Perämeren valkeassa helmessä

Vanhassa kotikaupungissa käytiin ja mukavaa oli! Muistelimme, että edellisen kerran polskimme Edenissä noin 15 vuotta sitten - silloin kahdestaan ja nyt kolmisin, tyttömme otti kaiken ilon irti pienestä kylpylälomasta. Niin paljon monenlaista mahtuu kuluneisiin vuosiin. Oli ilo katsoa pientä vesipetoamme - tyttö sukelteli ja polski monta tuntia Aqua SwimSchool -uimaliivissään. Vesi oli mukavan lämmintä, joten kyllä siellä kelpasi vanhempienkin vesileikkiä! Välillä on kiva käydä ulkoaltaan puolella ihailemassa merimaisemaa.

Kylpyläpakettiimme sisältyi myös hieronta ja yrttiporekylpy - hyvää tekivät nekin.

Toimivat on tilat Edenissä ja lapsen kannalta paikka on erinomainen. Kaikki sujui moitteetta ja palvelu oli ystävällistä. Joten Edenissä saatamme käydä toistekin!

Lauantaina juostiin klassinen Oulun juoksu, joka aikoinaan keräsi parhaimmillaan 1600 juoksijaa Hiukkavaaran maastoihin. Sittemmin juoksu siirrettiin Oulun-hallin tuntumaan (tähän versioon osallistuin kaksi kertaa 80-luvulla) ja pari vuotta sitten Hietasaareen. Osallistujamäärä on taas vähitellen nousussa, nyt mukana oli noin 150 juoksijaa.

Tarkoitukseni oli juosta kymppi, mutta flunssan vuoksi oli tyydyttävä katsojan osaan. Taisi olla neljäs hölkkä siinä roolissa. Muistan lapsuudestani jonkun Oulun juoksun Hiukkavaarassa - olin katsomassa kun isäni (urheilumies vieläkin) juoksi kisassa. Sitten pitää hypätä vuoteen 2000 - osuin eräällä moottoripyöräajelulla keväisen juoksutapahtuman kisakeskukseen. Paikka oli Metsäkylän seuratalo Haminassa ja kisa oli Munahölkkä. Sitäkin piti tietysti jonkin aikaa ihmetellä. Hölkän nimen kerrotaan muuten tulevan siitä, että kisan viimeinen saa korillisen munia. Ja se kolmas kerta... ääh, mitä minä näistä!

Kuvasin kisaa kahdessa kohtaa - noin 500 metriä lähdön jälkeen sekä noin 500 metriä ennen maalia. Olihan siellä tuttuja kasvoja kirmaamassa. Ja olipa yliopiston rehtorikin lähtenyt juoksemaan. Tässä pari kuvaa alkutaipaleelta:





Tässä pari raastokuvaa loppumatkasta:





Lisää kisakuvia.

Lähtöpäivänä ehdimme vielä altaille ja ennen kotimatkaa kävimme vähän ulkoilemassa merenrannassa; upea aurinkoinen päivä, josta nauttivat myös surffarit ja liitovarjoilijat;



-gs

Kylpyläkierrosta pukkaa

Flunssaa potiessa meni sitten alkuviikko. Tänään tuntuu jo niin paljon paremmalta, että ohjelmassa on verryttelylenkki iltasella, ensimmäinen sunnuntain jälkeen. Huomenna matkaamme Ouluun pienelle kylpylälomalle ja mikäli olotila on lauantaina kohdallaan, aion kokeilla juoksun sujumista Oulun juoksussa. Alkujaan ajattelin noin 42 minuutin aikatavoitetta kympille, mutta arvoitus on kuinka paljon flunssa vaikuttaa kuntoon. Tiedän, että joskus flunssa ja sen myötä väistämätön lepo saattavat nostaakin kuntoa.



Loppukausi tarkentui maratonin osalta niin, että lokakuun lopussa aion osallistua Åland Maratonille. Eipä ole ennen tullut Ahvenanmaalla aikaa vietettyä - tosin nytkin reissu on varsin pikainen, saavumme Maarianhaminaan lauantaina iltapäivällä ja pois lähdemme sunnuntaina iltapäivällä. Kisa juostaan sunnuntaina aamupäivällä. Maratonin rasituksista palaudutaan sitten Naantalin kylpylässä tiistaihin saakka.

-gs

(kuva 1 Oulun Eden;
http://www.holidayclub.fi/portal/suomi/kylpylat/oulun_eden/kylpyla/
kuva 2 Naantalin kylpylä;
http://www.naantalispa.fi/suomi/kylpyla/kylpyla_altaat.html)

"Yhdysvallat valloittaa maailmaa väkivallalla, kiinalaiset..."

