Juoksen koska

Juoksu herättää intohimoja. Suuntaan jos toiseenkin:

"...juokseminen on täysin käsittämätön modernin itsekidutuksen, itsemurhakäyttäytymisen ja kuoleman tavoittelun, vapaaehtoisen orjuuden ja jopa aviollisen uskottomuuden uusi muoto. Kuola suusta valuen, silmät tyhjinä ja omaan sisäiseen lähtölaskentaansa keskittyneet juoksijat edustavat Baudrillardille ihmislajin rappiota, maailmanlopun tunnelmaa."
(http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/mar1.htm)

tai

"Running has made me young again. I run now as I did at twenty. I have the same health, the same vigor, the same sensations of power and grace. And I have the strength and speed and endurance of those years younger than 1. Not because I am exceptional, but because I do what I do with my whole self. My running is an incitement to energy. It is an outpouring from the very center of my being. it is a vital force that takes me to the peak of my powers and there opens me to myself and to the world and to others."
(George Sheehan, Running and being)

Mikä on Sinun suhteesi juoksuun?

-gs

(kuva http://www1.istockphoto.com/file_thumbview_approve/562518/2/istockphoto_562518_woman_running_silhouette.jpg)

Kevyttä

Tiukemman harjoitusjakson päälle pidetyt kolme juoksuvapaata päivää tuntuvat tehneen sen mitä toivoin; tänään 8.4 kilometriä tuntui lupaavan kevyeltä. Parhaimmillaan kiihdytin hetkeksi noin 3.05 -kmvauhtiin ja rennolta tuntui sekin. Reilun kahden kilometrin pätkän vedin 4.11 -vauhtia ja juoksu pysyi hyvin kasassa. Päkiällä mennään ja aiemmin kuvaamaani pose-tekniikkaan nähden poikkean viemällä reittä aktiivisesti eteen. Polvikulmaa pyrin kuitenkin pitämään yllä niin että askel tulee mahdollisimman alle. 4.11 -vauhdissa frekvenssi on 85 (170) ja 3.05-vauhdissa 97 (194). Askel on pitkään ollut hakusessa, mutta viimeisen parin viikon aikana on tuntunut että homma alkaa vähitellen toimimaan.

Nyt edetään kevyellä treenillä kohti viikonloppua kisaa, jossa on mennään sitten pikamatka, hiukan yli 5 km maastossa, pururadalla. Mielenkiintoisen vertailukohdan antaa viimevuotinen kisa, jolloin käytin matkaan aikaa 22.36 - nyt on tavoitteena selvästi parempi aika. 21 minuutin pintaan, ehkä allekin pitäisi olla mahdollisuudet. Syksyn kisaohjelmaan kuuluu muutama lyhyt (=alle 10 km kisa), yksi puolimaraton ja kauden päättävä täysmaraton lokakuun puolella.

Ja se kissa. Tällä kertaa Anne meni katsastelemaan tilannetta tarkoituksenaan yöpyä teltassa ja hetki sitten tuli puhelinsoitto; Santtu oli teltalla odottamassa! Yes! Yhteiselo siis jatkuu!

-gs

(kuva http://www.sportsmedicine.upmc.com/Images/Sub/PhotoRunning.gif)

Pyhä yksinkertaisuus

Yksinkertainen elämänohje;

Syö.
Juo.
Nuku.
Hankkiudu vaikeuksiin.

En tällaista kenellekään suosittele, mutta varsin monet kissat elävät sen mukaan. Esimerkiksi meidän kissamme - 16-vuotias seniori päätti telttaretken päätteeksi ettei haluakaan lähteä kotiin. Ainkaan vielä. Niinpä se nyt on neljättä päivää metsässä. Kotoamme on viitisen kilometriä paikkaan, jossa telttamme on nytkin pystyssä, jonkinlaisena merkkinä kissalle. Kaunis on paikka, isoon järveen kurkottava pieni kallioniemi. Olen kaksi viimeistä yötä käynyt siellä nukkumassa toivoen samalla että Santtu ilmestyisi paikalle, mutta turhaan.


Eilen iltalukemistooni kuului vanha tuttu Zen comics. Niin kevyttä ja niin syvällistä! Ja hauskaa.

Kuuluisa oppinut tuli vanhan munkin luo keskustelemaan harjoitusohjeista.

