Viiltävä analyysi

Laitan tämän nyt sitten tänne - tuntuu vähän oudolta mutta menköön...



Vajaan kahden viikon takaisen 15 km vk-lenkin jälkeen rentoa juoksua kotipihalla. Kirmailtiin tytön (2v8kk) kanssa ja kauniimpi puolisko kuvasi.

Askel on muuttunut, uskoakseni parempaan suuntaan. Pose-tekniikan näkökulmasta kehitettävää olisi silti (paljonkin);

1. Maakontakti (3. ylärivillä). Askel tulee melko hyvin alle ja polvi oikeaoppisesti (posen näkökulmasta) koukussa. Kontakti päkiällä, mutta myös kantapää laskeutuu maahan, mikä on ihan ok. Lantio on kuitenkin hieman liian takana ja näin asento jää hieman pystyyn. Toisaalta uskon tämän johtuvan hitaasta vauhdista kuvaustilanteessa. Kovempivauhtisessa juoksussa askel terävöityy (kontaktiaika maahan lyhenee). Seuraavassa kuvassa (4. ylärivi) näyttää jo paremmalta, sillä nojaan eteen.

2. Irti (1. ja 2. alarivillä). Posen näkökulmasta nosto on myöhässä, jalka jää hieman taakse. Toisaalta polvikulma säilyy, mikä posen näkökulmasta on tavoiteltavaa.

Jossakin vaiheessa olisi mielenkiintoista kuvata kovavauhtista juoksua ja tiirailla kuinka tekniikka siinä toimii. Niin tai näin, toukokuun puolivälin kieppeillä on tarkoitus juosta puolimaraton ja näin testata missä mennään (vauhti)kestävyysosastolla ja kuinka tekniikka pysyy kasassa pitkäkestoisessa kovavauhtisessa juoksussa.

-gs

Heartbreak Hill

Tänään oli juhlapäivä; kolmen peruskestävyyslenkin jälkeen vuorossa oli mäkiharjoitus. Sain siis juosta kovaa ja vielä vähän kovempaa ja ihan luvan kanssa. Juu, tämä saattaa asiaan vihkiytymättömän korvissa kuulostaa oudolta. On kuitenkin upea tunne kun pääsee hidasvauhtisten lenkkien (ma 12.7 ti 10.0 ke 12.7 km) jälkeen kokeilemaan kuinka liukkaasti tossu liikahtaa. Ja liikahtihan se - parhaimmillaan kadenssi oli 104 (= 208 askelta minuutissa) joten ilmeisesti pyöräily ja drillit ovat tehneet tehtävänsä.

Juoksin 15.4 kilometriä, joka koostui noin 4 km alkuverryttelystä, 6 km loppuverryttelystä ja niiden väliin mahtui 14 kpl 100 - 160 metrin täysivauhtisia vetoja (4 kpl jyrkkenevään vastamäkeen ja 10 kpl loivaan myötämäkeen) niiden välisine palautusjuoksuineen. Juoksu tuntui vetojen aikana hyvältä (mäen päällä pahalta), vahvalta, rytmikkäältä.

Nyt sitten kevennetään huomenna (pk 12 km) ja lauantaina on tarkoitus tehdä pitkä (pk > 20 km, en ole vielä päättänyt pituutta). Sunnuntai on lepopäivä sikäli kuin päivän kestävää matkustusta voi levoksi kutsua. Vuonojen maa nimittäin kutsuu ja koko ensi viikko menee siellä. Kotiin palaan vasta lauantai-illaksi ja hieman askarruttaa kuinka saan ensi viikon treenit hoidettua. Konferenssissa on nimittäin luvassa ohjelmaa aamusta iltaan. Ja Tukholman maratonin kannalta seuraavat pari kolme viikkoa ovat hyvin tärkeitä. Tietysti otan juoksuvarusteet mukaan ja vakaa aikomukseni on skipata ainakin osa iltaohjelmasta ja livahtaa tunturiin juoksemaan...

