Erilainen aattoilta

Raketit ovat räiskyneet jo monta tuntia ja ulkona haisee ruuti. Onneksi tyttö ei niitä pelkää ja nukahti hyvin. Tästä uudenvuoden aatosta tuli kovin erilainen, sillä rakas joutui päivällä yllättäen sairaalaan ja illalla leikkauspöydälle. Mennään tytön kanssa heti aamulla katsomaan. Tästä huolimatta toivotan teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2008!

-gs

Epilogi; Joulun jumalallinen yhtälö

Tämä vaatimaton kirjoitus on pieni joululahjani Sinulle, blogini lukija.
Vetäydyn joulun viettoon pohjoiseen ja palaan bloggailemaan ensi vuoden puolella.

Sydämen joulua Sinulle,
-gs

- - -

Edellisessä viestissä nostin esiin käsitteen "kristustietoisuus".

Olisin voinut kirjoittaa myös "Kristusminuus".

Pidän kuitenkin parempana tietoisuuden käsitettä, sillä se suuntaa huomiota pois ihmisen minästä, joka tyypillisesti on esteenä kehityksen polulla.

Tietoisuus on eräänlaista minättömyyttä ("en enää minä...") ja kristustietoisuus on siis "minättömyyttä", jossa Kristus vallitsee ("...vaan Kristus minussa").

Siksi kahdentoista sanan mittainen viesti edellä oli;

viisauteen
itsensä tuntemisen kautta
minuuden ylittämiseen
rakkaudessa
viimeinen kiusaus voittamalla
kristustietoisuuteen rauhaan

- - -

Kristuksen käsitteen ja kohta koittavan joulun myötä on luonnollista nostaa esiin Kristus Jeesus.

Mikä tai kuka hän oli (tai on)?

Mikä on hänen tärkein viestinsä?

Olen tutkaillut asiaa reilun viidentoista vuoden ajan ja kolmisen vuotta sitten päädyin seuraavaan käsitykseen.

Jeesuksen tärkein opetus on Rakkauden merkitys kaikessa ja kaikelle;

Hän kehottaa meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä ja mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt 22:37). Tässä on huomattava, ettei kyse ole ”joko tai” –asetelmasta, vaan ”sekä että”; Jumalaa ja lähimmäistä. Ja kuka on lähimmäinen? Jokainen. Rakkauteen sisältyy kaikki, sillä Jumala on rakkaus ja ”joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa (1.Joh 4:8).

Mikä tarkkaan ottaen oli tai on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde?

Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus oli yhtä Jumalan kanssa (Joh. 10:30). Jeesus oli Jumalassa ja Jumala oli Jeesuksessa. Tai kuten 300-luvulta peräisin olevassa Nikaian uskontunnustuksessa todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta.

Jumalan ja Jeesuksen ykseyttä siis korostetaan.

Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä ((1.Joh 4:8) esitetyn määrityksen Jumalasta rakkautena, niin päädymme arkista matematiikkaa käyttäen jumalliseen yhtälöön

Kristus Jeesus = Jumala ja Jumala = Rakkaus

tästä seuraa että

Kristus Jeesus = Rakkaus.

Pidetään tämä mielessä ja tarkastellaan Jeesuksen kenties radikaaleinta lausumaa, jokaiselle tuttua;

”minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6)

Tämä on rajua.

Totuutta, elämää, tietä etsivä kohtaa Jeesuksen sanat, joiden mukaan Hän on vastaus. Ja vielä hämmästyttävämpää on Johanneksen evankeliumin jatko;

”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Tämä lienee yksi UT:n eniten siteerattuja kohtia; Jeesus vastauksena, ainoana vastauksena.

Hämmentävää. Tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle, mutta perin hämmentävää vaikkapa muslimille tai hindulle tai buddhalaiselle tai monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Tämä on virallisena, oikeana pidetyn kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Perin hämmentävää.

Mitä tapahtuu, jos edellä kuvattuun yhtälöön nojautuen tarkastelemme uudestaan edellä lainattua Raamatun kohtaa? Yhtälön perusteellahan Jeesus on Rakkaus. Niinpä:

Rakkaus on Tie, Rakkaus on Totuus, Rakkaus on Elämä.

Ei kukaan pääse Jumalan luo muuten kuin Rakkauden kautta.

Miltä tämä sinusta kuulostaa? Miltä sydämessäsi tuntuu? Mitä järkesi sanoo?

Minun sydämessäni tämä tuntuu todelta ja oikealta.
Minun järkeni pitää tätä loogisena.
Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus.
”All you need is Love”, kuten Liverpoolin nelikko julisti.

Edellä kuvasin lyhyesti Kristustietoisuutta.

Se on Rakkaustietoisuutta.

Se on Rakkautta, jossa minätön ihminen on Jumalassa ja Jumala on ihmisessä.

Tämän valossa myös joulun ydintä voi pohtia toisella painotuksella:

Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Jospa tämä onkin kuva rakkauden syntymisestä? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä, sinusta ja minusta? Jospa siirrämme mielessämme seimen ja tallin sisällemme, sydämeemme? Tällä sisäisellä rakennustyömaalla voi tapahtua joulun ihme - meissä syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sydämessämme syntyy rakkaus.



Tulkoon joulun ihme todeksi,

-gs

(kuva 1; kotikuusi jouluna 2007)
(kuva 2; Holy Family (1935). Simone Hudon (1905-1983?). Engraving. © Musée de la civilisation. PMA:J99.1518. The blanket motif is the Star of Charlevoix.
http://www.virtualmuseum.ca/Exhibitions/Annodomini/THEME_11/EN/theme11-4.html)

Aarre (Punnitut sanat 12/12)

Viimeinen sana on vaikein.

Ei siksi etten tietäisi mikä se on.

Vaan siksi etten tiedä minkä verran on tarpeen selittää sitä.

Kuinka paljon pitäisi jättää sanomatta.

Ja lisäksi on niin paljon mitä en yksinkertaisesti tiedä.

Tämän ja edellisten 11 viestin punnittujen sanojen tarkoitus on osoittaa johonkin suuntaan.

Yritän niiden avulla kömpelösti piirtää jonkinlaisen kartan tai ehkä pikemminkin reitin joka johtaa jonnekin paikkaan.

Pidän tuon paikan löytämistä ihmiselämän kannalta elämän ja kuoleman kysymyksenä.

Elämän ja kuoleman kysymys.

Ei kevytmielistä sunnuntaipäivän uneskelua.

Ei pöyhkeää älyllistä akrobatiaa.

Ei.

"Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki" sanoi muuan seppä eräälle hengelliselle kilvoittelijalle.

Tämä yksi on se paikka, jossa kömpelöön karttaani merkitty aarre sijaitsee.

Tämä yksi on "Alfa ja Omega".

Tämä yksi on "ensimmäinen ja viimeinen".

Tämä yksi ei oikeastaan ole paikka.

Tämä yksi on olemassaolotapa.

Tämä yksi on tajunnan tila.

Tämä yksi on ei-miksikään tulemisen kautta saavutettava kaikki.

- - -

Tusina täynnä;

viisauteen
itsensä tuntemisen kautta
minuuden ylittämiseen
rakkaudessa
viimeinen kiusaus voittamalla
kristustietoisuuteen rauhaan

-gs

(kuvassa yksityiskohta Raffaellon freskosta Ateenan koulu)

Punnitut sanat 11/12

Jos minun olisi lupa sanoa vain yksitoista sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Edellisessä viestissä viittasin erämaavaellukseen, joka ristin tien kulkijan on käytävä. Monenlaiset houkutukset viettelevät meitä palaamaan vanhaan, mutta se joka pysyy lujana loppuun saakka saavuttaa rauhan. Tämä rauha ei ole staattista sisäänpäin kääntymistä, vaan dynaamista valoa.



Siispä yhdentoista sanan mittainen ajatus;

kiitollisuus, rakkaus

gnothi seauton

minuuden ylittäminen

rakkaudessa

viimeinen kiusaus voittamalla

rauhaan

-gs

(kuva http://artfiles.art.com/images/-/Dynamic-Graphics/Dove-of-Peace-Giclee-Print-C12618218.jpeg)

Punnitut sanat 10/12

Jos minun olisi lupa sanoa vain kymmenen sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Edelliseen viestiin nostin uutena elementtinä minuuden ylittämisen; sen myötä tien kulkija voi yhtyä Paavalin sanoihin "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal 2:20). Vaikka prosessiin voi sisältyä autuutta ja kaikkiallisen rakkauden kokemusta, on se ennen kaikkea ristin tie. Pieneksi tulemista. Luopumista.

