Joulun jumalallinen yhtälö

Kristikunnan hiljentyessä joulun viettoon on luonnollista tarkastella Jeesus Nasaretilaisen merkitystä. Mikä tai kuka hän oli (tai on)? Ennen kaikkea; mikä oli hänen tärkein viestinsä?

Raamatun tekstien perusteella Jeesus nosti rakkauden ykkössijalle. Hän kehotti meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, mielestä ja voimasta sekä lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt. 22:37). Kuka on lähimmäinen? Jokainen (Matt. 5:43-48). Ydinkohtana pidän Jeesuksen ja Tuomaksen keskustelua niin kuin se Johanneksen evankeliumin 14. luvun alussa kuvataan. Siinä Jeesus kertoo menevänsä Isänsä kotiin valmistamaan sijaa opetuslapsille. Hän myös toteaa, että opetuslapset osaavat kyllä tien sinne. Tuomasta vastaus ei kuitenkaan tyydytä, vaan hän kysyy tarkempia ohjeita kuinka löytää perille. Jeesuksen vastaus on yksi raamatun eniten siteerattuja kohtia. "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)

Vastaus on miljoonien mielestä skandaali. Kuinka ihmeessä joku ihminen voi sanoa olevansa ainoa mahdollinen tie Jumalan luokse? Tämä on toki tuttu, moneen kertaan kuultu opetus kristitylle. Se on kuitenkin perin hämmentävää ateistille, agnostikolle, muslimille, hindulle, buddhalaiselle ja monelle muulle. Kaksituhatta vuotta sitten elänyt mies tarjoaa itseään vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana vastauksena, ratkaisuna, tienä, elämänä. Ainoana totuutena. Tämä on klassisen kristinuskon ydinkohta. Tietyn historiassa eläneen henkilön kautta kulkee ainoa tie pelastukseen, taivaaseen, ikuiseen elämään, onneen. Klassinen kristinusko vastaa hämmentyneelle toteamalla, että Jeesus oli Jumalan Poika ja tämän ainutlaatuisen statuksen myötä on mielekästä pitää häntä (ainoana) tienä Jumalan luo.

Tarkastellaan kuitenkin asetelmaa hiukan tarkemmin. Mikä tarkkaan ottaen on Jeesuksen, Jumalan ja Rakkauden suhde? Johanneksen evankeliumin (Joh. 10:30) mukaan Jeesus sanoi olevansa yhtä Jumalan kanssa. Vuonna 325 laaditussa Nikaian uskontunnustuksessa Jeesuksesta todetaan, ”Deum de Deo, lumen de lumine, Deum verum de Deo vero” – Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta. Jumalan ja Jeesuksen olemuksellista ykseyttä siis korostetaan. Mikä sitten on Jumalan ja rakkauden välinen yhteys? Mikäli otamme vakavasti esimerkiksi Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä (1. Joh 4:8) esitetyn määrityksen ”Jumala on rakkaus”, päädymme yhtälöihin: Jeesus = Jumala, Jumala = Rakkaus. Arkista matematiikkaa ja logiikkaa soveltamalla näistä seuraa että Jeesus = Rakkaus.

Palataan tämän pohjalta uudestaan Jeesuksen kenties radikaaleimpaan lausuntoon; ”minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Ylläkuvatun perusteella se voidaan kirjoittaa muotoon ”Rakkaus on tie, totuus, ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin Rakkauden kautta.” Olisi mielenkiintoista kuulla, miltä näin muotoiltu kristinuskon ydinteesi kuulostaisi ateistin, agnostikon, muslimin, hindun tai buddhalaisen korvissa. Entä miltä se kuulostaisi kristityn korvissa? Miltä se kuulostaa sinun korvissa? Mitä järkesi sanoo? Minun sydämessäni rakkaus tienä, totuutena ja elämänä tuntuu todelta ja oikealta. Järkeni pitää tätä loogisena. Rakkaus on avain, rakkaus on vastaus. ”All you need is love”, kuten Liverpoolin nelikko neljäkymmentä vuotta sitten julisti.

Totuuden etsijän seuraava askel on pohtia rakkautta. Mistä rakkauden löytää? Edellisten yhtälöiden perusteella on yhtä relevanttia kysyä, mistä Jeesuksen löytää tai mistä Jumalan löytää. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus on paikalla, kun kaksi tai useampi kohtaa hänen nimessään (Matt. 18:20). Luukkaan evankeliumin mukaan Jumalan valtakunta (ja samalla siis rakkauden valtakunta) on sisäisesti ihmisissä (Luuk. 17:21). Näiden perusteella kauas ei siis tarvitse matkata rakkauden löytääkseen. Tie, totuus ja elämä ovat jokaista lähellä.

Miksi sitten Jeesus ei puhunut rakkaudesta, vaan itsestään tienä, totuutena ja elämänä? Miksi ”minä olen tie…” eikä ”rakkaus on tie…”? Selitys piilee nähdäkseni tässä: mikäli Jeesus oli yhtä Jumalan (ja siis rakkauden) kanssa, hänen ei tarvinnut ilmaista dualistisesti "rakkaus on tie...". Dualistinen ilmaisuhan olisi viitannut siihen, että toisaalta on Jeesuksen minuus, joka ilmaisee ja toisaalta on jotakin (rakkaus), johon ilmaisu viittaa (eivätkä nämä välttämättä ole yhtä ilmaisijan tietoisuudessa, saati olemuksessa). Nyt kuitenkin Jeesuksen ja Jumalan (ja siis rakkauden) olemusten välillä vallitsee Raamatun kirjoitusten perusteella niin vahva yhtäläisyys, että Jeesus puhuu Jumalana (ja rakkautena) minä-muodossa. Jeesuksen puhe on siis ihmisenä ilmentyvän rakkauden (ja Jumalan) puhetta.




Tie, totuus ja elämä – sisäisesti meissä? Jumalallinen rakkaus – sinussa ja minussa? Jouluevankeliumi kertoo Jeesus-lapsen syntymästä ankeaan ympäristöön, talliin, eläinten keskelle. Kuvauksen myötä ajatukset yleensä rientävät parin tuhannen vuoden taakse, kauas Betlehemiin. Kuvittelemme öisen lammaskedon paimenineen, tähtitaivaan enkeleineen sekä tallin, jossa joulun ihme on juuri tapahtunut. Ehkäpä meidän ei sittenkään tarvitse matkata ajallisesti ja paikallisesti niin kauas. Entä jos jouluevankeliumin todellinen tarkoitus onkin esittää kuva rakkauden syntymisestä tässä ja nyt? Jospa evankeliumin talli on vertauskuva keskeneräisestä ihmisestä? Talli ja seimi sijaitsevatkin sisällämme, sydämessämme. Marian, Joosefin ja eläinten voidaan ajatella kuvaavan ihmisen eri ulottuvuuksia; Joosef edustaa henkistynyttä älyä, Maria henkistynyttä tunnetta ja tallin eläimet ihmisen viettejä, jotka tässä asetelmassa ovat rauhoittuneet. Joosefia voi myös pitää ihmisen animuksen (sielun miesprinsiippi) ja Mariaa animan (sielun naisprinsiippi) universaalina kuvana. Henkisen tien kulkijan sisäinen eheytyminen merkitsee älyn ja tunteen harmonista liittoa, jonka tuloksena joulun ihme tulee todeksi - syntyy jotakin uutta, kaunista, herkkää, viatonta. Sisäisen seimen äärellä kulkija saa todistaa rakkauden syntyneen. Rakkauden, joka on tie, totuus ja elämä.

Rauhallista Joulua!

-gs

(kuva http://www.egythai.com/Images/Insides/tbl_Package_Gerard_van_Honthorst.jpg)

Helmi Mumbaista 40 vuoden takaa

Tämän mestariteoksen levytyksestä tuli tänä vuonna täyttyneeksi pyöreät 40 vuotta. Kappale oli ensimmäinen Harrisonin teos, joka otettiin mukaan Beatlesin singlelle. A-puolella Lady Madonna ja B-puolella Inner Light. Biisi levytettiin osin Mumbaissa ja osin Lontoossa. Mukana intialaisia muusikkoja ja saundi sen mukainen. Hieno biisi!



Sanat mukailevat Tao Te Chingin 47. kappaletta.

Without going out of my door
I can know all things of earth
With out looking out of my window
I could know the ways of heaven

The farther one travels
The less one knows
The less one really knows

Without going out of your door
You can know all things of earth
With out looking out of your window
You could know the ways of heaven

The farther one travels
The less one knows
The less one really knows

Arrive without travelling
See all without looking
Do all without doing

Mutta joskus (monestikin?) on niin että on matkustettava kauas jotta näkee lähelle. Näkee todellisen itsensä. Kiitos Tao Te Ching ja George tästä helmestä.

-gs

Metafysiikkaa - yleisön pyynnöstä :-)

Peräti 60% kyselyyn vastanneista on sitä mieltä että metafysiikan määrä blogissa on nykyään liian vähäinen ja jopa 40% ihmettelee että mikä ihmeen metafysiikka. Joten tämän postauksen aihe on ehdottomasti metafysiikka. *)

Googlettamalla on toki helppo löytää monta erilaista metafysiikan määritelmää, mutta en lähde sille tielle vaan katson miten käsite näyttäytyy minulle juuri tässä ja nyt. Luin 90-luvulla filosofiaa sivuaineena (pääaine tietojenkäsittely) ja perehdyin aiheeseen kohtuullisen paljon myös opintojen jälkeen. Sittemmin filosofia (ja metafysiikka) on jäänyt ikään kuin taustalle; erilaiset teoriat, ajatukset, viitekehykset ovat varmasti vaikuttaneet ja yhä vaikuttavat tapaani nähdä ja kokea. Tämä on toisaalta kätevää ja toisinaan ei. Lapsenomainen (ja zeniläinen) suoran näkemisen, suoran havaitsemisen, mutkattomuuden idea voi viitekehysten varjossa unohtua. Toisaalta erilaisten ajatusmallien ytimeen näkeminen voi helpottua kun niitä maadoittaa esimerkiksi erilaisten filosofisten rakenteiden kautta. Filosofian ohella myös psykologian suuriin linjoihin (Freud, Jung) perehtyminen on auttanut ja auttaa yhä ihmisyyden ihmeellisyyksiä ihmetellessä.

Mutta se metafysiikka... Meta tarkoittaa jotakin joka menee yli tai tuolle puolen, joten kirjaimellisesti metafysiikka viittaa fysiikan ylitse tai tuolle puolen. Kyse on todellisuuden luonteen pohdinnasta. Mitä todellisuus pohjimmiltaan on? Asetelmaa voidaan puntaroida esimerkiksi materialismi - idealismi tai vaikkapa monismi - pluralismi -asteikoilla. Onko todellisuus pohjimmiltaan materiaalista vai henkistä? Koostuuko todellisuus pohjimmiltaan jostakin yksittäisestä prinsiipistä, kahdesta (dualismi) vai useasta? Metafysiikan rinnalla käytetään myös ontologian käsitettä - ontologia, oppi olevasta käsittelee samoja kysymyksiä kuin metafysiikka, mutta on luonteeltaan vähemmän arvoladattu. Metafysiikan tai ontologian "tuloksena" ihmisellä on todellisuuskäsitys ja maailmankuva. Pohtipa ihminen metafysiikkaa tai ei, ihmisellä on aina jonkinlainen todellisuuskäsitys ja maailmankuva.

Metafysiikka kytkeytyy läheisesti toiseen tärkeään filosofian osa-alueeseen, tietoteoriaan (epistemologia). Tietoteorian keskeiset kysymykset liittyvät tietämisen mahdollisuuksiin; mitä on tieto, kuinka ihminen voi hankkia tietoa... Asetelma on klassisesti kiteytynyt rationalismin ja empirismin väliseksi jännitteeksi. Ensiksimainitun valossa tietoa voidaan hankkia puhtaasti ajattelemalla ja päättelemällä ja toisessa korostetaan havaintojen merkitystä. Kant mursi jännitteen kuuluisalla teesillään: "käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä, havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita". Tarvitaan siis sekä käsitteenmuodostusta (ajattelua) että havaintoja. Järkeenkäypää, vai kuinka. :-) Tietoteoreettinen kantamme ratkaisee, kuinka metafysiikan piirissä toimitaan. Platonista juontava rationalismiin nojautuva perinne korostaa ajattelun mahdollisuuksia kun taas aritotelisessa mallissa nojataan havaintoihin. Kantilaisen kumouksen myötä tuntuu fiksulta hyödyntää molempia.