Otsikko vaatinee selityksen. Vaikka mäen päällä välillä tuntui hieman pahalta niin mikään heartbreak -kokemus ei sentään ollut kysymyksessä. Ilmaisu vaan tuli mieleen mäkiharjoituksestani. Kyse on erään legendaarisen maratonin legendaarisesta mäestä, joka osuu 32-33 kilometrin kohdalle. Siis varsin tiukkaan paikkaan. Nimi juontaa vuoden 1936 kisaan, jolloin Bostonin maratonin edellisen vuoden mestari John Kelley tavoitti kisaa johtaneen Ellison Brownin juuri tässä mäessä. Kelley ohitti Brownin samantien ja taputti tätä samalla olkapäälle. Brown ei jäänyt elettä ihmettelemään, vaan sai jostakin lisää tarmoa, ohitti Kelleyn uudestaan ja rynnisti voittoon. Kelleyn näkökulmasta mäestä siis muodostui unelmien ja vertauskuvallisesti sydämen rikkoja.

Ja aloituskuvan mäki löytyy sielä vuonojen maasta, kaukaa pohjoisesta. Altassa on tullut muutamaan otteeseen käytyä ja kuva on vuoden 2000 prätkäreissulta Altan Komsafjelletilta. Hieno paikka ihan kaupungin kupeessa ja päälle (212 mmpy) kävelee vajaassa puolessa tunnissa. Nousu kannattaa, sillä huipulta avautuu upea näköala Altavuonolle ja tietysti myös kaupunkiin. Vuono suuntautuu pohjoiseen, joten ilta-auringon kulun seurantaan ei parempaa paikkaa voisi olla. Jos Altassa käyt, niin nouse ihmeessä Komsafjelletin päälle!

-gs

Nietzsche ja 1000-kuutioinen moottoripyörä

Eräässä toisessa yhteydessä keskustelin kirjoista ja esille nousi Nietzsche, traaginen hahmo joka liputti ihmisyyden ja rakkauden puolesta mutta eksyi lopulta pahasti, menetti tasapainonsa ja tippui hulluuden kuiluun.

Nietzsche kirjoitti paljon hienoja juttuja ja mutta toisaalta hänen teksteistään voi löytää katkeroituneen naisvihaajan jolla on megalomaaninen tarve korostaa ihmisyyden kaikkivoipuutta ja uskontojen (erityisesti kristinuskon) turmiollisuutta. Esimerkiksi antikristus -kirjasta näkee mielestäni surullisen selvästi, kuinka lähellä henkistä luhistumista Nietzsche oli tuossa vaiheessa (v. 1888).

Vuonna 1990 tai 1991 luin Zarathustran. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Hieman myöhemmin hankin divarista alkukielisen fraktuuralla painetun Zarathustran. Kirjan alkulause tuntui minusta hypnoottiselta ja jostakin syystä opettelin sen.

"Als Zarathustra dreissig Jahr alt war..."

En koskaan tavannut saksankielistä versiota paria sivua pidemmälle, mutta tuntui jotenkin hauskalta omistaa se ja silmäillä kirjaa. Kirjoitin päiväkirjaani jotenkin siihen malliin, että "Zarathustran antaminen epäkypsän käsiin on vähän sama kuin lainaisi 1000-kuutioista moottoripyörää 18-vuotiaalle".

Tiedä sitten kuinka osuva vertaus on, mutta kyllä Zarathustra yli-ihmisideoineen ja Jumalan kuolemisfilosofioineen voi olla melkoisen rankkaa kamaa kokemattoman käsissä.

"...verliess er seine Heimath und..."

Saattaa se kuuluisa mopo keulia pahan kerran. Toisaalta kirja sisältää paljon runollista kauneutta ja rakkautta elämään.

"...das See seiner Heimaths und..."

Nietzsche edustaa mielessäni jonkinlaista surullisen hahmon ritaria - urhea ihmisyyden puolustaja, jonka perustassa oli kuitenkin niin vakavia puutteita että ne johtivat luovan ajattelijan traagiseen tuhoon.

"...ging in das Gebirke."