Olemme tyypillisesti lukemattomin tavoin kiinni egominuudessa ja aisteillemme on koko ajan tarjolla rajattomasti egominuutta ruokkivia ärsykkeitä.

Meidän on tultava sokeiksi jotta todella näkisimme.

Meidän on tultava kuuroiksi jotta todella kuulisimme.

Meidän on tultava mykiksi jotta todella puhuisimme.

Maailmasta soiva egominuutta ruokkiva seireenien laulu voi saada mitä erilaisimpia muotoja. Tien kulkija kohtaa monenlaisia haasteita ja hänen on pystyttävä erottamaan aito epäaidosta.

On erittäin tyypillistä, että joudumme käymään läpi erämaavaelluksen - keskiajan mystikot kutsuivat tätä jaksoa sielun pimeäksi yöksi. Erämaa, pimeys, yö - ne ovat osa sisimpäämme. Voi sanoa, että sisäinen totuutemme on niiden verhoama.



Todellista minuuttamme, ikuisuutta meissä, voi verrata sädehtivään jalokiveen. Sopivissa olosuhteissa saatamme nähdä vilahduksen kiven kauneudesta. Moni jatkaa elämäänsä vanhaan tapaan.

Mutta näky ei jätä rauhaan niitä, joiden sielun janoa totuuteen ja kauneuteen maailma ei pysty sammuttamaan. Joku jättää kaiken ja lähtee etsimään näkemäänsä. Jonkun etsintä suuntautuu maailmaan, toinen ymmärtää työn tapahtuvan sisältä käsin. Moni turhautuu, väsyy, unohtaa. Moni alkaa pitää näkemäänsä harhana, toiveajatteluna, illuusiona. On myös niitä, jotka jaksavat tehdä sisäisen erämaavaelluksen, jaksavat valvoa sielun pimeän yön, eivät pelkää sielustaan löytyvää palanutta maata, tuhkaa, ylittävät vanhan itsekkään minänsä ja saavuttavat timantin, todellisen itsensä, rakkausminuuden, joka säihkyy sateenkaaren kaikissa väreissä. He ovat kulkeneet ristin tien, päässeet perille, heistä on tullut nöyriä mutta lujia, vaatimattomia viisaita joilla on sisäinen yhteys elävään tietoon, gnosikseen.

Yritän kiteyttää tämän kymmeneen sanaan;

kiitollisuus, rakkaus

gnothi seauton

minuuden ylittäminen

rakkaudessa

viimeisen kiusauksen voittaminen.

-gs

(kuvassa timantti kimberliitissä;
http://www.kiviopas.fi/opetus/kivilaj/kuvat2/kimberliitti_timantti1.jpg)

Punnitut sanat 9/12

Jos minun olisi lupa sanoa vain yhdeksän sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

Olen edellä korostanut rakkauden merkitystä niin subjektin kuin olemassaolon tasolla. Älyllisesti saattaa olla helppoa allekirjoittaa lähimmäisenrakkauden idea, mutta kovin usein se jää ideaaliselle tasolle, ihanteeksi jonka mukaan emme jaksa emmekä edes tahdo elää.

Voidaan ajatella, että ideaalinen minämme hyväksyy lähimmäisenrakkauden tärkeyden kun taas reaalinen arkiminä pysyttelee syvällä egoismin poterossa.

Aivan kuin ihminen olisi tiukasti suonsilmäkkeessä, eikä hän kovasti yrittämisestä huolimatta voi kiskoa itseään tukevalle maaperälle. Mitä kovempaa hän ponnistelee, sitä tiukempaan ja syvemmälle hän joutuu. Tarvitaan pelastavaa voimaa muualta.



Ehkäpä ongelman ratkaisu piilee näkökulman muutoksessa;

entäpä jos antaisimme Jumalan tehdä jotakin meille?

Kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumalan Hengen vaikutuksesta sydämissämme syntyy tahto ja kyky toteuttaa rakkauden kaksoiskäsky. Sydämeemme vuodatetun Jumalan Rakkauden ansiosta meissä syntyy uusi minä. Uuden minän kautta olemme liitetyt Jumalaan. Uuden minän kautta Kristus saa sijan meissä. Uuden minän myötä astumme jumalalliseen kehitys- ja kasvuprosessiin, jossa vanha minä vähitellen kuolee uuden minän saadessa yhä suuremman sijan.



Prosessin jossakin vaiheessa voimme todeta, että vanha minämme ei enää elä, vaan Kristus elää meissä (Gal. 2:20). Me emme synnytä uutta minää itse. Uusi minä, Kristus-minä, syntyy Jumalan vaikutuksesta. Mutta – tämä on tärkeää - Jumala ei vaikuta ulkopuolella, vaan sisällämme - sillä vaikka me olemme ja elämme Hänessä (Apt. 17:28), ennen kaikkea - Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä (Luuk. 17:21). Jumala ei manipuloi ihmistä. Jumala ei pakota ihmistä.

Siispä edellinen kiteytettynä mukaan yhdeksän sanan mittaiseen viestiin;

Kiitos.

Rakas, rakasta.

Gnothi seauton.

Ylitä minuus

Jumalan Rakkaudessa.

-gs, lausuu huomenna kymmenen sanaa

(kuva 1 http://www.finearttouch.com/Da_Vinci_s_Vitruvian_Man.html)
(kuva 2 http://artfiles.art.com/images/-/Michelangelo-Buonarroti/The-Creation-of-Adam-c1510-detail-Poster-C10027868.jpeg)

Punnitut sanat 8/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain kahdeksan sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?



Seitsemännen sanan kohdalla nostin rakkauden kolmannen kerran punnittuihin sanoihin, koska se on ontologiani peruskivi, credoni ydin. Toteamalla Rakkaus on, yritin viitata ajatukseen, jonka mukaan Rakkaus ei ole pelkästään ajallispaikallisesti rajattu tunne, vaan jotakin enemmän. Se on ikuista preesenssiä ja presenssiä - nykyisyyttä ja läsnäoloa. Se on perusta, jonka varassa todellisuus on.

Tämän ajatuksen tahdon kiteyttää kahdeksannen sanan myötä;

Kiitos.

Rakas, rakasta.

Gnothi seauton.

Jumaluus on Rakkaus.

-gs

(kuva Itämeri kesäkuu 2007)

Punnitut sanat 7/12

Jos minulla olisi lupa sanoa vain seitsemän sanaa...

Mitä sanoisin?
Mitä kirjoittaisin?

- - -

Ihmiselämä on klassisiin eksistentiaalisiin kysymyksiin vastaamisesta;

ihminen,
1 kuka/mikä olet?
2 mistä tulet?
3 minne menet?
4 miksi?

Jokainen ihminen vastaa näihin, toiset tietoisesti ja toiset tiedostamattaan.

Jokaisen ihmisen elämä vastaa näihin ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla.

Mitkä olisivat Sinun vastauksesi?

- - -

Mitä minä vastaisin? Se mikä minussa on valoa (tai sikäli kun minuus valossa on), vastaisi:

1 kuka/mikä olet?
- unohduksesta toipuva ikuisuusolento ihmettelemässä
rakkauden siipiä jotka kantavat
2 mistä tulet?
- ikuisuudesta
3 minne menet?
- minne rakkaus milloinkin johdattaa;
paradoksaalisesti rakkaudessa on jatkuvasti matkalla ja samanaikaisesti perill
4 miksi?
- koska rakastan



Rakkaus on aiemmassa kuudessa sanassa mukana kahdesti, eikä kahta ilman kolmatta - rakkauden nostan kolmannen kerran punnittuihin sanoihin, koska se on ontologiani peruskivi, credoni ydin.

Siis seitsemän sanaa sinulle:

Kiitos.

Rakas, rakasta.

Gnothi seauton.

Rakkaus on.

-gs, lausuu huomenna kahdeksan sanaa

(kuva Iso-Syöte, Pudasjärvi helmikuussa 2007)