Mitä on sitten minun metafysiikka? Tai mitä on minun tietoteoria?

Tuntuu viisaalta tähdätä ajattelun ja havaintojen monipuoliseen käyttöön. Toisinaan havainnot vievät harhaan; esimerkiksi aurinko ei (objektiivisesti ottaen) nouse eikä laske. Toisinaan taas ajattelun ja luovan mielikuvituksen villi laukka synnyttää teorioita, joiden yhteyttä reaalimaailmaan on kovin vaikea nähdä.



Todellisuuskäsitykseni ytimessä on kokemuksiin pohjautuva näkemys maailman, ihmisen ja elämän moniulotteisuudesta. Maailma on merkillisen kiehtova paikka, ihminen (toisinaan raivostuttavan) ihmeellinen otus ja elämä kirpeän suolaisen makeaa. Elämän arkisuus ja salaisuudet kietoutuvat toisiinsa lukemattomin tavoin ja meille avautuu jatkuvasti mahdollisuuksia kokea upeita ainutlaatuisia hetkiä, joissa olemme läsnä, hereillä, ulkoisesti monesti arkisessa tilanteessa ja samalla kuitenkin koemme olevamme oleellisen äärellä. Asetelma on ei-dualistinen (ei kokemusta erillisestä minästä, havainnosta ja havaittavasta), ehjä, kaunis ja tosi. Aamupuuron äärellä, työmatkalla, tietokoneen näppäimistön Näitä Näppäimiä Koskettaessa, musiikkia kuunnellessa (juuri nyt Beatles, Abbey Road), missä ja milloin vain... Elämme jatkuvien mahdollisuuksien virrassa. Tässä. Nyt. Sinä. Minä. Ei sinua. Ei minua. Ei erillisyyttä. Tässä.

-gs

*) Prosentit ovat sikäli hämääviä, että vastanneita oli viisi.

(kuva Rokansaari, Puumala elokuu 2008)

Rakkaudesta se hevonenkin potkii? (kausi 2007 - 08 yhteenveto)

Haettuani eilen Jempsun päivähoidosta menimme ruokakauppaan. Nostaessani tytön ostoskärryn kyytiin huomasin hänen poskessaan kaksi pientä punertavaa jälkeä.

- Mikä sinun poskeen on osunut?
- Niilo purasi siitä.
- Mitä? Miten se nyt sillä tavalla?
- Minä leikin Juhan kanssa ja Niilo tuli siihen eikä sillä ollut lupa tulla ja sitten se purasi minua.
- Sellaisesta pitää kyllä raportoida ohjaajalle.
- Juha kävi kävi sanomassa Piialle ja Piia laittoi Niilon miettimään.
- Vai niin. Kovaksi siellä meno yltyy. Desinfioitiinko poski?
- Joo.

(nimet muutettu)

Kun vein tytön tänä aamuna hoitopaikkaan, mainitsin ohimennen asiasta ja kerroin tytön version tapahtuneesta. Kysyin, että mitähän tarkkaan ottaen on mahtanut tapahtua. Sain kuulla, että pureminen oli kyllä tapahtanut. Mutta ei poskeen, vaan peukaloon. Posken tilanne jäi epäselväksi. En sen kummemmin tehnyt asiasta numeroa, totesin vain eräälle paikalla olleelle äidille otsikon viisauden.

Kausi 2007-08; yhteenveto (marraskuu 2007 - lokakuu 2008)


(kuva: Pariisi lokakuussa 2008)

Lähtökohdat

Lokakuun lopussa 2007 juostun Åland-maratonin (3.23.59) jälkeen pidin ylimenokautta viikolle 48 saakka. Aloittaessani juoksuharjoittelun tunsin jaloissa pientä oireilua ja kun en halunnut ottaa mitään riskejä, jatkoin ylimenokautta. Pidin kunnostani huolta kuntopyöräillen ja kuntosaliohjelmalla.

Marras-joulukuussa kuntopyöräilyä kertyikin 187 km. Juoksukokeilut jäivät alle sataan kilometriin (93). Laskin, että mitään syytä huoleen ei vielä ole, sillä Pariisin maraton odotti vasta huhtikuulla.

Tammikuun aikana huoli kuitenkin kasvoi, kun juoksukokeilun perusteella pientä oireilua oli edelleen. Harjoittelut sujuivat hiihdon (47 km), pyöräilyn (166 km) ja kuntosaliharjoittelun merkeissä.

Helmikuussa sain juoksuharjoittelun viimein käyntiin. 187 km kertyi ja pidin sitä kelpo määränä. Sen lisäksi ehdin myös hiukan hiihtämään (45 km) ja pyöräilemään (17 km). Loppukuusta otin ohjelmaan viikottaiset tempojuoksut, jotta saisin tuntumaa kisavauhtiseen juoksuun. Hylkäsin rekordihaaveet Pariisin maratonilta - suunnittelin, että kunhan menen nautiskelemaan.

Maaliskuu sujui hyvän juoksuharjoittelun merkeissä. 279 km ja tiukimmilla viikoilla 83 km ja 92 km. Ne ovat minun mittakaavassa isoja määriä. Määrällisesti kauden kovin kuukausi ja kovimmat viikot. Kovin yksittäinen harjoitus oli viikolla 12 mökillä juostu 28 km, johon sisällytin kisavauhtista 22.4 km. Harjoituksen perusteella uskoin lyhyestä juoksuharjoittelukaudesta huolimatta sittenkin olevani ennätyskunnossa Pariisissa.

Pariisin maraton sujuikin mainiosti; uusi ennätys kohentui lukemiin 3.22.44. Suoritus oli suorastaan erinomainen kun huomioi että sitä edelsi vain 8-9 viikon mittainen juoksuharjoittelu. Kolme viikkoa Pariisin jälkeen juoksin puolikkaan Varkaudessa aikaan 1.30.21 - uusi ennätys (entinen oli 14 vuoden takaa!) ja samalla kauden tavoite alittui. Asetin uudeksi tavoitteeksi 1.30 alituksen. Huhtikuun juoksukilometrit 170, lisäksi 66 km hiihtoa.

Kolmen viikon kuluttua tästä tein yhden kauden parhaimmista suorituksista, kenties jopa parhaan. Puolikas kulki Porin Yyterissä raikkaassa kevätsäässä (kuva) kuin hurmiossa aikaan 1.28.19. Kahden minuutin ennätysparannus ja ensimmäinen 1.30 alitus maistui todella hyvälle. Toukokuun juoksukilometrit 190.

Kolmen viikon kuluttua olin taas viivalla. Pilasin kisan huonolla valmistelulla; aikatauluongelmista aiheutunut puutteellinen alkuverryttely yhdistettynä kovaan aloitukseen hyydytti ja niinpä oli tyytyminen 1.30.44 aikaan. Tämä ei kauaa harmittanut, sillä tyttö otti samassa yhteydessä osaa ensimmäiseen juoksukisaansa ja sitä juoksemisen riemua oli ilo katsoa.

Kesäkuussa olin viikon kertausharjoituksessa - tehtävästäni johtuen minulla oli hyvät mahdollisuudet harjoitella, joten Vekarajärven pururata tuli varsin tutuksi. Kesäkuun juoksukilometrit 160.

Kesäkuun lopussa juoksin Kälviällä 10.55 km kelpoaikaan 42.07 (yksi kauden parhaista kisoista) ja viikon päästä puolikkaan Kuusamossa 1.28.57. Jälkikäteen arvioituna kympin rutistus oli ehkä turhan lähellä puolikasta. Sateinen kesä kyllästytti, joten kävimme Mallorcalla. Välimerta ihaillen juoksukilometrejä kertyi ihan mukavasti ja koko heinäkuun juoksukilometrit 195. Tein myös pari pyörälenkkiä, yhteensä 61 km.

Elokuussa kisasin siltajuoksussa Puumalassa 6 km 4.01 min/km-tahtiin. Juoksukilometrit 145 ja lisäksi pyörälenkit 76 km.

Syyskuussa maraton sujui Joutsenossa aikatavoitteen osalta rekordiin, mutta kuitenkin alakanttiin (3.20). Sijoituksen osalta kisa sujui yläkanttiin (3.) - mielummin olisin ollut vaikka viides 3.15-ajalla. Luultavasti viikkoa ennen juoksemani kisa (Veistohölkkä) verotti ja osansa oli energiasaantiongelmilla.

Ennen Joutsenoa otin ohjelmaan vanhan harrastuksen, kuntosaliharjoittelun. Vierailin työopaikan kuntosalilla 5 kertaa ja pian huomasin että treeni puree. Maratonilla se näkyi käytännössä niin, että juoksuasento pysyi hyvänä myös väsyneenä kisan lopussa. Kuukauden juoksukilometrit 210.

Lokakuussa jatkoin vielä kisakautta Pariisin puolimaratoniin saakka. Vietimme kaupungissa mukavat 5 päivää ja samalla ympyrä sulkeutui - olihan kausi alkanut samassa kaupungissa huhtikuussa. Kisa oli pettymys - 1.31 on toki ihan kelpo aika jos sitä vertaa vaikka vuoden takaiseen. Uskoin olevani ennätyskunnossa mutta ehkä juuri tämä on yksi osa juoksuharrastuksen viehätystä; it ain't over until it's over tai jotakin... Lokakuun juoksukilometrit 90.

Yhteenveto

- juoksukilometrit 1597 (edellinen kausi 1547)
- pyöräily 560 (edellinen kausi 569)
- hiihtoa noin 180 km (siis taas liian vähän, kuitenkin sentään 120 km enemmän kuin edellistalvena)
- ei vammoja

Miltä tämä näyttää tavoitteiden saavuttamisen osalta?

Vuosi sitten marraskuun 19. päivä olin muotoillut tavoitteet näin:

Millaisia juoksutavoitteita ensi kesälle?

Päätin lähestyä asiaa systemaattisesti;
- kvalitatiiviset (laadulliset) tavoitteet
- kvantitatiiviset (määrälliset/ajalliset) tavoitteet

Kvalitatiiviset tavoitteet kiteytän

Juoksun
1) iloa
2) hyvällä juoksutekniikalla
3) vammoitta
4) myös muita harjoitusmuotoja hyödyntäen.

Purettuna
1. Lapsi on terve kun se leikkii
2. Frekvenssi, päkiä, kontakti vartalon alla, rentous
3. Kehon kuuntelu, levon ja harjoituksen suhde, pitkät lenkit riittävän hitaasti, laadun korostaminen määrän sijaan (ts. viikkokilometrit eivät välttämättä paljoa nouse)
4. Kuntosali, kuntopyörä, stepperi, hiihto

Kvantitatiiviset tavoitteet

1. Kymppi alle 41 (ja/tai varttimaraton alle 43.30)
2. Puolimaraton alle 1.31
3. Maraton alle 3.15

Ajallisten tavoitteiden osalta voidaan sanoa, että maratonia lukuunottamatta tavoitteet täyttyivät selvästi. Vartti- ja puolimaratontulokset kehittyivät jopa yli odotusten.

Maratonilla en koe realisoineeni todellista potentiaaliani - 3.20 on ihan ok, mutta uskon 3.10-3.15 olleen Joutsenossa ulottuvilla nappisuorituksella.

Kvalitatiivisten tavoitteiden osalta koen onnistuneeni melko hyvin. Hiihtoa olisi voinut olla enemmän ohjelmassa, mutta kun se talvi oli mitä oli. Iso osa kilometreistä kertyi Kuusamon reissujen aikana. Siellä sentään talvi on vielä talvi.

Pitkät lenkit jäivät vähiin kesän ja sykyn aikana. Ruuvia on vara kiristää - toisaalta määrien nostamiseen ei ole isoa tarvetta kun kehitystä näyttää tulevan näinkin (kuva Mallorca heinäkuu 2008).

Kokonaisuus näyttää siis erittäin hyvältä - itse asiassa mennyt kausi on paras, nuoruusvuosien kisailut mukaanluettuna. Pisteenä i:n päälle kisastatistiikka: 10 starttia, joista kuudessa ennätys ja kuudessa sijoittuminen lopputuloksissa 3 parhaan joukkoon. Tällaista en todellakaan olisi osannut odottaa. Vastaavien lukemien saavuttaminen jatkossa on hyvin haastavaa tai jopa mahdotonta. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta kautta ja sen tavoitemäärittelyjä.

-gs

Juoksemisen ilo

Ylimenokaudella tarkoitetaan kilpailukauden jälkeistä aikaa, jolloin ladataan akkuja, treenataan vain kevyesti, harrastetaan muita lajeja, parannellaan mahdolliset tai orastavat vammat. Ideana on, että uusi treenikausi aloitetaan nälkäisenä (= motivoituneena) ja terveenä. Ylimenokauden aikana on luontevaa tehdä yhteenveto menneestä kaudesta (on vielä työn alla), määrittää tavoitteet tulevalle kaudelle (on vielä tekemättä) sekä määrittää harjoitusohjelma, jolla tavoitteisiin tähdätään (tätä tuskin tulen tekemään, koska silloin on vaarassa kadota ilo tämän lapsen leikistä - ohjelma on yleisellä tasolla päässä ja ainoastaan 2 - 3 viikkoa ennen tärkeitä kisoja teen hommat jonkin sapluunan mukaan, tällainen systeemi riittää ainakin niin kauan kuin kehitystä tapahtuu).



Tähän juoksun riemuun voisi tähdätä. Kuvassa Jempsu ensimmäisessä juoksukisassaan kesäkuussa. Omasta suuresta innostuksestaan käsin hän halusi osallistua ja kyllä siinä isän sydän oli ylpeydestä pakahtua kun tytär kättä iloisesti vilkuttaen maalia kohti viiletti 3-4 -vuotiaiden sarjassa.

Pariisin kisan jälkeen pidin ylimenokautta kaksi viikkoa. Ohjelmassa oli vain työmatkapyöräilyä ja kuntosalia. Sitten tein yhden lenkin kuvitellen uuden treenijakson käynnistyneen, mutta keho ja egominää viisaampi todellinen minä olivat toista mieltä ja iskivät flunssan päälle. Flunssassa ei tietenkään treenata, joten ylimenokausi venyi lähes kolmen viikon mittaiseksi. Uskon, että se oli vain hyväksi. Perjantaina juoksutreeni sitten käynnistyi ja käynnistyikin kunnolla; pe-ma saldona 53 km. Se on minulle paljon. Nyt pitää malttaa myös levätä. Pitää malttaa juosta vähemmän ja hitaammin tai jopa ei lainkaan jotta voi juosta enemmän ja kovempaa. Paradoksi jossa on viisautta. Tähän viisauteen nojautuen on tarkoitus juosta kovaa ensi kauden kisoissa. Kovempaa kuin koskaan ennen. Juoksun ja liikunnan iloa unohtamatta. Kuvan esimerkki johtotähtenä.

-gs

Omituisuuksia (musiikkimuistoja 7)

Nata haastoi minut kertomaan omituisuuksistani.

Omituisuus on tietysti aina suhteellista - olla omituinen suhteessa johonkin yleisesti hyväksyttyyn, tunnustettuun, johonkin yleiseen ilmiöön. Voisi sanoa, että omituisuus on marginaalisuutta. Jos jokin piirre on yleinen, se ei voi olla omituisuutta.

Jonkun mielestä omituista voisi olla vaikka se, että pidän seuraavista kappaleista.

#1 Kuulin kappaleen levyn julkistamisen jälkeisenä vuonna 1978 parhaan kaverini isoveljien C-kasetilta soitettuna. Myöhemmin olen lukenut jostakin, että Benny tai Björn, en nyt muista kumpi, on alle kolmen tunnin maratonaari ja sai inspiraation sävellykseen juoksulenkillä.

#2 Tämä julkaistiin samana vuonna kuin edellinen kohdan albumi. Nostalgiaa vuodelta 1977.

#3 Siirrytään vuoteen 1978. Tämä kolahti. Siskoni koettivat huonolla menestyksellä opettaa tanssin askelkuvioita myös minulle.

#4 Pysytään edelleen 70-luvulla, mennään edellisistä muutama vuosi taaksepäin. Vuonna 1974 tämä jäi mieleen soimaan.

#5 Mennään vuoteen 1977 - tämän kuullessani olin täysin myyty.

Enemmänkin olisi "omituisuuksia", ehkä myöhemmin lisää.

-gs

Koiran

kouluttaminen vaatii innostusta, aikaa ja kärsivällisyyttä, kuten koiraihmiset tietävät. Esimerkissä niitä on piisannut:

Yes we can

Obaman voittopuhe on hieno. Kannattaa varata 16 minuuttia ja katsoa ja etenkin kuunnella rauhassa - klassikkoainesta, tietysti retoriikalla kuorrutettuna, mutta substanssi kohdallaan. Tästä se lähtee.

-gs

ps. kuvassa voittopuheen avainkäsitteet esiintymistiheyden mukaan skaalattuna, lähde:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/us_elections_2008/7710038.stm

"I never have to work again" (musiikkimuistoja 6)

Yhdysvaltain vaalipäivän kunniaksi toisenlainen America -biisi... Vuoden 1972 tammi-helmikuussa kappale pysyi neljä viikkoa USA:n singlelistan ykkösenä.



Muistan kuulleeni kappaleen ensimmäistä kertaa vuonna 1982 tai 1983. Yksinkertaisessa, lähes monotonisessa sävellyksessä oli jotakin hypnoottista, joten hankin levyn - en singleä, jossa ao. kappale on, vaan artistin seuraavan levytyksen vuodelta 1972. Hienoja kappaleita löytyy myös siitä.

Sanoitusta ruodittiin aikoinaan hartaasti amerikkalaisilla radiokanavilla. Mitä esimerkiksi "American pie" tarkoittaa? McLean itse vastasi "It means I never have to work again". Myöhemmin hän totesi, että lauluntekijä säveltää ja sanoittaa ja muiden tehtäväksi jää tulkita. Sanoituksen ympärillä vellonut keskustelu lienee osaltaan vaikuttanut kappaleen suosioon. Kappaleessa viitataan ainakin seuraaviin artisteihin, bändeihin ja näyttelijöihin:

Buddy Holly
Don Mclean
The Monotones
Don Cornell
Marty Robbins
The Big Bopper
Bob Dylan
The Rolling Stones
James Dean
Elvis Presley
John Lennon
The Beatles
The Byrds
Ritchie Valens
Hell's Angels
Janis Joplin
Waylon Jennings

Yksinkertaisen pinnan alla piilee siis monimuotoisia viittauksia (pop)kulttuuriin. Ehkä juuri tästä syystä kappaleesta on tullut lähes ikoni ja se yltää RIAA:n (Recording Industry Association of America) "Songs of the Century" -listalla 5. sijalle.

Nuoremmalle polvelle ensi kosketus tähän legendaariseen kappaleen tapahtui vuonna 2000, jolloin popin kuningatar levytti siitä oman versionsa;

Jotkut pitävät Madonnan temppua pyhäinhäväistyksenä, enkä itsekään pidä levytystä diivan parhaimmistoon kuuluvana. Madonna on itse kertonut katuvansa cover-versiotaan ja osoituksena tästä hän jätti kappaleen pois seuraavana vuonna julkistetusta "Greatest Hits Volume 2" -kokoelmastaan.

Videon slow motion -vaikutelma on muuten saatu aikaan soittamalla kappale kaksinkertaisella nopeudella. Koreografia tansseineen on siis tehty 2x-tahtiin ja hidastettu sitten lopulliseen musiikkivideoon.

Kumpi versio on sinun mieleesi?

-gs

lähteitä

http://en.wikipedia.org/wiki/American_Pie
http://en.wikipedia.org/wiki/Songs_of_the_Century
http://www.billboard.com/bbcom/specials/hot100/index.shtml

En tunne

kumpaakaan kandidaattia, jotka ison veden takana maailman vaikutusvaltaisimmasta postista kamppailevat. McCain on varmasti hyvä mies, mutta silti toivon että hän jää näissä kekkereissä toiseksi.

Laitetaanpas tällainen levylautaselle Barackin voittoa ennakoiden - hieno livetaltiointi, Simon and Garfunkel: America.



-gs

Nuoruuden rakkaus (musiikkimuistoja 5) ja La voie Royale 19.10. - kisaraportti

Soitetaanpa alkuun yksi kaikkien aikojen paras biisi yhdeltä kaikkien aikojen parhaimmalta rock-albumilta. Vuonna 1997 levy ylsi kolmanneksi 'Music of the Millennium' –äänestyksessä (järjestäjinä HMV, Channel 4, The Guardian ja Classic FM) ja vuonna 2002 Rolling Stonen lukijat äänestivät levyn kaikkien aikojen parhaaksi. Seuraavana vuonna levy sijoittui kolmanneksi Rolling Stonen 500 parasta listalla.

Mitään tällaista en aavistellut tai ennakoinut kun noin vuonna 1976 ensi kertaa bändiä kuulin. Kaverini soitti minulle isoveljensä c-kasetilta Rock ’n Roll Musicin ja se kolahti rajusti.

Tällaista siis tehtiin vuonna 1966:

Huh ja jep, Fab Four’n sävelet hallitsivat nuoruuttani. Liverpoolin neroja on siis osaksi kiittäminen tai syyttäminen siitä että minusta tuli minä.

La Voie Roayle - puolimaraton Pariisi/St Denis 19.10.



Ennakkotunnelmia

Lauantai-illan puolituntinen hölkkäily Seinen rannalla tuntui todella lupaavalta – askel oli kevyen herkkä. Muutaman avauksen perusteella olin vakuuttunut että seuraavana päivänä kulkee. Elämyksenä lenkki oli yksi elämäni hienoimmista – ilta jo hämärtynyt hyvän aikaa sitten, kello oli jo yli 9 ja ilta oli lämmin, t-paitakeli. Asuntomme sijaitsi Seinen vasemmalla rannalla lähellä Eiffeliä, joten kelpasi siinä juostessa ihailla iltavalaistuksessa loistavaa maailman kuuluisinta tornia.



Testasin samalla edellispäivän ideaa juoksutekniikasta – homma toimi ja päätin käyttää samaa systeemiä myös kisassa. Jälkikäteen arvioituna tämä saattoi olla yksi tekijä epäonnistumisessa. Käytännössä kyse oli maakontaktin aktiivisuudesta ja vaikuttaa siltä että homma toimii lyhemmillä matkoilla, katsotaan sitä sitten ensi kaudella kun pääpaino tulee yhä olemaan puolimaratonilla ja sitä lyhemmillä matkoilla.

Kisapäivä

Sunnuntaipäivä valkeni aurinkoisena – luvassa oli lämmin päivä, kisan kannalta liiankin lämmin (toinen tekijä epäonnistumisessa). Startti olisi vasta klo 15, joten suuntasimme asuntomme lähellä sijaitsevalle tornille. Kauniissa säässä kelpasi pasteerata Seinen rantaa muutaman sadan metrin mittainen matka 324 metrin korkeuteen kurkottavan luomuksen äärelle.

Kohtuullisen (noin 30 min) jonotuksen jälkeen hankimme ylimmälle tasanteelle oikeuttavat liput. Ensimmäisellä tasanteella ihailimme näkymiä, istuimme kahvilassa ja kirjoitimme pari postikorttia. Huomasin, että aikaa oli kulunut yllättävän paljon. Halusin kisapaikalle viimeistään tuntia ennen starttia, joten tuli hiukan kiire. Noustuamme hissillä (jos ei olisi ollut kisapäivä, niin portaita olisi menty) 2. tasanteelle, totesimme että jonoa ylimmän tasanteen hissille on sen verran että jätämme sen keikan toiseen kertaan.

Katsoimme näkymät ja lähdimme asunnolle hakemaan varusteet. Sitten metroon ja yhdellä vaihdolla pääsimme linjalle, joka vei meidät kehätien pohjoispuolella sijaitsevalle jättimäiselle Stade de France –stadionille. Kisakeskus sijaitsi urheilukentällä stadionin vieressä.

Jonottaessani kisatoimistoon joku tuli kysymään minulta jotakin. Ranskaksi, tietysti. Vastasin suomeksi: ”Anteeksi, en todellakaan osaa ranskaa.” Ja tyrkkäsin vielä perään ”Can you speak English?”. Osasi se. Ilmeni, että mies oli osallistumassa kympin kisaan ja kyseli kisan aikataulua. Totesin, että kympin kisan startti on klo 14. Ja kello oli paria minuuttia vaille. Mies oli vielä ilman kilpailunumeroa ja muuta kisamateriaalia. Ja starttipaikka oli jalkapallostadionin itäpuolella parin sadan metrin päässä. Merde! Kiirettä taitaa pitää. Pardonia tarjoillen mies ohitti jonon, syöksyi toimistoon, ilmaantui kohta ulos ja lähti juoksujalkaa starttipaikan suuntaan… No, kukin tekee alkuverryttelyn tavallaan.

Toimistossa näytin kopiota lääkärintodistuksesta (samaisesta, jonka hankin jo alkukeväällä Pariisin maratonia varten) ja sain kuoren, josta löytyi numero ja kenkään kiinnitettävä chip ajanottoa varten. Sain myös t-paidan ja lisäksi minulta kysyttiin jotakin. Ranskaksi. Tietysti. Vastasin samalla kaavalla kuin kympin kisaan haikailevalle miekkoselle. Ei osannut se. Joku toinen kilpailija toimi tulkkina ja ilmeni että kyse oli pääsylipuista jalkapallostadionille. Siis sikäli kun omat kannustusjoukot haluavat olla stadionilla hurraamassa omilleen puolimatkassa, tarvitaan liput. Stade de Francelle ei noin vain kävellä sisään. Sain haluamani määrän. Vakaa aikomukseni on muuten edelleenkin jossakin vaiheessa opiskella ranskaa kansalaisopistossa sen verran että osaisi muutakin kuin ne muutaman säälittävän fraasin.

Vaihdoin juoksukamat päälle, laitoin numerolapun rintaan ja lähdin verryttelemään. Kaikki tuntui olevan ok ja tunnelma alkoi kohota. Oikeastaan ainoa huoli oli lähes pilvettömältä taivaalta paistava aurinko – parinkymmenen asteen lämpö ei luvannut hyvää kisasuoritukselle. Tiesin ja tiedän olevani juoksukisassa parhaimmillani huomattavasti raikkaammassa kelissä. Yli 10 kilometrin mittaisessa kisassa 15 asteen yli kipuava lämpötila hidastaa suoritusta kun energiaa kuluu enemmän kehon jäähdytykseen.

Siirryin lähtökarsinaan vajaat 10 minuuttia ennen starttia. Etenin vaivihkaa mahdollisimman eteen. Kymmenkunta eliittijuoksijaa oli aivan edessä ja me hitaammat narun erottamana muutaman metrin päässä heidän takanaan. Eturiviin ilmestyi myös kolme jänistä ilmapalloineen. Mielenkiintoista, tuumasin. Kisaohjeissa ei tästä oltu mainittu mitään. Mitähän vauhtia menevät… Vähän ennen starttia naru poistettiin ja kun olin skarppina, pääsin aivan eturiviin.

Juontaja nosti tunnelmaa, juttua piisasi niin että mietin missä välissä hän ehtii hengittämään. Kysyin lähelläni olleelta jänikseltä hänen aikatauluaan. 1.30 – liian hidas minulle, ajattelin. Siis luulin. Jostakin syystä lähtölaukaus viivästyi ja viivästyi – lopulta pääsimme liikkeelle noin 10 minuuttia aikataulusta jäljessä.



Virtaa oli ilmeisesti liiankin kanssa, sillä säntäsin matkaan niin raivokkaasti että vajaat sata metriä juostuani huomasin yhä olevani eturintamassa.



Kuvan vauhtia kun jaksaisi niin kova olisi loppuaika 21.1 kilometrin jälkeen; nro 2 Elias Cheboi (loppuaika 1.05.24, sijoitus 7), nro 10 Mitei Gideon (/1.06.53), nro 11 Samir Baala (1.07.50), nro 9 Daniel Wambogu (1.05.30), nro 2509 Pascal Fillet (31/1.21.28 – oli muuten samassa sarjassa kanssani, sijoitus 5.)

”Oho – eihän tässä näin pitänyt käydä”, ajattelin ja hidastin vauhdin noin 4 min/km-tasolle. Ensimmäinen kilometri täyttyi hiukan alle 4 minuuttiin, joten vauhti oli alkukiihdytys huomioiden kohdallaan. Toisen kilometrin aikana vauhti tasaantui lisää (8.08/4.09) ja kolme kilometriä täyttyi 12.15 (keskim. 4.05 min/km). Vertasin aikaa mielessäni toukokuiseen Yyterin puolikkaaseen ja vauhti tuntui edelleen sopivalta ja juoksu hyvältä. Uusi ennätys edellyttäisi noin 4.10 min/km-vauhtia ja tähtäilin suunnilleen siihen.

Neljän kilometrin jälkeen reitti kaartoi pohjoiseen St Denisin keskustaan. Juoksimme kuuluisan basilikan vierestä (Basilique de St-Denis). Tätä Ranskan suojelupyhimyksen mukaan nimettyä kirkkoa en ehtinyt ihailemaan, vaikka siihen mielenkiintoinen tarina liittyykin. 200-luvulla Pariisissa piispana toimineen Deniksen julistuksesta ei ns. pakanapiireissä pidetty, ja niinpä hänet teloitettiin Pariisin korkeimmalla kukkulalla. Paikka tunnetaan nykyään Montmartrena (kirjaimellisesti ”marttyyrien vuori”). Tarinan mukaan Denis ei kaulansa katkaisemisesta hätkähtänyt, vaan nappasi päänsä kainaloon ja marssi muutaman kilometrin pohjoiseen saarnaten samalla väkevästi. Hikoilin juuri kohdalla, jonne hän viimein pysähtyi ja kuoli ja jonne hänet haudattiin. Paikalle rakennettiin aluksi pieni kappeli ja 600-luvulla tähän perustettiin benediktiiniläisluostari. Nykyisin maisemaa hallitsevaa valtaisaa kirkkoa alettiin rakentamaan paljon myöhemmin, 1100-luvulla. Kirkkoon on haudattu lähes kaikki Ranskan kuninkaat. Ilmankos kisan nimi on ”La Voie Royale”, kuninkaallinen tie…

5-6 kilometrin kohdalla oli ensimmäinen juottoasema, nappasin vesipullon, siemailin ja kaadoin vettä myös päähäni kun kehon lämmöt tuntuivat olevan jo tässä vaiheessa liian korkealla. Vieressäni juossut mies sanoi minulle jotakin, ranskaksi tietysti. Taas samaa kaavaa ja osasi se englantia. Pyysi vesipulloani jos en sitä enää käytä. Toki tarjosin ja siinä sitten juteltiin kisan tavoitteista. Francois kertoi tavoittelevansa 1.30 alitusta, johon totesin että tahtimme on sitä.

7-8 kilometrin jälkeen huomasin, että joudun tekemään kovin paljon töitä pitääkseni vauhdin riittävänä. 8 kilometriä täyttyi tosin vielä aikaan 33.28 (keskivauhti vielä 4.11 min/km, siis melko tarkkaan ennätysvauhtia). Seuraamme liittyi kolmaskin juoksija, Paul.

Stade de France

Muutamaa kilometriä ennen stadionille saapumista reitti oli mutkainen ja maisemat tylsiä. Tunnelma kuitenkin kohosi, kun kaarroimme jättinäyttämön alle johtavalle huoltotielle ja nousimme sitä kautta sisään.

Penkeille mahtuisi 80 000 katsojaa – nyt näytti olevan tilaa. Paljon tilaa. Juoksun kannustajat oli päästetty itäkatsomoon ja kovin pieneltä joukko näytti sadan metrin päästä kaarteesta katsottuna.

Stadion rakennettiin vuoden 1998 jalkapallon MM-kisojen päänäyttämöksi. Kisojen kliimaksi koettiin areenalla 12. heinäkuuta Gallian kukkojen kukistaessa brassit loppuottelussa puhtaasti 3-0 Zidanen ja Petit’n maaleilla. Stadionilla järjestettiin myös 9. yleisurheilun MM-kisat elokuussa 2003. Suomi kunnostautui kisoissa varsin kehnosti – ne olivat ensimmäiset, joissa joukkueemme jäi tyystin mitaleitta.

Siinäpä sitten taivalsimme kolmisin Paulin ja Francois’n kanssa samaa etusuoraa, jota viisi vuotta aiemmin hiukan vauhdikkaammin kiisivät mm. Hicham el-Guerrouj (kultaa 1500 m, hopeaa 5000 m), Kenenisa Bekele (pronssia 5000 m, kultaa 10 000 m), Haile Gebrselassie (hopeaa 10 000 m), Sileshi Sihine (pronssia 10 000 m), Maria Mutola (kultaa 800 m) ja Tirunesh Dibaba (kultaa 5000 m). Eipä siis ihme, että varsin mukavalta tuntui yleisölle huiskuttaa.



Kuvassa vasemmalla Paul (loppuaika 1.29.58, sijoitus 98 ja sarjassaan 28.) ja oikealla Francois (1.29.02, 86. ja sarjassaan hienosti 6.). Oikean käteni outo liike johtuu muuten siitä, että juuri vilkutin tai aion vilkuttaa. Maalissa juttelin Francois'n kanssa vähän enemmän (kisan aikana ei kovin pitkiä lauseita pystynyt...) ja hän kertoi tähtäävänsä marraskuun lopulla juostavalle Beaujolais-maratonille (Marathon du Beaujolais Nouveau). Samalla ilmeni että myös Francois oli juossut aiemmin keväällä Pariisin maratonin. Kisa oli hänen ensimmäisensä ja taittui kelpo aikaan 3.39. Arvaan, että aikaan on luvassa roima parannus.

Stadion-keikan jälkeen jatkoimme uudelle kierrokselle ja vähitellen juoksu alkoi painamaan enemmän ja enemmän. Jossakin 12 kilometrin kohdalla jäin Francois’n vauhdista. Noin 13 kilometrin kohdalla otin energiageelin ja samalla 1.30 –jänis saavutti minut mukanaan 3 tai 4 juoksijaa. Hän muisti minut startista ja kannusti minua kovasti mukaansa – ”come on, this is your target time!”. Mutta vaikeaa, kovin vaikeaa oli. Eroa syntyi hetkessä 20 metriä, 30 metriä… Yritin nostaa tempoa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Noin 14 km kohdalla olevalla puistopätkällä juoksu tuntui hiukan paremmalta ja pääsin vielä alle 10 metrin päähän, 5 metrin päähän, mutta sitten eväät oli syöty ja kun reitti kaarsi taas pohjoiseen jäin yksikseni taistelemaan. 11 kilometrin jälkeinen 5 km vei 21.45 (4.21 min/km, 16 km 1.08.01), kuumuus tuntui yhä kovemmalta ja vauhti hidastui hidastumistaan. Seuraavat 3-4 kilometriä tuntuivat menevän jo hölkäksi ja menivät 4.29-4.38 –haarukkaan. Minkäs teet, kun kovempaa ei päässyt ja enin intokin tuntui jääneen jonnekin välille. Stade de Francella saatoin todeta että puolikkaan ennätysaikani kului juuri umpeen ja vielä oli puolisen kilometriä maaliin. Aloin latautumaan loppukiriin ja kun vihdoin pääsin urheilukentällä, laitoin kaikki peliin. Noin 300 metrin rutistus sujui mallikkaasti, vauhti nousi 92-94 –kadenssin myötä jopa vauhdikkaaksi, ohitin kaksi tai kolme juoksijaa ja saavuin maaliin ajassa 1.31.14.

Makoilin hetken, raahauduin sitten penkille istumaan ja päällimmäisin tunne oli pettymys – eihän tässä näin pitänyt käydä.

814 juoksijan joukossa sijoitukseni oli 107 ja sarjassani olin 32/235 – ihan kelvollisia lukemia siis, mutta se aika… Piti mennä ainakin kolme minuuttia kovempaan. Missä vika?

- liian lämmin keli (1-2 min)
- tekniikkakokeilu (1 min)
- 3 viikkoa aiemmin juostu maraton (1-2 min)

Tästä voidaan siis ynnäillä, että ensi kaudella menee alle 1.28, ehkä jopa 1.26.xx… No niin - uho lienee varma indikaatio siitä, että ylimenokautta on nyt pidetty riittävästi. Kaksi viikkoa olen huilannut. Pyöräilyä ja kuntosalia olen kyllä harrastanut, mutten juoksulenkkejä. Jokohan sitä tänään aloittaisi pk-kauden? Vielä aion tehdä yhteenvedon päättyneestä kaudesta ja sen pohjalta määrittää tavoitteet ensi kaudelle.



Tämän kisakumppanin nimi jäi epäselväksi - tällä kertaa noin 1.45-tulos, juossut joskus 1.25, joten kovaa on mennyt...