Tytär niiskuttaa. Vaimo niiskuttaa. Niiskutan. Kukaan meistä ei ole herkkä sairastamaan, mutta taitaapa kuitenkin syksy olla sellaista aikaa että flunssaa pukkaa. Minulla on tapana potea flunssaa kerran vuodessa - syksyllä. Olisiko sitten niin, että kun koulut ja kerhot alkavat, pöpöt pääsevät erityisen hyvin kiertämään?

Pieni pehmeys (reilu 6 km 4.13 vauhtia) eilisessä juoksukisassa selittyy kolmella tekijällä; 1. orastava flunssa, 2. Nilkkojen/pohkeiden tehoton käyttö, 3. luulin matkaa olevan jäljellä enemmän ja säästelin. Hyvääkin löytyi; 1. riittävän maltillinen alku, 2. askeltiheyden säilyminen (ka. 89). Nyt on pidettävä päivä tai pari taukoa - toivottavasti ehdin vielä virittäytymään ensi viikonlopuksi klassiseen 41. Oulun juoksuun. Juoksin kisassa edellisen kerran kaksikymmentä vuotta sitten, joten jonkinlaisesta juhlajuoksusta kävisi se.



Talouselämän sivuilta sattui silmiini Riitta Korhosen artikkeli Kiinasta. Korhonen on haastatellut kiinansuomalaista liikemiestä Jari Vepsäläistä. Vepsäläinen lähti parikymppisenä jatko-opiskelijaksi Pekingiin - hän on siellä yhä, 22 vuotta myöhemmin. Ensimmäisiä velvoitteita ennen opintojen alkamista oli polkupyöräkurssi - se oli välttämättömyys, muuten ei miljoonakaupungin polkupyöräliikenteeseen ollut asiaa. Suuri ja tuntematon Kiina avautui Vepsäläiselle vähitellen. Nykyään hänellä on noin 30 henkeä työllistävä yritys. Ja ennen kaikkea hänellä on perhe - kiinlainen vaimo ja pieni tytär. Vepsäläisen tarinan voi lukea lokakuussa julkaistavasta Aira Väisäsen kirjoittamasta kirjasta "Naimisissa Kiinan kanssa"

-gs

"...ahkeruudella ja oveluudella"

(kuva http://www.fresno.k12.ca.us/divdept/sscience/images/greatWall.1.jpg)

Lööpit jyräävät 2/2

Jokin aika sitten luin Jone Nikulan erään kolumnin, jossa hän antaa synninpäästön lööppiuutisoinnille. Nikulan mukaan ”lukeminen kannattaa aina”, sillä juorulehdetkin ”ovat osa sitä maailmaa, jossa me kaikki elämme”. Lukemisen tärkeys ja maailman moninaisuus ovat toki totta, mutta en allekirjoita hänen logiikkaansa juorulehtien oikeutuksesta.

Lööppitodellisuus alleviivaa maailman varjopuolia, jotka sinällään ovat tosia. Ydinkysymys onkin pohtia, mikä oikeuttaa tämän ihmisten iästä, arvomaailmasta, henkisestä kypsyydestä ja lukumieltymyksistä piittaamattoman säälittömän tabloiditykityksen? Nikula on ihan oikeassa todetessaan maailman olevan ”suuri ja enimmäkseen tuntematon, mutta juuri siksi kiinnostava”. Hän kuitenkin samalla unohtaa mm. ihmisarvon ja yksityisyyden kunnioittamisen sekä valinnanvapauden ja lähimmäisestä huolehtimisen välttämättömät teesit.




Luonnollisesti ymmärrän, että lööppijournalismissa vallitsee kysynnän ja tarjonnan raadollinen matematiikka. Kaava on surullisen yksinkertainen: sensaationnälkäiset ihmiset lyövät kättä journalistisen etiikan kadottaneiden (pää)toimittajien kanssa. Nämä ajattelussaan eksyneet ryhmät kohtaavat päivittäin tuhansien kauppojen ja kioskien kassoilla muiden joutuessa todistamaan tätä surullista näytelmää. On kuitenkin hyvä muistaa, että yhtälö pätee vain niin kauan, kun molempiin ryhmiin kuuluu riittävän monta ihmistä. Jokainen ihminen vaikuttaa omilla valinnoillaan yhtälön toimivuuteen ja jokainen voi halutessaan myötävaikuttaa sen päivän koittamiseen, kun lööppiuutisointi jää pölyttymään marginaali-ilmiöksi lehtihyllyyn ja häviää vähitellen kokonaan.

