"On" -nellista Uutta Vuotta!

Kävin ruokakaupassa. Vuoden viimeinen auringonlasku oli niin komea, että pysäytin tien laitaan.

Vuodenvahde on erityisen otollinen aika pysähtyä hetkeksi ihmettelemään missä mennään. Mitä on jäänyt taaksesi ja mitä näet edessäsi? Ihania muistoja? Ikäviä kokemuksia? Toiveikasta odotusta paremmasta huomisesta? Pelokasta kyyristelyä tuntemattoman edessä?

Menneestä voi oppia, mutta kovin usea on jäänyt sen vangiksi. Menneisyyden "mutkuttelijat" menevät piiloon eilisen taakse. Pessimistiset mutkuttelijat selittävät: "Kyllähän minä muuten tekisin tai voisin, mutta kun minun mies, vaimo, työkaveri, naapuri, anoppi, sisko, veli, isä, äiti... sanoi, teki, jätti tekemättä, jätti sanomatta... eilen, viime viikolla, viime lomalla, lapsuudessa...". Selitysten virta on loputon. "Kyllähän minä, mutta kun minulla on tämä diagnoosi."

Mutkuttelijalle tämä hetki ja sen mahdollisuudet eivät koskaan kelpaa, vaan ne suodatetaan ja latistetaan aina menneen ehdoilla. "Kyllähän minä, mutta kun..." Optimistiset mutkuttelijat puolestaan muistavat aina vedota menneisiin saavutuksiin. "Etkö sinä tiedä kuka olen ja mitä olen saanut aikaan?" Optimistinen mutkuttelija sulkee silmänsä tämän hetken rikkaudelta, passivoituu, kivettyy ja vaipuu muistoihin. "Oi niitä loiston päiviä..."

Entäpä tulevaisuus? Huominen on mahdollisuus, mutta elämä tapahtuu nyt. Tämä tuntuu unohtuneen "sitkuttelijoilta". Sitkuttelija suodattaa tämän hetken kuvitteellisen huomisen ehdoilla. Pessimistinen sitkuttelija varoittaa itseään: "en uskalla iloita, en uskalla edes yrittää, sillä tämä kaikki on vain väliaikaista. Olen epäonninen - huomenna, ensi viikolla, joskus petyn, teen vararikon, sairastun, menetän rakkaan ihmisen... viimeistään kuolemaan kaikki kuitenkin päättyy." Optimistinen sitkuttelija puolestaan vakuuttaa, että "ei ole syytä tehdä muutoksia elämässä ainakaan vielä, ei juuri nyt, sillä sitten kun huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna koittaa kesäloma, löydän elämänkumppanin, voitan lotossa, aloitan eläkepäivät... sitten kaikki muuttuu paremmaksi."

Elämä on suora lähetys. Elämä ei tapahdu "sitten kun". Elämä ei ole "mutta kun".

Elämä sijaitsee mutkuttelun ja sitkuttelun välissä. Elämä "On".

"On" on nyt, "On" on joka hetki. Käytän pientä suurta sanaa "On" viittaamaan kaikkeen olevaan. Myös ajatukset olemassaolemattomuudesta ilmenevät tai ovat ilmenemättä "On"-nen viittaamassa nykyisyydessä. Mutkuttelijat ja sitkuttelijat mutkuttelevat ja sitkuttelevat ikuisessa preesenssissä, ainaisessa "On"-nessa. Imperfekti ja futuuri ovat kivoja ja hyödyllisiä aikamuotoja. Ne ovat kuitenkin vain aikaMuotoja, tyhjiä muotoja ellei "On"-nesta ammenneta sisältöä. Jotakin oli ja jotakin tapahtui. Jotakin tulee olemaan ja tapahtumaan. Verbejä taivutellaan tässä ja nyt, preesenssissä ja preesens antaa olemiselle ja tapahtumiselle sisällön. Preesens on täysi ja tosi aikamuoto. Preesens "On".

Nyt on hyvä hetki laskeutua preesenssiin, oleutua olemiseen, maadoittua "On"-neen. Elämä virtaa "On"-nessa. Oletko mukana?

"On"-nellista Uutta Vuotta 2014!

---

"On" (Facebook)

Rakkaus ja parisuhde

Rakkaus – siinäpä Jumalan ohella mainio esimerkki lähes käyttökelvottomaksi muuttuneesta käsitteestä! Rakkauteen vedoten on alistettu toista ihmistä. Rakkauden nimissä on väheksytty toisen ihmisen kokemusta. Rakkauden teot ovat usein olleet raakalaisen tekoja. Mitä rakkaus on?

Jokaisella meillä on muistomme ensirakkaudesta. Se voi olla ruusunpunainen, mutta monesti siinä on katkeransuloinen maku. Rakastumisessa mielen valtaa tunne; rakastettu on ajatuksissa ja maailma näyttää kauniilta. Rakkaus yhdistyy mielessämme usein romanttiseen rakkauteen. Populäärikulttuuri on tyypillisesti romanttisen rakkauden kuvaamista; kaipuuta, rakastumista, pettymistä, löytämistä, pettämistä, kadottamista. Myös muut taiteen alat ammentavat usein inspiraationsa romanttisen rakkauden kentältä. Tilastot kuitenkin kertovat tylyä kieltä: vuosittain Suomessa solmitaan noin 28 000 avioliittoa ja reilut 13 000 liittoa päättyy avioeroon. Romanttinen rakkaus näyttää siis ajautuvan umpikujaan lähes 50% prosentin todennäköisyydellä. Mistä ongelmat johtuvat? Yleisimpinä eron syinä mainitaan uskottomuus, päihteet, erimielisyydet rahan käytössä ja erilleen kasvaminen. Nämä eivät nähdäkseni kuitenkaan paljasta varsinaista syytä. Mikä ajaa ihmiset em. tekoihin ja syihin?

Egovetoinen rakkaus on täyttymyksen etsimistä maailmalta, mammonasta ja toisesta ihmisestä. Ego määrittää identiteettiään omistamisen ja hallitsemisen kautta. ”Sitten kun löydän ihmisen rinnalleni, sitten olen onnellinen. Saavutan täyttymyksen ja kukoistan sitten kun saan elämänkumppanin.” Parisuhteeseen päästyään ja ensihuuman laannuttua ego kuitenkin suhtautuu toiseen ihmiseen itsestäänselvyytenä, jonkinlaisena pysyväisluonteisena nautintaoikeutena. Ennen pitkää ego kyllästyy ja alkaa haaveilemaan jostakin paremmasta. Se toinen, se oikea on sittenkin vielä löytymättä. Sen toisen myötä taivas aukeaa. Uhri-identiteettinä ego puolestaan vetää elämänkumppanikseen väkivaltaisia alkoholisteja, itsekkäitä manipuloijia ja narsisteja. Tultuaan riittävän monta kertaa pieksetyksi, ego rypee itsesäälissä ja vahvistaa näin minäkuvaansa. ”Näin minulle aina käy, mikään ei onnistu, elämä on minua vastaan. Jos minua ei olisi kohdeltu kaltoin, olisin onnellinen ja menestyvä”.

Molemmissa tapauksissa juoksu jatkuu. Egolle ei mikään riitä. Se tarvitsee aina lisää. Niinpä epätoivon, salarakkaiden, erojen, ihastumisten ja pettymysten sarja jatkuu. Vihoviimeinen strategia on kyynisyys. Ego rakentaa ympärilleen epäluulon panssarin, jota se nimittää realismiksi ja elämäntaidoksi. Se linnoittautuu kylmään poteroonsa ja suodattaa kaiken kohtaamansa nokkelan pessimismin läpi. Ego ei nokkeluudessaan kuitenkaan koskaan ymmärrä, että märkivän haavan laastarointi ei auta. Se ei näe, että ratkaisu piilee näkökulman vaihtamisessa. Egon sokeus on luonnollista, sillä näkökulman muutos on egolle kuolemaksi.

Egovetoinen rakkauden ihanne on onnen ulkoistamista: uskotaan, että onni odottaa jossakin tuolla. Onni on seurausta tai riippuvainen jostakin ulkoisesta asiasta. Uusi puoliso, auto, työpaikka, palkankorotus, asunto, lomamatka, vaate, tietokone, kolpakollinen olutta... Nämä ja lukemattoman monet muut asiat voivat toki tuottaa iloa ja niistä on luonnollista olla kiitollinen. Tavara- ja mielihyvätaivaan asiat kuitenkin tulevat ja menevät, rapistuvat ja ruostuvat, ilmestyvät ja katoavat. Kiitollisuuden tunne haihtuu ja ego kyllästyy. Kohta se keksii jonkin uuden tavoitteen. Onnen etsintä jatkuu. "Sitten kun saan, löydän, ostan..., sitten kun ensi viikonloppuna, joululomalla, eläkkeellä... sitten, vihdoinkin olen onnellinen..."

Onko kestävää onnea olemassakaan? Onko vain hyväksyttävä että "onni täällä vaihtelee"? Entäpä jos onnen perässä juoksun sijaan maltamme pysähtyä ja katsoa tätä hetkeä? Mitä tämä hetki pitää sisällään?

Onni avautuu kun on kosketuksessa tähän hetkeen suoraan, ennakkoluulotta, hyväksyen. Onni on olemista harmoniassa tämän hetken kanssa. Tunnistan tämän hetken ainutlaatuisuuden kun en enää pakota sitä johonkin muottiin. Näin en enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. En enää haikaile mennyttä onnea, en kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan alan kiinnostua tästä hetkestä. Opin lepäämään, olemaan ja toimimaan tässä hetkessä. Nyt-hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä onnen kerjäläinen on istunut ja tähynnyt horisonttiin.

Onnen ulkoistamisen sijaan onni löytyykin siis sisältä käsin. Sisäisen tasapainon myötä ei enää odoteta, että joku toinen tekee minut ehjäksi ja onnelliseksi. Toiseen ihmiseen ja parisuhteeseen ei enää suhtauduta lääkkeenä, joka tekee ehjäksi. Ihminen ei enää odota, mitä toinen ihminen voi tehdä hänelle. Ihminen ei enää vie rikkinäisyyttään parisuhteeseen ja vaadi että parantumisen ihme tapahtuu. Sen sijaan hän tuo täyteyden ja onnen mukanaan.

"On" (Facebook)

Viisasten kivi

Järki, tunteet ja arjen haasteet - siinäpä Bermudan kolmio, jonne moni on eksynyt! Ihmisen tehtävä on löytää ratkaisu. Viisautta janoava voi saavuttaa tasapainon. Totuutta rakastava pystyy ylittämään järjen ja tunteen välisen ristiriidan. Se edellyttää tähtäämistä järjen ja tunteen vastakkainasettelun väliin. Ei ole syytä kiistää tunteita eikä tarvetta väheksyä järkeä.

Legendaarisessa viisasten kivessä ei ole kysymys jostakin ulkoisesta ratkaisusta olemisen mysteeriin. Viisasten kivi piilee sisällämme. Se on muutospotentiaali, joka mahdollistaa järjen ja tunteen vastakkainasettelun ylittämisen. Viisasten kiven ja sielun koskettaessa toisiaan syntyy henkistä kultaa. Tapahtuu herääminen, jota juhlallisesti myös valaistumiseksi kutsutaan. Herääminen on todellisuuden ja elämän näkemistä niin kuin se on.

"On" (Facebook)

Sana jouluksi

Kristikunnan hiljentyessä joulun viettoon on luonnollista tarkastella Jeesus Nasaretilaisen merkitystä. Mikä tai kuka hän oli (tai on)? Ennen kaikkea; mikä oli hänen tärkein viestinsä?

Raamatun tekstien perusteella Jeesus nosti rakkauden ykkössijalle. Hän kehotti meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt. 22:37). Kuka on lähimmäinen? Jokainen (Matt. 5:43-48). Ydinkohtana pidän Jeesuksen ja Tuomaksen keskustelua niin kuin se Johanneksen evankeliumin 14. luvun alussa kuvataan. Siinä Jeesus kertoo menevänsä Isänsä kotiin valmistamaan sijaa opetuslapsille. Hän myös toteaa, että opetuslapset osaavat kyllä tien sinne. Tuomasta vastaus ei kuitenkaan tyydytä, vaan hän kysyy tarkempia ohjeita kuinka löytää perille. Jeesuksen vastaus on yksi raamatun eniten siteerattuja kohtia. "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)

Vastaus on miljoonien mielestä skandaali. Kuinka ihmeessä joku ihminen voi sanoa olevansa ainoa tie Jumalan luokse? Tämä on toki tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle. Se on kuitenkin perin hämmentävää ateistille, agnostikolle, muslimille, hindulle, buddhalaiselle ja monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies tarjoaa itseään vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana totuutena. Tämä on klassisen kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Klassinen kristinusko vastaa hämmentyneelle, että Jeesus oli Jumalan Poika ja tämän vuoksi ainoa tie Jumalan luo.

