Aamu

Toukokuinen aamuhetki klo 5:53 Välimeren rannalla. Zenhenkinen kuvatarina aamun ihanuudesta.


(Valokuvatorstain aiheena aamu.)

-gs

Hiljaiseksi

beatleksi kutsuttu teki hienoja lauluja. Television kautta kokemastani Lontoon muistokonsertista jäi erityisesti mieleen Inner Light.

Biisi täynnä sataprosenttista läsnä- ja perilläoloa. Ikuista nykyisyyttä.


Without going out of my door

I can know all things on earth
Without looking out of my window
I could know the ways of heaven
The farther one travels the less one knows
Arrive without travelling
See all without looking

Without going out of my door
You can know all things on earth
Without looking out of your window
You can know the ways of heaven
The farther one travels the less one knows
Arrive without travelling
See all without looking


Kiitos, George.

-gs

Älä usko silmiäsi

hahmo kyseli kirjasuosituksia ja suosittelemastani Bachin vähemmän tunnetusta teoksesta nousi mieleen yleisesti tunnettu ongelma kirjailijapiireissä; toinen kirja on ensimmäistä vaikeampi kirjoittaa, jos ensimmäinen oli menestys. Varsinkin jos se oli jymymenestys. Tietysti toinen kirja voi olla vaikea kirjoittaa myös siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kirjailijalla ole enää mitään kiinnostavaa sanottavaa. Esikoiseen ladattiin kaikki.

Bachin lähes kulttimaineeseen noussut Lokki Joonatan (Jonathan Livingston Seagull) julkaistiin vuonna 1970. Bach oli 34-vuotias. Aluksi kirja niitti mainetta yliopistokampuksilla, mutta vähitellen sana levisi ja vuoteen 1972 mennessä kirjaa oli painettu yli miljoona kappaletta. Saman vuoden marraskuussa Bach pääsi Times-lehden kanteen ja tie oli auki taivasta myöten.

Joissakin yhteyksissä Lokki Joonatan mainitaan Bachin esikoisteoksena - itsekin olen ollut tässä käsityksessä tähän päivään saakka. Todellisuudessa hän oli kirjoittanut mm. kaksi matkakirjaa kokemuksistaan lentäjänä. Lokki Joonatan on kuitenkin SE kirja, joka räjäytti pankin. Hankin kirjan seitsemän vuotta sitten. Olin kuullut siitä aiemmin ja se oli yksi niistä monista ”jossakin vaiheessa voisi lukea”-kirjoista. Saatuani kirjan viimein käsiini, muistan ihmetelleeni sen ohuutta. 93 sivua. Vain 93 sivua valokuvineen. Tarinan lomassa on Russell Munsonin mustavalkoisia lintuaiheisia valokuvia.

Luin kirjan yhdeltä istumalta. Pidin siitä.

Don’t believe what your eyes are telling you.
All they show is limitation.
Look with your understanding.

Se ei kuitenkaan ollut mikään järisyttävä kokemus. Bach tuntui Joonatanin suulla kertovan asioita, jotka olivat minulle jo tuttuja. Kaikesta huolimatta oli mukava todeta, että joku muukin ajattelee ja on ajatellut ja on pitänyt tärkeinä itsellekin läheisiä asioita. Vähän kuin olisi tavannut vanhan tutun. Paljon tärkemmäksi kirjaksi oli jo muodostunut eräs toinen amerikkalainen klassikko. Siitä ehkä enemmän toisella kertaa.

-gs

Uusi tasapaino

”ieno kello”, tytär toteaa ja osoittaa rannettani. Pontevasti ja monesti. Kyllä kai tätä voi hienoksi sanoa.

Ranteessani on Polar Accurex Plus. Itse asiassa tämä on enemmän kuin kello. Tämä on sykemittari monipuolisine harjoittelun suunnittelu- ja seurantatoimintoineen. Syntymäpäivälahja Annelta kahdeksan vuoden takaa.

Vaihdatin tänään pariston ja nyt, puolenkymmenen vuoden tauon jälkeen, Accurex on taas ranteessani. Valmiina uusiin seikkailuihin.

Toukokuisella Kreetan matkalla muistiini palautui jälleen aamulenkkien upeus. Juoksemisen ilo.

Viimeisin juoksukisani oli kahdeksan vuotta sitten. Liikuntaa olen toki harrastanut, vaikka juokseminen onkin jäänyt vähemmälle. Hiihtoa, sauvarullaluistelua, kuntosalia, sauvakävelyä (se keski-ikä?) ja muutama Sulkavan soutukin.

Kreetan aamulenkit herättivät minussa torkkuvan vanhan juoksijan. Vaikka pohkeet olivat jumissa monta päivää vielä Suomeen palattuanikin. ”Jos sitä taas innostuisi?”

Ilmeisesti sitten innostuin. Puolitoista viikkoa sitten ostin uudet juoksukengät. NB 1023. Kenkämerkki on minulle nostalginen. Se symboloi jonkinlaista paluuta juurille, sillä kahdeksankymmentäluvun alussa juoksin samanmerkkisillä kengillä. New Balance. Pidän nimestä. Pidin siitä silloin ja pidän siitä nyt. Tasapaino. Uusi tasapaino. Uusi adjektiivina ja imperatiivina. Siitähän on kysymys. Siitähän oli kysymys.


Tasapaino sisäisen ja ulkoisen, minän ja maailman, fyysisen ja henkisen, ihmisen ja jumalan välillä. Tasapaino on harmoniaa. Tasapainon saavuttaminen.
Viisasten kiven löytäminen. Ne ovat samoja asioita.

Viisasten kiven löytäminen ei välttämättä ole vaikeaa. Sen sijaan sen käyttäminen voi olla.

-gs

Pylkönmäki here I come

Gurun kohtaamisesta ja buddhan tap(p/a)amisesta on kirjoittanut moni, mm. allaolevat tekstit herättävät mukavasti ajatuksia:
rita mentor 1
rita mentor 2
sahrami
hahmo

Taidamme olla samaa mieltä siinä, ettei guruun tai opettajaan tule takertua. Onhan sanottu, että totuus tekee vapaaksi – ehkäpä gurun rooli voi olla myötävaikuttamassa meitä löytämään vapauttava totuus.

Skeptikko saattaa tähän tietysti todeta, että toisen ihmisen vaikutuksella löydetty totuus on suodattunut tai jotenkin värittynyt, siinä on toisen ihmisen jälki. Ja jos puhutaan Suurista asioista, kuten vaikkapa Jumala tai Rakkaus – emme löydäkään todellista Jumalaa tai Rakkautta itseään, vaan ainoastaan gurun käsityksen siitä.

Miten on?

Kuvitellaanpa, että joku etsii tietä Pylkönmäelle ja minä satun tietämään tien ja neuvon sen hänelle, niin minkä Pylkönmäen hän löytää? Minun Pylkönmäkeni? Oman Pylkönmäkensä? "Pelkän" Pylkönmäen? Vai eksyykö hän matkalla?

Ohjeideni perusteella Pylkönmäki saattaa löytyä tai sitten matkalainen kysyy lisäohjeita joltakin toiselta. Saattaapa matkalaisella olla kartta, jonka perusteella suunnistus sujuu - sikäli kun kartta on totuudenmukainen.

Pylkönmäen löytäminen on yksi juttu ja Jumalan ja Rakkauden löytäminen on toinen juttu. Onko Jumalan luo pitkästi? Missä Rakkaus majaansa pitää? Kokemukseni sekä viisaitten todistuksen perusteella totean, että Jumala on paljon lähempänä meitä ja paljon todellisempi meille kuin Pylkönmäki. Jumalassa, ”Hänessä me elämme, olemme ja liikumme” (Apt. 17:27-28). Pylkönmäki sen sijaan – se on kuulemma jossakin Karstulan eteläpuolella – sinne pitää matkustaa. Kuinka todellinen paikka se on? Minä olen käynyt siellä – viime sunnuntaina ajoin uneliaan Pylkönmäen kirkonkylän läpi moottoripyörälläni. Hiljaista, hyvin hiljaista oli, mutta siellä se kylä oli ja uskon, että se löytyy tälläkin hetkellä ihan siitä samasta paikasta. Uskotko minua? On monia, jotka uskovat Pylkönmäen olemassaoloon, vaikka eivät ole koskaan siellä käyneet. On monia, jotka eivät usko Jumalan tai Rakkauden olemassaoloon, vaikka sen perustan varassa tiedostamattaan joka hetki elävät, ovat ja liikkuvat.