-gs

(kuva http://194.79.113.147/hs/Journalism/Images/journalism%20pic.jpg)

Lööpit jyräävät 1/2

Ihminen haluaa tietää. Tyypillisesti. Toisaalta sanotaan että tieto lisää tuskaa.
Joskus tekee mieli sulkea silmät.




Iltapäivälehtien kirkuvat lööpit osuvat silmiin monessa, liian monessa paikassa. Onko minun tarpeellista tietää, että pikkupojat räjäyttivät pommin (Ilta-Sanomat 10.9.), vammainen huonetoveri todisti surmaa (IS 7.9.), oliko äitini murhaajan uhri (IS 5.9.) tai että mies ja nainen ammuttiin koululla (IS 1.9.)? Lööpit eivät kunnioita ihmisen itsemääräämisoikeutta, valinnan mahdollisuutta, vaan ne tuovat säälimättömästi esille todellisuuden ikäviä ulottuvuuksia.

Iltapäivälehden toimituksessa työskentelevä saattaa perustella, legitimoida tekemisiään sillä, että hän on tärkeä osa totuuden torvea, jonka suoranainen velvollisuus on informoida lukijoita myös ikävistä asioista. Ehkä näin onkin.

Mutta miksi ihmeessä tämä totuuden torvet soivat joka paikassa kenestäkään piittaamatta? Eikö niiden oikeampi paikka olisi siellä jossakin takana lehtihyllyssä ns. miestenlehtien osastolla, muovikääreessä?



-gs

Treenejä

Pikkuhiljaa ja vähitellen tuntuu siltä että juoksu muistuttaa juoksua. Ainakin jossakin määrin. Vajaa 8 km kulki 4.12 -keskivauhdilla viikonloppuna ja nyt peräkkäisinä päivinä 15 km pk- ja osin vk-vauhdilla 1.17 ja 1.13. Varsinkin tämänpäiväinen oli lupaava - vedin noin 7 km loppuosuuden rennosti 4.25-4.35 -vauhtia. RS800sd antoi juoksuindeksiksi 60 joten senkin valossa kunto tuntuu olevan nousussa. Huomenna palautellaan ja loppuviikosta ehkä yksi vetoharjoitus.

Loppukauden kisaohjelma alkaa hahmottumaan; kympin kisa parin viikon kuluttua Oulussa, puolimaraton kuun lopulla Joutsenossa ja lokakuun puolella maraton. Tällä hetkellä arvioin olevani noin 42 min kunnossa kympillä ja 1.33 -alkuinen aika pitäisi olla mahdollinen puolikkaalla (SB 1.36). Maratonkuntoa uskallan arvioida vasta puolikkaan jälkeen.

Tämä kaikki tietysti sillä varauksella että paikat pysyy ehjinä.

-gs

(kuva http://www.arunnershigh.com/_wizardimages/ARH_LOGO25.JPG)

Lahjakkaat lapsemme

Alkuun totean, että lapset ovat upeita ja välkkyjä ja pikku neropatteja ihan jokainen.

Eilen näin Yle teemalta brittidokumentin "Lapseni on nero". Siinä kuvattiin noin kymmentä 3-12 -vuotiasta lasta, joilla oli hämmästyttävää osaamista mm. musiikin, kirjallisuuden, matematiikan ja shakin saralla. Osa lapsista kävi lahjakkuusasiantuntija Joan Freemanin juttusilla ja testattavana - tuloksena äo-lukemia 137-170 välillä. Kovia, Mensaan oikeuttavia lukemia siis.

Lahjakkuutta on luonnollisesti tuettava, mutta yksi asia jäi mieltäni vaivaamaan. Erityinen lahjakkuus jollakin alueella merkitsee usein varsin vajavaista toimintakykyä jossakin toisessa asiassa. Mitä iloa lapselle on vaikkapa matemaattisesta erityislahjakkuudesta, jos hänellä ei ole sosiaalista kyvykkyyttä, sosiaalista älykkyyttä? Parin dokumentissa esitellyn lapsen kohdalla kävi eksplisiittisesti ilmi, että nämä ovat varsin eristäytyneitä toisista lapsista.

Lahjakkaan lapsen vanhempien todellinen haaste onkin mielestäni auttaa lasta kasvamaan tasapainoiseksi ihmiseksi, joka erityislahjakkuuden lisäksi kykenee huomioimaan toiset, malttaa kuunnella toisia, ymmärtää ettei koko maailma pyöri oman nerokkuuden ympärillä. Joissakin dokumentin tapauksissa esiintyi epätervettä äo:n ja kapeasti käsitetyn älyn palvontaa vieläpä lapsen kuullen... Ei tarvita suurta ennustajan kykyä, jos povaa tulevaisuuden olevan haastellinen - yhteentörmäyksiä tulee (toisaalta niitä tietysti tulee aina).

-gs

(kuva http://images.jupiterimages.com/common/detail/49/96/22749649.jpg)

Karkki on myrkkyä

Englantilaistutkimuksen mukaan 3-9 -vuotiaiden lasten ylivilkkausongelmilla on kiistaton yhteys keinotekoisiin väriaineisiin, joita käytetään mm. karamelleissa. Ikärajaus tulee sillä perusteella, että tutkimuksessa oli mukana 153 3-vuotiasta ja 144 8-9 -vuotiasta lasta. Todennäköisesti tuo pätee muillekin. Entäpä aikuiset? Ja mitä ylenpalttinen sokeri saa aikaan?

Meillä ei karkkia syödä edelleenkään - vai onko tumma suklaa (= kaakaopitoisuus vähintään 50%) sitä? Perussuklaata en suklaaksi välittäisi nimittää - tyypillisesti niiden kaakaopitoisuus jää 30% tasolle. Valmistusaineita katsoessa kuvaavampi termi olisi suklaasokeri. Klassinen suomalainen, Fazerin sininen, kuuluu väistämättä tähän kategoriaan.

-gs

Hassu kirja

Tyttö päiväunilla, joten aikaa on pieneen blogipäivitykseen...

Kävimme kirjastossa. Tyttö taas tapansa mukaan tervehti tuttavallisesti virkailijaa ja palautti kirjansa. Yllättäen hän antoi myös palautetta - kirjallisuuskriitikon ainesta?

- Tämä kirja oli vähän hassu.

Kirja on pieni kertomus Nalle Kallen nukkumaanmenosta. Nalle Kalle pääsee isän olkapäille ja isä sitten teeskentelee että Nalle Kalle on hukassa. Olihan se vähän hassua, kun isä Nalle kurkistelee sinne ja tänne Nalle Kallen löytääkseen. Emme ole tytön kanssa juurikaan piiloleikkejä leikkineet. Ajattelemme, että tämä saattaa johtaa siihen että lapsi lähtee ykskaks säntäilemään jonnekin piiloon kun olemme vaikkapa kaupungilla. Olemme pyrkineet toimimaan niin, että lapsi hiukan oppii itse katsomaan missä ne vanhemmat ovat. Johtuneeko sitten tästä vai mistä - eipä ole tarvinnut perässä juosta.

Kirjastosta kävelimme vielä torin poikki mäkkärille jätskille ja kahville. Tyttö ei tosin syönyt jäätelöstään kuin pienen osan, joten minun oli uhrauduttava ja syötävä hänenkin annos. Mäkkärin ruokapuoli ei minua innosta mutta jäätelö (sundae) ja kahvi on hyvää ja edullista. Koko satsi kolme euroa. Selailin samalla Hesarin kuukausiliitteen. J.P. Roos sattuuu olemaan kestävyysjuoksuintoilija, joten tietysti luin hänen (ja hänen poikansa Joelin) haastattelun hiukan tarkemmin. Vanhemmuudesta jäi mieleen Jiipeen toteamus, että nuorempana hän ajatteli etteivät pienet lapset ole kovinkaan kiinnostavia ja että niiden kanssa voi keskustella vasta sitten kun nämä ovat isompia. Sittemmin hän on tajunnut, että keskustelut on syytä aloittaa vähitellen ja mahdollisimman aikaisin.

Tätä teemaa sivuten olen ajatellut, että on varsin suuri merkitys, kohteleeko lasta kuin tämä olisi idiootti vaiko niin kuin tämä olisi älykäs. En kuitenkaan älykkäänä pitämisellä tarkoita tässä sitä, että lapsi olisi täysivaltainen toimija ja päättäjä vanhempien rinnalla. En usko kaveruusvanhemmuuteen. Tarkoitan älykkäänä pitämisellä jotakin sellaista että lapsi ymmärtää ja oppii ja oivaltaa kun siihen annetaan tilaa ja aikaa ja tietoa. Yksinkertaista? Ehkä - ja toisinaan ei. (havaitsin hetki sitten että tyttö oli aikansa kuluksi ennen nukahtamista repinyt tapettia seinästä - tässä kohtaa on se haaste pitää lasta älykkäänä :)

-gs

(kuva http://ec1.images-amazon.com/images/I/51FuF0Zdb5L._AA240_.jpg)

Omaa aikaa

Tytölle päiväunet maistuvat kerhon päälle. Pienessä päässä taas monta uutta kokemusta sulateltavana.