Tarkastellaan asetelmaa hiukan tarkemmin. Mikä tarkkaan ottaen on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde? Johanneksen evankeliumin (Joh. 10:30) mukaan Jeesus sanoi olevansa yhtä Jumalan kanssa. Vuonna 325 laaditussa Nikaian uskontunnustuksessa Jeesuksesta todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta. Jumalan ja Jeesuksen olemuksellista ykseyttä siis korostetaan. Mikä sitten on Jumalan ja rakkauden välinen yhteys? Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä (1. Joh 4:8) esitetyn määrityksen ”Jumala on rakkaus”, päädymme yhtälöihin:

Jeesus = Jumala

Jumala = Rakkaus.

Näistä seuraa että

Jeesus = Rakkaus.

Palataan tämän pohjalta uudestaan Jeesuksen kenties radikaaleimpaan lausuntoon; ”minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Tiputetaan vanhatestamentillinen patriarkaalinen painolasti pois kyydistä muuttamalla Isä Valoksi (tai Äidiksi, Jumalaksi, Totuudeksi, tai mikä nyt kullekin rakkaalta ja sopivalta käsitteeltä olemassaolon Mysteeriä kuvaamaan sopii, muistathan että nämä kaikki ovat vain käsitteitä, kuuta osoittavia sormia...), päästään kristinuskon ydin muotoilemaan tuoreemmin:

”Rakkaus on tie, totuus, ja elämä. Ei kukaan pääse Valoon muuten kuin Rakkauden kautta.”

Olisi mielenkiintoista kuulla, miltä näin muotoiltu kristinuskon ydinteesi kuulostaisi ateistin, agnostikon, muslimin, hindun tai buddhalaisen korvissa. Entä miltä se kuulostaisi kristityn korvissa? Miltä se kuulostaa sinun korvissasi? Mitä järkesi sanoo? Minun sydämessäni rakkaus tienä, totuutena ja elämänä tuntuu todelta ja oikealta. Järkeni pitää tätä loogisena. Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus. ”All you need is love”, kuten Liverpoolin nelikko 50 vuotta sitten julisti.

Totuuden etsijän seuraava askel on pohtia rakkautta. Mistä rakkauden löytää? Edellisten yhtälöiden perusteella kysymys voidaan esittää myös muodossa:  "Mistä Jeesuksen tai rakkauden löytää?" Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus on paikalla, kun kaksi tai useampi kohtaa hänen nimessään (Matt. 18:20). Luukkaan evankeliumin mukaan Jumalan valtakunta (ja samalla siis rakkauden valtakunta) on sisäisesti ihmisissä (Luuk. 17:21). Näiden perusteella kauas ei siis tarvitse matkata rakkauden löytääkseen. Tie, totuus ja elämä ovat jokaista lähellä.

Miksi sitten Jeesus ei puhunut rakkaudesta, vaan itsestään tienä, totuutena ja elämänä? Miksi ”minä olen tie…”, eikä ”rakkaus on tie…”? Selitys on nähdäkseni tämä: mikäli Jeesus oli yhtä Jumalan (ja siis rakkauden) kanssa, hänen ei tarvinnut ilmaista dualistisesti "rakkaus on tie...". Dualistinen ilmaisuhan olisi viitannut siihen, että toisaalta on Jeesuksen minuus, joka ilmaisee ja toisaalta on jotakin (rakkaus), johon ilmaisu viittaa (eivätkä nämä välttämättä ole yhtä ilmaisijan tietoisuudessa, saati olemuksessa). Nyt kuitenkin Jeesuksen ja Jumalan (ja siis rakkauden) olemusten välillä vallitsee niin vahva yhtäläisyys, että Jeesus puhuu Jumalana (ja rakkautena) minä-muodossa. Jeesuksen puhe on siis ihmisenä ilmentyvän rakkauden (ja Jumalan) puhetta.

Tie, totuus ja elämä – sisäisesti meissä? Jumalallinen rakkaus – sinussa ja minussa? Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Kuvauksen myötä ajatukset yleensä rientävät parin tuhannen vuoden taakse, kauas Betlehemiin. Kuvittelemme öisen lammaskedon paimenineen, tähtitaivaan enkeleineen sekä tallin, jossa joulun ihme on juuri tapahtunut. Ehkäpä meidän ei sittenkään tarvitse matkata niin kauas? Entä jos jouluevankeliumin todellinen tarkoitus onkin esittää kuva rakkauden syntymisestä tässä ja nyt? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä? Talli ja seimi sijaitsevatkin sisällämme, sydämessämme. Marian, Joosefin ja eläinten voidaan ajatella kuvaavan ihmisen eri ulottuvuuksia; Joosef edustaa jalostunutta älyä, Maria jalostunutta tunnetta ja tallin eläimet ihmisen viettejä, jotka ovat rauhoittuneet. Joosefia voi myös pitää ihmisen animuksen (sielun miesprinsiippi) ja Mariaa animan (sielun naisprinsiippi) universaalina kuvana. Henkisen tien kulkijan sisäinen eheytyminen merkitsee älyn ja tunteen harmonista liittoa, jonka tuloksena joulun ihme tulee todeksi - syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sisäisen seimen äärellä kulkija saa todistaa rakkauden syntyneen. Rakkauden, joka on tie, totuus ja elämä.

Sydämellistä joulua!

"Paha ei ole kenkään ihminen"

Meille on tyypillistä luokitella, yleistää, oikaista. Monimutkaisessa ja -ulotteisessa todellisuudessa on helpompi orientoitua, kun turvautuu aiemmin tehtyihin päätelmiin, luokitteluihin ja toimintasääntöihin. Kun on kerran kokenut vaikkapa kuuman paistolevyn vaarat, ei asiaa tarvitse todentaa uudestaan kokeilemalla. Järkevää ja käytännöllistä, kyllä.

Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa luokittelukeskeinen toimintatapa on kuitenkin ongelmallinen. Luokittelija vääntää värikylläisestä maailmasta mustavalkoisen mallin, sapluunan ja tarkastelee sitten ihmisiä sen lävitse. Se on toki helppo ja tehokas tapa toimia. Mutta kuinka totta se on?

Toisen ihmisen, lähimmäisen kohtaaminen onnistuu parhaiten ilman ennakkoluuloja. Tai jos ennakkokäsityksiin haluaa turvata, niin olkoon se veikkolavimainen "jokainen ihminen on laulun arvoinen" tai einoleinomainen

"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista."

Rakkaudellinen suhtautuminen lähimmäiseen voi saada ne ihmisen parhaat puolet esille. Rakastaa paha hyväksi. Tuoda valo pimeään ja nähdä että pimeys oli vain harhaa, valon puutetta, ei itsessään totta.

Pure Joy of Being (out of your mind)

You don't have to worry. You don't have to be happy. Really. Just be you. Breathe in. Pause. Breathe out. Pause. Relax.

Be who you essentially are behind the endless stories of your identity. You're a miracle. You are life. Happiness lies in the pure joy of being and breathing. You are human Being. You're always more than any thought or feeling or sensation that arises within your awareness. Yes, mind-made stories about you can be fascinating but they're not the real deal.

The real deal is this: being out of your mind-made stories is where your true identity is. You are the limitless space for all this that arises right now. So by all means, be "out of your mind" and have a miraculous day. Every day.

The Proposal

Can you see how this moment is seducing you? This moment loves you. It always will. It keeps asking: "You and me babe, how 'bout it?"

Yes? (Facebook)

"On" - pieni suuri sana

Mitä olet tehnyt tänään? Mitä aiot vielä tehdä? Joulukortit? Lahjat? Leivonnaiset? Ehditkö? Raportti? Kokous? Koulutus? Kiire? Palaveri? Lausunto? Pöytäkirja? Huomenna! Muistio? Ruokakauppa? Lounas? Päivällinen? Päiväkoti? Et todennäköisesti ihmettele, kun moista kysyn. Länsimainen ihminen kun on oppinut, suorastaan ehdollistunut elämään tekemisessä. ”Mitä teit viikonloppuna? Miten aiot viettää joulua?”

Tekemisen kautta teet itsesi näkyväksi, hyväksytyksi ja tarpeelliseksi. Olet sitä mitä teet. Jos et tee mitään, et myöskään ole mitään. ”Älä siinä vain istu ja ihmettele, vaan tee jotakin!” Kuinka monesti olemmekaan ohjeistaneet toisiamme tekemään ”jotakin”. Tämän seurauksena näemme ympärillämme pakkomielteistä puuhastelua ja addiktiota mitä erilaisimpiin aktiviteetteihin. Normaalia ihmiselämää?

Mitä mahtaa tapahtua, jos päätät sittenkin vain istua, vain olla? Uhkarohkeaa? Lakkaatko olemasta? Et suinkaan, sillä kysehän on tällöin nimenomaan olemisesta. Onko ”oleminen” passiivista? Tapahtuuko mitään? Kyse ei ole staattisesta tilasta, sillä oleminen toteutuu, se virtaa.

Olemisen perusta on pieni ja kaunis sana ”On”. Tämä ulkoisesti pieni sana viittaa kaikkeen olevaan. Suuri sana pienessä paketissa! Sanaluokkana ”On” on verbi. Jotakin tapahtuu. Mitä? Elämä tapahtuu nyt. Tätä se on, elämä. Tapahtuuko jotakin muuta? Kyllä. Sinä tapahdut nyt. Tätä sinä olet. Sinä toteudut olemisesta, ”On”-nesta käsin. Olemisen myötä avautuvassa tyyneyden tilassa sinulla ja asioilla on tilaa tapahtua. Tyyneydestä syntyvät ajatukset, sanat ja teot ovat hienolaatuisia verrattuna pakkomielteisen puuhastelun hedelmiin. Tyyneydestä käsin virtaava sinuus on todellinen identiteettisi, se on aitoa itseilmaisua, se on henkistä vapautta.

Olemisen kautta, maadoittuessasi ”On”-neen löydät hiljaisuuden. Mielen melun hiljentyessä voit kokea, että hiljaisuudella on jollakin merkillisellä tavalla oma äänensä. Kokemus hiljaisuuden äänestä on kokemus syvimmästä itsestä, joka on mysteeri. Mysteerin voi kokea vain ja ainoastaan tässä, ei ensi viikolla eikä ensi vuonna. Tämä hetki kutsuu sinua kotiin. Itseesi. Nyt. Joka hetki.

On tärkeä ymmärtää ettei tässä ole kyse mistään uudesta metafyysisestä tai henkisestä teoriasta. Tämä ei ole käsitteellinen malli, oppi tai uskonto, joka sinun tulisi oppia. Olet kenties havainnut, että sinussa asustaa pikku puuhastelija, ajattelija, murehtija, joka kaipaa koko ajan jotakin pureksittavaa. Henkisyydestä innostuva sisäinen puuhastelija tykkää alkaa suorittamaan henkisyyttä. Se haluaa loistaa henkisyyttä käsittelevissä keskusteluissa. Se rakastaa osoittaa henkistä oppineisuuttaan käymällä loputtomia väittelyjä. Tunnistatko tapauksen? Mikäli et, se saattaa johtua siitä että identiteettisi samaistuu täysin puuhastelijaan. Voi olla myös niin, että identiteettisi määrittyy murehtimisen tai jonkin muun roolin kautta. Niin tai näin, ”On”-nessa ei kuitenkaan ole kyse murehtimisesta, märehtimisestä, suorittamisesta tai tietämisestä. Mysteeri on käsittämätön. Se on tietämisen tuolla puolen, ei-tietämisen piirissä. Lokerointia rakastava puuhastelija, loogisanalyyttinen mieli ei pysty pureutumaan mysteeriin. Mieli elää nimeämisestä, luokittelusta, vertailusta, yhdistelystä. Nämä toiminnot ovat toki monella tapaa ja monessa kohtaa hyödyllisiä apuvälineitä.