-gs, yli 18 vuotta ja alle tuhat kuutiota

kuva 1 http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

kuva 2 http://www.accessoires-motos.com/images/accessoires-moto_22.jpg

Baarista baanalle

Vuonna 1978 kestävyysjuoksua seuraava maailma haukkoi henkeään kun 26-vuotias nandimies Keniasta murskasi maailmanennätykset 3000 - 10000 metrin matkoilla, esteet mukaanluettuna. Neljä maailmanennätystä, 81 päivää. Ainutlaatuinen saavutus, jota ei tähän päivään mennessä ole lyöty. 10000 metrin ME parani melkein 8 sekuntia, 5000 m ennätys 4.5 sekuntia, esteiden 3.6 ja 3000 m 3 sekuntia.

Mies oli nimeltään Henry Rono. Vielä vuonna 1981 hän paransi 5000 metrin maailmanennätystään, vaikka valmistautuminen kyseiseen Oslon kisaan oli perin omalaatuinen. Kerrotaan, että kisaa edeltävänä iltana Rono juhli varsin railakkaasti ja seuraavana aamuna hän teki tunnin lenkin selvittääkseen päänsä. Palattuaan hotelliin hän söi, otti nokoset ja juoksi illalla maailmanennätyksen.

Raskaat huvit kuitenkin vaativat vääjäämättömän veronsa ja Rono sukelsi syvälle alkoholismiin. 1990-luvun alkupuolella hän oli rahaton ja asui kodittomien majatalossa Washingtonissa. Tämä lienee ollut jonkinlainen herätys ja kulminaatiopiste Ronolle - hän raitistui ja hankki itselleen työpaikan. Vähitellen hän palasi rakkaan juoksuharrastuksensa pariin ja nykyään 55-vuotiaana hän harjoittelee säännöllisesti tähtäimessään ikäluokkansa mailin ME (4.40). Huhtikuun alussa Rono juoksi maantiellä vitosen aikaan 17.48 (kuva) ja seuraavaksi hän kisailee samalla matkalla Michiganissa 28.4.

Ronon nykyisiä kuulumisia ja hänen valmentautumistaan voi seurata hänen blogistaan sekä letsrunin keskustelufoorumilla. Tässä myös Steve Cramin mainio kirjoitus.

Go Henry Go!

-gs

(kuva http://www.letsrun.com/2007/carlsbad.php)

Seitsemän viikon countdown...

...alkoi tänään. Sen kunniaksi päivitin kuvani tuohon oikealle. Se on viikon takaisen hellepäivälenkin loppuverryttelystä...

Eilisellä junamatkalla lueskelin erästä juoksulehteä ja siinä sattui sopivasti olemaan kolme 8 viikon ohjelmaa eritasoisille juoksijoille. Tähtäimessä on siis Tukholman maraton 9. kesäkuuta.

Valitsin ohjelmista sopivaksi arvioimani ja leikki käynnistyi tänään 12 kilometrin pk-lenkillä (pk = peruskestävyys). Lenkki tehdään noin 60-65% teholla sykereservistä. Sykereservillä tarkoitetaan leposykkeen ja maksimisykkeen välistä aluetta. Minun kohdalla käytetään laskukaavaa (0.65 x (190-50)) + 50 (ns. Karvosen kaava) mikä antaa tulokseksi 141. Tuo maaginen 141 on siis tavoitesyke pk-lenkille. Ilman sykemittaria en olisi malttanut juosta riittävän hitaasti - nyt siinä onnistuin ja Polar kertoi keskisykkeeksi täsmälleen 141.

Aiemmin minun on ollut vaikea malttaa juosta riittävän paljon rauhallisia lenkkejä. Voi sanoa myös niin, että rauhallisena pitämäni lenkki onkin ollut keskisykealuetta vahvistava kohtalaisen kova lenkki. Gurut kuitenkin sanovat, että hidasvauhtisilla lenkeillä on hyvin tärkeä merkitys juoksukunnon rakentamisessa. Ehkäpä näin tosiaan on - nyt aion ottaa asiasta selvää. Huomenna on ohjelmassa 10 km pk-vauhtia.