Minulla oli siis taas, tai sanotaan toista kertaa, käytössäni lähes kaksi tuntia omaa aikaa. Ylellisyyttä. Juoksuhulluna käytin sen harjoitteluun, vaikka tietysti olisin voinut siivotakin. Kaunis syyspäivä houkutteli kuitenkin ulos ja urheilukentälle. Kentällä oli harvinaisen vilkasta, kun paikalla oli koululaisryhmiä mutta hyvin sinne kaikki mahduimme. Verryttelyn jälkeen 5 x 1000 m 3 min palautuksella tuntui sopivalta, itse asiassa hieman pahaltakin kun ruokailusta oli liian vähän aikaa. Pyrin kuitenkin vetämään rennosti noin 4 minuutin tonneja eli varsin maltillista vauhtia. Kohtuullisesti veot tavoitteseen osuivat; 4.08, 3.55, 3.55, 4.01 ja 3.54. Päälle loppuverryttelyt ja se oli siinä, 56 minuuutin sessio. Kaupan kautta kotiin ja tyttöä hakemaan. Vähän oli välipalajugurttia poskilla mutta mukavaa oli taas kerhossa ollut. Juttelin hetken ohjaajien kanssa - sopivan kokoinen ryhmä kuulosti olleen, seitsemän lasta ja kaksi ohjaajaa.

-gs

Itsenäistymistä

Vein tytön juuri seurakunnan päiväkerhoon. Kävelimme kerholle tuohon parin sadan metrin päähän. Paikalla oli puolenkymmentä muuta lasta ja kaksi ohjaajaa. Eväslaukku hyllyyn, päällysvaatteet pois, tossut jalkaan - valmista. Halasin tyttöä, sanoin heiheit ja totesin että kohta nähdään. Sinne hän meni istumaan toisten joukkoon. Reippaana ja iloisin mielin. Historiallinen juttu tämä on, kun hän on nyt eka kertaa itsenäisesti kahden tunnin mittaisessa kerhossa. Toisaalta tämä on hieno juttu mutta samalla tunnen jonkinlaista haikeutta; ihan kuin olisi lapsi kauas maailmalle lähtenyt...




Tosin musiikkileikkikoulussa on myös tästä syksystä alkaen toimittu itsenäisesti - vanhemmat odottavat lasta luokan ulkopuolella. Mutta muskari kestää vain reilut puoli tuntia.

Erikoiselta tuntuu kun on kaksi tuntia omaa aikaa... Kello käy, puolitoista tuntia...

-gs

(kuva http://www.gutenberg.org/files/15170/15170-h/images/fig170.jpg)

Miinusta ja plussaa

Kisa ei sujunut kuten haaveilin. Tuloksena 20 sekuntia heikompi aika kuin viime vuonna. Jos tapanani olisi kiroilla niin nyt kiroilisin. Voe voe!



Mutta päivä kääntyi kauniiksi kun mietimme kauniimman puoliskon kanssa syksyn lomamatkaa ja ykskaks huomasimme että tänään on 18-vuotishääpäivämme! Jääkaapista löytyi kuohuviinipullo kuin tilattuna joten päivän saldo on ehdottoman vahvasti plussalla.

-gs, all you need is love

Täydellistä?

Elämässä kohtaan monenlaista. Jatkuvasti voin nähdä itseni tilanteissa, joissa minun on mahdollista toimia eheyttävästi, rakentavasti, rakkaudella. Liian usein käy kuitenkin niin että päädyn itsekkäisiin ratkaisuihin. Minäminäminä... Huonoa omatuntoa voi sitten yrittää paikata monenlaisilla selityksillä; "kyllähän minä muuten mutta kun olin niin väsynyt... minulla oli niin kiire..."



- Mestari, mikä on paras tapa kehittyä täydelliseksi?
- Jos minä voisin asialle jotakin, järjestäisin optimaaliset olosuhteet täydellisyyden saavuttamiseksi.
- Onko missään sellaisia olosuhteita?
- Onhan toki. Elämässä.

-gs

(kuva http://www.raglanroad.org/weblog/archives/zenmasterflash.jpg)