Valot ja varjot - tietoisuudessa vain

On kiistatonta, että maailmassa on paljon kärsimystä, paljon kauheita asioita tapahtuu. En kuitenkaan lähtisi "ulkoistamaan" pahaa. Enkä hyvää. En ajattele, että jossakin tuolla on "Jumala" joka toisinaan puuttuu asioiden kulkuun ja toisinaan kääntää selkänsä ja sallii pahan. En myöskään ajattele, että jossakin tuolla on "Paholainen", jonka vallassa ihminen ja maailma vaihtelevassa määrin on. Tulen tietoiseksi Hyvästä ja Pahasta vain silloin kuin ne ilmenevät tietoisuudessani.

Maailman muuttaminen alkaa katsomalla peiliin - sieltä kurkistaa takaisin se ainoa olento, jonka tapaan ajatella ja toimia voin välittömästi vaikuttaa. Tietoisuudessani ilmenee valon pilkahduksia. Toisinaan tietoisuudessani ilmenee itsekkyyttä, pelkoa, vihaa, sydämettömyyttä. Avainkysymys: tahdonko ottaa valon askeleita vai annanko periksi pimeydelle? Olenko armollinen itseäni ja toista kohtaan vai julistanko sotatilan?

Itsetuntemus merkitsee sisäisen valon ja varjon tunnistamista. Totuuden rakastamisen tie on toisaalta pieneksi ja nöyräksi tulemisen tie, jossa joudun myöntämään sisäisen pimeyden olemassaolon. Totuuden rakastamisen tie on toisaalta myös autuuden ja lisääntyvän valon tie, jota kulkiessani pystyn vähitellen yhä enemmän katsomaan valoon, tulemaan valoksi. Totuuden tiellä ego pienenee/muuttuu valon saadessa yhä suurempaa sijaa. "Enää en elä minä, vaan Kristus minussa".