- Mikä on buddhalaisten opetusten tarkoitus?
- Älä tee mitään pahaa. Tee paljon hyvää. Puhdista mielesi.
- Mutta kolmivuotias lapsikin osaa sanoa noin!
- Ehkä, mutta osaatko elää niin?

-gs

(kissakuva http://www.zenmontreal.ca/images/bg/cat.jpg)

Juokseminen kehollisena ja elämyksellisenä itsen tutkimisena

Melkein kokonainen viikko on sujahtanut Kuusamossa. Tyttärellä on riittänyt ohjelmaa mummon ja papan kanssa, joten minulla on ollut mukavasti omaa aikaa. Juoksulenkkejä, lueskelua, laiskottelua - sopivassa suhteessa.

Harjoituksellisesti melkoisen tiukka jakso takana ja seuraavaksi onkin ohjelmassa lepoa ja vain kevyttä hölkkää ennen seuraavaa kisaa (2.9.). Toivottavasti maltan levätä, sillä tunnetusti kunto nousee vain jos rasitus ja lepo ovat oikeassa suhteessa. Kun juoksu maittaa, käy helposti niin että paras ruuti tuhlataan harjoituksiin. Starttiviivalla pitäisi olla nälkää.

Kirjastosta sattui käteeni Tapio Kosken "Juoksemisen filosofia". Kirja tuli tavattua läpi, vaikka paikoitellen ilmaisu on heideggerilaisen rönsyilevää, mutkikasta. Esimerkkinä käyköön vaikka tämä

"Näen kehon temporaalisuuden merkityksen juoksemisessa seuraavalla tavalla: Kehon ekstaattisuus antaa ja tuottaa operatiivisen intentionaalisuuden kautta ihmiselle ymmärryksen ajasta ja muutoksesta. Jotta olisi mahdollisuus ymmärtää juokseminen prosessina, siis tietenkin ensin itse fyysisenä konkreettisena toimintana, myös tulevana toiminnan sfäärinä, on juoksu ymmärryksen ja kehon avulla realisoitava konkreettiseksi harjoitukseksi, jotta juokseminen ei olisi satunnaista toimintaa. Temporaalisuus rakenteena mahdollistaa sen, että tietoisesti voidaan ymmärtää jatkuvien harjoitusten merkitys juoksijan kokonaisuudelle, terveydelle ja mielenrauhalle" (emt., 137-138)

Entuudestaan minulle tuttua juoksufilosofi George Sheehania (hyllystäni löytyy "Running and Being" sekä "Running to Win") Koski siteraa useaan otteeseen. Sheehan puhuu juoksun iloista innostavasti, kauniisti. Kuten:

"Maaseututiellä -- löydän koko universumin, sen luonnollisen ja yliluonnollisen josta viisaat miehet kiistelevät. Se on elämä, maailma, universumi, joka alkaa hien ja uupumuksen jälkeen. Tuo hiki puhdistaa minut. Minut kastetaan omassa vedessäni. Kuljen jälleen läpi uuden Eedenin. -- Olen kyllästetty maailman hyvyydellä, täytetty juoksemaan maan näkymällä ja äänellä ja tuoksulla ja tunnolla."

Jotenkin juoksun myötä olemassaolo saa lisää intensiteettiä. Filosofointiin taipuvaisena vaarana on elää liikaa pään tasolla. Tasapainoinen, ehyt ihmisyys on olemista kokonaisena - psykofyysisenä ajattelevana tuntevana toimivana ihmisenä - sopiva fyysinen rasitus auttaa löytämään tämän tien. Anima sana in corpore sano.


(kuva http://www.fitnessforlife.org/images/98243_E2927.jpg)


-gs

Just nu!

Tukholman helteinen maraton tuli siis koettua launtaina 9. kesäkuuta. Kisan jälkeen sunnuntaina selailin Svenska Dagbladetin ja Dagens Nyheterin ja toisessa todettiin maratonpäivän olleen kaikkien aikojen kuumin ja toisessa toiseksi kuumin. Niin tai näin - liian kuumaa oli. Lämpöä oli starttihetkellä lähes 30 astetta.

Hain kilpailunumeron jo perjantaina ja samalla kävin ihmettelemässä maalia kauniilla olympiastadionilla. Kävelin loppusuoraa ja mietin että olen erittäin onnellinen mies, jos huomenna pääsen tänne asti.

