If this town

is just an apple - then let me take a bite...

Isosta omenasta lähtee huomenna haukkaamaan maratonin kokoista palasta monenmoni juoksija. Legendaarinen New York City Marathon starttaa tätä kirjoitettaessa 11 tunnin ja 52 minuutin kuluttua. Miesten kisassa isäntämaan Ryan Hall hyökkää taas suuren haaveensa perään - iso kaupunkimaraton tekisi mieli voittaa. Keväällä Bostonissa oli tyytyminen kolmanteen sijaan, miten käy nyt kun Ison Omenan kisa juostaan 40. kerran?

Naisissa on mielenkiintoista nähdä Paulan kunto - plakkarissa on jo kolme voittoa New Yorkissa, tuleeko nyt lisää?

- - -



Bremen oli hieno kokemus ja hauskaa oli pitkästä aikaa reissata rouvan kanssa kahdestaan! Kaupunki on sopivan pieni kävelemällä haltuunotettavaksi ja tarjoaa vanhana hansakaupunkina paljon historiallista nähtävää. Schnoorin idylli kapeine kujineen, Freimarkt-markkinat, vanhat kirkot, Brötchersstrasse, Weser-joki ja Werder Bremenin matsi nousevat päällimäisinä muistoina mieleen. Spitz! Erittäin kätevää on myös kulku lentoasemalta keskustaan - reilu 10 minuuttia raitiovaunulla.

-gs

(kuva 1 - uutta ja vanhaa Bremenin torilla
kuva 2 - Ost Kurve; Werder Bremenin fanaattisimpien kannattajien seisomakatsomoa)

Maraton nro 8 ja Weser-joen kutsu

Jäin minimitavoitteesta reilut kaksi minuuttia ja puolikkaat 1.34 + 1.48 kertovat oleellisen. Juoksin seinään noin 25 km kohdalla. Töppäilyt energiahuollon ja varusteiden kanssa maksoivat 5-10 minuuttia. Muutama päivä meni harmitellessa mutta aina, aina on positiviista mahdollista epäonnistumisestakin kaivaa esille:

1. En joutunut keskeyttämään.
2. Juoksu kulki mallikkaasti siihen asti kun se kulki.
3. Kun huonollakin, suorastaan katastrofaalisella juoksulla jää ennätyksestä vain kaksi minuuttia niin parempana päivänä kulkee useita minuutteja kovempaa.

Nyt otan rennosti parikolme viikkoa - juoksukengät ajattelin jättää rauhaan, saas nähdä maltanko. Ihan tyystin sohvaperunaksi en taatusti osaa heittäytyä, joten kävelylenkkejä, kuntosalia ja pyöräilyä sisältyy ohjelmaan.

Illalla luin erään blogituttavani kuulumisia - moisen kipuilun ja väännön rinnalla omat maratonmurheet ovat lopulta kovin pieniä ongelmia.

- - -

Suuntaamme tänään rouvan kanssa kahdestaan kaupunkilomalle. Tyttö lähti aamulla isovanhempiensa mukana pohjoiseen. Menemme perässä palattuamme keskiviikkona Suomeen. Toisaalta tosi mahtavaa lähteä ja toisaalta hiukan jännittää. Onhan kyse ensimmäisestä kahdenkeskisestä lomamatkasta sen jälkeen kun meistä tuli lapsellisia. Tarkoitus on siis sitä parisuhdetta hoitaa. Parisuhdetta. Ollaan monesti vitsailtu että ei meillä mitään parisuhdetta ole. Parisuhde. Kliininen ilmaisu joka ei luontevasti omaan kielenkäyttöön istu. Ollaan yhdessä. Ollaan oltu yhdessä kaksikymmentäkaksi vuotta ja naimisissakin jo kaksikymmentä vuotta. Välillä on ollut tuulista mutta etupäässä on ollut erittäin hyvää yhdessäoloa.

-gs

ps. Osaanko todellakin lähteä lomamatkalle ilman juoksuvarusteita...

(kuva http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/67/Stadtmusikanten_Bremen.png)

Kausi päättyy

huomenna, ohjelmassa veteraanien SM-maraton kun sattuu tällä kertaa sopivan lähellä olemaan. Kärki tulee menemään taatusti kovaa - 2.4X- ja 2.5X-aikoja juostaan varmaan monen tervaskannon toimesta. Lähden ennätystä parantamaan 4.30-vauhdilla ja tämähän tarkoittaisi 3.10-loppuaikaa jos vauhti kestää loppuun asti.

3.16-3.19 hyvä tulos
3.10-3.15 erinomaista
3.09.xx unelma

Omistan kisan Hannun muistolle.

-gs

Kuoleman verho

On hetkiä, jolloin näkee jotenkin kirkkaammin, häiriöittä.
Ehkä sekin on vain harhaa.
Mutta tunne on vahva.

Nojatuolifilosofi unohtaa välillä että lopulta kuolema on suuri mysteeri.
Kun joku läheinen siirtyy tästä ulottuvuudesta jonnekin tavoittamattomiin, jää paljon muistoja. Kaipausta. Kysymyksiä.

Sunnuntaina järjestettiin Raimon muistokonsertti Kannuksen kirkossa.
Kauniita lauluja, kauniita sanoja.
Raimo oli pidetty ihminen.
Moni jäi häntä kaipaamaan.

Tilaisuuden jälkeen myöhään illalla ajelin mökille.
Mietin Raimoa.
Mietin myös Hannua, opiskelukaveriani, joka menehtyi yllättäen pari viikkoa sitten.

Mieleeni nousi ajatus kuoleman verhosta.
Mitä sen takana on?
Joittenkin mielestä kysymys ei ole relevantti.
Siellä on ei-mitään ja ei-mistään ei voi sanoa mitään. Case closed?

Olen saanut kokea kirkkaita hetkiä joiden myötä olen tullut vakuuttuneeksi siitä että todellisuudessa, olevassa, on paljon muuta kuin arkiajattelu tai tiede voi tavoittaa. Tuo muu on jotenkin syvempää ja todempaa. Ihmisen elämän tarkoitus on elää tuo syvempi ulottuvuus todeksi sisäisesti.

Sillä tiellä kulkija tulee tieksi ja tie kulkijaksi.

Kiitos Raimo.

Kiitos Hannu.

Te olette osaltanne tehneet minusta sen mitä olen.

-gs