-gs

gnothi seauton vuonna 1

Vai pitäisikö sanoa "vuonna 2"? Joka tapauksessa vuosi tuli täyteen kuin huomaamatta. Lyhyt oli ensimmäinen kirjoitukseni 28.3.2006;

Jos minun olisi lupa antaa vain yksi ohje ihmiselle;


gnothi seauton


Tämä olisi vahva kandidaatti.

Tai sitten;


rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi


Itse asiassa nuo täydentävät toisiaan.

Jotta voi aidosti (=pyyteettömästi) rakastaa,
on eheydyttävä.

Jotta voi eheytyä, on opittava tuntemaan itsensä.

Ei huono. Gnothi seauton. Lyhyestä virsi kaunis.

Apollonin temppelin sisäänkäynnin yhteydessä oli tämä kaiverrus.
Gnothi seauton.
Itsestään selvältä vaikuttava kehotus tuntea itsensä.
Tokihan jokainen itsensä tuntee. Vai tunteeko sittenkään?

Aiemmin kirjoitin uneksineeni delfiinistä. Delfiinit. Miten mahtaa olla niiden (heidän?) itsetuntemuksen laita? Hiljattain katsoin BBC:n Sininen planeetta sarjan erään jakson, jossa kuvattiin mm. delfiinien yhteistoimintaa. Ryhmä delfiinejä saartoi kalaparven matalaan veteen. Tämän jälkeen yksi delfiineistä kiersi kalaparven ympäri pohjamutia pöllytellen niin että panikoituneet kalat yrittivät hyppäämällä paeta. Ryhmän muut delfiinit odottelivat suut ammollaan saartorenkaan ulkopuolella ja nappasivat pakenevia kaloja suoraan ilmasta. Jokainen delfiiniryhmän jäsen toimi vuorollaan saartotehtävässä muiden nauttiessa tuoreesta kalasta. Surman kitoihin joutuneiden kalojen kannalta kohtalokasta. Delfiinien kannalta menestyksekästä toimintaa ryhmänä itsensä ja toisten puolesta. Älykästä? Mielestäni kyllä. Itsetuntemusta edellyttävää? Ehkä.

Antiikin aikaan maailman keskipisteen ajateltiin sijaitsevan Delfissä. Ja edellämainittu Apollonin temppeli... Kreikkalaisen mytologian Apollonille on perustettu useita temppeleitä, mutta se kuuluisin sijaitsee Delfissä.

Delfi on nimetty delfiinien mukaan. Tai tarkemmin sanottuna erään tietyn delfiinin mukaan. Kerrotaan nimittäin, että Apollon olisi ammoisina aikoina ilmestynyt delfiinin hahmossa kreetalaisille merimiehille ja kehottanut näitä rakentamaan Apollonin temppelin paikkaan, jota alettiin kutsua Delfiksi.



Temppelin sisällä oli marmorista tehty puolipallo - maailman napa, jonka äärellä ylipapitar Pythia vastasi kysymyksiin. Kaikenlaisiin kysymyksiin maan ja taivaan välillä. Ja tämän temppelin ulkopuolella oli siis se kuuluisa kaiverrus. Gnothi seauton.

Blogini ensimmäistä tekstiä kirjoittaessani ajattelin olla mahdollisimman lyhyt ja ytimekäs. Monisanaisuus onnistuu minulta varsin hyvin. Ehkä liiankin hyvin. Niinpä ajattelin, että ehkäpä vähemmän on enemmän. Joten

gnothi seauton
rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi

Ei uutta. Vanhoja totuuksia. Ikiaikaisia.

Ulkokohtaisesti vain sanoja.

Mutta sisäisesti kohdattuna ne ovat
ikuinen
tie, totuus ja elämä

eikä siinä ikuisuudessa enää
ole erillisyyttä tietäjän ja totuuden
välillä

- - -

Lämmin kiitos blogin lukijoille, lukijalle,
juuri Sinulle tässä ja nyt.

-gs

(kuva http://en.wikipedia.org/wiki/Image:721-Grece.jpg)