ei hurmioidu taiteen äärellä. Se ei tunne eikä ole älykäs, sillä älykkyys on tarkoituksenmukaista toiminta-, sopeutumis- ja uudistumiskykyä alati muuttuvassa ympäristössä. Huonekärpäsessäkin on enemmän älyä kuin missään koneessa.

Egoa voi verrata ongelmanratkaisukoneeseen. Ongelmat ovat polttoainetta, jolla ego pysyy käynnissä. Tämä hetki on egon näkökulmasta aina lähtökohtaisesti jotenkin rikki, jotakin on liikaa tai jotakin puuttuu. Egolähtöinen identiteetti voimaantuu kun se löytää ongelman, uppoutuu pohdintaan ja päätyy ratkaisuun. Ego tuntee tyytyväisyyttä, mutta vain hetkellisesti. Kohta se taas tarvitsee jotakin uutta purtavaa. Virheiden etsintä jatkuu. Tämä johtuu siitä, että egon täyttymys on aina riippuvainen jostakin ulkoisesta seikasta. Ego on etsijä. Etsinnän kohde voi olla jokin asia, tapahtuma, ihminen... lista on loputon. Egolle maailma on resurssi, josta onnea alituiseen etsitään. 

Jossakin vaiheessa ego väsyy. Onnen etsiminen maailmasta osoittautuu sarjaksi pettymyksiä, joten ego kyynistyy ja julistaa ettei kestävää onnea ole olemassakaan. Elämä on kärsimystä. Surkeaa sattumaa. Tilapäinen häiriö elottomassa maailmankaikkeudessa. Paradoksaalisesti ego voimaantuu surkeudessaan, toisinsanoen se on onnellinen uskoessaan elämän olevan onnetonta.

Miten on? Onko kestävää onnea olemassa? Vastaus on kieltävä, mikäli onni on riippuvainen ulkoisista olosuhteista. Maailmassa ei ole mitään pysyvää. Asiat tulevat ja menevät, kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa, joten niihin ripustautuva onni vaihtelee. Vastaus on myöntävä, mikäli onni sisäistetään ja samaistetaan tyyneyteen ja rauhaan, joka asustaa ihmisen sisimmässä. Sisäistetyn onnen myötä ihmisen ajattelu, puhe ja toiminta alkaa omistamisen, kontrolloinnin, pelon ja ahneuden dynamiikan sijaan ilmentää yltäkylläisyyttä, rakkautta.

3 kommenttia:

~ haya ~ kirjoitti...

Mielenkiintoista aina lukea näitä ajatuksia. Mietin, että onkohan iteki heränny johonkin mutten osaa määrittää tarkkaa hetkeä. Tuntuu, että ainahan mä oon ollu se outo ja läsnäolosta ja mindfulnessista hihkutaan, mutta itelle tuntuu niin jokapäiväiseltä asialta. Tyyni olen aina ollut eikä moni asia saa järkkymään, asema tai statusasiat, kilpaileminen, toisten kukkoilu tms. ei tarjoa mitään mielenkiintoa, pikemminkin hymyilyttää tai pitkästyttää. No toki on ollut herkkiä hetkiä kun on itseän tuntenut alistettavan tms. mutta itsensä, ajatusten, tuntemusten tarkkailu on pitkään kuulunut elämään. Tarkkailen, pohdin, se mieletön mielen melu häiritsee, huomaan sen meluamisen. Silti joku yhteneväisyys sillä on sisäiseen osaani ja mieli jankkaa kunnes kuuntelen intuitiotani (sydäntä?) ja teen jotain. En tiedä olenko hakoteillä, jos se ei olekaan intuitio vaan ego, joka huijjaa? No en tiä, joka tapauksessa kaikki oudot tapahtumat kiinnostaa ja janoan tietoakin. Siihenkin kyllä väsyy, ehkä välillä pitää antaa vaan niidenkin asioiden sisäistyä jonnekin. Noh, tästä teemasta vosi jatkaa paljon, mutta mutta sanotaan näin, että hyvä kun on niitä suunnannäyttäjiä ja edelläkävijöitä ja kiva kun on sellaisia, ketä myös tuntee ettei ihan tuntemattomia, auttaa jäsentelmään asioita :)

Jorma Ronkainen kirjoitti...

Kiitos kommentista haya! Taidankin arvata kuka nimimerkin taakse kätkeytyy :-)

Olet selvästi pohtinut näitä juttuja. Koen että olet hyvällä tiellä kun sydäntäsi kuuntelet. Sitä mielen meluakaan ei tarvitse tuomita. Katsot vain tyyneydestä käsin ja toteat että siinä se taas itseään tuo esiin niin hyvä tulee. Sisäiseen sodankäyntiin ei ole tarve ryhtyä. Itse asiassa tähän liittyen kirjoitinkin tänään Elämänmuutos-sivulle. Aiheena tietoisuuden talo ja sen asukkaat. Tässä linkki: http://elamanmuutos.fi/talvellakin/

~ haya ~ kirjoitti...

Hehee, niinpä, minähän se! Ei tuo nimimerkki niin paljon poikkea ;) Itse asiasssa tuosta postauksestasi nimenomaan eksyinkin jotenkin myös tänne tätä postausta lukemaan niin tulipa sitten tähän kommentoitua :) No itellä on varmasti vielä matkaa näihin mysteeriöihin missä itse pyörit kun pitkän ja huiman matkan olet jo tehnyt, mutta juu olen se hiljaisesti ja hissukseen pohtiva tässä lasisessa kopperossa tällä hetkellä ja syvennyn aina välillä nähin eri teksteihin siellä sun täällä.