Hellesään sekä pohjevamman synnyttämästä kysymysmerkistä johtuen päätin kruisailla kaikessa rauhassa reitin läpi. Noin 5.30/5.40 -kmvauhti tuntui D-ryhmästä lähdettäessä varsin sopivalta ja vaikka sykkeet olivat heti alkuun varsin korkealla (165-170), juoksu sujui mukavasti. Ensimmäisellä kierroksella omat kannustusjoukot (vaimo, tytär, siskonpoika sekä molemmat siskot) olivat noin 10 km kohdalla. Sain juomapullon lisäksi aimo annoksen positiivista energiaa. Rauhallisessa vauhdissa ehti hyvin katsoa mitä reitin varrella näkyi. Valtavasti ihmisiä, kannustusta, tanssijoita, bändejä. Erityisesti mieleeni jäi soimaan

Just nu vill jag leva, just nu!
Just nu vill jag känna, just nu!
Biisi tuntui lennättävän minua eteenpäin monta kilometriä.

Känna luften i mina lungor, känna blodet som pulserar
Känna ljuset i mina ögon, känna tiden som passerar

Puolimatka meni hiukan alle kahden tunnin ja vielä tässä kohtaa ajattelin tekeväni negative splitin (=jälkipuolisko ensimmäistä nopeampi). Omat kannustusjoukot ehtivät myös täpärästi paikalle.



(kuten näkyy, puolimaratonin kohdalla hymy oli vielä herkässä)

Vielä kolmenkympin kohdalla kaikki sujui hyvin ja kannustusjoukkojen ilmaantuminen myös tänne oli iloinen yllätys.

Jossakin 33-34 km vauhti alkoi hidastumaan. Västbron jälkeen etureidet alkoivat kivettyä ja viimeiset 3-4 km tuntuivat todella pitkiltä. Noin 38 km kohdalla annoin periksi kivistävälle tunteelle vatsassa ja kävelin kahteen otteeseen yhteensä 5 minuutin ajan.

Viimeiset pari kilometriä tulin sentään juosten ja stadionilla nautiskelin tunnelmasta enkä halunnut ottaa mitään loppukiriä (tästä huolimatta statistiikka näyttää lahjomattomasti että vauhti nousi noin 5.30/5.20 -tasolle).



(stadionilla nautiskelin joka metristä, voittajaolo, sankarifiilis)

Noin 4.10 loppuajassa ei ole hurraamista mutta päällimmäisenä tunteena maalissa oli kuitenkin helpotus. Pari kyyneltäkin poskelle vierähti.

Känna luften i mina lungor (just nu!)
Känna blodet som pulserar (just nu!)
Känna ljuset i mina ögon (just nu!)
Känna tiden som passerar (just nu!)

-gs

"Bra jobbat"

kommentin sain kun "Stockholm Marathon Finisher 07" -paita päällä liikuin... 42195 m siis selätetty ja nyt lomaillaan - tällä hetkellä Alingsåsissa.

-gs

Kesän alkusoitto juosten

Ja nämä kesäyöt

Kesäkuun ensimmäinen. Vielä muutama päivä töissä ja

ei niille ole vertaa

sitten loma!

ei kiristele vyöt

Se alkaa räväkästi.

kun juoksen kohti merta...

Juoksukisalla. Minua odottaa 42 195 hikistä metriä Pohjolan Venetsiaksi kutsutussa kaupungissa. Tämä 14 saarelle muotoutunut noin 774 000 asukkaan koti on tietysti Stockholm. Sinne suuntaan perheeni ja siskojeni kera ensi torstaina ja Suuri Päivä, Maraton koittaa lauantaina.

Metreistä voi tulla todella hikisiä ja pahimmassa tapauksessa saatan joutua jättämään leikin sikseen, sillä pohje kipuili pahemman kerran viime viikonloppuna. Asetunkin lähtöviivalle varsin nöyränä. Jalkaa on viime päivät hierottu ja hoivattu perusteellisesti; Voltarenia, Zinaxinia ja kylmähoitoa ja venyttelyä... Nyt se tuntuu ihan hyvältä, rennolta - illalla juoksentelin varovasti pihalla tytön kanssa eikä kipua tuntunut. Hyvä niin ja toivottavasti pohje kestää myös jatkossa ja pystyn tekemään kuntoni mukaisen juoksun Tukholmassa! Parin viikon takaisen puolimaratonin perusteella 3.30 - 3.40 voisi olla realistinen tavoite, mutta viimeistelyjen jäädessä pois saattaa olla parasta unohtaa aikatavoitteet.

Tarkoitus on samalla viettää kaupunkilomaa muutama päivä, jonka jälkeen suuntaamme tätini luokse Alingsåsiin. Vierailu Pohjoismaiden suurimpaan huvipuistoon otetaan ilman muuta mukaan ohjelmaan mukaan. Siitä on muotoutunut jonkinlainen traditio - ensimmäistä kertaa Lisebergiin tutustuin joskus 1970-luvun puolivälissä. Oli siinä maalaispojalla ihmettelemistä! Nyt on erityisen upeaa viedä tytär samaan huvipuistoon.

Ruotsissa lomaillaan viikko tai kaksi - viimeistään juhannukseksi kuitenkin takaisin Suomeen.

aaa - kesän lapsi mä oon

aaa - poissa huoleni mun

-gs

(kuva Alanya, Turkki lokakuu 2006)

Viiltävä analyysi

Laitan tämän nyt sitten tänne - tuntuu vähän oudolta mutta menköön...



Vajaan kahden viikon takaisen 15 km vk-lenkin jälkeen rentoa juoksua kotipihalla. Kirmailtiin tytön (2v8kk) kanssa ja kauniimpi puolisko kuvasi.

Askel on muuttunut, uskoakseni parempaan suuntaan. Pose-tekniikan näkökulmasta kehitettävää olisi silti (paljonkin);

1. Maakontakti (3. ylärivillä). Askel tulee melko hyvin alle ja polvi oikeaoppisesti (posen näkökulmasta) koukussa. Kontakti päkiällä, mutta myös kantapää laskeutuu maahan, mikä on ihan ok. Lantio on kuitenkin hieman liian takana ja näin asento jää hieman pystyyn. Toisaalta uskon tämän johtuvan hitaasta vauhdista kuvaustilanteessa. Kovempivauhtisessa juoksussa askel terävöityy (kontaktiaika maahan lyhenee). Seuraavassa kuvassa (4. ylärivi) näyttää jo paremmalta, sillä nojaan eteen.

2. Irti (1. ja 2. alarivillä). Posen näkökulmasta nosto on myöhässä, jalka jää hieman taakse. Toisaalta polvikulma säilyy, mikä posen näkökulmasta on tavoiteltavaa.

Jossakin vaiheessa olisi mielenkiintoista kuvata kovavauhtista juoksua ja tiirailla kuinka tekniikka siinä toimii. Niin tai näin, toukokuun puolivälin kieppeillä on tarkoitus juosta puolimaraton ja näin testata missä mennään (vauhti)kestävyysosastolla ja kuinka tekniikka pysyy kasassa pitkäkestoisessa kovavauhtisessa juoksussa.

-gs

Heartbreak Hill

Tänään oli juhlapäivä; kolmen peruskestävyyslenkin jälkeen vuorossa oli mäkiharjoitus. Sain siis juosta kovaa ja vielä vähän kovempaa ja ihan luvan kanssa. Juu, tämä saattaa asiaan vihkiytymättömän korvissa kuulostaa oudolta. On kuitenkin upea tunne kun pääsee hidasvauhtisten lenkkien (ma 12.7 ti 10.0 ke 12.7 km) jälkeen kokeilemaan kuinka liukkaasti tossu liikahtaa. Ja liikahtihan se - parhaimmillaan kadenssi oli 104 (= 208 askelta minuutissa) joten ilmeisesti pyöräily ja drillit ovat tehneet tehtävänsä.

Juoksin 15.4 kilometriä, joka koostui noin 4 km alkuverryttelystä, 6 km loppuverryttelystä ja niiden väliin mahtui 14 kpl 100 - 160 metrin täysivauhtisia vetoja (4 kpl jyrkkenevään vastamäkeen ja 10 kpl loivaan myötämäkeen) niiden välisine palautusjuoksuineen. Juoksu tuntui vetojen aikana hyvältä (mäen päällä pahalta), vahvalta, rytmikkäältä.

Nyt sitten kevennetään huomenna (pk 12 km) ja lauantaina on tarkoitus tehdä pitkä (pk > 20 km, en ole vielä päättänyt pituutta). Sunnuntai on lepopäivä sikäli kuin päivän kestävää matkustusta voi levoksi kutsua. Vuonojen maa nimittäin kutsuu ja koko ensi viikko menee siellä. Kotiin palaan vasta lauantai-illaksi ja hieman askarruttaa kuinka saan ensi viikon treenit hoidettua. Konferenssissa on nimittäin luvassa ohjelmaa aamusta iltaan. Ja Tukholman maratonin kannalta seuraavat pari kolme viikkoa ovat hyvin tärkeitä. Tietysti otan juoksuvarusteet mukaan ja vakaa aikomukseni on skipata ainakin osa iltaohjelmasta ja livahtaa tunturiin juoksemaan...

Otsikko vaatinee selityksen. Vaikka mäen päällä välillä tuntui hieman pahalta niin mikään heartbreak -kokemus ei sentään ollut kysymyksessä. Ilmaisu vaan tuli mieleen mäkiharjoituksestani. Kyse on erään legendaarisen maratonin legendaarisesta mäestä, joka osuu 32-33 kilometrin kohdalle. Siis varsin tiukkaan paikkaan. Nimi juontaa vuoden 1936 kisaan, jolloin Bostonin maratonin edellisen vuoden mestari John Kelley tavoitti kisaa johtaneen Ellison Brownin juuri tässä mäessä. Kelley ohitti Brownin samantien ja taputti tätä samalla olkapäälle. Brown ei jäänyt elettä ihmettelemään, vaan sai jostakin lisää tarmoa, ohitti Kelleyn uudestaan ja rynnisti voittoon. Kelleyn näkökulmasta mäestä siis muodostui unelmien ja vertauskuvallisesti sydämen rikkoja.

Ja aloituskuvan mäki löytyy sielä vuonojen maasta, kaukaa pohjoisesta. Altassa on tullut muutamaan otteeseen käytyä ja kuva on vuoden 2000 prätkäreissulta Altan Komsafjelletilta. Hieno paikka ihan kaupungin kupeessa ja päälle (212 mmpy) kävelee vajaassa puolessa tunnissa. Nousu kannattaa, sillä huipulta avautuu upea näköala Altavuonolle ja tietysti myös kaupunkiin. Vuono suuntautuu pohjoiseen, joten ilta-auringon kulun seurantaan ei parempaa paikkaa voisi olla. Jos Altassa käyt, niin nouse ihmeessä Komsafjelletin päälle!

-gs

Nietzsche ja 1000-kuutioinen moottoripyörä

Eräässä toisessa yhteydessä keskustelin kirjoista ja esille nousi Nietzsche, traaginen hahmo joka liputti ihmisyyden ja rakkauden puolesta mutta eksyi lopulta pahasti, menetti tasapainonsa ja tippui hulluuden kuiluun.

Nietzsche kirjoitti paljon hienoja juttuja ja mutta toisaalta hänen teksteistään voi löytää katkeroituneen naisvihaajan jolla on megalomaaninen tarve korostaa ihmisyyden kaikkivoipuutta ja uskontojen (erityisesti kristinuskon) turmiollisuutta. Esimerkiksi antikristus -kirjasta näkee mielestäni surullisen selvästi, kuinka lähellä henkistä luhistumista Nietzsche oli tuossa vaiheessa (v. 1888).

Vuonna 1990 tai 1991 luin Zarathustran. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Hieman myöhemmin hankin divarista alkukielisen fraktuuralla painetun Zarathustran. Kirjan alkulause tuntui minusta hypnoottiselta ja jostakin syystä opettelin sen.

"Als Zarathustra dreissig Jahr alt war..."

En koskaan tavannut saksankielistä versiota paria sivua pidemmälle, mutta tuntui jotenkin hauskalta omistaa se ja silmäillä kirjaa. Kirjoitin päiväkirjaani jotenkin siihen malliin, että "Zarathustran antaminen epäkypsän käsiin on vähän sama kuin lainaisi 1000-kuutioista moottoripyörää 18-vuotiaalle".

Tiedä sitten kuinka osuva vertaus on, mutta kyllä Zarathustra yli-ihmisideoineen ja Jumalan kuolemisfilosofioineen voi olla melkoisen rankkaa kamaa kokemattoman käsissä.

"...verliess er seine Heimath und..."

Saattaa se kuuluisa mopo keulia pahan kerran. Toisaalta kirja sisältää paljon runollista kauneutta ja rakkautta elämään.

"...das See seiner Heimaths und..."

Nietzsche edustaa mielessäni jonkinlaista surullisen hahmon ritaria - urhea ihmisyyden puolustaja, jonka perustassa oli kuitenkin niin vakavia puutteita että ne johtivat luovan ajattelijan traagiseen tuhoon.

"...ging in das Gebirke."

-gs, yli 18 vuotta ja alle tuhat kuutiota

kuva 1 http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

kuva 2 http://www.accessoires-motos.com/images/accessoires-moto_22.jpg

Baarista baanalle

Vuonna 1978 kestävyysjuoksua seuraava maailma haukkoi henkeään kun 26-vuotias nandimies Keniasta murskasi maailmanennätykset 3000 - 10000 metrin matkoilla, esteet mukaanluettuna. Neljä maailmanennätystä, 81 päivää. Ainutlaatuinen saavutus, jota ei tähän päivään mennessä ole lyöty. 10000 metrin ME parani melkein 8 sekuntia, 5000 m ennätys 4.5 sekuntia, esteiden 3.6 ja 3000 m 3 sekuntia.

Mies oli nimeltään Henry Rono. Vielä vuonna 1981 hän paransi 5000 metrin maailmanennätystään, vaikka valmistautuminen kyseiseen Oslon kisaan oli perin omalaatuinen. Kerrotaan, että kisaa edeltävänä iltana Rono juhli varsin railakkaasti ja seuraavana aamuna hän teki tunnin lenkin selvittääkseen päänsä. Palattuaan hotelliin hän söi, otti nokoset ja juoksi illalla maailmanennätyksen.

Raskaat huvit kuitenkin vaativat vääjäämättömän veronsa ja Rono sukelsi syvälle alkoholismiin. 1990-luvun alkupuolella hän oli rahaton ja asui kodittomien majatalossa Washingtonissa. Tämä lienee ollut jonkinlainen herätys ja kulminaatiopiste Ronolle - hän raitistui ja hankki itselleen työpaikan. Vähitellen hän palasi rakkaan juoksuharrastuksensa pariin ja nykyään 55-vuotiaana hän harjoittelee säännöllisesti tähtäimessään ikäluokkansa mailin ME (4.40). Huhtikuun alussa Rono juoksi maantiellä vitosen aikaan 17.48 (kuva) ja seuraavaksi hän kisailee samalla matkalla Michiganissa 28.4.

Ronon nykyisiä kuulumisia ja hänen valmentautumistaan voi seurata hänen blogistaan sekä letsrunin keskustelufoorumilla. Tässä myös Steve Cramin mainio kirjoitus.

Go Henry Go!

-gs

(kuva http://www.letsrun.com/2007/carlsbad.php)

Seitsemän viikon countdown...

...alkoi tänään. Sen kunniaksi päivitin kuvani tuohon oikealle. Se on viikon takaisen hellepäivälenkin loppuverryttelystä...

Eilisellä junamatkalla lueskelin erästä juoksulehteä ja siinä sattui sopivasti olemaan kolme 8 viikon ohjelmaa eritasoisille juoksijoille. Tähtäimessä on siis Tukholman maraton 9. kesäkuuta.

Valitsin ohjelmista sopivaksi arvioimani ja leikki käynnistyi tänään 12 kilometrin pk-lenkillä (pk = peruskestävyys). Lenkki tehdään noin 60-65% teholla sykereservistä. Sykereservillä tarkoitetaan leposykkeen ja maksimisykkeen välistä aluetta. Minun kohdalla käytetään laskukaavaa (0.65 x (190-50)) + 50 (ns. Karvosen kaava) mikä antaa tulokseksi 141. Tuo maaginen 141 on siis tavoitesyke pk-lenkille. Ilman sykemittaria en olisi malttanut juosta riittävän hitaasti - nyt siinä onnistuin ja Polar kertoi keskisykkeeksi täsmälleen 141.

