Mielelle ei mikään riitä. Saavutettuaan jotakin, se huomaa että kaikki onkin ennallaan ja sateenkaaren pää on siirtynyt toiseen paikkaan. Se jatkaa juoksuaan onnen perässä kunnes se väsyy. Riittävän monta kertaa petyttyään mielen strategia vaihtuu. Mielesi vakuuttaa, että "onni on itse asiassa vain tyhjää haihattelua, tuulen tavoittelua". Se rakentaa ympärilleen kyynisyyden ja epäluulon panssarin, jota se nimittää realismiksi ja elämäntaidoksi. Se linnoittautuu kylmään poteroonsa ja suodattaa kaiken kohtaamansa pessimismin läpi. Mieli haukottelee elämän ilmiöiden äärellä: "Tämä on jo nähty. Tämä on jo tehty. Kerro minulle jotakin uutta."
Onnen ulkoistamisen sijaan katse kannattaa kääntää tähän hetkeen. Sateenkaaren pää sijaitsee hyvin lähtellä. Polku onnen satumaahan on maailman lyhin polku. Kun et enää samaistu mieleesi, koet ja näet tämän hetken niin kuin se on, suoraan, mielen suodattimien ohitse. Harmaa arki haihtuu ja kaikki näyttää ja tuntuu jotenkin kirkkaalta, läpikuultavalta, elävältä. Tuulessa taipuvat ruohonkorretkin ilmentävät ylimaallista kauneutta. Tämän hetken taianomaisuus lyö sinut ällikällä. Olet kiitollinen tästä hetkestä. Tunnet itsesi etuoikeutetuksi kaiken tämän ylenpalttisen runsauden keskellä. Sydämessäsi tunnet, että kaikki on juuri niin kuin sen kuuluu olla. Elämä on kaikkea muuta kuin tylsää. Se on jännittävää, mutta sittenkin turvallista.
Niinpä et enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. Et enää haikaile mennyttä onnea, et kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan olet läsnä tässä hetkessä, tässä kohtaamisessa. Olet läsnä tälle ihmiselle, tälle ruohonkorrelle. Et vaadi, että joku ihminen, asia tai tilanne tekee sinut onnelliseksi. Tämä hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä olet istunut ja tähynnyt sateenkaaren päähän, satumaahan.
- Jorma Ronkainen (facebook.com/OnKaikki)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti