sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Finally!


Tänään olen ollut jossain määrin "ein Berliner", kun olen jännännyt suomalaisten puolesta kuinka Berliinissä käy.

Tarkistin juuri järjestäjän sivuilta tulokset ja olen todella iloinen erään exkollegani puolesta, joka tänään alitti Berliinissä maagisen kolmen tunnin rajan. Sehr Gut! Useampi vuosi sitä on jahdattu ja nyt se muuri on nyt rikottu! Eins zwei zuffaa! Nyt nautiskelua tästä ja sitten uusia tavoitteita kohti!

Haile G teki hienon juoksun, vaikka ei maailmanennätykseen yltänyt. 2.05.56 on ihan käsittämätön aika. 2:59 km, sitä sopii lähteä kokeilemaan. Menkääpä vaikkapa urheilukentälle ja juoskaa kierros (400 m) täysillä. Haile pisteli juoksussaan 1:12 nelisatasia noin sataviisi kappaletta. Ihmiskeho pystyy kyllä ihan uskomattomiin juttuihin.

Itsekin kirmaisin tänään numerolappu rinnassa. Kesän viides kisa ja homma alkaa vähitellen sujumaan. Melko hyvin onnistunut vauhdinjako (tähänastisista kisoista paras) johti ihan kelpo tulokseen, vaikka en tällä kertaa aivan pyttysijoille yltänytkään. Jos ensi talven saan ehjänä treenata, niin tossu kulkee jo ihan mallikkaasti. Tämän kesän ja syksyn rutistuksiin olen tyytyväinen. Aloitinhan säännöllisen juoksuharjoittelun vasta kesäkuun puolivälissä ja heinä/elokuussa jouduin pohjevamman vuoksi pitämään nelisen viikkoa juoksutaukoa.

-gs

Ei kommentteja: