Kannukseen

Eilisiltana facebook nosti esiin neljä vuotta vanhan kuvan, jossa Anne on muuttolaatikoiden keskellä Mikkelin kodissamme. Inspiroiduin pohtimaan asiaa. Kuvan hetkestä tuntuu kuluneen ikuisuus. Niin se vain elämä johdatti perheemme Porkkanapolulta Kynttiläkujalle Kannukseen. Elämä oli ihan mallillaan Etelä-Savossa, mutta kyllä on tuntunut hyvältä palata Annen juurille hänen vanhaan kotitaloonsa. Kannus ja tämä talo ovat molemmat olleet minullekin rakkaita jo vuodesta 1986 alkaen. Tärkeää on ollut myös se, että muuton myötä etäisyys omille juurilleni Kuusamoon lyheni parilla sadalla kilometrillä.

Muutos oli iso eikä se suinkaan ollut helppo - suurin haaste omalla kohdalla oli minäkuvan taustalla yllättävän vahvasti vaikuttaneesta opettajan ammatti-identiteetistä irti päästäminen ja täysipäiväiseksi yrittäjäksi ryhtyminen. Yrityksen olimme Annen kanssa perustaneet jo edellisenä syksynä, joten astinlauta oli kyllä olemassa mutta ei siihen kuitenkaan totisesti ollut tuskatonta hypähtää. Enemmän tai vähemmän hyppy tuntemattomaan oli se. Taloudellisesti tarkasteltuna ratkaisu vaikutti epäviisaalta, mutta elämä on kuitenkin eurojen ohella paljon muutakin.

Elämäni Kannuksessa on omien arvojen näköistä ja kyllä se sitä Mikkelin vuosinakin oli. Elämäntilanne muuttui kuitenkin oleellisesti Annen saadessa töitä kotiseudultaan. Juuri siitähän me olimme muutamia vuosia haaveilleet: jos jommallekummalle avautuu sopiva työmahdollisuus Kannuksen tai Kuusamon suunnalla niin silloin maisema vaihtuu. Yhteinen polkumme reitillä Oulu - Helsinki - Kouvola - Koria - Mikkeli kääntyisi takaisin kohti kotikontuja.

Vaakakupeissani oli selvät vaihtoehdot: jatkan vanhassa työssä ja viikonloppuisin sukkuloin kahden toisistaan noin 450 km etäisyydellä sijaitsevan paikkakunnan välillä tai sitten hyppään uuteen ja koko perhe asuu Kannuksessa. 

Arvot ovat tekoja. Tämä periaate kirkastui seitsemisen vuotta sitten Leena Vainion hyvinvointivalmentaja-koulutuksessa. Siispä oli hypättävä! Hyppy oli arvojeni näköinen ja aikani tasapainoiltuani dynaaminen tasapainotila löytyi. Elämä kantaa kuin kantaakin! Hyvää viikonloppua!

 

Muikun troolikalastusta Päijänteellä

Eilisiltana kuvattiin muikun troolikalastusta Päijänteellä. Tukikohtana toimi Padasjoen kaunis satama. Saalista tuli noin 650 kiloa. Troolauksen aikana tehtiin myös haastatteluja Sisä-Suomen kalatalousryhmän organisoiman Mestari-kisälli -hankkeen tiimoilta. Kiitos hyvästä yhteistyöstä kalatalouskoordinaattori Maiju Puranen!

 

Person! Woman! Man! Camera! TV! Hooray!

Ikuisuuden palatsit

"Minä elän!
Laskeudun laiturilta tähtikirkkaaseen veteen,
aistin salattujen hiukkasten hipaisut,
maailmankaikkeuden energiat,
kosketan kädelläni kaukaisinta tähteä.

Riemuiten ja kiitollisena
nousen seisomaan vedessä,
kohotan kosmokselle elämän peilin
josta se ihailee itseään
kun galaksit tanssivat nauraen pääni ympärillä
ja pienet kalat kummeksuvat jalkojani.

Mitä siitä, että en tiedä?
Mitä siitä, että en ymmärrä?
Matkaa riittää vielä.
Viisi miljardia vuotta sitten tulin tähdistä,
viisi miljardia vuotta ja palaan tähtiin
ylös Linnunradan korkealle kaarelle.

Olen kotonani,
olen osa kaikkeutta,
osa loputonta matkaa.
Ilman minua ei olisi tätä hetkeä,
tätä aikaa, tätä rakkautta.

Minä elän, minä elän, minä elän!"

- Esko Valtaoja
Kohti ikuisuutta, s. 261

Kierros Kivijärven kauniin kirkon ympäri

"Kivijärven nykyinen, kolmas kirkko valmistui 1874 ja vihittiin käyttöönsä 1875. Sen suunnitteli arkkitehti Theodor Decker. Kirkko edustaa tuon ajan uusgoottilaista tyyliä. Erikoista siinä on, että se on seurakuntalaisten vaatimuksesta tasavartinen ristikirkko, mitä uusgoottilaiset kirkot eivät yleensä ole. Kirkon rakentamista johti kaustislaisen kirkonrakentajasuvun kuuluisin edustaja Jaakko Kuorikoski, tuolloin jo lähes 70 vuoden ikäinen. Hän oli ollut 50 vuotta aikaisemmin, 1824, rakentamassa Kivijärvelle kellotapulia, joka on vieläkin käytössä. Tapulissa on kaksi kelloa, isompi vuodelta 1824 ja pienempi särkyneen tilalle 1996 valettu kello. https://www.saarijarvenseurakunta.fi"

Lähikala - sinun ja vesistöjen parhaaksi!

Suosi suomalaista järvikalaa! Tämän kuvausprojektin myötä pääsin aitiopaikalta todistamaan kalan matkaa Päijänteeltä jalostajalle ja edelleen ruokapöytään. Videolla pääset tutustumaan mm. Jyväskylän Korpilahdella sijaitsevalle Komppalan luomutilalle, jossa valmistetaan Järki Särki -tuotteita. Kokemuksesta voin kertoa, että on herkullista mm. leivän päällä sekä pastan kera!

Kannonkosken kirkko ja sankarihautausmaa

Lehmät laitumelle 4.6.2020

Aika: pintasona ja syvätasona

Aika - loputon ihmettelyn aihe ainakin kaltaiselleni filosofiseen pohdiskeluun taipuvaiselle. Jäsennän aikaa akselilla pintataso-syvätaso: pintatasolla tämän hetken muoto on jatkuvassa liikkeessä, nyt-värähtely on jatkuvassa muutoksen tilassa. Näin tietysti on, muutenhan se ei olisi värähtelyä ja ainoastaan teoreettisesti postuloidussa absoluuttisessa nollapisteessä pintataso on ikään kuin syväjäädytetty. Pintatasolle erottamattomasti ominaisesta jatkuvasta värähtelystä juontaa luontevasti ajatus hetken ohikiitävyydestä. "Panta rei", "kaikki virtaa", kuten Herakleitos totesi 2500 vuotta sitten. Ihmismieli kulkee tyypillisesti pintatasolla, kuin lastu laineilla. Nykyaika tarjoaa siihen runsaasti aineksia mm. 24/7 -sometykityksen muodossa.

Pintason värähtelyn ohella on olemassa kuitenkin myös välttämätön syvätaso, kyseisellä tasolla tämä hetki on muuttumaton - syvätasolla viittaan ulottuvuuteen, jossa pintatason värähtely tapahtuu ja joka todistaa värähtelyä (vertaus valkokankaaseen, jolle todellisuuden elokuva piirtyy).

Pari viikkoa sitten kävin vanhempieni kanssa Kiutakönkäällä. Pintataso: maisema, vyöryvä vesi. Syvätaso: tila/tietoisuus, jossa kuvan maisema värähtelee.

Kiutaköngäs, toukokuu 2020

Hiljainen Ruka

16.5.2020

Kuuronkallion tuulipuisto Kannuksessa

Kuuronkallion tuulipuisto Kannuksesta koostuu 14 kpl Vestas V150-4.2 MW -tuulivoimalasta. Niiden yhteisteho on noin 60 MW. Puisto valmistui talvella 2019-2020.

Mitä koronan jälkeen?

Arvioni on että

1) heräämisiä tapahtuu koko ajan, erityisesti nykyisen kaltainen turbulenssi on kuin herätyskello - monet silmät aukeavat, osalla hetkeksi, osalla pysyvästi,

2) osa ihmisistä, yhteisöistä, yhteiskunnista & infrasta palautuu entiselleen kun pöly on laskeutunut, mutta merkittävä osa em. tarkastelee jo nyt ja tulee pölyn laskeuduttua huolellisesti tarkastelemaan toimintatapojaan ja tekemään niihin pienempiä ja isompia, jopa radikaaleja muutoksia,

3) elämä ja todellisuus on viisas itseäänkorjaava prosessi, joten lokaaleja ja globaaleja kriisejä tullaan kokemaan jatkossakin - tämä merkitsee mm. sitä ettei oikeistopopulismi ole lyhyellä aikavälillä katomassa.

Yleisesti: tarvitaan arvojen perusteellinen läpivalaisu. Arvoajatteluun tottumattomalle tämä saattaa olla kivulias prosessi. Arvoajattelu kytkeytyy ontologisiin (= todellisuuden olemus) ja epistemologisiin (tiedon ja tietämisen olemus) perusvirityksiimme, joiden puitteissa orientoidumme kanssaihmisiin ja todellisuuteen ylipäätään.

Ihmisinä olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa monenlaisten arvojen kanssa. Arvoajatteluun herääminen merkitsee, että a) tiedostamme omat arvomme ja b) alamme tietoisesti peilata kohtaamiamme ilmiöitä (ja niiden takana olevia arvoja) suhteessa omiin arvoihini.

Itsekasvatuksen näkökulmasta jatkuva reflektointi on välttämätöntä: on oltava tietoinen omista arvoista, on pyrittävä elämään niiden näköistä elämää ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla. Tämä on jatkuva prosessi jossa paradoksaalisesti ei olla koskaan perillä ja samalla ollaan koko ajan "oikeassa paikassa", perillä tässä hetkessä. Tämä hetki on ainoa paikka, jossa em. reflektointia voi tehdä. Reflektoinnin tuloksena syntyy muutoksia yksilöllisellä, yhteisöllisellä, poliittisella, lainsäädännöllisellä ja kaiken tuloksena lopulta myös globaalilla tasolla. Tämä on toiveikkuuden näköala.

Yksilöllisen tason osalta nostan vielä esille klassisen käsitteen: jalous. Mitä on jalo ihmisyys? Mitä on jalo elämä? Minä ymmärrän jalouden niin, että kyse on totuuden, hyvyyden ja kauneuden erottamattomasta arvokolmikkoperustasta ja niiden varaan rakentuvasta ja niiden näköisestä elämästä. Ihmisyydessämme olemme kutsutut tähtäämään siihen. Jalouteen. Jalouden teema saattaa kuulostaa turhan korkealentoiselta varsinkin jos ei ole kouliintunut arvoajatteluun.

Arkisemmin ilmaistuna kyse on jokapäiväisistä arjen pienistä valinnoista: sen sijaan että aina kulkisimme automaattiohjauksessa impulssiemme, mielihalujemme tai huonolaatuisten ajatuksiemme vietävänä tekoihin jotka eivät ole kestäviä eettisesti ja/tai ekologisesti, pysähdymme aika-ajoin miettimään ovatko ajatuksemme, sanamme ja tekomme linjassa arvojemme kanssa. Näin vaalimme ja harjaannutamme kykyämme myötätuntoisesti tarkastella impulssejamme ja ajatuksiamme ennen kuin ne mahdollisesti manifestoituvat ulkoisiksi teoiksi. En tarkoita tällä tietenkään sitä, että kaikki kognitiivinen ja siihen liittyvä motorinen automaatio pitäisi purkaa. Sen sijaan on syytä purkaa automaatio, joka ei ole arvojemme näköistä - itsekasvatuksen tiellä luovumme huonoiksi tottumuksiksi ja tavoiksi havaitsemistamme ajatuksista, sanoista ja teoista, jotka eivät ole jalouden näköisiä.

Ohut paikka

"Kelttiläisessä hengellisyydessä on sanonta ’thin place’, eli ’ohut paikka’. Termi on lähtöisin jo esikristilliseltä ajalta Irlannin mailta. Sillä tarkoitetaan paikkaa, jossa maa ja taivas kohtaavat. Oikeastaan se ei ole paikka; se on pikemminkin hetki, kun maan ja taivaan välinen raja häviää ja Jumala tuntuu olevan aivan erityisen lähellä ihmistä. Ohuella paikalla raja maan ja taivaan välillä on todella ohuen ohut ja on kuin tuon rajan ylittäminen tuolloin on erityisen helppoa. Se on hetki, jossa Jumala astuu erityisen voimakkaasti läsnä olevaksi meidän maallisessa maailmassamme. Ei niin kuin Jumala ei olisi läsnä jatkuvasti keskellämme, mutta ohuella paikalla me ihmiset koemme hänen läsnäolonsa tavallista voimakkaammin. ”Ohuella paikalla” inhimillinen ja taivaallinen kohtaavat."
- Jori Brand

"Kyllä se kuulee..."

Hyvää Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää!

"Kyllä se kuulee Suomen kielen,
joka ymmärtää kaikkein mielen."
- Mikael Agricola