Aiemmin minun on ollut vaikea malttaa juosta riittävän paljon rauhallisia lenkkejä. Voi sanoa myös niin, että rauhallisena pitämäni lenkki onkin ollut keskisykealuetta vahvistava kohtalaisen kova lenkki. Gurut kuitenkin sanovat, että hidasvauhtisilla lenkeillä on hyvin tärkeä merkitys juoksukunnon rakentamisessa. Ehkäpä näin tosiaan on - nyt aion ottaa asiasta selvää. Huomenna on ohjelmassa 10 km pk-vauhtia.

-gs

gnothi seauton vuonna 1

Vai pitäisikö sanoa "vuonna 2"? Joka tapauksessa vuosi tuli täyteen kuin huomaamatta. Lyhyt oli ensimmäinen kirjoitukseni 28.3.2006;

Jos minun olisi lupa antaa vain yksi ohje ihmiselle;


gnothi seauton


Tämä olisi vahva kandidaatti.

Tai sitten;


rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi


Itse asiassa nuo täydentävät toisiaan.

Jotta voi aidosti (=pyyteettömästi) rakastaa,
on eheydyttävä.

Jotta voi eheytyä, on opittava tuntemaan itsensä.

Ei huono. Gnothi seauton. Lyhyestä virsi kaunis.

Apollonin temppelin sisäänkäynnin yhteydessä oli tämä kaiverrus.
Gnothi seauton.
Itsestään selvältä vaikuttava kehotus tuntea itsensä.
Tokihan jokainen itsensä tuntee. Vai tunteeko sittenkään?

Aiemmin kirjoitin uneksineeni delfiinistä. Delfiinit. Miten mahtaa olla niiden (heidän?) itsetuntemuksen laita? Hiljattain katsoin BBC:n Sininen planeetta sarjan erään jakson, jossa kuvattiin mm. delfiinien yhteistoimintaa. Ryhmä delfiinejä saartoi kalaparven matalaan veteen. Tämän jälkeen yksi delfiineistä kiersi kalaparven ympäri pohjamutia pöllytellen niin että panikoituneet kalat yrittivät hyppäämällä paeta. Ryhmän muut delfiinit odottelivat suut ammollaan saartorenkaan ulkopuolella ja nappasivat pakenevia kaloja suoraan ilmasta. Jokainen delfiiniryhmän jäsen toimi vuorollaan saartotehtävässä muiden nauttiessa tuoreesta kalasta. Surman kitoihin joutuneiden kalojen kannalta kohtalokasta. Delfiinien kannalta menestyksekästä toimintaa ryhmänä itsensä ja toisten puolesta. Älykästä? Mielestäni kyllä. Itsetuntemusta edellyttävää? Ehkä.

Antiikin aikaan maailman keskipisteen ajateltiin sijaitsevan Delfissä. Ja edellämainittu Apollonin temppeli... Kreikkalaisen mytologian Apollonille on perustettu useita temppeleitä, mutta se kuuluisin sijaitsee Delfissä.

Delfi on nimetty delfiinien mukaan. Tai tarkemmin sanottuna erään tietyn delfiinin mukaan. Kerrotaan nimittäin, että Apollon olisi ammoisina aikoina ilmestynyt delfiinin hahmossa kreetalaisille merimiehille ja kehottanut näitä rakentamaan Apollonin temppelin paikkaan, jota alettiin kutsua Delfiksi.



Temppelin sisällä oli marmorista tehty puolipallo - maailman napa, jonka äärellä ylipapitar Pythia vastasi kysymyksiin. Kaikenlaisiin kysymyksiin maan ja taivaan välillä. Ja tämän temppelin ulkopuolella oli siis se kuuluisa kaiverrus. Gnothi seauton.

Blogini ensimmäistä tekstiä kirjoittaessani ajattelin olla mahdollisimman lyhyt ja ytimekäs. Monisanaisuus onnistuu minulta varsin hyvin. Ehkä liiankin hyvin. Niinpä ajattelin, että ehkäpä vähemmän on enemmän. Joten

gnothi seauton
rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi

Ei uutta. Vanhoja totuuksia. Ikiaikaisia.

Ulkokohtaisesti vain sanoja.

Mutta sisäisesti kohdattuna ne ovat
ikuinen
tie, totuus ja elämä

eikä siinä ikuisuudessa enää
ole erillisyyttä tietäjän ja totuuden
välillä

- - -

Lämmin kiitos blogin lukijoille, lukijalle,
juuri Sinulle tässä ja nyt.