Kohtaammepa Jumalan yksinäisen vaelluksen myötä tai gurun opastusta hyödyntäen, itse kohtaaminen on sisäisyydessä tapahtuva henkilökohtainen kokemus. Kukin kohtaa Jumalan yksilöllisesti – meitä ei pakoteta tiettyyn muottiin. Samalla tavalla kuin jokainen voi löytää oman Pylkönmäkensä, jokainen kohtaa Jumalan yksilöllisesti. Sinulle Pylkönmäki on jotakin muuta kuin minulle. Jotakin yhteistä voimme Pylkönmäki-käsityksistämme löytää, mutta paljon on yksilöllistä.

Samalla tavalla Jumalan, joka on jotakin äärettömän suurta, voi kokea monella tavalla – ehkäpä kokemuksia yhdistävänä tekijänä voisi kuitenkin olla kokemus Rakkaudesta, kokemus anteeksiannosta, hyväksymisestä?

-gs

blogger.com vs. vuodatus.net

Blogini sijaitsee osoitteissa ihmisen.vuodatus.net (vn) sekä gnothiseauton.blogspot.com (bc).

Bloggailun aloitin bc:n puolella muutama kuukausi sitten. Muutama päivä sitten kyllästyin bc:n käyttökatkoksiin kommentointi- sekä ylläpitotoimintojen kohdalla. Päätin ikään kuin monistaa blogini vn-palveluun.

Muutaman päivän perusteella muutamia hajahuomioita;

vn käyttöliittymä miellyttävämpi
vn suomenkielinen
vn konfiguroitavuus toimivan oloinen
vn graafinen ilme raikas
vn vasteajat nopeat
bc hidas
bc hidas
bc hidas

-gs

E pur si muove...

Valokuvatorstain kolmannen viikon teema on pyöriä, pyöreä, pyörä.

Musiikkimuistoja 1

Viides- tai kuudesluokkalaisena törmäsin erääseen ilmiöön.

Kaverillani Mankalla oli kaksi vanhempaa veljeä, joiden kasettikokoelmia toisinaan tutkimme. Muistan hyvin sen kerran kun Mankka syötti kasettisoittimeen jonkin valkoisen kasetin ja ilmoille tulvi Rock'n Roll Music. Minusta tuli Beatlesin ystävä. Yhtye oli jo hajonnut, mutta tietenkään se ei faniutta estänyt.

Just let me hear some of that rock and roll music,
Any old way you choose it.
It's got a back beat, you can't lose it,
Any old time you use it.
It's gotta be rock and roll music,
If you wanna dance with me.
If you wanna dance with me.

Yläasteella muut kuuntelivat Ramonesia tai AC/DC:tä tai Rainbowta. Minä ja pari muuta digattiin Beatlesia. Strawberry Fields forever, yeah! Oli coolia olla vähän erilainen.

Eräänä joulukuisena aamuna kouluun tultuani kuulin kavereiltani, että Lennon oli ammuttu. Ensin luulin heidän pilailevan. Kun useampi vakuutti että näin on käynyt, uskoin. Tuli vähän outo olo.



Illalla kuuntelin huoneessani vastanauhoittamaani Beatlesin levyä kun eräs biisi kolahti. Kappaleen aluksi kuuluu lintujen laulua, sitten linnut nousevat lentoon ja yksinkertainen mutta tehokas kitaraintro alkaa. Across the universe kuulosti ja tuntui niin hyvältä, että minun oli kaivettava esiin paperia ja kirjoitettava sanat ylös heti.

Words are flowing out
Like endless rain into a paper cup
They slither while they pass
They slip away, across the universe

Pools of sorrow waves of joy
Are drifting through my open mind
Possessing and caressing me



Lukiossa musiikkimakuni laajeni. Hieman. Kelpuutin CCR:n sekä Simon and Garfunkelin. Mutta Beatles pysyi ykkösenä. Meillä ei kotona vielä edes ollut levysoitinta, kun ostin ensimmäisen vinyylilevyni. Abbey Road. Ei huono valinta ensimmäiseksi.