Elämän mysteerin voi kuitenkin vain tuntea. Mieli hiljenee, jonka myötä syntyy tilaa syvälle tuntemiselle, kokemiselle ja näkemiselle. Tuntija, kokija ja näkijä on yhtä tuntemansa, kokemansa ja näkemänsä kanssa. Samalla hän kuitenkin tuntee, kokee ja näkee itsensä taustana ja tilana jossa tunteminen, kokeminen ja näkeminen tapahtuu. Tämä on kokemuksellinen oivallus kaiken perustuvaa laatua olevasta ”On” -luonteesta, jossa ylitetään kaikki dualistinen (= todellisuuden kahtiajakoon perustuva) tietäminen. Tämä on mystinen ykseyskokemus, valaistuminen.

Yleensä puuhastelija on kärppänä paikalla ykseyskokemuksen kannoilla ja alkaa touhukkaana liimailemaan käsitteellisiä nimilappuja kokemuksen päälle. Se julistaa, se alleviivaa: ”kuulkaa kaikki – minä tunsin mysteerin, minä koin jumalan, minä näin salaisuuden, minä valaistuin”. Minä. Minä. Minä. Tarralaput eivät kuitenkaan tartu mysteeriin.

Mysteeri on kuin saippua, josta egolähtöinen tarralapputodellisuuteen takertuva mieli ei koskaan saa otetta. Puuhastelija kertoo ja kuulee loputtomat määrät tarinoita minästä, maailmasta, henkisyydestä, valaistumisesta ja mysteereistä. Tarinoilla on toki merkitystä ja parhaimmillaan ne auttavat meitä suuntaamaan huomion oleelliseen. Tämä hetki on oleellinen. Nyt on mysteeri – nyt ilmenee ”On”, joka sisältää kaiken. Mysteeri ei piilottele sitkuttelun eikä mutkuttelun takana. Se ei ala tapahtumaan huomenna eikä ensi viikolla. Mysteeri tapahtuu nyt.

Voit siis lempeästi sanoa sisäiselle puuhastelijallesi: ”Älä siinä vaan tee jotakin, vaan istu ja ihmettele. Jätä tarralaput hetkeksi. Sinä saat olla. Olet perillä. Olet rakastettu.”

Puuhastelijasi saattaa hämmentyä. Se voi alkaa selittelemään ettei tässä oikein ehdi kun on niin monta asiaa tekemättä, lahjat ostamatta ja loppumaton pino tarralappuja liimaamatta. Samalla se kukaties vakuuttaa ettei siinä kerta kaikkiaan ole mitään rakastamisen arvoista – ei ainakaan jos se ei osoita olevansa hyödyllinen ja kiireinen. Ei se mitään. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on tässä. Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen tapahtuu nyt. Tämä hetki valoineen ja varjoineen kysyy puuhastelijalta, se kysyys sinulta: ”Tahdotko Sinä rakastaa minua?” Olipa vastaus sitä tai tätä – tämä hetki rakastaa ja on aina rakastanut sinua. Tämä hetki kutsuu sinua kotiin. Jos käännät selkäsi, olemassaolo kantaa sinua siitä huolimatta. Voit potkia ja harata vastaan, senkin todellisuus kestää vaivatta. Kaiken se kestää, kaiken se kantaa. Tarralaput, puuhastelijan metkut, pilkan, hylkäämisen… Kun koittaa hetki jolloin olet saanut tarpeeksesi kärsimyksestä ja maljasi on täysi, tämä hetki ottaa sinut avosylin vastaan. Heräät paikassa, johon pieni suuri sana ”On” osoittaa – heräät rakkauden sylissä. Mitään selityksiä ei vaadita, mitään tilivelvollisuutta ei ole. Olet rakastettu.

Olet rakastettu

Rakkaus on tässä. Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen tapahtuu ainoastaan nyt, ainoastaan tässä. Tämä hetki valoineen ja varjoineen kysyy sinulta: "Tahdotko Sinä rakastaa minua?" Vastaatpa niin tai näin - tämä hetki rakastaa ja on aina rakastanut sinua.

Tämä hetki kutsuu sinua kotiin. Jos käännät kutsulle selkäsi, olemassaolo kantaa sinua siitä huolimatta. Voit potkia ja harata vastaan, senkin todellisuus kestää vaivatta. Kaiken se kestää, kaiken se kantaa. Egon metkut, pilkan, hylkäämisen... Kun koittaa hetki jolloin olet saanut tarpeeksesi kärsimyksestä ja maljasi on täysi, tämä hetki ottaa sinut avosylin vastaan. Heräät rakkauden sylissä. Mitään selityksiä ei vaadita, mitään tilivelvollisuutta ei ole. Olet rakastettu.

Facebook / On

Ismeistä ja opeista elävään elämään

Minulta on kysytty onko todellisuuskäsitykseni panteistinen. Pan-teismi, kaikkiallinen jumaluus... Käsitteenä ja ideana "panteismi" viittaa kiistatta "siihen"... "mysteeriin", "jumalaan", "pyhään"... nämä kaikki on toisaalta vain käsitteellisiä nimilappuja, tienviittoja kokemukselle joka avautuu nyöryyden myötä. Niinpä on syytä alleviivata että kyse ei sittenkään omalla kohdalla ole "panteismista" eikä mistään muustakaan ismistä.

On tärkeää ymmärtää tietämisen ja kokemisen ero. Ensiksimainittu liikkuu dualistisen todellisuus- ja tietokäsityksen maastossa (ts. oletetaan erillinen tietoteoreettinen subjekti ja tietämisen kohde, objekti ja luodaan tästä asetelmasta käsin loputon määrä käsitteellisiä malleja kuten "panteismi") kun taas jälkimmäisessä kokija, koettava ja kokemus on yhtä (ihan samaan tapaan kuin kvanttifysiikassa on paljastunut tietoisuuden ratkaiseva rooli). Dualistisessa tietämisessä tutkaillaan, keräillään ja vertaillaan tienviittoja (kuten "pyhä" tai "mysteeri") kun taas nondualistinen (ei-kahtiajakamiseen perustuva) kokeminen elää todeksi tienviittaan merkittyä kohdetta. Dualisti tutkii ja vertailee ruokalistoja ja koettaa niistä päätellä ruoan maun ja arvailee missä ravintolassa on maukkaimmat tarjoilut kun taas nondualisti istuu ravintolassa ja aterioi. Hyvää ruokahalua!

Maan puolustaminen, itsenäisyys ja henkinen vapaus

FB:n uutisvirrasta osui hetki sitten silmään GreenPeacen kuva (alla). Maan puolustus. Aihe on juuri nyt minulle ajankohtainen. Olen junassa, matkalla kohti Helsinkiä ja kertausharjoitusta. Mitä se maan puolustaminen onkaan? Nationalistisesta viitekehyksestä nousevaa itsenäisyyden alleviivausta, tietyn maa-alueen valvontaa ja vaalimista vai olisiko syytä katsoa asioita vähän laajemmin, globaalista perspektiivistä? Voiko itsenäisyyden idean ja globaalin maailmankansalaisuuden yhdistää?

Itsenäinen Suomi ja itsenäinen Maa - missä määrin itsenäisyys on relevantti käsite todellisuudessa, jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa lukemattomin sitein? Isosta mittakaavasta kun katsoo niin olemme kaikki avaruusaluksella nimeltä Maa huimalla matkalla auringon ympäri. Samassa veneessä ollaan. Mittakaavaa kun vielä kasvattaa niin voidaan todeta olevamme käsittämättömän ison galaksin, Linnnunradan reunassa ja galaksimme on vain yksi miljardeista. Universumin tasollakaan rajat eivät tule vastaan, sillä kosmologit puhuvat ihan vakavissaan multiversumista, kaikkeuksien kokonaisuudesta, jossa universumimme on vain yksi. Mustat aukot voisivat kuulemma olla putkia näihin toisiin kaikkeuksiin. Meidän universumin musta aukko joka nielee ainetta olisi toisen universumin piste, josta uutta materiaa virtaa sisään.

Maan puolustaminen ja maanpuolustus... Ehkä sittenkin päällimmäisenä mieleen nousee vapauden idea, kuten Jemina sanoi kun kysyin häneltä itsenäisyyden merkitystä. Hän totesi, että olemme vapaita. Maanpuolustus olisi siis vapauden puolustamista. Mitä on vapaus? Sananvapaus. Ajattelun vapaus. Liikkumisen vapaus. Kokoontumisvapaus. Tärkeitä ja ihania asioita kaikki ja puolustamisen arvoisia. Markkinavetoisen konsumerismin silmin vapautta näyttää olevan shoppailu, kuluttaminen... menet kauppaan ostamaan perunalastuja ja valinnanvaraa on kymmenen hyllymetriä. Vau? Tavarataivaaseen kaipaavan olemassaolon motto tuntuu olevan "kulutan, olen siis olemassa". Media ja poliittiset päättäjät ovat kovin huolissaan kuluttajien ostovoimasta. Joulukaupasta toivotaan positiivisia signaaleja talouden elpymiseen. Ostaostaosta ja Suomi pelastuu?

Kyllä tämä itsenäisyyden idea tuntuu omalla kohdalla kiteytyvän kokemukseen henkisestä vapaudesta. Henkinen vapaus ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista, joskin on kiistatonta, että filosofointi on helpompaa kun on ruokaa jääkaapissa ja katto pään päällä. Henkinen vapaus on mittamattoman arvokkaan ihmisarvon ja elämän mittaamattoman arvon todeksi elämistä.

Oletko sinä henkisesti vapaa?

Löydät tämän kirjoituksen myös FB-sivultani:
https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=227865874058592&id=156138121231368

Tietoisuuden talossa asustaa Personal Thinker

Tilaa on jokaiselle ajatukselle ja tunteelle. Tietoisuuden talossa saa asustaa myös Ajattelija, Personal Thinker joka rakastaa etsiä vikoja, ongelmia...

Sinä olet tietoisuuden talo ja talon asukkaat - ajatukset ja tunteet ovat lapsiasi. Lapset ovat välillä ihania, välillä raivostuttavia. Jokaisella lapsella on tarina kerrottavanaan. Voit tukkia korvasi ja sulkea silmäsi tai voit pysähtyä, olla läsnä, hyväksyä, kuunnella ja oppia. Oppituokiot voivat olla rakastettavan ihania ja toisinaan opettavaisimmat tuokiot ovat rakastettavan raivostuttavia. Tietoisuuden talon asukkaat - sinun lapsiasi ja opettajiasi. Personal Thinker, Ajattelija - uskollinen apulaisesi. Kaikille on tilaa. Olet rajaton.

Ongelmanratkaisukone

Oletko ongelmanratkaisukone? Näin eräs entinen kollegani tiivisti minulle ihmisyyden ytimen parikymmentä vuotta sitten. Ihmisen olemassaolon tarkoitus on ratkaista ongelmia. Närkästyin. "Ei pidä paikkaansa!" Olin muutama vuosi aiemmin kokenut henkisen heräämisen, jonka myötä kaavamaisen arkiseksi ja harmaaksi kokemani todellisuus ja ihmisyys yllättäen avautui sanoinkuvaamattoman syvänä ja salaperäisenä, käsittämättömän värikkäänä ja kiehtovana. Alkoi loppumaton tutkimusmatka maailmaan ja itseen.

Nyt pystyn tarkastelemaan kollegani mietteitä tyynesti. Ymmärrän häntä. "Ihminen on ongelmanratkaisukone." Se oli luonnollinen ja looginen päätelmä. Työskentelimme eräässä suuressa IT-yrityksessä. Olimme asiantuntijoita, joille maksettiin ongelmien ratkaisusta. Ongelmanratkaisukoneita siis kumpikin? Ihmisyyden vertaaminen koneeseen ei miellyttänyt tuolloin eikä edelleenkään tunnu relevantilta tavalta kuvata ihmisyyttä. Koneella ei ole tunteita, se ei ihastu eikä vihastu. Kone ei ihmettele itseään ja paikkaansa maailmassa. Koneesta ei nouse kysymystä "miksi olen olemassa?" Kone ei tiedosta, että sillä on aistimuksia, tunteita, ajatuksia, kysymyksiä. Kone ei koe eksistentiaalista tuskaa. Kone ei hurmioidu taiteen äärellä. Se ei tunne eikä ole älykäs, sillä älykkyys on tarkoituksenmukaista toiminta-, sopeutumis- ja uudistumiskykyä alati muuttuvassa ympäristössä. Huonekärpäsessäkin on enemmän älyä kuin missään koneessa.

