Eloa täällä maan päällä voi verrata kouluun; yksi aloittelee ja toinen on jo päättämässä. Enkä nyt tarkoita fyysistä ikää tai koulutusvuosia vaan henkistä kasvua. Elämän oppikoulun tärkein läksy on oppia sisäisesti tuntemaan ihmisen ja elämän kantava voima, joka on rakkaus. Haasteena on integroitua rakkauteen, tulla rakkaudeksi. Kun tämä on toteutunut, ihminen voi jatkaa muualla. Tai hän voi myös toimia täällä auttamassa muita.
Mikä rooli gurulla on tässä?
Guru-käsitettä voi käyttää monessa merkityksessä. Ensinnäkin, guru on opettaja. Gurun avulla me voimme oppia jotakin uutta itsestämme ja maailmasta. Oikealla asenteella jokainen voi toimia toisensa guruna; kohtaamamme ihmiset, tässä elämässä meille annetut läheiset, sukulaiset, perhe… voimme oppia heiltä kaikilta. Meidän tarvitsee vain pitää silmät auki, tarvitsemme nöyryyttä myöntää että olemme vielä kovin tietämättömiä monessa asiassa. Olemme siis gurujen ympäröimiä. Myös täällä blogilandissa.
Toisekseen, guru on opettaja joka on hyvin pitkällä – kenties jo perillä rakkaudessa. Guru saattaa olla boddhisattva – ihminen joka kieltäytyy astumasta nirvanaan niin kauan kuin yksikin elollinen olento vielä kärsii. Tällaisen gurun kohtaaminen merkitsee sitä, että saatamme saada erityisen tärkeää opastusta tai opetusta siitä kuinka päästä perille myös itse. Tällaisen gurun kohtaaminen saattaa merkitä ratkaisevaa impulssia vapauteen tai sitten saatamme torjua totuuden.
Ajatellaan vaikkapa Nasaretin Jeesusta. Kun Jeesus kohtasi ihmisen, tämä merkitsi jonkinlaista käännekohtaa ihmiselle. Hän joko alkoi uskoa tai sitten hän saattoi mennä syvemmälle epäuskoon. Jeesusta ei voinut kohdata neutraalisti – hänessä oli jotakin, joka aiheutti ihmisessä voimakkaan reaktion; yksi rakasti, toinen vihasi. Ajattelen, että näin on asianlaita myös boddhisattva-gurun kohdatessamme.
Hyvä guru voi auttaa ihmistä virittymään rakkauteen. Viime kädessä työ on kuitenkin tehtävä itse, sisäisesti. Aivan kuten perhosen on itse läpikäytävä metamorfoosi kotelovaiheensa aikana, myös ihminen on kutsuttu muuttumaan; vanha minä katoaa ja uusi on syntynyt. Uusi minä on minättömyyttä, joka lausuu ”enää en elä minä, vaan Kristus minussa”, itsekäs minä on kuollut – ikuinen rakkausminä elää.
Kristinuskon nimissä on paljon korostettu Christo pro nobis –ajattelua – Kristus meidän puolestamme. Tämän on sanottu tarkoittavan, ettei meidän tarvitse tehdä yhtään mitään; kaikki on jo valmista, meidän tarvitsee vain vastaanottaa. Vaikka tässä piilee tietty totuus, haluan kuitenkin korostaa myös Christo in nobis –ajattelua – Kristus meissä. Christo in nobis tarkoittaa, että ulkoisiin guruihin emme voi takertua. Sisältämme löytyy avain ikuiseen elämään, taivasten valtakuntaan. Christo in nobis on sisällämme oleva jumalallisen rakkauden kipinä. Magna opuksessa, metamorfoosissa ihmisestä tulee kipinä ja kipinästä ihminen. Elämän oppikoulun ratkaiseva päättötyö on valmis.
-gs
12 kommenttia:
Aioin jo kirjoittaa kommentin, mutta en ollut lukenut vielä kunnolla juttuasi. Nyt luin. Kiva kun vastasit blogini Suureen Gurukeskusteluun näin pitkästi :)
- Tässä vaiheessa on varmaan aiheellista sanoa, etten ole esimerkiksi buddhalainen, mikä vaikuttaa tietysti ajattelutapaan.
Varmaan voi sitten olla, että jotkut ihmiset kokevat tarvitsevansa gurua, joka on pidemmällä henkisessä kasvussa, kuten sanoit. Ehkä se on heille hyväksi, jos he niin kokevat.
Itse en vain pysty ajattelemaan, että joku olisi toista henkisesti pidemmällä, tai että ainakaan sellainen ajatus olisi hedelmällinen, varsinkaan sille, joka itse ajattelee olevansa muita kehittyneempi.
Mielestäni pitäisi olla nöyrä ja myöntää, että se, mitä pitää itse totuutena, ei välttämättä olekaan niin, ja ettei ihmisiä pysty laittamaan henkisessä kasvussa jonoon, vaan meillä kaikilla on toisistamme opittavaa ilman mitään guru-nimityksiä.
Onhan se hyvä, että ihmiset oppivat toisiltaan ja on esimerkiksi hyvää keskustelua, mutta se, että nimetään jonkun olevan henkisesti kehittyneempi kuin toinen, on mielestäni melkein vaarallista.
Mutta tämä on vain minun näkemykseni ja voin olla ihan hyvin väärässäkin :)
Miksi rakastava ihminen herättää muissa vihaa?
Miksi rakkaus ärsyttää?
"Tuo nyt luulee olevansa jokin parempi ihminen."
"Taitaa olla ylpeä."
"Taitaa vain alentaa itsensä, että hänet ylennettäisiin. Teeskentelijä!"
sahrami; kiitos kommentista! Minäkään en ole buddhalainen. Oikeastaan en osaa mitään käsitteellistä leimaa otsaani laittaa. Ihminen olen. Etsijä. Löytöjäkin olen tehnyt.
Ymmärrän kyllä näkökantasi. Kyse on ihmiskäsityksestä. Minun ihmiskäsitykseni perusteella toiset ovat pidemmällä kuin toiset. Tämä ei merkitse sitä, että pidemmällä oleva pitäisi itseään jotenkin hyvänä tai edistyneenä. Ylpeys on niitä pahimpia esteitä tiellä totuuteen. On tultava nöyräksi ja vaatimattomaksi päästääkseen pitkälle - se on yksi hengen laki.
Sanoihan Mestari itse: ""Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija." (Mark.9:35)
-gs
hahmo;
osuva kommentti!
Ihmisen suhtautuminen rakkauteen tai rakkautta ilmentävään ihmiseen paljastaa hänen sisäisen tilansa.
Itsekkyyden pauloissa elävä kokee rakkauden kiusallisena, vihollisena, uhkana. Hämärään tottuneille silmille kirkas auringonvalo tekee kipeää.
Vastaavasti rakkaudessa elävä tai siihen suuntautuva tunnistaa rakkauden ja vahvistuu ja voi hyvin siinä läsnäolossa.
-gs
Vielä pitää korostaa, että pointtini ei ole se, etteivätkö jotkut ihmiset voisi olla henkisesti pidemmällä kuin toiset, ihan hyvin voivat ollakin, vaan ettei ole hyväksi ihmiselle itselleen ajatella olevansa muita pidemmällä. Samoin ei ole hyväksi sokeasti uskoa jotain gurua.
Sen sijaan, sen verran kuin minua jo tunnet, ja muutkin, jotka ovat lukeneet juttujani, tietävät, että kunnioitan ja pidän hyvinkin suuressa arvossa joitakin hyviä ja viisaita ihmisiä.
Minusta vain tuo gurun nimitys ei ole hyväksi kenellekään. Ehkä tätä ajatellen katolisetkin julistavat pyhimyksensä pyhimyksiksi yleensä vasta kuoleman jälkeen? Samoin ortodoksien pyhät nimetään vasta jälkeenpäin.
Ihan oikeasti, pidän vain nöyryyttä elämän edessä niin tärkeänä asiana, etten halua laittaa itseäni ja muita ihmisiä arvojärjestykseen. Koska jos pidän jotain ihmistä henkisesti kehittyneempänä kuin itseäni, pidän samalla itseäni henkisesti kehittyneempänä kuin jotain toista, eikä se tunnu terveelliseltä ajatukselta!
sahrami - samaa mieltä olemme ;-)
No niin olen tässä epäillytkin, että pohjimmiltaan olemme.
Luin jo eilen tämän gurupostauksen ja nyökyttelin kovasti päätäni kun se upposi minuun niin hyvin. Oletkohan sinä nyt minun Guruni? - Heh heh, ei vaan mutta tuossa on sellaista johtopäätöstä mihin olin itsekin tullut plus lisäksi sellaista uutta mitä en olisi osannut ajatella, mutta tuntui totuudelta, ja sitten sellaista minkä olin jo jotenkin arvellut totuudeksi, mutta en olisi osannut sanoa noin hyvillä sanoilla.
Elämä on oppimista kehdosta hautaan, olemme kaikki toistemme opettajia ja oppilaita, eri vaiheissa henkistä kasvua tai eri tasoilla... noin minäkin sen koen. Rakkaus on mielestäni kaikkein tärkeintä ja suurinta. En ollut siihen suuntaan osannut ajatella että voisimme muuttua rakkaudeksi minkä ajatuksen nyt sain päähäni. Kytemään jää ajatus että onko Rakkaus Jumala, tai onko Jumala sama kuin rakkaus... ? Sellaiseen miehen muotoiseen Jumalaan en ole koskaan oikein osannut alkaa uskoa.
Kyllä sinä taidat olla Guru, parahin Gnothi, kun lähden täältä valaistuneena, tai entistä pimeämpänä, mutta kuitenkin muuttuneena :)
Kiitos kauniista sanoista, Rita!
Jumala on vain sana. Toisaalta sanoilla saattaa olla arvaamaton voima. Sanotaan myös, että kaikki mitä on, on luotu sanan voimalla. Sanojen käytössä pitäisi siis olla tarkka, varovainenkin.
Raamatun mukaan Jumala on Rakkaus. Minäkään en osaa antropomorfisesti jumalaa ajatella.
-gs
Kaunis kuva.
Kiitos Oliverjazz,
kuva on kuukauden takaa Haniasta, Kreetalta.
-gs
Lähetä kommentti