Kisa ei ilmeisesti sitten ihan penkin alle mennytkään; mikäs se on aurinkoisessa Pariisissa kisan jälkeen parhaassa mahdollisessa seurassa (= oma perhe) kisamitali ja kuohuviini kädessä patsastella… Edessä oli rentoa oleilua torstaihin saakka – siitä myöhemmin.

-gs

Edellisen viestin espanjalainen kylä... (musiikkimuistoja 4)

esiintyy tässä musiikkimuistossa. Jaska Jokuseen verrattu laulaja osaa tunnelmoida kyllä. Video on tosin järkyttävä ja laulun kohteen vaatetus käsittämätön. Mutta biisi - se on täyttä timanttia!



-gs

ps. kisaraportti on lähes valmis - kenties huomenna julkaisukelpoinenkin. Tai jotakin sinne päin.

Laulu kysyville (musiikkimuistoja 3)

Tässä eilen lupaamani:

levy ilmestyi vuonna 1970 ja kymmenisen vuotta myöhemmin hankin sen itselleni, toisena levyhankintanani.

Levy on täynnä klassikkoja ja valitsen tähän harvemmin soitetun, B-puolelta löytyvän helmen, yksinkertaisen balladin, joka aikoinaan kauneudellaan mykisti nuoren miehen.



-gs

ps. Edellisen viestin levy ei ollut ensimmäinen vinyylini, säästän sen tuonnemmaksi. Huomenna musiikillinen vertaus espanjalaisesta kaupungista. Tai ehkä sittenkin kisaraportti kauden viimeisestä rutistuksesta. Tai jotakin.

Elokuvia tekemässä (musiikkimuistoja 2)

Reilut kaksi vuotta sitten kirjoitin musiikkimuistoistani ja nyt innostuin hakemaan youtubesta nuoruuden suosikkejani.

Aloitetaan nyt vaikka tällä.



Loistava kappale ja ensimmäiset muistot tähän bändiin kytkeytyvät yläasteen musiikkituntien levyraateihin ja lukion musiikkituntien esitelmiin. Kolahti ja yhä säväyttää.

Huomenna biisi vinyyliltä numero 2 (siis elämäni toiselta levyhankinnalta).

-gs

"Bosses should embrace Facebook",

mikäli BBC:n tämänpäiväiseen uutiseen on uskominen. Uutisessa viitataan Demoksen tuoreeseen julkaisuun "network citizens - power and responsibility at work".

Sen mukaan on virheellistä nähdä Facebook ja muut vastaavat yhteisölliset mediat yksipuolisesti työn tehokkuuden syövinä ajantappajina. Yritykset rajoittaa henkilöstöä yhteisöllisten medioiden käytöltä saattavat johtaa yrityksen vahingoittumiseen. Yrityksen etu on, että henkilöstö verkostoituu ja kommunikoi. Samalla julkaisussa korostetaan sitä, että liialliseen yhteisöllisen median käyttöön on puututtava.

Uskon, että tämä pätee ainakin isojen ja/tai hajautettujen toimijoiden suhteen. Verkostoitumisen myötä työtehtäviinsä voi saada uutta näkemystä ja syvyyttä ja yhteisöllisyyden tunne kohoaa. Pienen organisaation kohdalla yhteisöllisen median käyttö näyttäytynee hiukan toisin.

Demoksen julkaisu löytyy täältä.

-gs

Puhtaan ajattelun keitaan vesi on sameaa

1.31.14 ei vastannut odotuksia ja alkuperäiskaavailujen valossa merkitsee hylättyä suoritusta. Kokonaisuuden huomioiden annan kuitenkin suorituksesta arvosanan välttävä+. Palaan tarkempaan kisaraporttiin kuvineen seuraavassa postauksessa. Ja saatanpa reissusta muutenkin kirjoittaa, jos aikaa ja inspiraatiota piisaa. Matka oli onnistunut ja kaupunki hieno, joten sopii odottaa että inspiraatiota riittää.

- - -

Sattui tuossa silmään BBC:n uutinen, jonka mukaan brittihumanistien yhdistys (BHA, British Humanist Association, kuvaavampi nimi olisi pääagenda huomioiden ehkä BAA, British Atheist Association... Mistä tuleekin mieleen suomalainen ns. vapaa-ajattelijoiden yhdistys, jonka nimi on tragikoomisessa ristiriidassa ahdasmielisen, suorastaan pakkomielteenomaisen uskontonegaationsa kanssa) suunnittelee julistekampanjaa Lontoon bussien kylkiin. Julistetekstiksi kaavaillaan

"There's probably no God. Now stop worrying and enjoy your life."

Mistä lähtien uskonnosta on tullut synonyymi ilottomalle elämälle? Mistä lähtien teistinen maailmankuva on redusoitunut murehtimiseksi?

Katson että ilottomuus, kyynisyys, pessimismi ja murehtiminen ovat tyypillisiä virityksiä todellisuuden pyhälle ulottuvuudelle sokeutuneille.

Kampanjan taustalla häärii ateistien arvostama Richard Dawkins, jonka mukaan tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan. Dawkins väittää, että ajatteleminen on julistettu pannaan ("anathema") uskonnon toimesta. Kaikkea voi toki väittää. Mutta tämä väite on fantastinen. Siis mielikuvituksellinen.

Vaatimattomuudesta miestä ei voi syyttää. Onhan Dawkins nettisivujensa mukaan "selkeän ajattelun keidas" ("a clear-thinking oasis"). Ehkä niin onkin, mutta tässä kohtaa selkeys merkitsee asioiden yksiulotteistamista ja suoranaista vääristelyä.

Dawkins on varmasti fiksu mies ja hänen täytyy tietää, että maailmaan mahtuu monenlaisia uskontoja. Jotkut uskonnot varmaan ovat jäykkiä, dogmaattisia, fundamentalistisia, yksilön (ajattelun)vapautta rajoittavia. Mutta vain jotkut.

On paljon uskontoja, tai laajemmin ilmaistuna metafyysistä ulottuvuutta hahmottavia käsitejärjestelmiä, joissa ihminen nähdään moniulotteisena olentona, joka saavuttaa onnellisen elämän vain jos hän saavuttaa tasapainon päänsä ("äly") ja sydämensä ("tunne") välillä. Näissä skenarioissa ihminen on viisas, jos (ja vain jos) hänen ajattelunsa on saumattomasti yhdistyneenä tunteeseen. Näiden keitaiden vesi on kirkasta ja virvoittaa yksipuolisen älyn kuivaan erämaahan eksyneet.

Ymmärrän kyllä, että Dawkins, BHA ja muut uskontovastaiset ihmiset vaativat uskontojen kieltämistä. Ymmärrän, että heidän mielestään maailma olisi parempi paikka ilman uskontoja. Ymmärrän, mutta olen jyrkästi toista mieltä.

Uskontoa niin kuin tikapuita tai vaikkapa kirvestä voi käyttää rakentavasti tai väärin; kirves on mainio halonhakkuussa mutta väärinkäytettynä tuhoisa. Pitäisikö siis kirveet kieltää?

Autolla pääsen paikasta A paikkaan B kätevästi. Toisaalta autolla on moni ajanut ihmisen päälle - pitäisikö siis autot kieltää?

Uskonnot ovat oikeinkäytettynä apuvälineitä transsendenssin hahmottamiseen mutta väärinkäytettynä ne voivat toimia esimerkiksi alistamisen välineenä.

Dawkinsin, BHA:n, vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavien instanssien (kyllä, Dawkins on käsite sokeine kelloseppineen) harjoittama uskontojen kirjojen latistaminen dogmaattiseksi monoliitiksi on häpeällistä älyllistä epärehellisyyttä.

-gs

ps. Miten olisi:

"God exists. Now stop worrying and enjoy your life."

:-)

Huono kenraali...

enteilee hyvää ensi-iltaa. Toivotaan näin. Viimeinen reippaampi lenkki ennen sunnuntain puolimaratonia sujui varsin tahmeasti. Juoksin keskiviikkona 5 x 3 minuuttia 10K/puolimaraton -kisavauhtia 1 minuutin hölkkäpalautuksella ja väkinäisen oloista oli. Kisakausi on kieltämättä ollut pitkä alkaen huhtikuulta (Pariisin maraton) ja ehkä kunto on jo kääntynyt laskuun. Arvoitus on myös, kuinka hyvin olen palautunut 3 viikon takaiselta Kullervo-maratonilta. Kohtapa tuo selviää.

Kisa on siis Pariisissa, Saint Denisissä. "Semi Marathon de Saint Denis et du Stade de France - Saint Denis Half Marathon" -puolimaratonia ei juosta yhtä hulppeissa puitteissa kuin kevään maraton, mutta kiintoisalta vaikuttaa joka tapauksessa. Kisa juostaan kahtena lenkkinä ja juoksijat pääsevät kahteen kertaan ihailemaan massiivista State de France -jalkapallostadionia sisältä päin. 80 000 katsojaa vetävällä näyttämöllä Ranskan kukot tekivät urotekoja jalkapallon MM-kisojen loppuottelussa kymmenen vuotta sitten.



Mukavaa olisi onnistunut kausi päättää onnistumiseen, jopa rekordiin. On oltava unelmia, joten tavoitteet arvosanoineen:

1.27.xx unelma
1.28.00 - 1.28.19 erinomainen
1.28.20 - 1.28.59 hyvä
1.29.xx tyydyttävä
1.30.xx välttävä
1.31 tai enemmän - hylätty suoritus

Kisan jälkeen ihmetellään Pariisia torstaihin saakka. Majoituksen osalta päädyimme kevään tavoin yellowstay.com-palveluun ja tällä kertaa valitsimme asunnon Seine-näkymällä 7. kerroksesta.




-gs

(kuvat http://www.saint-denis-marathon.com/, http://apartments-rental.yellowstay.eu/index.php?city_id=0)

Kullervon kirous - ainakin melkein

Kisan voisi tiivistää;
Kullervon kirous ei ollut kaukana.

Vaikeuksien kautta saavettuun rekordiin voi olla tyytyväinen, vaikka selvästi kovempi aika olikin hakusessa. Nälkää siis jäi, mutta maratonin pariin palaan todennäköisesti vasta ensi kaudella. Ja puolimaraton on tällä hetkellä paras ja mieluisin matkani.

Perinteet velvoittavat, joten tähänkin maratoniin yhdistimme lomailua.Matkasimme perjantaina Imatran kylpylään ja hyvin sovimme venäläisturistien sekaan.
Suomenkieliset vaikuttivat olevan selvä vähimmistö kylpylävieraiden joukossa.

Iltasella lueskelin uutta Runner's World -lehteä (October 2008) ja mainion maratonjänisjutun myötä sain idean.

(juttu löytyy netistäkin)

Artikkelissa kerrotaan Starshine Blackfordista, joka tsemppaa juoksijoita tavoiteaikaansa

"I am here to make you run slow when you want to run fast, and to make you run fast when you want to run slow."

Viimeiset 6 mailia (noin 10 km) Starshine ottaa mailin kerrallaan:

6 mailia maaliin

"Okay, everyone, this is where we start taking the race one mile at a time. For each mile, I'm going to ask you to focus on something. For mile 20, your focus is on the reason you're in this race. Is this a Boston qualifier, a personal best, a dare from a friend?"

5 mailia:

"Now for this next mile, I want you to focus on all the work that you've done to be here, and how it's all paying off now."

4 mailia

"we focus on the personal support system, on our families, friends, children, parents? -everyone who has helped you over the past few months. Give them a silent shout-out of thanks."

3 mailia

"We all have a personal hero, someone who has been through something so much harder than a marathon. Let's think about what they got through, and use that strength."

2 mailia

"Just two miles left, guys. Remember a time in your life when you demonstrated great strength in some other arena. Tap into that strength now. Only one tenth of one percent of the U.S. population finishes a marathon every year, so you're about to achieve something special."

1 maili

"Last mile, everybody. You are going to do it! Every step at this point is erasing that distance to the finish line."

Hyviä pointteja, ajattelin. Tiesin että maratonin viimeinen kymppi tulee olemaan taistelua ja siinä väännössä tarvitaan kovaa asennetta. Tuumasin, että jutussa kuvattua systeemiä voisi kokeilla huomisessa kisassa. Mutta miten muistaa nuo pointit väsyneenä kun niitä ei kukaan hyvävoimainen pacer ole vieressä sanomassa? Jospa kirjoittaisin ydinsanat kangasteippiin ja teipit käsivarsiin? Tuumasta toimeen! Aamupalan jälkeen kirjoitin sopivat sanat ja kilometrit kahteen teippiin. Teipit käsivarsiin ja lyhyt ajomatka Joutsenoon!

Kisapaikalla oli mukava tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Totesin kelin olevan mainio ennätysten tekemiselle. Puolimaratonin starttia katsellessa mieli teki jo kovasti viivalle, mutta vielä piti malttaa puoli tuntia ennen kuin täysmatkan taivaltajat päästettiin matkaan.

Urheilukenttäkierrosten jälkeen otin kirkolle nousevan mäen erityisen maltillisesti ja 2 km väliaika osoitti että malttia löytyi: 9.21 eli parikymmentä sekuntia tavoitevauhtia rauhallisemmin. Kiristin aavistuksen vauhtia ja seuraava kilometri menikin tavoitevauhdissa. Totesin 4.30-vauhtisen kilometrin ääneen ja kaksi muuta juoksijaa innostui pitämään kanssani samaa vauhtia. Kolmen juoksijan ryhmämme ohitteli hitaampia ja matka taittui rattoisasti.

Kävi ilmi että yksi seureeseemme kuuluneista, naisten yleisen sarjan voittoon juossut tähtäsi alle 3.30 loppuaikaan. Totesin hänelle että nyt mennään reipasta siihen tavoitteeseen nähden, 3.10-3.15-loppuaikaan tähtäävää kun mentiin. Sari totesi tähän että mennään nyt ainakin toistaiseksi tätä vauhtia.

Ensimmäinen huoltopiste tuli vastaan hiukan ennen 4 kilometrin täyttymistä. Omat juomat oli ennakkoon toimitettu järjestäjille ja hyvin löysin oman pulloni. 5 kilometriä tuli vastaan 22:15, siis hieman alle tavoitteen. Noin 6 kilometrin kohdalla Sari sanoi jättäytyvänsä joukosta, joten jatkoin matkaa debyyttimaratoniaan juoksevan nuoren triathlonistin kanssa. Juoksimme Mikon kanssa rinnakkain ja poimimme puolimaratoonareita kiinni. Seuraava viitonen meni edelleen aikataulussa:

5 - 10 km 22:15 (4:27 min/km), 10 km 44:54 (4:30 min/km)

Ahvenlammen takakierroksen jälkeen saavuimme jälleen keskustaan ja kirkon kohdalla epäröimme hetken minne suuntaan jatkaa. Lisäkierroksethan kutsuivat, joten 4.30-tahdilla jatkoimme takaisin länteen. Vauhti pysyi edelleen hyvänä:

10 - 15 km 22:22 (4:28 min/km), 15 km 1:07:16 (4:29 min/km)
15 - 20 km 22:59 (4:36 min/km), 20 km 1:30:15 (4:31 min/km)

Puolimatka täyttyi Ahvenlammella ajassa 1.35.15. Juoksu tuntui edelleen kevyeltä niin kuin sen tässä vaiheessa vielä pitääkin. Ensimmäisiä ongelmia tuli kuutostien alituksen jälkeen noin 24 km kohdalla. Tunsin oikeassa reidessä pientä kireyttä ja tämän jälkeen koin energian olevan vähissä. Koetin kuitenkin pitää vauhtia yllä ja 25 km tuli täyteen:

20 - 25 km 23:12 (4:38 min/km), 25 km 1:53:27 (4:33 min/km)

Vauhti oli siis jonkin verran hidastunut mutta ihan kohtuullista menoa kuitenkin ja selvästi alle vanhan ennätyksen alle tähtäävää. Energiansaantiin liittyvät tuntemukset pahenivat kuitenkin nopeasti ja totesinkin Mikolle että ongelmia on odotettavissa ja rohkaisin häntä jatkamaan omaan tahtiin. Mikko kuitenkin katsoi vauhdin hidastuneenakin olevan edelleen sopivaa, joten jatkoimme yhdessä kohti seuraavaa huoltopistettä. Olin virheellisesti siinä käsityksessä että huoltopisteillä olisi tarjolla myös geeliä, joten odotin toiveikkaana 26 km jälkeen odottavaa huoltopistettä. Geeliä ei ollut ja pysähdyin hetkeksi ahmimaan rusinoita ja suolakurkkua. Pysähdyksen vuoksi kilometri veikin yli 5 minuuttia (26 - 27 km 5:11).

Mikolla oli omia huoltojoukkoja reitin varrella ja hän sanoi antavansa minulle yhden oman geelinsä kun hän ne kohta saa. Kirkon kohdalla täyttyi 28 km ja Mikko sai geelinsä ja sen myötä minäkin. Tästä kiittelin häntä matkalla ja vielä maalissakin ja todettakoon vielä tässäkin: kiitos Mikko, pelastit kisani. Piti vielä kuitenkin odottaa seuraavaa huoltopistettä, jotta saisimme geelit alas nesteen kera. Ennen sitä tuli taas viitonen täyteen ja vauhti oli merkittävästi hidastunut:

25 - 30 km 24:44 (4:57 min/km), 30 km 2:18:11 (4:36 min/km)

Siunattu huoltopiste tuli vastaan 31 km kohdalla. Nautimme geelit ja ponnistelimme eteenpäin. Jäin hiukan Mikosta jälkeen. 32 kilometrin kohdalla katsoin psyykkausteippiäni;

"10 why"

Niin. Miksi tässä ponnistelen? Ennätys oli tähtäimessä ja sitä koetin yhä miettiä. Laskeskelin, että jos vauhti tippuu viiden minuutin kilometrivauhtiin niin suunnilleen 50 minuuttia menee vielä - väliajan perusteella siis noin 3.18-3.19. Mutta helppoa tämä ei tulisi olemaan. Pari vaikeaa kilometriä juostuani (5:08, 5:15) geeli teki tehtävänsä ja 33 kilometrin jälkeen juoksu alkoi taas sujua hyvin. Ahvenlammen kohdalla Mikko jäi taakseni. 34 kilometrin kohdalla katsoin taas muistisanaa:

"8 work"

Niin. Töitäkin on tehty. Mutta toisaalta tiesin että oikeasti pitkiä lenkkejä (=2-3 tuntia) on alla liian vähän. Millä tavalla se tulee maksamaan loppumatkasta? Ja mitä seurauksia aiheutuu edellisviikonlopun 6 km kisasta? Sitä ei ehkä olisi pitänyt juosta mutta hermo ei pitänyt kun viivalle niin kovin teki mieli. Se kisa kulki muuten lähes 2 minuuttia edellisvuotta nopeammin.

35 kilometriä tuli täyteen:

30 - 35 km 25:34 (5:07 min/km), 35 km 2:43:45 (4:40 min/km)

Siis 6 kilometriä maaliin ja taas vilkaisu muistisanaan:

"6 pss"

Personal support system... Kotijoukkoja, vaimoa ja tytärtä ajattelin. Hienoa että olen saanut itselleni aikaa niin että juoksulenkit on ollut mahdollista tehdä. Kiitos.

Seuraavat kolme kilometriä sujuivat kohtuullisesti, 4:44, 4:50, 4:55.

Poimin muistisanat ja yritin pitää keskittymisen kasassa. Mutta 38 kilometrin jälkeen energia alkoi taas loppumaan ja vauhti tippui vääjäämättä yli 5 minuutin kilometritahtiin. Viimeisellä huoltopisteellä 39 kilometrin jälkeen pysähdyin taas
ahmimaan rusinoita ja suolakurkkua ja taisinpa ottaa hedelmäsokerinkin, mutta nämä eivät ehtineet enää imeytyä loppumatkalla.

Meno oli tuskaista ja tähyilin toiveikkaana kirkon suuntaan. Viitonen täyttyi hieman edellistä nopeampana, mutta kuitenkin yli 5 min/km-vauhtisena:

35 - 40 km 25:22 (5:04 min/km), 40 km 3:09:07 (4:43 min/km)

Laskin, että tiukkaa tekee 3.20-aika. Vihdoin kirkontorni näkyi ja jostakin mieleeni nousivat automaattisesti sanat "usko, toivo ja rakkaus". Ajattelin sitten näitä sanoja ja koetin pitää juoksun jotenkin kuosissa. Vaikeaa, hyvin vaikeaa oli.
Käännyin kirkon kohdalla alamäkeen ja vauhti kiihtyi hetkeksi noin 4:40-tasolle.

Rekisteröin Sannan kameroineen vähän ennen urheilukenttää. Kentälle saapuessani näin taas Keijon, joka totesi että "menee alle 3:20). Totesin väsyneenä että "yritetään", mutta millään en saanut vauhtia puristettua lisää viimeisen ratakierroksen aikana. Viimeisen kymmenen metrin aikana kiihdytin aavistuksen vauhtia, saavuin maaliin ja vaivuin maahan. (kuvassa väännän todella väsyneenä noin 5.10 min/km -vauhtia kohti 500 metrin päässä olevaa maalia, positiivisena seikkana todettakoon että lantio näyttää pysyvän tukivaiheessakin ylhäällä ja ryhti kohtuullisena, kuntosalikuuri ja juoksutekniikan kehittäminen lienee tehnyt tehtävänsä)

Loppuaika 3:20:27 (4:45 min/km)

Joku ensiavun henkilö kävi kysymässä tarvitsenko apua. Totesin vain että kyllä tämä tästä kunhan saan vähän energiaa. Sain juotavaa ja aloin kohta vääntäytymään pystyyn. Sari tuli maaliin komeasti alle tavoitteensa, ennätystään kymmenen minuuttia parantaen. Onnittelin häntä hienosta juoksusta ja totesin että on se kumma että ihmislapsi kiusaa itseään tällä tavalla. Kävelin maalin takana olevalle lepoteltalle istumaan, syömään ja keräämään voimia.

Jonkin ajan kuluttua näin Mikon saapuneen maaliin (noin 3.26-ajassa, kelpo debyytti siis) mutta olin vielä niin väsynyt etten jaksanut nousta ylös ja mennä hänen kuulumisiaan utelemaan. Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että voimat elpyvät ja lähdin pukuhuonetta kohti. Vilkaisin tulostaulua ja yllätyin iloisesti nähdessäni sijoitukseni. Kolmas tila kirkasti loppuajan aiheuttamaa pettymystä. Tosin olisin mielummin ollut vaikka viides 3.15-ajalla.

Pukuhuoneessa tapasin Mikon ja kiittelin häntä kovasti geelistä. Hän totesi jalkojensa loppuneen täysin 34 kilometrin jälkeen. Suihkun jälkeen olikin jo kiire palkintojenjakoon ja ruokailuun. Onnittelin juoksukavereita hyvistä suorituksista. Sari ja Ville istuivat seuraani ja kävimme mielenkiintoisen keskustelun. Ville (maraennätys komea 2.16 ja voitti muuten maratonin SM-kullan juuri Joutsenossa vuonna 1997) kertoili mm. Kirwan kokemuksista Pekingin olympiamaralta ja Sari perusteli kovan alkuvauhdin logiikkaansa ja olihan se myönnettävä että asiassa on perää kyllä. Yritin maanitella Villeä osallistumaan veteraanien MM-maratonille Lahdessa ensi vuonna mutta eipä tuntunut innostuvan.

Sain kotijoukoilta kylpylästä viestiä että kuohujuoma on jäähtymässä, joten matkani jatkui sinne.

- - -

Nyt kun juoksusta on lähes viikko, pystyn arvioimaan kisaa "viileästi". Ennakkotavoitteista jäin selvästi ja arvosana asettuu sen perusteella tyydyttäväksi. 28 sekuntia kovempi aika ja 3.20-alitus oli jo merkinnyt arvosanaa "hyvä". Uskon yhä että kropassa olisi ollut alle 3.15-aika mutta se jäi tällä kertaa haaveeksi.

Toisaalta 24-25 kilometrin kohdalla ilmassa oli katastrofin aineksia - sen verran heikolta tuntui. Ajattelin että saatan jopa joutua keskeyttämään jos energiatilanne ei parane. Siinä valossa rekordiin yltäminen on hyvä saavutus.

Juoksunälkää joka tapauksessa jäi ja jos vain pysyn ehjänä, niin uskon että ensi kaudella mennään kovempaa.

-gs

Kullervoa kohti

Toivottavasti lauantaina ei tarvitse nyrkkiä puida Kullervon tavoin. Jännitystä on kuitenkin luvassa, sillä ohjelmassani on perinteikäs, jo 27. kerran järjestettävä Kullervo-maraton. 42,195 kilometriä on siis edessä ja reitin pitäisi olla nopea. Sääennuste lupaili vielä eilen varsin haasteellista keliä vesisateen ja pohjoistuulen muodossa, mutta juuri nyt näyttää hyvältä; 10 astetta ja 3 m/s ovat optimilukemia.

Tavoite?

Katsoessani marraskuussa määrittämiäni tavoitteita voin todeta, että maratonia lukuunottamatta ne on saavutettu. Puolimaraton on kulkenut lähes kolme ja varttimaraton noin puolitoista minuuttia alle tavoitteen. Näiden perusteella pidän kautta erittäin onnistuneena.

Unohtumaton Pariisin maraton huhtikuussa toi uuden ennätyksen, mutta siitä pitäisi vielä viilata reilut 7 minuuttia pois. Ensisijainen tavoite on siis 3.14-3.15 -aika. Toisaalta maratonia lyhemmät matkat ovat sujuneet sen verran hyvin, etten pidä epärealistisena jopa 4.30 -kilometrivauhtista kokonaisuutta, mikä merkitsisi 3.10-tasoista aikaa.

Lähden liikkeelle siitä, että puolikkaan väliaika on 1.35-1.37 ja jos onnistuisin sen negatiivisen splitin kerrankin juoksemaan niin lopputulos olisi mitä mainioin.

Siis tavoitteet arvosanoin:

3.10.xx unelma
3.11-3.14.xx erinomainen
3.15-3.19.xx hyvä
3.20-3.21 tyydyttävä
3.22 - hylätty

-gs

(kuva Akseli Gallen-Kallela: Kullervon kirous,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Gallen_Kallela_Kullervos_Curse.jpg)

Perusasiat

Kauhajoen tragedia vetää hiljaiseksi. Voimia niille, jotka ovat joutuneet tapahtumista osallisiksi.

Mieleen tulee olemisen peruskysymykset - miksi täällä ollaan?

Viime viikolla totesin alituisesti uteliaalle nelivuotiaalle tytöllemme ettei lapsen tarvitse tietää kaikkea ja etteivät aikuisetkaan tiedä kaikkea. Tyttö totesi tähän, että hänpä tietää kaiken.

- Vai niin! No kerropas sitten, mikä on elämän tarkoitus!
- Elämän tarkoitus on kasvaa.

Pidin vastausta yksinkertaisuudessaan nerokkaana. Kasvaa. Tyttö vielä täydensi.

- Ja ettei saa lyödä ketään.

Pari vuotta sitten pyörittelin asiaa tässä blogissa monen kirjoituksen verran ja nelivuotiaamme tiivisti suuren kysymyksen kahteen virkkeeseen.

En sitten kuitenkaan malttanut olla jatkamatta.

- Erittäin hyvin sanottu! Entäpä elämä muualla - mitä luulet, onkohan maapallon ulkopuolella elämää?
- On. Afrikassa.
- Vai niin. Afrikka on kyllä maapallolla. Mutta maapallon ulkopuolella, avaruudessa, onkohan siellä elämää?
- Ei ole. Siellä on vähän populaa.

-gs

La Voie Royale

Flunssaa on perheessämme podettu vuoronperään. Ehdin jo ajatella ettei se minua kellistä, mutta niin vain on tämä viikko mennyt enemmän tai vähemmän kipeänä. Töissä olen punnertanut, mutta eipä ajatus ole ihan terävimmillään ollut. Lauantaiksi kaavailemani puolimaraton jää siis väliin, mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä! Paras juoksusyksyhän on vasta alkamassa. Ja sokerina sen pohjalla on edessä juoksukauden päätös samassa kaupungissa kuin aloitus - lokakuun lopulla ollaan menossa kaupunkilomalle Pariisiin ja siinä sivussa on tarkoitus puolikas (La Voie Royale 2008) juosta.

-gs

ps. Pariisin kirjeenvaihtajamme on innostunut videobloggauksesta - käykäähän tutustumassa mm. ranskalaiseen nykymusaan!

Kippurasarvelle kyytiä - nyt ja silloin...

Kolme päivää kotona sairaan lapsen kanssa alkoi jo hiukan puuduttamaan. No joo, kyllähän niitä olympialaisia oli iltapäivisin kiva seurata, mutta kuitenkin. Menin sitten tänään töihin ja kulta jäi Jempsun kanssa kotiin. Tytöllä oli tänään nelivuotisneuvola. Terveydenhoitaja kuvasi tyttöämme "toimeliaaksi ja iloiseksi" ja kirjasi lisäksi terveyskorttiin, että "puhe selvää, kasvu sopusuhtaista ja liikkuminen ketterää". Hyvä niin!

- - -

Viime viikolla juoksukilometrejä ja tehoharjoituksia kertyi sen verran paljon, että tämä viikko on menty juoksun osalta erittäin matalalla profiililla. Vain yhden kevyen kympin olen juossut. Tänään keksin tehdä vauhdikkaan pyörälenkin 26 vuotta vanhalla kippurasarvellani; 46.3 kilometriä mäkisellä reitillä kulki vauhdikkaanoloisesti 1.46-ajassa ja mielessä kävi että niinkö tässä innostuu vielä kunnollisen pyörän hankkimaan.

Kippurasarvesta tuleekin mieleen yksi takavuosien tempaus; lokakuun lopulla 1994 luovuimme Helsingin asunnostamme, joten edessämme oli tavaroiden siirtäminen Kouvolaan. Hoidimme muutto-operaatiota pikku hiljaa kesän aikana, mutta kippurasarvea en alkanut autoon pakkaamaan. Keksin nimittäin kuningasajatuksen: minähän ajan sen pyörän sinne! Jonakin viikonloppuna. Kun kelit on kohdallaan.

Eräänä heinäkuisena päivänä kelit olivat kohdallaan. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten aamupalan jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja suuntasin Kouvolaa kohti. Ajelin ilman paitaa helteisessä säässä ja ajattelin ettei elämä tästä enää parane. Viuhdoin vanhaa Porvoontietä ensin Porvooseen, jossa söin lounaan. Jossakin vaiheessa olin sitten pakotettu ajamaan kapeaa valtatietä (VT6), jossa siihen aikaan oli piennarta tarjolla noin 20 senttimetriä. Vierestä pyyhkivien venäjänrekkojen myötä homma alkoi tuntumaan epäterveelliseltä ja niinpä Elimäen tienoilla koetin hakea vaihtoehtoisia ajoreittejä, mutta enpä oikein järkeviä ratkaisuja enää löytänyt (tai väsymyksen sumentamilla aivoilla keksinyt), joten päädyin takaisin valtatielle. Sinnikkäästi väänsin perille saakka; väsyneenä, mutta onnellisena ja ennen kaikkea ehjänä saavuin Kouvolaan.

Selkänahka oli jo ajon aikana tuntunut vähän kireältä ja syy selvisi - olin hikoillut aurinkovoiteet pois, joten selkä punoitti vahvasti. Nukuin yön vatsallani märkä pyyhe selkäni päällä ja selvisin kuin selvisinkin ilman nahanluontia.

140-150 kilometrin lenkki ei ehkä ollut parasta mahdollista valmistautumista parin viikon kuluttua juoksemalleni Helsinki City maratonille, mutta tulipahan pyöräiltyä.

-gs

ps. Se maraton meni sitten aikaan 3.32, missä oli viisi minuuttia parannusta edelliseen, elämäni ensimmäiseen maratoniin, jonka olin juossut viisi vuotta aiemmin. Kun olin keksinyt että eihän se ole mies eikä mikään joka ei ennen naimisiinmenoa ole maratonia juossut.

Toipilaan kanssa kotona

Jempsulle nousi lauantai-iltana kova kuume - 39.9 oli jo sen verran raju lukema, että annettiin lääkettä. Niin vain tyttö jaksoi ja halusi olla jalkeilla, tosin toiminta oli poikkeuksellisen rauhallista... Ja päiväunetkin piti pitkästä aikaa ottaa. Eilen oli vielä lämpöä 37.8 astetta ja vaikka tänä aamuna kuumetta ei enää ollut, katsoimme parhaaksi pitää kuumeettoman päivän kotona. Vähän väsyneeltä tyttö vielä vaikuttaa. Töiden osalta minun oli helpompi jäädä kotiin, sillä tänään olisi ollut rauhallinen päivä.

- - -

Viime viikolla juoksukilometrejä kertyi reilut 85. Kova viikko, sillä tein kolme kovaa harjoitusta - maanantaina vauhtikestävyyttä (vk) 18 km (4.45 min/km), tiistaina vk 15 km (4.30 min/km), torstaina intervallikokonaisuus radalla (5 x 1000 m 3.42-3.48 ja eilen taas vk 15 km (4.30 min/km). Muut kolme lenkkiä juoksin palautellen noin 5.00 - 5.15 min/km -vauhdilla. Kunto tuntuu olevan lupaavassa nousussa ja kahden viikon kuluttua sopii odottaa hyvää tulosta puolimaratonilta. 1.27 -alkuinen tulos pitäisi olla mahdollinen, jos vain keli on kohdallaan.

-gs

Uutta arkea

Jempsu siis aloitti päiväkodissa ja minä palasin työhön. Isoja muutoksia. Kuten ounastelimme, homma lähti sujumaan hyvin; tyttö jäi päiväkotiin hyvillä mielin ja sujahti nopeasti ryhmään mukaan. Taisi olla kovempi paikka minulle kuin hänelle... Valitsimme työpaikkojemme vieressä sijaitsevan leikkikoulun, joten aamut ovat varsin selkeitä - samaa matkaa mennään ja tyttö tietää, että isä ja äiti ovat lähellä. Leikkikoulun toiminta perustuu montessoripedagogiikkaan ja ihan fiksun oloisista prinsiipeistähän siinä on kyse;

"...ytimenä on lapsen tarkka havainnointi ja huomioiden teko hänen kehityksestään. Tarkkailun ja tehtyjen huomoiden avulla ohjaaja saa oleellisen tiedon lapsen kehitystasosta ja siitä miten hänen tulee ohjata lasta kehittymään ja millaisia oppimivälineitä hänen tulee lapsen oppimisen tueksi tarjota."
(lähde http://fi.wikipedia.org/wiki/Montessoripedagogiikka)

Pari ensimmäistä päivää vedettiin lyhyemmän kaavan mukaan ja hakiessa Jempsu ihmetteli että joko nyt pitää lähteä... Kun sitten lupasin että seuraavana päivänä haen hänet vasta puoli neljältä niin ilme kirkastui ja tuuletus oli näyttävä. Näinköhän sitä isä ja äiti jäivät samantien toiselle sijalle leikkikoulun jälkeen...

- - -

Juoksukisoja on tässä kuussa luvassa vähemmän ja harjoittelua sitäkin enemmän. Tai niin on ainakin tarkoitus. Pitkähkön arpomisen jälkeen päätin jättää Helsinki City Marathonin väliin ja juosta täysmatkan vasta syyskuun puolella. Lyhempiä matkoja otan toki ohjelmaan ennen sitä. Viikko sitten meni 6 km 24.05 ja kuun lopulla saatan juosta puolikkaan.

Nopeutta haikailen lisää ja niinpä ohjelmassa on myös vauhdikkaampia harjoituksia. Viime viikolla kävin pitkästä aikaa radalla juoksemassa intervalleja; verryttelyn jälkeen 5 x 1000 m 200 metrin kävelypalautuksella sujui mukavasti. Tai pahaltahan se tuntui etenkin kahdessa viimeisessä kun rypistin hiukan kovempaa. Ajatus oli juosta 3.45 tonneja ja kolme ensimmäistä menikin parin sekunnin tarkkuudella tavoitteeseen. Neljännen vedin 3.38 ja viimeisen 3.35. Päälle kun vielä tempaisin 5 x 200 metriä 36-37 sekuntiin (juu, nopeus on kovin suhteellinen käsitä mutta näillä eväillä mennään) niin tuntui että homma alkoi muistuttaa treenausta.

-gs

Viimeistä viikkoa viedään...

Alkaa vuoden mittainen, merkittävä vaihe elämässä olla päätöksessä. Jempsu menee ensi viikolla leikkikouluun ja minä alan orientoitua koti-isästä työmaailmaan...

Kuten eräälle ystävälle totesin, isolta muutos tuntuu. Ja tunteet vähän ambivalentit. Toisaalta en mitään valtavan suurta poltetta työtä kohtaan tunne, vaikka ihan kiva onkin palata. Mukavia työkavereita, opiskelijoita ja mielekäs työn sisältö, joten tyytyväinen ja kiitollinen olen. Samaan aikaan tunnen jonkinlaista haikeutta tmv. sillä onhan yksi ainutlaatuinen vaihe päättymässä - vastedes tyttö on ison osan (valtaosan?) päivästä "muissa käsissä" tai miten tuon sanoisi. No, luonnollisen itsenäistymisen ja kehityksen askeleistahan tässä on kyse ja varmasti on hyväksi ensi viikolla neljä vuotta täyttävälle tytölle päästä leikkikouluun. Niinhän sanotaan, että lapset on lainaa vain... Sitä on vaan aika kiinni tytössä ja tietyllä tapaa on hiukan haasteellista "päästää irti", vaikkei ihan oudosta jutusta olekaan kyse kun on seurakunnan päiväkerhoa ja muskaria ohjelmassa ollut jo aiemmin.

Työt aloitan pehmeällä laskulla, alkuun muutama tunti päivässä ja todennäköisesti juoksutreeniä on ohjelmassa kohtuullisen paljon elokuun aikana. HCM:n jätän väliin ja paremmissa keleissä syyskuussa hyökkään maratonennätyksen kimppuun - Pariisin noteerausta on tarkoitus parantaa selvästi.

-gs

ps. Ja vielä on kesää jäljellä! Sen kunniaksi vaihdoin tuohon tytön ottaman kuvan - muisto Mallorcalta parin viikon takaa...

Karhujuoksu

Aamupäivän teema oli Karhujuhlat ja puolimaraton vanhoissa kotimaisemissa. Starttasin rekordi mielessä, sillä tiesin kuntoni hyväksi ja reitin nopeaksi. Kun kelikin oli sopivan viileä niin johan kelpasi baanalle lähteä!

Ennen kisaa pukuhuoneessa näin vanhan biologianopettajani yläasteelta, siis noin 25 vuoden takaa. Menin paiskaamaan kättä ja ehdin tuskin päivää sanoa, kun Virtasen Pekka sanoi kenenkä poika olen ja mikä on nimeni. Sain kuulla myös vuodet, jolloin yläastetta kävin sekä isäni syntymävuoden. Totesin Pekalle että muistan hänen vetäneen kovia Coopereita 80-luvulla - 3600 metriä. "3520 metriä", oli Pekan vastaus.

Alkuverryttelyn ja muutaman avauksen jälkeen viivalle ja menoksi. Korhosen Kari - koko kisan nopein irtosi heti alussa, enkä siihen kyytiin uskaltanut lähteä vaikka juoksu kepeältä tuntuikin. Seurasin Karia muutaman kymmenen metrin päässä kahden muun juoksijan kanssa (M50- ja M60-sarjojen nopeimmat). Kaksi kilometriä noin 7.53 ja kolme kilometriä 11.53. Noin neljän minuutin kilometrivauhdilla jatkettiin 8 km saakka (32.12), sitten aavistuksen rauhallisemmin. Näillämain M60-sarjan voittaja alkoi jäädä matkasta ja jatkoimme kahden. Mikäs oli juostessa, kun kotijoukkoja ja monia muita vanhoja tuttuja oli kannustamassa pitkin matkaa!

Kymppi tuli täyteen 40.32 ja 12 km 48.35. Laskin että ennätysvauhtia mennään, jopa 1.26.xx mahdollinen ja juoksu tuntui edelleen hyvältä. Vedin koko ajan ja muutin muutamaan otteeseen juoksulinjaani tarjoten myös kaverille vetojuhdan tehtävää, mutta eipä kelvannut (kuvassa Hotelli Kuusamon kohdalla eka kierroksella noin 10 kilometrin kohdalla heitän juuri tyhjän juomapullon isälleni).

Noin 14 kilometrin kohdalla Haatajan Aki (puolikkaan rekordi 1.20 ja mara 2.58) saavutti meidät ja jatkoimme kolmisin. 15 kilometriä täyttyi 1.01.09, siis 4.05 min/km-vauhtia ja edelleen noin 1.26:10 -loppuaikaa enteillen. Juoksu alkoi hiukan painamaan ja Aki nykäisi pari kertaa pikkunousuissa. Vastasin vauhdinlisäyksiin välittömästi, mikä saattoi olla virhe. Jalat alkoivat tuntua varsin painavilta ja kun Aki nykäisi muutama sata metriä ennen Karhuntassua, vastaukseni oli ponneton. Eroa syntyi hetkessä kymmenkunta metriä ja Karhuntassun jälkeen vauhtini selvästi hidastui niin että myös M50-voittaja meni menojaan.

16 km tuli vastaan ajassa 1.05.29 ja 18 km 1:14:03 (edellinen 2 km 8.34) eli kelvollista vielä, mutta pahempaa oli tulossa. Seuraava kilometri vei jo 4.25 (19 km 1:18:29) ja nyt alkoi olla jo kiire ennätyksen kanssa. Keskityin lähinnä pitämään juoksun jotenkuten kasassa, mutta vaikeaa oli. Kirkkotien loiva ylämäki oli pehmeää menoa kirkolle saakka ja niinpä 20 km oli vastassa ajassa 1.23.59 (tosin epäilyttää kilometritolppien väli tässä kohtaa - väsynyt toki olin, mutta että 5.30-kilometri - no way!). Lopun taistelin sen minkä pystyin ja jonkinlaisen kirinkin sain aikaiseksi.



(kuvassa maalisuoran raastoa äitini ja tyttäreni kannustaessa)

Aika oli hyvä (toiseksi parhaani), mutta kuitenkin nelisenkymmentä sekuntia ennätyksestä.



(kuvassa helpottunut tunne kun tuska on ohi, toisaalta...)

On myönnettävä että vähän jäi hampaankoloon... Menetin arviolta minuutin verran loppukilometreillä, sillä Aki juoksi alle 1.28... Kari koko porukan nopeimpana juoksi 1.24.xx.

Kisan jälkeen oli mukava vaihtaa kuulumisia kisakavereiden ja tuttujen kanssa. Palkinnot jaettiin jäähallissa muun Karhujuhlaohjelman lomassa ja pokaalien sijaan tarjolla olikin valkoisia kirjekuoria. Lahjakortti paikalliseen Elmo-Sporttiin oli ihan hyvä veto, mutta olisipa tuonne palkintokaappiin vielä yksi pyttykin mahtunut...

Keli oli hyvä, 7-8 astetta sopii minulle. Paikoitellen tuuli hieman haittasi ja korosti loppukilometreillä väsymyksen tunnetta.

-gs

ps. Vanha bilsanopettajani veti 60-sarjassa 1.52. Juttelin hänen kanssaan vielä kisan jälkeen ja hän nauratti minua toteamalla peesanneensa koko matkan tyttöjen liikunnnanopettajaa ja kirimällä lopussa ohitse. Kun totesin että temppu oli törkeä niin Pekka vain naureskeli että tällä iällä alkaa olemaan erivapauksia...

Ruma ruumis?

Toissapäivänä pyöräilin kylällä ristiinrastiin vanhoja, muistorikkaita teitä; Vanttajantie, alas liikennepuiston ohi liikuntakeskukseen, Kitkantie, Maaseläntie, vanha lukio, kirjaston takaa Joukamontielle, Maaseläntie, Vienantie, Kaiterantie... Niin monenlaisia muistoja monelta vuosikymmeneltä. Mietteeni keskeytyivät kun kolmen hengen romaniseurueesta yksi lähti sivuilleen katsomatta ylittämään katua edessäni. Yhteentörmäyksen vaaraa ei ollut, sillä vauhtini oli hiljainen. Siitä huolimatta toiset varoittivat "varo pyöräilijää!". Pitkä ja näyttävä romaninainen totesi vain: "Ei se minun päälle aja. Tulee niin ruma ruumis." Hymyilin vain jatkaessani matkaa. "Eikö vain?" kuului vielä takaani. Pudistelin päätäni.

- - -

Huomenna sitten kisaillaan. Keli viilenee sopivasti, joten ennätystä lähden tavoittelemaan;

< 1.28.19 = loistotulos
1.28.19-1.28.59 = hyvä tulos
1.29.00-1.29.59 = perusjuoksu
>1.29.59 = selityksen paikka

-gs

Alkaako filosofiksi,

pohti eräs tuttava hiljattain. Mikä ettei. Mutta millaiseksi filosofiksi alkaisi? Arkiajattelussa filosofin käsitteellä viitataan yleensä jalat-irti-maasta-haihatteluun, joutavaan käsitteiden pyörittelyyn, joka ei johda mihinkään hyödylliseen.

Etymologisesti filosofin käsite juontaa kreikan kielen rakastamisen ja viisauden käsitteistä - filosofi on kirjaimellisesti viisauden rakastaja, siis

1. filosofi
2. rakastaa
3. viisautta

1. Pidän jokaista ihmistä filosofina. Ihmiset eroavat toisistaan siinä, että osa jo toteuttaa filosofiuttaan ja osalla filosofius on vielä potentiaalisena mahdollisuutena, uinuvana kykynä. Filosofi on totuuden etsijä. Filosofi kokee olemassaolon ydinkysymyksiksi klassiset kuka olen, mistä tulen, minne menen ja miksi. Jokainen ihminen vastaa näihin kysymyksiin elämäntavallaan, arvoillaan, ajattelullaan, sanoillaan ja teoillaan. Monet vastaavat tiedostamattaan, mutta filosofi haluaa vastata kysymyksiin tietoisesti. Johdonmukaisesti. Sitoutuen. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

2. Seksismin läpäisemässä ajassa moni sekoittaa toisiinsa rakkauden ja himon. Erotisoituneella ja esineellistävällä medialla ruokittu mieli turtuu. Kaikki maistuu samalle eikä mikään tunnu miltään. Tarvitaan yhä kovempia ja isompia annoksia. Todellinen rakastaminen on sitoutumista ja vastuuta. Se on toimintaa. Se on kanssaihmisen huomioimista. Todellinen rakastaminen on herkäksi tulemista. Herkältä ei jää mitään havaitsematta. Herkkä kuulee viisauden kuiskauksen. Herkkä näkee arkeen kätkeytyneen kauneuden. Todellinen rakastaminen on myös vahvaksi tulemista. Vahva kestää koettelemukset ja kiusaukset. Vahva on juurtunut klassisiin totuuden, hyvyyden ja kauneuden perusarvoihin ja ilmentää niitä. Todellisen rakastamisen paradoksi on siis olla vahva ja herkkä samanaikaisesti. Filosofi kykenee rakkaudessaan ratkaisemaan tämän paradoksin. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3a. Dualismin ansakuopassa tunteet ja järki käyvät ikuista painia keskenään. Tunteet vievät ihmistä tuonne ja järki tänne. Älykkäänä itseään pitävä dualisti pyrkii ratkaisemaan dilemman turvautumalla järkeen ja alentamalla tunteet ”vain tunteiksi”. Älykäs dualisti toteaa vakavina pitämiensä asioiden äärellä mielellään, että ”tässä ei ole tunteilulle sijaa”. Älykäs dualisti tulee kovaksi tukahduttamalla tunteet. Viisauden löytänyt sen sijaan ylittää tunteen ja järjen välisen ristiriidan. Viisaus on tunteen ja järjen harmoniaa. Viisaudessa tunne ja järki eivät sekoitu, vaan ne yhdistyvät ja syntyy jotakin uutta. Tunteen ja järjen välisen ristiriidan ylittämiseen sisältyy ylimatemaattinen yhtälö; yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Filosofi kykenee viisaudessaan ratkaisemaan tämän yhtälön. Sillä filosofi rakastaa viisautta.

3b. Viisaus ei ole abstraktia käsiterunoutta, vaan se on konkretiaa. Viisaina hallitsijoina pidettyjen Salomonin ja Hesekiaan kokoamissa Sananlaskuissa puhutaan paljon viisaudesta. Viisaus esitellään useassa yhteydessä persoonana, joka tahtoo olla yhteydessä ihmiseen; "Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini" (Snl. 8: 12). Vanhan testamentin yleensä kovin patriarkkinen ajattelu maskuliinisine jumalakuvineen murtuu tässä kohtaa. Viisauteen nimittäin viitataan feminiinipronominilla. Kreikankielisessä vanhassa testamentissa, Septuagintassa, tämä älyn seurassa viihtyvä viisaus on nimeltään Sofia. Kyllä, se sama Sofia, josta filoSofiassa alkujaan oli kysymys. Niinpä on ymmärrettävää, että filosofi rakastaa viisautta.

Alkaako filosofiksi? Siinä vasta kysymys.

-gs