Egoa voi verrata ongelmanratkaisukoneeseen. Ongelmat ovat polttoainetta, jolla ego pysyy käynnissä. Tämä hetki on egon näkökulmasta aina lähtökohtaisesti jotenkin rikki, jotakin on liikaa tai jotakin puuttuu. Egolähtöinen identiteetti voimaantuu kun se löytää ongelman, uppoutuu pohdintaan ja päätyy ratkaisuun. Ego tuntee tyytyväisyyttä, mutta vain hetkellisesti. Kohta se taas tarvitsee jotakin uutta purtavaa. Virheiden etsintä jatkuu. Tämä johtuu siitä, että egon täyttymys on aina riippuvainen jostakin ulkoisesta seikasta. Ego on etsijä. Etsinnän kohde voi olla jokin asia, tapahtuma, ihminen... lista on loputon. Egolle maailma on resurssi, josta onnea alituiseen etsitään. 

Jossakin vaiheessa ego väsyy. Onnen etsiminen maailmasta osoittautuu sarjaksi pettymyksiä, joten ego kyynistyy ja julistaa ettei kestävää onnea ole olemassakaan. Elämä on kärsimystä. Surkeaa sattumaa. Tilapäinen häiriö elottomassa maailmankaikkeudessa. Paradoksaalisesti ego voimaantuu surkeudessaan, toisinsanoen se on onnellinen uskoessaan elämän olevan onnetonta.

Miten on? Onko kestävää onnea olemassa? Vastaus on kieltävä, mikäli onni on riippuvainen ulkoisista olosuhteista. Maailmassa ei ole mitään pysyvää. Asiat tulevat ja menevät, kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa, joten niihin ripustautuva onni vaihtelee. Vastaus on myöntävä, mikäli onni sisäistetään ja samaistetaan tyyneyteen ja rauhaan, joka asustaa ihmisen sisimmässä. Sisäistetyn onnen myötä ihmisen ajattelu, puhe ja toiminta alkaa omistamisen, kontrolloinnin, pelon ja ahneuden dynamiikan sijaan ilmentää yltäkylläisyyttä, rakkautta.

Reality and the self

The Questions, Part 3/3

Some reflections on reality and the self. What is real? Who am I?

http://youtu.be/ej9aRjy2Nkc

Tietoisuustaidot unohdettu Pisa-keskustelussa

Pisa-keskustelussa ei nähdäkseni vielä ole osattu mennä asian ytimeen. Mikä on peruskoulun tärkein tehtävä? Yhteiskuntaan sopeuttaminen? Koneiston osaksi viilaaminen? Perusopetuslakiin on kirjattu hienosti: "tavoite on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja."

Matemaattisloogiset taidot ovat toki hieno ja tärkeä asia, mutta perustana ihmisyyteen ja onnelliseen olemassaoloon kasvamisessa on yhteys sisimpään. Tämä merkitsee tietoisuustaitojen nostamista osaksi opetusta. Tietoisuustaidot ovat kykyä liikkua sulavasti mielen maisemassa, taitoa katsoa, arvioida, kuvata ja ilmaista mielen maisemaa, taitoa olla hedelmällisessä vuorovaikutuksessa mielen maiseman ilmöiden (jotka ovat pohjimmiltaan energiaa) kanssa ja taitoa olla samaistumatta huonolaatuisiin ajatuksiin tai tunteisiin. Tietoisuustaidot tarjoavat kartan sekä suunnistustaidon mielen maisemaan.

Tietoisuustaidoissa on kyse itsetuntemuksesta ja kuten jo Antiikin kreikassa tiedettiin, itsetuntemus on kaiken onnen ja viisauden A ja O. "Ihminen, tunne itsesi." Sama viisaus löytyy myös itämaisesta ajattelusta. Lao Tse tiesi sanoa 2500 vuotta sitten, että toisen ihmisen tunteminen on viisautta ja itsensä tunteminen on valaistumista. Hyvä itsetunto, onnellinen elämä, vastuullinen toiminta, vuorovaikutusosaaminen, empatia, itsensä toteuttaminen... avain on itsetuntemus.

Monet opettajat Suomessa ja maailmalla ovat jo kokeilleet tietoisuustaitojen opettamista lapsille ja tulokset ovat erittäin lupaavia. Esimerkiksi yksinkertaisten rentoutusharjoitusten myötä lapset oppivat rauhoittumaan, mikä on oleellisen tärkeä taito turbovaihteella ärsykkeitä tuottavassa maailmassa.

facebook.com/OnKaikki

Läsnäolon taikuus

Huomaan merkillisen voiman läsnäolossa. Jos olen aidosti läsnä Toiselle, vuorovaikutuksella on taipumus nousta korkeammalle tasolle. Valitettavan usein kohtaamiset ovat kuitenkin kulissien ja roolien tyhjää kolinaa. Jos sen sijaan uskallan olla "auki", saattaa se rohkaista Toistakin avautumaan. En tarkoita, että tämän myötä kertoisimme aina jokaiselle kaikki salaisuutemme. Sen sijaan koen, että herkistymme havaitsemaan Nyt-hetken ja Toisen ainutlaatuisuuden, taikuuden ja ihanuuden. Se jos mikä on maagista, se on arjen lattean harmauden osoittautumista värikylläiseksi moniulotteiseksi seikkailuksi.

Irti nimilappu-todellisuudesta

Käsitteellinen mieli, ego rakastaa lokerointia ja nimilappujen liimailua kaiken kokemuksen päälle - se uskottelee tietävänsä mistä tässä kaikessa on kysymys. Herääminen on arkikokemuksen ja arkiajattelun latistaman todellisuuskäsityksen purkautumista. Todellisuus paljastuu värikkäänä ja salaperäisenä. Heräämisen myötä kokee kiitollisuutta tästä hetkestä niin kuin se on. Tämän hetken täyteys paljastuu ja sen kokemisesta tulee pyhä rakkauden toimitus.

The Guru

This moment poses a question?
You're the answer.
You pose a question?
This moment is the answer.
You and this moment are one.

- - -

"On" (Facebook)

Sota ja rauha.

Oleellista on oivaltaa, että kun elämä ravistelee (se ravistelee ihan jokaista monesti ja monella tavalla) niin tyypillinen reaktio on kasvattaa panssari, rakentaa suojamuuri itsen ja maailman väliin. Ihminen kyyristyy poteroon ja valittaa kovaan ääneen elämän kovuutta. Tällaista olemisen tapaa voi kutsua uhri-identiteetiksi. Muunnelma tästä on sosiaalidarwinistinen kyynisyys, josta käsin toinen ihminen on aina vain astinlauta tai este oman edun ajamiseen. Elämä mielletään eloonjäämistaisteluksi, peliksi, jossa kilpaillaan rajallisista resursseista. Kutsun tämän agendan mukaan eläviä ihmisiä cv-identiteetin (ansioluetteloidentiteetti) omaaviksi. CV-identiteetti haluaa mainetta ja mammonaa. Status on kaikki kaikessa.

Molemmissa tapauksissa on kyse sotatilasta ihmisen ja elämän välillä. Uhri-identiteetin omaava lamaantuu poteroon eikä uskalla elää. CV-identiteetin omaava on puolestaan aktiivinen toimija sotatantereella, koska se "tietää" että sellaista elämä on, "syö tai tule syödyksi".

Onko muita tapoja elää? Suojamuurien pystytyksen sijaan on mahdollista valita avoimuus. Kolmas tie on "pitää iho ohuena", kuten Tommy Tabermann tykkäsi sanoa. Elämän täyteys realisoituu vain avoimuudesta käsin. Onnellisessa elämässä on kyse läsnäolosta eikä läsnäoloa ole ilman sisään- ja ulospäin suuntautuvaa avoimuutta. Kolmas tie on oppia ymmärtämään, että oletus sotatilasta ihmisen ja elämän välillä on virheellinen. Ihminen on elämää. Elämä on ihmisyyttä. Sota on ohi, vaikka egosi sitä tiedä.

The Questions, Part 1 (Love and anger)

Today I did some reflections on universal feelings of love and anger. What do you love? What makes you angry?

Feeling unworthy? Meaningless? Desparate? Lost?

The natural reaction is to fight against these unpleasant feelings. But you know what... Actually you don't have to fight. Instead of fighting you can just acknowledge the existence of these feelings. These feelings are true, they're part of you but they do not define who you actually are. Instead of being desparate you can acknowledge the feeling of being desparate. Instead of being lost you can see the thought of being lost. Can you see the difference?

The real you is big. I mean it's really really really B-I-G. It's huge. It's vast and it's limitless. There are no boundaries. No, I'm not talking about your ego. Ego loves categories, boundaries and restrictions. Ego is defined by boundaries. Ego is identification with conceptual mind and its endless stories. These stories tell nice and not-so-nice stories about you and your accomplishments and failures. The real you allows and accepts all feelings and thoughts as they arise within your consciousness. Actually you don't even have to do the allowance nor acceptance as it's already done. This moment is a living proof. This moment is the acceptance that you've already done. It's all done. The mysterious liveliness of this moment means that deep down in your soul you've already said "Yes, be it so".

The real you is more than any feeling or thought that tries to limit you. The real you is "I am" that manifests as this moment. The real you is all that exists in the Now.

Kuuletko herätyskellon?

Kärsimys, viha, ylpeys, pelko - kitka minän ja maailman välillä on herätyskello. Rise and shine! Herääminen tapahtuu ja sen myötä syntyy uskallus nauttia elämän elokuvan jokaisessa kohtauksessa esiintyvän persoonan, "minän" seikkailuista. Elokuva sävyttyy oleellisesti uudella tavalla, kun elokuvan rooliin nukahtanut herää ja oivaltaa olevansa enemmän kuin keholliseen ulottuvuuteen identifioituva "minä". Oivallus puhtaasta tietoisuudesta, rakkaudesta, jossa ja jona ja jonka kautta kaikki ilmenee on kokemus kaiken olevan ykseydestä. Namaste.

Ei rajoja

Ahdistaako sinua jokin ajatus tai tunne? Sinun ei tarvitse taistella. Ajatus tai tunne on jo olemassa. Voit sallia kokemuksen olemassaolon. Se on tietoisuudessa ilmenevä tosiasia.

Voit mieltää olevasi avaralla näköalapaikalla tietoisuudessasi. Sieltä sopii maisemaa ihailla, sieltä kelpaa myrskypilviäkin katsella. Tuulta, sadetta, sumua, auringonpaisteta. Kaikki sopii, kaikille on tilaa. Maisema ei tule koskaan täyteen. Sielusi on rajaton.

Kyynisen kohtaaminen

Totuuden rakastaja (jollainen jokainen vilpitön taiteilija, tutkija ja ylipäätään ihminen on) herkistyy aistimaan energian. Tämä on kiistaton ja kokemuksellinen tosiasia jokaiselle, joka on avannut sydämensä eikä ole sulkenut itseään ahtaaseen tieteellisteknisen materialismin kyyniseen poteroon. Tiedekin todistaa, että kaikki arkitodellisuudessa kovana ja kiinteänä ilmenevä aine on todellisuudessa 99% tyhjää, jatkuvassa liikkeessä olevaa värähtelyä.

Avainkysymys: Mikä on oikea tapa toimia kun kohtaa kyynisen ihmisen? Miten suhtautua ihmiseen, joka samaistaa kylmän kyynisen nihilismin älykkyyteen? Miten kohdella ikävää ihmistä? Luonnollinen egosta nouseva reaktio on torjunta. Epämiellyttävä ihminen suljetaan pois, sillä ego kokee olemassaolonsa jotenkin uhatuksi tällaisen ihmisen vaikutuspiirissä. Tämä on ymmärrettävää.

On myös toinen mahdollisuus. Torjunnan sijaan voi kysyä itseltään: "mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa?" Ego erottaa, ego elää erillisyyttä alleviivaten. Ego suhtautuu toiseen ihmiseen aina joko resurssina vahvistaa minätunnetta, uhkana minälle tai yhdentekevänä. Rakkaus sen sijaan yhdistää, rakkaus elää kosketuksessa. Rakkauden näkökulmasta toinen ihminen on arvokas ja pyhä. Mysteeri. Niinpä niinsanotut vihamiehet ja ikävät ihmiset osoittautuvat mahdollisuuksiksi oppia, peileiksi joiden avulla voimme mitata meissä elävän egon määrä. Minkä verran meissä on vielä pelkoa? Mitä enemmän ihmisen identiteetti perustuu rakkauteen, sitä vähemmän mikään tai kukaan koetaan uhkaavana.

Vähätteletkö itseäsi?

Se on ego, sisäinen arvostelija joka dissaa, joka väheksyy tekemistäsi. Keskeistä on oivaltaa olemassaolosi mittaamaton arvo, se on lahja - riippumatta siitä tunnustaako sen ego tai joku toinen ihminen. Jos sidot itsearvostuksen toiseen tai egoon, jäät hyväksymisen tarpeen vangiksi. Kerjäät hyväksyntää. Sen sijaan ymmärtäessäsi olevasi olemassaolosi myötä arvokas, jalkojesi alla on tukevaa maata. Ego vaikenee. Sinusta tulee se mitä sisimmässäsi olet aina ollut. Ainutlaatuinen kanava rakkauden ilmenemiselle maailmassa.

Case Hyysalo ja kolmas tie

Pekka Hyysalon vierailu Jari Sarasvuon tv-ohjelmassa 6.11. on herättänyt ensi-ihastelun jälkeen myös vihastusta. Kynnys Ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen on "syvästi ärsyyntynyt" kun "Sarasvuo ja Wirtanen katsovat Hyysaloa toiseuden läpi ja yksinomaan vammaisena" (http://kynnys.palvelut.uusisuomi.fi/2013/11/08/ajatuksia-torstain-sarasvuosta/).

Ymmärrän Urhosta, mutta koen että yksinkertaisesta asiasta ollaan tekemässä turhan monimutkaista. Oleellista on oivaltaa, että kun elämä ravistelee (se ravistelee ihan jokaista monesti ja monella tavalla) niin tyypillinen reaktio on kasvattaa panssari, rakentaa suojamuuri itsen ja maailman väliin. Ihminen kyyristyy poteroon ja valittaa kovaan ääneen elämän kovuutta. Tällaista olemisen tapaa voi kutsua uhri-identiteetiksi. Muunnelma tästä on sosiaalidarwinistinen kyynisyys, josta käsin toinen ihminen on aina vain astinlauta tai este oman edun ajamiseen. Elämä mielletään eloonjäämistaisteluksi, peliksi, jossa kilpaillaan rajallisista resursseista. Kutsun tämän agendan mukaan eläviä ihmisiä cv-identiteetin (ansioluetteloidentiteetti) omaaviksi. CV-identiteetti haluaa mainetta ja mammonaa. Status on kaikki kaikessa.

Molemmissa tapauksissa on kyse sotatilasta ihmisen ja elämän välillä. Uhri-identiteetin omaava lamaantuu poteroon eikä uskalla elää. CV-identiteetin omaava on puolestaan aktiivinen toimija sotatantereella, koska se "tietää" että sellaista elämä on, "syö tai tule syödyksi".

Onko muita tapoja elää? Suojamuurien pystytyksen sijaan on mahdollista valita avoimuus. Kolmas tie on "pitää iho ohuena", kuten Tommy Tabermann tykkäsi sanoa. Elämän täyteys realisoituu vain avoimuudesta käsin. Onnellisessa elämässä on kyse läsnäolosta eikä läsnäoloa ole ilman sisään- ja ulospäin suuntautuvaa avoimuutta. Kolmas tie on oppia ymmärtämään, että oletus sotatilasta ihmisen ja elämän välillä on virheellinen. Ihminen on elämää. Elämä on ihmisyyttä. Tästä rauhansopimuksen tyyneydestä käsin myrskytkin näyttäytyvät vähän toisella tavalla.

Hyysalo ei ole linnoittautunut poteroon. Hän inspiroi ihmisiä elämään tätä hetkeä. Mikä tässä on ongelma?

Words and silence - how to meet your friend?

Words are just pointers and there are many people that just get stuck with the pointer. They keep staring at the pointer instead of seeing the real thing beyond it. Many times the best pointer of all is to stay still. Instead of reacting you can just be the space for your friend. Silence is a great teacher. Your friend starts wondering "what is this peace, where does it come from, how can I get there". As these questions arise, you do the right thing. The answers arise from the stillness. Love speaks through you.

Kiireitä

"On kiire, siis olen olemassa." Tämä on egon credo, egon tapa vahvistaa minätunnettaan. Pelkkä oleminen, mielen tyyneys - mahdoton tehtävä egolle, joka elää mielen melusta. Sinun ei kuitenkaan tarvitse tuomita egoa. Rakkaus ei tuomitse. Katso sitä myötätuntoisesti.

Katso ajattelijaa äläkä tyydy ruokalistaan

Sinua saattaa kyllästyttää kun olen viime aikoina kirjoittanut egosta niin usein. Viimeisestä 15 blogipostauksesta 9 näyttää sisältävän tunnisteen ego. "Ego sitä ja ego tätä..." Ymmärrän ja haluan valaista asiaa.

1) Ego on fokuksessa kun lähdetään etsimään totuutta elämästä ja ihmisestä.

2) Blogin kirjoitukset syntyvät spontaanisti. En aloittaessani katso, mitä aihetta olen edellisessä postauksessa käsitellyt. Tällainen toimintatapa johtaa helposti tärkeinä pitämieni asioiden toistamiseen.

3) Ego nyt vain sattuu olemaan lyhyennäppärä sana. Se on kätevä yhdistää toiseen sanaan ja muodostaa kivoja yhdyssanoja. "Egominuus", "egoidentiteetti", "egotietoisuus" ja "egovetoinen".

Siispä. Taas pari sanaa egosta ja aidosta identiteetistä. Kaikki alkaa asioiden nykytilan tunnistamisesta. Asiat ovat täsmälleen niin kuin ne ovat. Maailmassa on paljon valoa, paljon hyvää ja kaunista. Se kaikki on ihanaa ja inspiroivaa. Se antaa toivoa. Terve nondualismi (= todellisuuden sellaisuus ilman erillisyyden harhaa) ei kuitenkaan ole sydämetöntä kyyristelyä minättömyyden idean takana. Kukaan terve ihminen ei voi sulkea silmiään epäkohdilta, ongelmilta ja kärsimykseltä, jota esiintyy kaikilla elämän tasoilla yksilöistä yhteisöihin. Globaalisti mm. väestönkasvu, ilmastonmuutos ja ruokakriisi on haastamassa koko ihmiskunnan pohtimaan elämän säilymisen edellytyksiä. Egovetoisesta identiteetistä käsin eläminen on johtanut ihmiskunnan nykyiseen tilaan.

Kestävien ratkaisujen saavuttaminen ja kärsimyksen lakkaaminen edellyttää täysin uutta, yliyksilöllistä olemisen tapaa. Puhtaasta olemisesta kumpuava ajattelu ja toiminta ei aiheuta uusia ongelmia. Egovetoinen ajattelu voi toki myös ratkaista jotakin, mutta egon ratkaisut eivät koskaan puutu ongelmien varsinaiseen syyhyn. Kuinka se voisikaan, sillä se joutuisi katsomaan itseään peilistä?

“You cannot solve a problem from the same consciousness that created it. You must learn to see the world anew.” - Albert Einstein

Mitä on egovetoisuus? Se on identiteettiä määrittävien tarinoiden loputonta kertomista ja muokkaamista. Tarinoissa alleviivataan vastakohtia. Egoidentiteetti määrittyy aina suhteessa johonkin jota se ei ole. Egon minätunteen säilyminen ja vahvistuminen edellyttää jatkuvaa erillisyyttä korostavien tarinoiden sepittämistä. Käytännössä tämä merkitsee, että egolle onni ei koskaan asusta tässä hetkessä kuin korkeintaan hetkittäin. Saavutettuaan jotakin ego voi iloita hetken, mutta kohta se joutuu taas pakenemaan sisäistä tyhjyyttään. Sen tapa säilyä hengissä on etsiä ja odottaa onnea seuraavan kulman takaa.

Ego suhtautuu toiseen ihmiseen aina keinona vahvistaa minätunnettaan. Toinen on resurssi, jota käytetään tarinan ainesosana. Egon on ensin selvitettävä, onko toinen sosioekonomisesti (tai urheilullisesti tai sivistyksellisesti tai taiteellisesti tai ulkonäöllisesti tai jollakin muulla egon kannalta tärkeällä kriteerillä) ylempänä, alempana vai samalla tasolla egon kanssa. Tämän jälkeen ego tuntee kateutta, ihailua, pelkoa, vihaa tai ylpeyttä. Ego voi tuntea myös välinpitämättömyyttä. Nämä tunteet ovat polttoainetta egolle. Ego voi tuntea myös yhteenkuuluvuutta. Heimoidentiteettinä ego samaistuu esimerkiksi jonkin uskonnollisen, poliittisen tai urheilullisen liikkeen agendaan. Myös näissä tapauksissa kyse on vastakohtien korostamisesta, sillä heimoidentiteetti elää aina viholliskuvasta.

Kuinka vapautua? Paradoksin äärellä ollaan. Kun lähdet etsimään vapautumista, totuutta, olet eksynyt etkä löydä. Egon luonteeseen kuuluu etsiä, se ei ole kiinnostunut tästä hetkestä niin kuin se on itsessään. Egolle tämä hetki on vain väline perustella etsinnän tärkeys. Tämä hetki on aina jotenkin rikki suhteessa menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä etteikö egoa saisi ajatella. Kyse ei ole siitä etteikö vapautumista saisi ajatella. Itse asiassa olet ottanut askeleen vapauteen juuri siinä kohtaa kun ajattelet egoa. Juuri silloin et nimittäin enää samaistu siihen. Katso egoa, katso ajattelijaa. Älä tuomitse. Katso ajattelijaa tyyneydestä käsin. Jos olet kyllästynyt egon käsitteeseen niin voit ihan hyvin korvata sen "ajattelijalla", "käsitteellisellä mielellä", "valheellisella minäkuvalla" tai "valheellisella identiteetillä" tai "samaistumisella tarinoihin". Käsitteellisen tienviitan muoto ei ole oleellinen. Se on vain kuin sormi, joka osoittaa kuuta. Katso mihin kyltti viittaa. Älä toimi sisäisen ajattelijan lailla. Se rakastaa vertailla ja keräillä tienviittoja. Ego on kuin nälkäinen ihminen, joka loputtomiin analysoi ruokalistoja maistamatta koskaan mitään. Lopulta epätoivoissaan se syö jonkin ruokalistan ja valittaa sitten kovaan ääneen ruoan mauttomuudesta ja vatsakivuista.

Mitä on aito identiteetti? Se on elävää yhteyttä "lähteeseen" tai "henkeen", "valoon", "rakkauteen", "jumalaan"... millaista käsitteellistä pointteria nyt kukin tykkää käyttää viittaamaan johonkin joka on itsessään "lausumaton". Lähteessä me kaikki olemme yhtä kuten vesipisarat meressä. Erillisyyttä ei siinä mielessä siis ole. Aito identiteetti on avautumista lähteelle niin että se virtaa kauttamme maailmaan yksilöllisellä, ainutlaatuisella tavalla. Ykseyden ja ainutlaatuisuuden tanssista elämässä on kyse.

Kohti tervettä itsetuntoa

Negatiivisuuteen, pessimismiin ja kyynisyyteen takertuminen on yksi egon tapa voimistaa minätunnetta. Negatiivisuudesta luopuminen on vaikeaa, sillä ego kokee tällöin olemassaolonsa uhatuksi. Kyse on siis identiteettikriisistä egon näkökulmasta. Positiivisuuskin voi muodostua egovetoiseksi - tällöin takerrutaan kynsin hampain kaikkeen hyväksi havaittuun ja lakaistaan maton alle kaikki ikäväksi koettu. Tämäkään ei ole aitoa vaan siinä esitetään positiivisen, valoisan ihmisen roolia. Egon projektit päättyvät aina mahalaskuun.

Mikä on terve identiteetti? Se ei perustu erillisyyden alleviivaamiseen. Terve identiteetti on kotonaan tässä hetkessä, on kiitollinen tästä hetkestä. Terve itsetunto tunnistaa myös tuskan ja surun, mutta se ei huku niihin. Se ei muodosta tarinoiden kokoelmaa vastoinkäymisistä (= uhri-identiteetti) eikä menestyksistä (= ansioluetteloidentiteetti). Terveen itsetunnon tyyneydestä käsin elävä kokee syvää yhteyttä ja myötätuntoa kaiken ja kaikkien kanssa.

facebook.com/OnKaikki

Elätkö autopilotti päällä?