-gs

(kuva http://en.wikipedia.org/wiki/Image:721-Grece.jpg)

85 dagar kvar

Projekt Stockholm on sujunut onnellisten tähtien alla. Toistaiseksi ainoa vastoinkäyminen sattui pari päivää sitten. 5 min/km-vauhtisen juoksulenkin loppuvaiheilla, 19 kilometrin kohdalla reitti kääntyi tiukasti vasemmalle vastamäkeen. Pohje siinä kääntyessä jotenkin venähti ja nyt ohjelmassa on korvaavia harjoitteita kunnes jalka on kunnossa. Toisinsanoen kuulen kuntopyörän sulokutsun... Itse asiassa kuulin kutsun tänään; 25,6 kilometriä / 45 min mäkiohjelmaa teki oikein hyvää. Suorastaan mannaa.

Vaihe voi viedä muutamia päiviä, mutta voi viedä myös viikon tai kaksi. Malttia tarvitaan etten riko jalkaa enempää.




Toisena vastoinkäymisenä voi toki pitää vanhan sykemittarin rikkoutumista. Onnistuin tiputtamaan sen lattiaan ja se ei tykännyt siitä. Heh - mieleen tulee Röllipeikon "se ei tykännyt siitä, sen huomasin äänestä". Tänään kiersin muutamassa paikassa kysymässä tarjouksia ja kun yksi nousi selvästi yli muiden, päätös oli helppo tehdä. Mittari tai hienommin sanottuna juoksutietokone laitettiin tilaukseen ja pääsen leikkimään uudella lelulla ensi viikolla. Lapsi on terve kun se leikkii, kyllä vaan ja kovin olen yhä lapsenmielinen. Lelut on nykyään vaan kalliimpia kuin silloin joskus.



Positiivisesti ajateltuna em. vastoinkäymiset voivat tuoda mukanaan hyviä asioita. Ensiksimainittu palauttaa mieleen ainakin lihashuollon tärkeyden sekä juoksuvauhdin maltillisen noston talvikelien jälkeen. Jälkimmäiseen saattaa liittyä useampikin mahdollisuus - arvelen varsin tärkeäksi askeltiheyden entistä systemaattisemman kehittämisen. Se on nimittäin yksi keskeinen osa uutta juoksutekniikkaani ja kyseessäolevalla Polarin mallilla (RS800sd) sen seuraaminen ja kehittäminen on mahdollista.




-gs

Didgeridoo ja turttulaulu

Matkailu avartaa, kuten ritan kampaajakin epäsuorasti kertoo. Lueskelin tuossa erään Kiinassa asuvan suomalaisperheen lomamatkasta Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Varmasti unohtumaton reissu! Parastaikaa he ovat Sydneyssä, josta löytyi aboriginaalien didgeridoo.

Didgeridoon soitantoa en ole monesti kuullut, mutta se ensimmäinen kerta livenä on jäänyt vahvasti mieleen. Vuosi oli 1996 ja tapahtumapaikkana aurinkoinen Amsterdam. Montrealin lentoa odotellessa meillä oli puolisen päivää aikaa joten ajoimme junalla Schipholin kentältä kanavien, asuntolaivojen ja polkupyörien kaupunkia ihmettelemään. Rautatieaseman liepeiltä löytyi sitten tämä mainio veikko joka putkeen puhalteli. Matala oli se ääni ja jotenkin alkuvoimainen. Ja rauhoittava. En osaa sanoa, siirtyikö soittaja toiseen ulottuvuuteen ja näimmekö hänen paikallaan jonkinlaisen kaksoisolennon. Joka tapauksessa alkuvoimaista ja aitoa.

Jotenkin samalla tavalla kuin kurkkulaulu. Sitä taas tuli kuultua ensimmäisen kerran livenä viime joulukuussa kauniimman puoliskon veljen karonkassa. Kaikki, lapset mukaanluettuna, olivat ällikällä lyötyjä ja kuuntelivat hiirenhiljaa. Vahva oli elämys myös tyttärellemme, sillä hän puhui "turttulaulusta" pitkään tilaisuuden jälkeen ja minunkin tuli luonnollisesti turttulaulua esittää. Ja minä tietysti esitin. Lieneekö ollut alkuvoimaista tai aitoa, mutta ainakin tytär piti kuulemastaan. Ja se on paras tunnustus isälle.

-gs

kuva http://fi.wikipedia.org/wiki/Didgeridoo