He wear no shoeshine he got toe-jam football
He got monkey finger he shoot coca-cola
He say "I know you, you know me"
One thing I can tell you is you got to be free
Come together right now over me


Musiikkitunnilla jokaisen täytyi vuorollaan pitää esitelmä jostakin musiikillisesta aiheesta.
Suurin osa taisi valita jonkun yhtyeen. Mieleeni on jäänyt että Virpi piti esitelmänsä Dire Straitsistä. Jonkun biisinkin hän soitti. Making Movies -levyltä. Nyt muistan.

and girl it looks so pretty to me just like it always did
like the spanish city to me when we were kids
oh girl it looks so pretty to me just like it always did
like the spanish city to me when we were kids



Beatlesistä omani pidin. Tietysti. Pidin sen yhdessä Tapsan kanssa. Vietimme kirjastossa monta tuntia ja kirjoitimme. Pitkän tarinan. Tärkein lähteemme taisi olla Jake Nymanin joku pop-musiikin historiaa käsittelevä teos. Jaoimme esitelmän sopivan mittaisiin osiin ja valitsimme biisit, jotka soittaisimme. Esitelmä kesti toista tuntia. Luin omat osuuteni lähes suoraan paperista. Tapsa sen sijaan oli opetellut omansa ulkoa. Olin äimän käkenä! Tapsa puhui pitkät tarinat ja silloin tällöin vain hieman vilkaisi papereihinsa. Strawberry Fields oli yksi soittamistamme kappaleista.

Living is easy with eyes closed
Misunderstanding all you see
It's getting hard to be someone but it all works out
It doesn't matter much to me.

Englannin kuullunymmärtämisen yo-kokeeseen valmistauduin makoilemalla kotona olohuoneen sohvalla Beatlesiä kuunnellen. Tunti, pari siinä vierähti. Metodi oli onnistunut - pisteet olivat korkeat. Samalla tavalla valmistauduin myös kirjoitusosuuteen. Laudatur tuli.

Born a poor young country boy--Mother Nature's sonAll day long I'm sitting singing songs for everyone.

Sit beside a mountain stream--see her waters rise
Listen to the pretty sound of music as she flies.
Find me in my field of grass--Mother Nature's son
Swaying daises sing a lazy song beneath the sun.

Mother Nature's son.

ihmisen.vuodatus.net

blogger/blogspot -palvelussa toistuvasti ilmenevien ylläpito- ja kommentointitoimintoihin liittyvien käyttökatkosten vuoksi monistin blogini kahdesta viimeisimmästä tekstistäni alkaen suomalaiseen vuodatus.net -palveluun.

Toistaiseksi tulen julkaisemaan tekstini molemmissa paikoissa.

Siispä mikäli tässä palvelussa kommentointi ei toimi, kannattaa kokeilla tuota toista paikkaa.

Tervetuloa!

-gs, ihmisen.vuodatus.net

Kolme kysymystä rakkaudesta

Pastori Ansku kyselee ja minussa herää ajatuksia...

1. Mitä rakkaus sinun mielestäsi on?

Rakkaus isolla R-kirjaimella on todellisuuden salattu sisin olemus. Jumala on Rakkaus, kaikenkattava, universaali rakkaus.

Universaalilla tarkoitan yleispätevää, todellisuuden läpäisevää periaatetta, elävää energiaa. Universaali (jumalallinen) rakkaus on hienointa mitä on, jotakin joka on käsitteellisen otteen tavoittamattomissa. Sitä ei voi määrittää. Meidät on kutsuttu elämään sitä todeksi.

Sanat ja käsitteet ovat pointtereita konkreettisiin ja abstrakteihin asioihin. Käsitämme monet sanat eri tavoin ja etenkin metafysiikassa tämä on suuri ongelma. Esimerkiksi Rakkauden käsite tarkoittaa minulle jotakin ja ehkä oleellisesti jotakin muuta jollekin toiselle. Pitäisi jotenkin pystyä näkemään käsitteiden viitoittamaan suuntaan - vain tyhmä jää katsomaan sitä kuuluisaa sormea joka osoittaa kuuta.

Minulle universaali rakkaus on kokemuksellinen asia. Ei sillä tavalla että sen läpikotaisin tuntisin – ei sinne päinkään. Mutta jotakin olen saanut siitä kokea. Se kaikki on hyvin vaikuttavaa ja yhä läsnä elämässäni, minuudessani, todellisuudessani.

Järjen ehdoilla ei universaaliin rakkauteen ylety. Tarvitaanko (sokeaa) uskoa? Jokainen on kutsuttu ylittämään järki, kasvamaan viisauteen, jossa pää ja sydän yhdistyvät. Viisas ei tarvitse sokeaa uskoa. Viisas luottaa universaaliin Rakkauteen. Aivan kuten totuus on, myös universaali Rakkaus on. Sillä se on totuus, se on eksistenssin ydin.