Egon sylissä matkatessamme olemme automaattiohjauksella. Elämme reagoiden, erillisyydessä valheellista minätunnetta vahvistellen. Nukumme. Elämä soittaa meille herätyskelloa tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteen, kärsimyksen muodossa. Heräämisen myötä maailma täyttyy väreillä. Elämä on jännittävää mutta turvallista.

Tervon kanssa taksissa?

500 000 suomalaista syö mielialalääkkeitä. Tämä merkitsee sitä että Suomessa asuu ainakin puoli miljoonaa onnetonta ihmistä. Tämän lisäksi voi vain arvailla kuinka moni ihminen ei syö mielialalääkkeitä, mutta elää latteanharmaan mitäänsanomattoman merkityksettömäksi latistunuttta elämää. Lääkkeiden käyttö on kymmenkertaistunut parissakymmenessä vuodessa. Reseptejä kirjoitetaan jopa vauvoille ja leikki-ikäisille. 10-14 -vuotiaita käyttäjiä on lähes 1500 ja 15-19 -vuotiaita lähes 11 000 (MTV3 17.3.2013).

Kovin moni lääkäri ja masentunut tuntuu uskovan, että onni löytyy pilleripurkista. Alkoholista. Rahasta. Viihteestä. Tietokonepeleistä. Seksistä. Uudesta autosta. Palkankorotuksesta. Salarakkaasta. Viikonloppuna. Kesälomalla. Eläkkeellä. Lista on loputon.

Nykyihminen on ulkoistanut onnen. Onnen uskotaan olevan riippuvainen ulkoisista asioista. Onnenulkoistajan elämä ja identiteetti rakentuu lauseiden "sitten kun..." ja "mutta kun..." väliseen jännitteeseen.

Onni on sisäistämisen asia. Sisäistäminen alkaa tämän hetken tunnustamisesta niin kuin se on nyt. Ilman tarinoita. Ilman eilistä. Ilman huomista. Ihminen huomaa olevansa elossa ja hengittävänsä. Hengittämisestä voi oppia nauttimaan. Hengitys on lyhin tie tyyneyteen. Jos et usko, niin kokeile. Puhalla ensin keuhkosi tyhjäksi ja anna ilman virrata takaisin sisääsi. Jatka hengitystä rauhallisesti ja laske jokainen uloshengitys. Sulje silmäsi ja jatka tietoista hengitystä niin että pääset kymmeneen saakka. Avaa sitten silmäsi niin hitaasti kuin osaat. Tervetuloa tähän hetkeen. Jos ajatus yhä poukkoilee sinne tänne, tee harjoitus uudestaan. Hengitä niin että tunnet palleasi liikkuvan. Keskity tuntemaan, miltä sisään ja ulosvirtaava ilma tuntuu sieraimissasi. Hengitys on vanhimpia ihmisen tuntemia keinoja maadoittua tähän hetkeen ja itseen.

Paljas nykyhetki osoittautuu paikaksi, jossa ongelmilta loppuu happi. Kyllä, laskut on toki yhä maksettava, työtä on tehtävä ja ruokaa syötävä. Mutta ovatko ne ongelmia? Ongelmien sijaan ihminen herää havaitsemaan elämän kaikkine vivahteineen, valoineen ja varjoineen. Elämä ei tapahdu jossakin toisaalla (jonne pitäisi ajaa taksilla Jari Tervon (1) tai sutkauksen isän, E.B. Whiten (2) seurassa), vaan elämä on aina tässä. Arvaamattoman ihana elämä.

(1) "Elämä on toisaalla, mutta sinne pääsee taksilla."

(2) "Everything in life is somewhere else, and you get there in a car."

ps. Tarkoitukseni ei ole loukata tai syyllistää mielialalääkkeitä syöviä. Toki mielen ongelmien akuutissa tilanteessa saattaa olla tarpeen jonkinlaisen lääkityksen käyttö, mutta kestävät ratkaisut tehdään luottamuksellisen kohtaamisen kautta, jossa ihmistä autetaan löytämään voimavarat (ja onni) sisältään.

Ei-tietämisen autuus

Autossa Jeminan kanssa jossakin Taivalkosken ja Pudasjärven välillä. Kuusamossa oli lunta.

- Jaahas. Täällä ei enää olekaan lunta.
- Isi, milloin tulee pysyvä lumi?
- Ai Mikkeliin vai? Joskus se tulee marraskuussa, joskus se on tullut vasta tammikuussa. Se on arvoitus. Tiedätkö mikä se on?
- Arvoitus on sellainen ettei tiedä.
- Niin se on. Onko se sinusta hyvä vai huono asia?
- Se on hyvä asia.
- Miksi?
- Olis tylsää jos tietäis kaiken. Se on jännittävää kun ei tiedä.
- Tuo oli kyllä hienosti sanottu! Voinko käyttää tuota kirjassani?
- Joo.
- Voinko laittaa siihen myös sinun nimen?
- Joo... Minusta tulee kuuluisa!
- Eipä sitä tiedä julkaistaanko sitä kirjaa koskaan. Se on arvoitus.
- Sinusta tulee sitten kuuluisa.
- Enpä tiedä. En halua sitä. Kirjoitan sen takia, että haluan auttaa ihmistä löytämään onnen.

Kuinka monesti oletkaan ajatellut, että kaikki olisi niin paljon helpompaa kun tietäisi enemmän. Elämässä tulee vastaan tilanteita, joiden äärellä on neuvoton. Ne voivat olla työhön ja uraan liittyviä valintoja. Henkilökohtaiseen taloudenpitoon liittyviä kysymyksiä. Perhettä ja ihmissuhteita koskevia pulmia. Mitä tehdä? Mitkä valinnat ja päätökset ovat oikein?

Sinulla on tarve kontrolloida elämääsi. Miksi? Egosi haluaa varmoja tuloksia. Egosi haluaa vahvistaa minätunnettaan keräämällä ja kertomalla tarinoita itsestään ja elämästä. Ne voivat piirtää kuvaa menestyjästä tai ne saattavat alleviivata ajatusta epäonnistujasta, uhrista. Olet ehkä tarinan älykäs sankari, tyhmä epäonnistuja, harmiton pelle, uhkapeluri, hurmuri tai turvallisen tavallinen kukatahansa. Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas...

Niin tai näin, egon tarinat ovat loppumattomat. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin se, että ne ovat tarinoita erillisyydestä ja ajasta. Minän ja maailman välillä on kuilu. Egolle toinen ihminen on aina vain väline minätunteen vahvistamiseksi. Aika on egolle väline katsoa tätä hetkeä eilisen ja tulevan ehdoilla. Ego elää taustapeilissä ja seuraavan mutkan takana. Egolle elämä, onnesta puhumattakaan ei sijaitse tässä hetkessä, vaan on aina toisaalla. Milloin menneisyydessä, milloin tulevaisuudessa. Ei tässä. Näin tarina kertoo.

Mitä enemmän osaat päästää irti näistä tarinoista, sitä enemmän opit nauttimaan tämän hetken täyteydestä. Mitä enemmän osaat olla samaistumatta tarinoihin, sitä enemmän olet oma itsesi. Mitä luottavaisemmin astut ei-tietämisen tilaan, sitä lähempänä olet tämän hetken mysteeriä. Sinä ja tämä hetki olette yhtä. Mielen tyyntyessä kuulet intuition äänen. Syvä viisaus on sinussa. Vastaukset ovat sinussa. Avautuessasi sisälläsi olevalle viisaudelle, rakkaus virtaa kauttasi elämään. Spontaanisti, pakottamatta. Opit elämään ja toimimaan vaistonvaraisesti. Tunteesi, ajatuksesi, sanasi ja tekosi asettuvat harmoniaan elämän kanssa. Alat elämään elämää jännittävänä seikkailuna, jossa kaikki on tässä hetkessä juuri niin kuin sen kuuluu olla.

Elämä ei ole taistelukenttä. Sinä olet elämä.

The Wonderful Paradox of Knowing Thyself

Yes, it is essential to know thyself - "gnothi seauton", as the ancient Greek aphorism advises. But it is impossible to know thyself. You can never be the object of knowing. You are the one that knows. You are the eye that sees. Thus knowing thyself is knowing without the separate knower and the known. It is about transcending the dualism of subject and object.

You are not a noun. You are a verb. You are knowing. You are feeling. You are not-knowing. You are no-thing.

You are.

All.

That is.

Now.

You are the moment that arises now. You are the awareness within which this moment arises. You are the "I am" that witnesses this moment as it is.

(photo Sannastinoja, Mikkeli Finland 28.10.2013)

Itsetuntemuksen paradoksi

Itsetuntemus - kaiken A ja O?

Kyllä, mutta samalla se on mahdotonta. "Itse" tai "minuus" ei voi koskaan olla tuntemisen eikä tietämisen kohde. Se on tuntemisen ja tietämisen subjekti. Se on silmä, joka ei voi nähdä itseään. Itsetuntemus - se on tuntemista, jossa ei ole erillistä tuntijaa ja tunnettavaa.

"Itse" paljastuu substantiivin sijaan verbiksi. Sinä olet.

(kuva Sannastinoja, Mikkeli 28.10.2013)

Nöyryys, ei nöyristely

Henkinen kasvu, todellinen viisauteen kasvaminen edellyttää nöyryyttä.

Sokrates totesi jotenkin niin että ”ainoa asia jonka tiedän varmasti, on etten tiedä mitään”. Siinä mallia meille. Paljon myöhemmin Cusanus puhui oppineesta tietämättömyydestä, ”docta ignorantiasta”, Se on ihanne, itse asiassa välttämätöntä jotta voi todella oppia elämän isoja asioita. Oppineen tietämättömyyden tila syntyy kun opiskeltuamme ja opittuamme ymmärrämme, kuinka pientä tietämisemme yhä on.

Newton: "I seem to have been only like a boy playing on the sea-shore, and diverting myself in now and then finding a smoother pebble or a prettier shell than ordinary, whilst the great ocean of truth lay all undiscovered before me."

Nöyryyttä tarvitaan toisaalta tietämisen suhteen - on tervettä (ja viisasta) myöntää oman tietämisen rajallisuus, toisaalta nöyryys liittyy minuuteen – itsekkään egominuuden viheliäisyyden tunnistaminen ja tunnustaminen tekee kipeää ja edellyttää nöyryyttä. Pidän tätä välttämättömänä jotta ihminen voi parantua ja tulla omaksi itsekseen, Hyväksi ihmiseksi.

Nöyryyden läksy on välttämätön jokaiselle joka haluaa oppia, kasvaa, viisastua. Se on välttämätöntä jokaiselle joka haluaa oppia tuntemaan jumalallisen.

Päämääräni?

Tahdon oppia ihmisestä ja maailmasta. Opittavaa varmasti riittää. Motiivini ei ole pelkästään tiedollinen, vaan hyvin käytännöllinen: haluan käytännössä elää todeksi elämän tärkeitä oppeja, joista mainittakoon vaikkapa lähimmäisenrakkaus. Joka siinä pysyy, pysyy totuudessa.

https://www.facebook.com/OnKaikki

You've just found your guru

You're always in an optimal situation when it comes to learning. This moment, as it is, is made with love and it's made for you. Sometimes you feel that this moment is pleasant and sometimes you automatically label it as "unpleasant". This moment is your guru, your teacher. You can turn your back, you can close your ears and eyes. It doesn't matter at all as this moment is patient. This guru won't tire. It's always here with you. When you start finding out what this moment is all about you'll be surprised. You'll be astonished. This moment is a treasure. This moment is a tailor-made suit.

---

Ihminen on jokainen hetki parhaassa mahdollisessa tilanteessa oppia. Tämä hetki, niin kuin se on juuri nyt, on "kudottu" juuri sinua varten rakkaudella. Toisinaan oppimistilanne on helposti tulkittavissa miellyttäväksi ja toisinaan sen automaattisesti lokeroi epämiellyttäväksi. Tämä hetki on gurusi, opettajasi. Voit kääntää tälle hetkelle selkäsi, voit sulkea silmäsi ja korvasi. Ei haittaa mitään, sillä tämä hetki on kärsivällinen. Tämä guru ei kyllästy. Tässä se on koko ajan, luonasi. Tutustuessasi tähän hetkeen ennakkoluulotta, tulet yllättymään sillä tämä hetki on runsaudensarvi, onnen aarrearkku.

---

gnothi seauton - ihmisen kokoisia ajatuksia "On" facebookissa

Happiness is acceptance

I'm visiting my hometown in northern Finland. It's always nice to spend some time here in Kuusamo.

Some of my friends have been complaining about the weather. Right now it snows. Like it or not, it snows. Snowing doesn't care if you like it or not. It just does what it's best at. So let it snow and enjoy the snow show.

(photo: The strong see and do (Väkevät näkevät tekevät, Terho Sakki 1986)

Parasta talvessa?

Mikä on parasta talvessa? Törmäsin tähän kysymykseen hetki sitten. Mietin hetken ja oivalsin että ehdottomasti parasta talvessa on se, että silloinkin jokaisen kuukauden jokaisen päivän jokaisen tunnin jokaisena sekuntina on... ihanan arvoituksellinen nyt.

(kuva: Konttainen, Kuusamo maaliskuu 2013)

Hyvä itsetunto - lahja toiselta vai itseltä?

Itsetunto on yhteydessä itsearvostukseen. Itsensä arvostamisen myötä uskaltaa olla oma itsensä. Kuinka arvostus syntyy? Missä määrin itsearvostus on riippuvainen toisesta ja missä määrin se nousee itsestä?

Luin tänään hienon kirjoituksen (hyvejohtajuus.fi) aiheesta. Tekstissä on paljon hyviä pointteja mutta ytimessä on tämä ajattelumalli: "Tällaisen suhteen itseensä voi saada lahjaksi vain toiselta ihmiseltä." Totta, arvostus on lahja toiselta, mutta onko todella niin että arvokkuuden tunne on 100% riippuvainen toisen hyväksynnästä?

Näen, että arvokkuus on yhteydessä olemiseen, ei tekemiseen. Oleminen, olemassaolo on arvokasta, se on lahja - riippumatta siitä tunnustaako joku toinen olemassaoloni. Jos sidon itsearvostukseni toiseen, jään hyväksymisen tarpeen vangiksi. Kerjään hyväksyntää. Sen sijaan ymmärtäessäni olevani itsessäni olemassaoloni myötä arvokas, jalkojeni alla on tukevaa maata enkä enää pelkää toista ihmistä. Tässä kohtaa on oleellista ymmärtää, että kyse ei ole egon itsearvostuksesta (joka perustuu toisen kadehtimiseen, pelkoon, ylpeyteen, vihaan), vaan paradoksaalisesta nöyryyden kautta syntyvästä itsearvostuksesta. Vain tästä itsearvostuksesta käsin voin aidosti, varauksetta kohdata myös toisen arvostaen, sellaisena kuin hän on.

https://www.facebook.com/OnKaikki

Do you believe?

Do you believe? This moment is all about you. This moment is an invitation. This moment is the door. Enter?

Onko sinulla huolia?

Ei huolta, sillä huolisilppuri löytyy täältä

Tämä silppuri ei käytöstä kulu ja mikä parasta, nimenomaan tästä on kyse ongelmien murehtimisessa ja märehtimisessä. Ongelmat ovat "vain" emootioilla ladattuja ajatuksia jotka tietoisuudessa tällä hetkellä ovat. Avain: samaistutko niihin vai ymmärrätkö olevasi enemmän kuin mikään ajatus?

Ego elää murehtimisesta ja märehtimisestä. Mikä on sinun ravintoa?

Ego on leiriytynyt ajatusten "sitten kun..." ja "mutta kun..." äärelle. Missä sinun kotisi on?

Pakko ajatella vai vapaus ajatella?

Pakkomielteinen ehdollistunut kaavamainen ajattelu, joka koostuu suurimmaksi osaksi vertailuista, arvosteluista ja uusinnoista on modernin ihmisen sairaus. Mitä on tapahtunut? Ajattelusta, oivallisesta rengistä on tullut isäntä tietoisuuden talossa. Ihminen on jäänyt älynsä vangiksi. On aika herätä. Nyt. Heräämisen myötä ihminen ajattelee vähemmän ja hitaammin. Kun on tarve ajatella, niin ajatellaan - syvällisesti, pitkäjänteisesti, loogisesti. Kun ei ole tarve ajatella, ei ajatella. Heräämisen myötä ihminen oppii lepäämään ajatusten välissä ja takana olevassa hiljaisuudessa. Intuition äänen voi kuulla vasta kun mielen melu hiljenee.

Kun avaudut mahdollisuudelle, että elämä ja sinä on paljon enemmän ja ihmeellisempää kuin mikään oma tai tieteellinen tai taiteellinen tai uskonnollinen käsitys tai ajatus, alat todistaa jokapäiväisiä ihmeitä. Merkillisiä yhteensattumia. Odottamattomia haltioitumisia arkisten asioiden äärellä. Kiitollisuuden tunne ilman mitään erityistä syytä. Silmät avautuvat havaitsemaan ihmeitä, jotka ympäröivät meitä. Koemme ihmeen, joka me itse olemme.

Puuttuva palanen?

Kävin juuri Mikkelin kauppakeskus Stellassa. Lapsi esitti, että sinne on syytä mennä. Mentiin.

Puuttuvan palasen jonottamista, odottamista... Jokaisella meillä on muistomme ensirakkaudesta. Se voi olla ruusunpunainen, monesti siinä on katkeransuloinen maku. Rakastumisessa mielen valtaa tunne; rakastettu on ajatuksissa ja maailma näyttää kauniilta. Rakkaus yhdistyy mielessämme usein romanttiseen rakkauteen. Populäärikulttuuri on tyypillisesti romanttisen rakkauden kuvaamista; kaipuuta, rakastumista, pettymistä, löytämistä, pettämistä, kadottamista. Myös muut taiteen alat ammentavat usein inspiraationsa romanttisen rakkauden kentältä.

Tilastot kuitenkin kertovat tylyä kieltä: vuosittain Suomessa solmitaan noin 28 000 avioliittoa ja reilut 13 000 liittoa päättyy avioeroon. Romanttinen rakkaus näyttää siis ajautuvan umpikujaan lähes 50% prosentin todennäköisyydellä. Mistä ongelmat johtuvat? Yleisimpinä eron syinä mainitaan uskottomuus, päihteet, erimielisyydet rahan käytössä ja erilleen kasvaminen. Nämä eivät nähdäkseni kuitenkaan paljasta varsinaista syytä. Mikä ajaa ihmiset näihin tekoihin?

Egovetoinen rakkaus on täyttymyksen etsimistä maailmalta, mammonasta ja toisesta ihmisestä. Ego määrittää identiteettiään omistamisen ja hallitsemisen kautta. ”Sitten kun löydän ihmisen rinnalleni, sitten olen onnellinen. Saavutan täyttymyksen ja kukoistan sitten kun saan elämänkumppanin.” Parisuhteeseen päästyään ja ensihuuman laannuttua ego kuitenkin suhtautuu toiseen ihmiseen itsestäänselvyytenä, jonkinlaisena pysyväisluonteisena nautintaoikeutena. Ennen pitkää ego kyllästyy ja alkaa haaveilemaan jostakin paremmasta. Se toinen, se oikea on sittenkin vielä löytymättä. Sen toisen myötä taivas aukeaa. Uhri-identiteettinä ego puolestaan vetää elämänkumppanikseen väkivaltaisia alkoholisteja. Itsekkäitä manipuloijia ja narsisteja. Tultuaan riittävän monta kertaa pieksetyksi, ego rypee itsesäälissä ja vahvistaa näin minäkuvaansa. ”Näin minulle aina käy, mikään ei onnistu, elämä on minua vastaan. Jos minua ei olisi kohdeltu kaltoin, olisin onnellinen ja menestyvä”.

Molemmissa tapauksissa juoksu jatkuu. Egolle ei mikään riitä. Se tarvitsee aina lisää. Niinpä epätoivon, salarakkaiden, erojen, ihastumisten ja pettymysten sarja jatkuu. Vihoviimeinen strategia on kyynisyys. Ego rakentaa ympärilleen epäluulon panssarin, jota se nimittää realismiksi ja elämäntaidoksi. Se linnoittautuu kylmään poteroonsa ja suodattaa kaiken kohtaamansa nokkelan pessimismin läpi. Ego ei nokkeluudessaan kuitenkaan koskaan ymmärrä, että märkivän haavan laastarointi ei auta. Se ei näe, että ratkaisu piilee näkökulman vaihtamisessa. Egon sokeus on luonnollista, sillä näkökulman muutos on egolle kuolemaksi.

Egovetoinen rakkauden ihanne on onnen ulkoistamista: uskotaan, että onni odottaa jossakin tuolla. Onni on seurausta tai riippuvainen jostakin ulkoisesta asiasta. Uusi puoliso, auto, työpaikka, palkankorotus, asunto, lomamatka, vaate, tietokone, kolpakollinen olutta... Nämä ja lukemattoman monet muut asiat voivat toki tuottaa iloa ja niistä on luonnollista olla kiitollinen. Tavara- ja mielihyvätaivaan asiat kuitenkin tulevat ja menevät, rapistuvat ja ruostuvat, ilmestyvät ja katoavat. Kiitollisuuden tunne haihtuu ja ego kyllästyy. Kohta se keksii jonkin uuden tavoitteen. Onnen etsintä jatkuu. "Sitten kun saan, löydän, ostan..., sitten kun ensi viikonloppuna, joululomalla, eläkkeellä... sitten, vihdoinkin olen onnellinen..."

Onko kestävää onnea olemassakaan? Onko vain hyväksyttävä että "onni täällä vaihtelee"? Entäpä jos onnen perässä juoksun sijaan maltamme pysähtyä ja katsoa tätä hetkeä? Mitä tämä hetki pitää sisällään?

Onni avautuu kun on kosketuksessa tähän hetkeen suoraan, ennakkoluulotta, hyväksyen. Onni on olemista harmoniassa tämän hetken kanssa. Tunnistan tämän hetken ainutlaatuisuuden kun en enää pakota sitä johonkin muottiin. Näin en enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. En enää haikaile mennyttä onnea, en kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan alan kiinnostua tästä hetkestä. Opin lepäämään, olemaan ja toimimaan tässä hetkessä. Nyt-hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä onnen kerjäläinen on istunut ja tähynnyt horisonttiin.

Onnen ulkoistamisen sijaan onni löytyykin siis sisältä käsin. Sisäisen tasapainon myötä ei enää odoteta, että joku toinen tekee minut ehjäksi ja onnelliseksi. Toiseen ihmiseen ja parisuhteeseen ei enää suhtauduta lääkkeenä, joka tekee ehjäksi. Ihminen ei enää odota, mitä toinen ihminen voi tehdä hänelle. Ihminen ei enää vie rikkinäisyyttään parisuhteeseen ja vaadi että parantumisen ihme tapahtuu. Sen sijaan hän tuo täyteyden ja onnen mukanaan.

Potentiaali (Jukka Poika)

"Kun virta vie sua mukanaan kaikkeuteen
Takerrut kirjaan, takerrut kaiteeseen


Jos sä vaalit sun pelkoo
Niin kuin farmari peltoo
Ja varot astumasta sinne missä se versoo
Elät puoliteholla
Sen se susta kertoo
Mikset ottais omast potentiaalistas selkoo


Jos sä haudot itsesääliä suurina määrinä
Niin et sä oot uhri
Ja maailma on väärässä
Elät vajareilla
Sen se susta kertoo
Mikset ottais omast potentiaalistas selkoo


Omaan mukavuuteen on helppo tuudittuu
Silloinkin kun pitäis kasvaa ja uudistuu
Kelaat samaa luuppii kunnes se jumittuu
Jumittuu, jumittuu
Kaikki seisovat aallot, jähmeät patsaat
Joita puolustat
Niihin voimasi satsaat
Ne on niin rakkaat
Pikku harhakuvat


Kun virta vie sua mukanaan kaikkeuteen
Takerrut kirjaan, takerrut kaiteeseen


Ja vaalit sun pelkoo...


Jos sä haudot itsesääliä suurina määrinä...


Reunan yli nojaten
Tyhjyyttä halaten
Rakkautta tuhlaten
Sydäntäsi avaten
Vitutusta uhmaten
Karsinasta karaten
Seuraava leveli on just sua varten


Sun mieles aavikol on jossain puutarha
Mis kaikki on mahdollista
Eikä mikään oo varmaa
Ja vaiks sä kynnät mielelläs
Sun pitkää suoraa sarkaa
Niin koita välil vierailla viidakos
Ja jos se on sulle tuntematon alue
Niin ilmankos


Sä vaalit sun pelkoo...


Jos sä haudot itsesääliä suurina määrinä
Niin et sä oot uhri
Ja maailma on väärässä
Elät vajareilla
Sen se susta kertoo
Mikset ottais omast potentiaalistas selkoo


Takerrut kirjaan, takerrut kaiteeseen
Kun virta vie sua mukanaan kaikkeuteen"


- Jukka Poika

Kännykkäriippuvuus

Olet varmasti kuullut homofobiasta. Paljon yleisempää on kuitenkin nomofobia. Nomofobia on kyvyttömyyttä, suoranaista pelkoa elää ilman kännykkää (nomo = no mobile). Nomofobia voi ilmentyä vaikka näin:

When I bought my first iPhone years ago, I got a little giddy. The feeling was something akin to falling in love. And I fell hard and fast. The purchase was like a promise... "Breaking up with my iPhone"

"Minä elän",

kerrotaan Aleksis Kiven sanoneen kuolinhetkellään. Elätkö sinä? Kuuletko sydämesi ääntä? Onko sinulla unelmia? Hyvää Aleksis Kiven päivää!

Väkivaltaviihde ja myötätuntovaje - Grand Theft V

Lukemattomat tarinat ja kokemukset vakuuttavat että maailma on kaunis. On se. Iltapäivälehtien lööpit kertovat kuitenkin myös karuja tarinoita maailmasta, joka on täynnä piittamattomuutta, alistamista, petoksia, väkivaltaa, raiskauksia, murhia... Mistä on kyse? Mikä saa ihmisen voimaan pahoin? Jos olet lukenut aiempia kirjoituksiani niin sinulle ei ole yllätys kun nostan egon tarkastelun polttopisteeseen. Ego elää kärsimyksestä, epäluulosta, erillisyydestä ja kitkasta. Egossa eläminen johtaa kärsimykseen, joka joissakin tapauksissa purkautuu toiseen ihmiseen edelläkuvatulla tavalla. Tällä kertaa tarkastelen egon erästä erityispiirrettä, josta en ole aiemmin juuri kirjoittanut. Kyse on rajoittuneesta myötätunnosta tai myötätuntovajeesta. Se tarkoittaa, että myötätunto, empatia, kyky eläytyä toisen asemaan ulottuu vain tiukasti rajattuun joukkoon. Yleensä empatian piiri kattaa perheen, ystävät ja lähisukulaiset. Hyvin toimivassa terveessä työyhteisössä piiri ulottuu työkavereihin. Heimo- tai ryhmäidentiteettinä määrittyvällä egolla piiri kattaa myös saman aatteen kannattajat. Kyse voi olla jonkin poliittisen tai uskonnollisen ideologian määrittämästä joukosta, urheilujoukkueen kannattamisesta, urheilu- tai viihdetähden fanittamisesta. Katson että ongelman keskiössä on myötätunnosta, myötätuntovaje. Mistä myötätuntovaje aiheutuu? Mikä johtaa kyvyttömyyteen asennoitua toisen asemaan? Mikä johtaa toisen ihmisen esineellistämiseen? Mikä kuolettaa myötätunnon?

Yksi ajan ilmiö on yhä nopeasti kehittyvä peliteollisuus. On arvioitu, että tänä vuonna pelialan liikevaihto ylittää 65 miljardia dollaria (1). On olemassa paljon pelejä, jotka palvelevat ihmiskunnan yhteistä hyvää. Edutainment-kategoriassa (= education + entertainment) on hienoja opetuspelejä, joissa on nerokkaasti yhdistetty viihde ja oppiminen. Näitä pelejä ei yleensä (2) voi myötätuntovajeen muodostumisesta syyttää. Katse on syytä suunnata väkivaltaviihteeseen, erityisesti väkivaltapeleihin. Elokuvissa esiintyvä väkivalta saattaa toisinaan olla ihan perusteltu keino alleviivata esimerkiksi sodan mielettömyyttä. Elokuvan katsoja saattaa oivaltaa kuinka järjetöntä elämän tuhlausta väkivalta kaikissa muodoissaan on. Tietokone- ja konsolipeleissä väkivalta eroaa oleellisesti elokuvista. Pelaaja on aktiivinen toimija pelin sisällä. Pelaaja samaistuu peli-identiteettiin. Pelien vahva myyntivaltti on immersiivisyys, ts. pelitalot pyrkivät toteuttamaan mahdollisimman realistisen toimintaympäristön, virtuaalitodellisuuden, jonne pelaaja uppoutuu (= immersio). Mitä immersiivisemmäksi peli koetaan, sitä paremmat arvostelut se saa ja sitä iloisemmin kassakone laulaa.

Kassakone on totisesti laulanut, kun Rockstar Games julkisti Grand Theft Auto V -pelin (GTA 5)kaksi kuukautta sitten. Ensimmäinen vuorokauden aikana myynti ylsi 800 miljoonaan dollariin. Miljardin dollarin myynti (200 miljoonaa peliä) saavutettiin kolmessa päivässä mikä tekee pelistä kaikkien aikojen nopeimmin kyseisen rajan saavuttaneen viihdeteollisuuden tuotteen. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan GTA 5 on rikkonut erilaista 7 myyntiennätystä (3). Millainen peli on kyseessä? Ehkäpä on syytä antaa puheenvuoro kriitikoille ja pelaajille. Alla muutama satunnainen poiminta:

"kolme päähenkilöä heittävät keikkaa, ampuvat, ajavat ja poseeraavat. Heissä on niin psykopatian leimua, menneisyyden taakseen jättävää menemisen meininkiä kuin verenmaku suussa onnistumisen vimmaakin. (...) Peli yhdistelee ihmisvihan niin taiturimaisesti sosiaaliseen satiiriin, ettei niitä osaa enää erottaa toisistaan."

"Ryöstöt ovat todella elokuvamaisia ja komeita tapahtumia, joiden parissa vierähtää usein helposti pari tuntia alkuvalmisteluista loppuhuipennukseen. Selkeästi pelin parhaita tehtäviä"

"GTA on lähes arvostelun ulkopuolella. Se on instituutio, jonka kasvatteja me nykypelaajat olemme. Se on uskonto ja raaka todellisuus samassa paketissa."

"varastaa autoja, ampua hipstereitä ja ryöstää ihmisten rahat. Tämä kaikki on mahdollista vain unelmia täyttävässä Los Santosissa."

"asennus kestää varttitunnin ja sen jälkeen huomaan ryöstäväni pankkia. Huidon konepistoolilla pankin asiakkaita sivuhuoneeseen, räjäytän pankkiholvin ja kerään käteisen. Rikoskaverini räjäyttävät vielä yhden oven pankista ulos ja sitten se alkaa – ampuminen. Muutamassa minuutissa tajuan ampuneeni yli kymmenen poliisia ja pakenen talviseen sohjoon."

"GTA V on viettelevä, isotteleva ja poliittisesti epäkorrekti riiston musikaali, josta melkein häpeää nauttivansa. (…) me pelaajathan olemme tietysti hyvin tyytyväisiä. GTA V on toiveet täyttävä aikuisten seikkailupuisto, Disneyland aseilla, asenteilla ja ultraväkivallalla"

"toimintapeli vie pelaajansa syvälle rikolliseen maailmaan"

"olen yhtäkkiä toinen mies, autovaras. Varastan kaverini kanssa urheiluauton, kaahailen ympäri Los Santosia, joka on kuin Los Angelesin ja Miamin sekoitus ja päädyn tulitaisteluun muiden kaltaisteni kanssa. Taas tulee toistakymmentä ruumista."

"Olen osa tätä sykkivää maailmaa. Kaikki on mahdollista. Olen vapaa. Räjäytin juuri metamfetamiinilabran. Ammuin labraa pyörittäneen veljesjoukon, tusinan verran miehiä. Lain ja oikeuden nimissä? Ei. Kusipäät olivat viemässä bisnekseni. (...) tarjolla on kapitalistinen veribaletti ryöstöjä, ylinopeutta, takaa-ajoja, kolareita ja murhia."

"Grand Theft Auto 5 on peli, jota on ilo paitsi pelata myös kokea."

"GTA V (...) ennen kaikkea vapautta tehdä mitä tahtoo, vähän niin kuin pelin käsittelemässä rikolliskulttuurissakin on."

"tehtävät ovat pääasiassa sitä klassista Grand Theft Autoa: hyppää autoon, aja pisteeseen B ja ammu tyypit C-Ö. Aja karkuun poliisia ja tehtävä meni läpi"

Pelin puolustajat toteavat, että peli on sallittu vain täysi-ikäisille. Totta. Mutta aivan samalla tavalla kuten alkoholi ja tupakka, myös GTA 5 on löytänyt tiensä alaikäisten pelikonsoleihin. Tämä on johtanut järkyttäviin tekoihin, kuten esimerkiksi muutaman kuukauden takainen tapaus Yhdysvalloissa osoittaa (5). 8-vuotias lapsi ampui 87-vuotiaan isoäitinsä. Poliisi julkaisi tragedian jälkeen lausunnon, jonka mukaan poika pelasi GTA IV -peliä ennen ampumista.

Pelin puolustajat toteavat aivan oikein, että pelissä "voi tehdä asioita, joista ­oikeassa maailmassa joutuisi vankilaan, kuolisi tai ainakin saisi puolison vihat päälleen" (4). He myös väittävät, että "kun pelin kahdensadan tunnin pelaamisen jälkeen sulkee, mitään pahaa ei oikeasti ole tapahtunut" (4). Näinköhän? Pelin puolustajat kuvittelet mielen oleva teflonia, siihen ei tartu mitään.

Esimerkiksi Super Bowlin mainoskatkosekunneista ollaan valmiita maksamaan valtavia summia. 30 sekuntia näkyvyyttä maksaa noin 3 miljoonaa dollaria. Jostakin syystä mainostajat uskovat (tietävät?) että mainokset vaikuttavat ajatteluun ja ostopäätöksiin.

"On naivia uskotella itselleen tai toisille, etteivät tuntikausien tietokonepeli-istunnot väkivallan, surmaamisen ja rikosten suunnittelun merkeissä vaikuttaisi ihmisen kykyyn tuntea empatiaa, kykyyn ajatella eettismoraalisesti kestävällä tavalla, kykyyn kohdata toinen ihminen hyväntahtoisuudesta käsin. Myös tutkimukset osoittavat, että väkivaltapelit lisäävät aggressiota (5). Iowan yliopiston johdolla tehdyssä laajassa metatutkimuksessa yhdistettiin 130 aiemmin tehtyä tutkimusta ja tulos on tyrmäävä: "väkivaltaiset pelit tekevät lapsista aggressiivisempia ja vähemmän empaattisia, riippumatta iästä, sukupuolesta tai kulttuurista." (6)

Millaista jälkeä sielussa tekee 200 tunnin sessio huume- ja väkivaltarikospelin parissa a lá Grand Theft V?

(1) http://in.reuters.com/article/2013/06/10/gameshow-e-idINDEE9590DW20130610
(2) Poikkeuksiakin löytyy. Esimerkkinä vaikkapa eräs opetuspeli kitaransoittoa varten. Poiminta pelin arvostelusta: "Ei ole mitään siistimpää tapaa opetella kitaransoittoa kuin ampua zombeja ja kaahata poliisia pakoon"
(3) http://www.guinnessworldrecords.com/news/2013/10/confirmed-grand-theft-auto-breaks-six-sales-world-records-51900/
(4) HS Nyt 20.9.2013. http://nyt.fi/20130920-maailman-odotetuin-konsolipeli-gta-v-sai-suomalaispelaajat-jaeaemaeaen-pois-toeistae/
(5) CNN 26.8.2013. http://edition.cnn.com/2013/08/25/us/louisiana-boy-kills-grandmother
(6) 130 tutkimusta: väkivaltapelit lisäävät aggressiota(http://www.tietokone.fi/artikkeli/uutiset/130_tutkimusta_vakivaltapelit_lisaavat_aggressioita)