2. Mikä saa sinut kokemaan itsesi todella rakastetuksi?

Kun koen olevani sovussa itseni ja Jumalan kanssa, olen Rakkaudessa, olen rakastettu ja rakastan.

Katson ihmisen sisimmästä löytyy em. Universaali Rakkaus ja haasteenamme on integroitua tuohon ikuiseen meissä. Egoistinen minä on kuitenkin kantona kaskessa – portti ikuisuuteen on suljettu kunnes osaamme tulla riittävän pieniksi, kunnes tajuamme että egoistinen persoonamme on este todellisen minuuden synnylle.

3. Miten ihminen löytää/kokee Jumalan rakkauden?

Sen voi kokea joka hetki, sillä “hänessä me elämme, olemme ja liikumme”.

Sen voi kokea kun elää todeksi Mestarimme ohjetta rakastaa lähimmäistä kuin itseämme ja Jumalaa kaikesta sydämestämme ja mielestämme.

-gs

Gurut ja elämän oppikoulu

Sahrami on kirjoittanut mielenkiintoisen tekstin ihmisen henkisestä tiestä ja opettajuudesta. Käykäähän lukemassa ja kommentoimassa.

Eloa täällä maan päällä voi verrata kouluun; yksi aloittelee ja toinen on jo päättämässä. Enkä nyt tarkoita fyysistä ikää tai koulutusvuosia vaan henkistä kasvua. Elämän oppikoulun tärkein läksy on oppia sisäisesti tuntemaan ihmisen ja elämän kantava voima, joka on rakkaus. Haasteena on integroitua rakkauteen, tulla rakkaudeksi. Kun tämä on toteutunut, ihminen voi jatkaa muualla. Tai hän voi myös toimia täällä auttamassa muita.


Mikä rooli gurulla on tässä?
Guru-käsitettä voi käyttää monessa merkityksessä. Ensinnäkin, guru on opettaja. Gurun avulla me voimme oppia jotakin uutta itsestämme ja maailmasta. Oikealla asenteella jokainen voi toimia toisensa guruna; kohtaamamme ihmiset, tässä elämässä meille annetut läheiset, sukulaiset, perhe… voimme oppia heiltä kaikilta. Meidän tarvitsee vain pitää silmät auki, tarvitsemme nöyryyttä myöntää että olemme vielä kovin tietämättömiä monessa asiassa. Olemme siis gurujen ympäröimiä. Myös täällä blogilandissa.

Toisekseen, guru on opettaja joka on hyvin pitkällä – kenties jo perillä rakkaudessa. Guru saattaa olla boddhisattva – ihminen joka kieltäytyy astumasta nirvanaan niin kauan kuin yksikin elollinen olento vielä kärsii. Tällaisen gurun kohtaaminen merkitsee sitä, että saatamme saada erityisen tärkeää opastusta tai opetusta siitä kuinka päästä perille myös itse. Tällaisen gurun kohtaaminen saattaa merkitä ratkaisevaa impulssia vapauteen tai sitten saatamme torjua totuuden.

Ajatellaan vaikkapa Nasaretin Jeesusta. Kun Jeesus kohtasi ihmisen, tämä merkitsi jonkinlaista käännekohtaa ihmiselle. Hän joko alkoi uskoa tai sitten hän saattoi mennä syvemmälle epäuskoon. Jeesusta ei voinut kohdata neutraalisti – hänessä oli jotakin, joka aiheutti ihmisessä voimakkaan reaktion; yksi rakasti, toinen vihasi. Ajattelen, että näin on asianlaita myös boddhisattva-gurun kohdatessamme.

Hyvä guru voi auttaa ihmistä virittymään rakkauteen. Viime kädessä työ on kuitenkin tehtävä itse, sisäisesti. Aivan kuten perhosen on itse läpikäytävä metamorfoosi kotelovaiheensa aikana, myös ihminen on kutsuttu muuttumaan; vanha minä katoaa ja uusi on syntynyt. Uusi minä on minättömyyttä, joka lausuu ”enää en elä minä, vaan Kristus minussa”, itsekäs minä on kuollut – ikuinen rakkausminä elää.

Kristinuskon nimissä on paljon korostettu Christo pro nobis –ajattelua – Kristus meidän puolestamme. Tämän on sanottu tarkoittavan, ettei meidän tarvitse tehdä yhtään mitään; kaikki on jo valmista, meidän tarvitsee vain vastaanottaa. Vaikka tässä piilee tietty totuus, haluan kuitenkin korostaa myös Christo in nobis –ajattelua – Kristus meissä. Christo in nobis tarkoittaa, että ulkoisiin guruihin emme voi takertua. Sisältämme löytyy avain ikuiseen elämään, taivasten valtakuntaan. Christo in nobis on sisällämme oleva jumalallisen rakkauden kipinä. Magna opuksessa, metamorfoosissa ihmisestä tulee kipinä ja kipinästä ihminen. Elämän oppikoulun ratkaiseva päättötyö on valmis.

-gs

Hehku!

"Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä
ja joilla on sisäinen hehku päällä on paljon.
Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita."
Esa Saarinen

Kotiseutuni mun

"Iti - tyviin!"

Tyttö siis syliin. Malttaneeko pitää käsiään irti näppäimistöstä...

Muutama päivä on vierähtänyt kotiseudulla. Kuusamo. Täällä synnyin, vietin lapsuuteni, kävin peruskoulun ja lukion. Sitten maailmalle. Opiskelemaan.

Eilen tapasin kaupassa vanhan tutun kaverin. Olimme Vesan kanssa samalla luokalla koko peruskoulun ajan, siis 9 vuotta.

- Terve!
- Mitäs mies?
- No mitäs tässä. Tulin käymään kotikonnuilla.
- Sopivasti hellepäivä.
- Joo, mukavasti aurinko paistaa.
- Lomilla?
- Joo. Pikavisiitillä tässä.
- Onko pitkäkin loma?
- Itse asiassa olen vanhempainvapaalla. Olen tämän kevään ollut tytön kanssa kotona.
- Milloin se päättyy?
- Elokuussa palaan töihin.
- Luokkakokousta pitäis järjestää.
- Niin mitä?
- Luokkakokous. Paljonko siitä nyt on aikaa. Kakskymmentä vuotta?
- Joo. Olishan se varmaan paikallaan.
- Jutellaan kuule enemmän paremmalla ajalla.
- Joo, jutellaan. Moi sitten!
- Moi!

Vesalla kaksi asiakasta palveltavana. Kelloja ja koruja. Kultasepänliike hyvällä liikepaikalla.

Iltasella lähdemme käymään kansanparantajan luona. Isälläni on suunnistuskilpailun seurauksena jonkinlainen venähdys selässä. Kestopäällystie muuttuu hiekkatieksi. Tien päähän asti. Rintamiestalossa asustelee kuusikymppinen vanhapoika Sepponen. Telkkari on isolla. Puhelias mies.

- Posijon terveyskeskuksessa juttelin kahen lääkärin kanssa ja sanon että teillä molemmilla on enemmäjjärkeä ku minulla. Minä vaan käytän sitä tehokkaammin.

Pitkät ja moninaiset on tarinat ennen kuin ehditään selkään. Operaatiossa tarvitaan minuakin. Kiskon jalasta ohjeiden mukaan. Selkä tulee kuntoon. Kymmenen euroa ja kuukauden takuu.

- Kyllä se kiinalainen lääketieje tietää. Jos jalakoja palelee niin tästä kohtaa löytyy hermokeskus josta hieromalla saahaan enerkia jalakaterrään. Minähi oo avojalo ku iha kuumao jalat. Ja tämä kohta jos pääsee paleltumaan niin sillon mennee tasapaino ja koko lämmönsäätö sekasi. Kerra täällä oli isompi ryhmä ja...

Mainio mies. Kiittelemme ja lähdemme. Pihalla rapsuttelen vielä pystykorvaa.

-gs

Hengen epistemologiaa 1

Epistemologia, tietoteoria sisältää näkemyksen siitä mitä on tieto ja mitä on tietäminen ja mikä on tietoteoreettisen subjektin asetelma tietoon ja tietoprosessiin nähden. Paperinmakuista? Vuodesta 1990 lähtien olen opiskellut myös filosofiaa ja niinpä siitä on muotoutunut yksi tärkeä väline maailmassaorientoitumisen työkalupakkiini. Mitä filosofia on? Yksi tapa hahmottaa sitä on systemaattinen lähestymistapa sen osa-alueisiin; epistemologia, ontologia (metafysiikka), etiikka (arvot)... olikohan jotakin muuta vielä?

Samaisesta vuodesta 1990 lähtien olen ollut vakuuttunut siitä, että todellisuuteen ja ihmisyyteen kätkeytyy arkiajattelulta salattu kerros, ydin - jotakin jota voisi kutsua vaikkapa Rakkaudeksi tai Ikuiseksi hengeksi tai Jumalaksi. Tai ehkäpä viisainta olisi olla ihan vaiti ja levätä ja kuunnella ja oppia tuossa salatussa lempeässä hiljaisuudessa.

- - -

Anteeksi, mutta nyt on jatkettava. Kuten lukija huomaa, sisälläni on älyllistämiseen taipuvaisia piirteitä. Aiemmista postauksistani ilmenee, että minussa on myös mystikkoa. Minussa elää teoreetikko. Minussa nostaa päätään käytännön ihminen. Realisti ja idealisti. Pää pilvissä ja jalat maassa. Minusta on moneksi. Minussa on tungosta.

Kun älyllistäjä (tutkija) kuulee todellisuuden ytimessä piilevästä Ikuisesta hengestä, hän huvittuu. Hän vaatii näyttöä. Hän haluaa tietää metodin. Kuinka ikuinen henki ilmenee ja kuinka siitä voidaan saada tietoa ja kuinka ilmiön todellisuus voidaan varmentaa... Tieteen tekemisen yksi keskeinen periaate on falsifioitavuuden vaatimus; todellisuutta koskeva väite on periaatteessa voitava falsifioida jotta se on mielekäs. Väite "Jumala on olemassa" ei tässä valossa ole mielekäs, sillä sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, se ei ole falsifioitavissa. Sen sijaan väite "kuu on juustoa" on sikäli mielekäs, että asian voi tutkia ja todeta, kuinka on.

Minä vastaan älyllistäjälle, että hengen ulottuvuutta ei voi "tutkia". Hengen ulottuvuutta koetaan, eletään.

Älyllistäjän tragedia on jumiutua klassiseen tieteentekemisen tapaan jakaa oleva kahtia; tutkijaan ja tutkittavaan. Tästä seuraa kahtiajako myös tietämisen käsitykseen; joku tietää (subjekti) jotakin jostakin (objekti). Kutsun tällaista epistemologiaa subjekti-objekti –dualismiksi. Subjekti-objekti –dualismi on yksi länsimaisen ihmisen suuri ongelma.

Hengen sfääriin ei ulotu dualistisella otteella. Hengen todellisuudessa kaikki liittyy kaikkeen. Epistemologisesti tämä merkitsee, että dualistinen tietokäsitys on hylättävä. Dualismin sijaan tarvitaan ykseystietokäsitystä. (Kyllä, todellista hengen vapautta on käsitteenmuodostus) Ykseystietokäsityksen mukaisessa tietämisessä ei ole erillistä tietäjää ja tiedettävää asiaa. On tietäminen, gnosis.

Itse asiassa tämä ei kuulosta kummalliselta kvanttimekaniikkaa tunteville. Kvanttimekaniikan yksi keskeinen paradoksihan liittyy tutkimusasetelmaan; on opittu myöntämään Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti että havaitsija, mittalaite ja havaittava muodostavat kokonaisuuden jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mitä tarkemmin halutaan tietää hiukkasen liikemäärä, sitä epätarkempaa on paikasta saatava tieto ja jos korostetaan paikkatietoa, se tapahtuu liikemäärätiedon kustannuksella. Mittaus vaikuttaa mitattavaan kohteeseen.

Gnosis!

-gs

Läsnäolo dualismin tuolla puolen

Sinulle kirjoitan
(Kaija Pakkanen)

Minä kirjoitan sinulle runon,
ihan pienen ja yksinkertaisen,
niin että kaiken ymmärrät.

Sinä minulle hymyn säteilet,
sen suloisen, niin suloisen,
minä taas hymystä runon teen.

Ja kohta ei tiedä kumpikaan,
kuka kirjoittaa,
kuka hymyn suo,
sinä, minä tai sinä - sama tuo.
Sinä juuri olet lapsi jokainen,
niin tärkeä, pieni ihminen.

Heikki Sarmanto on tehnyt sävellyksen tähän ja muutamaan muuhunkin Kaija Pakkasen runoon. Runoretki laulaen -levyltä näitä voi kuulla. Mukavaa musiikkia pienille ja isommillekin.

-gs, lapsenmielinen