Menneestä voi oppia, mutta valitettavan moni on jäänyt sen vangiksi. Menneisyyden ”mutkuttelijat” menevät piiloon eilisen taakse. ”Kyllähän minä muuten tekisin tai voisin, mutta kun minun mies, vaimo, työkaveri, naapuri, anoppi, sisko, veli, isä, äiti… sanoi, teki, jätti tekemättä, jätti sanomatta… eilen, viime viikolla, viime lomalla, lapsuudessa…”. Selitysten virta on loputon. ”Kyllähän minä muuten voisin, mutta katsos kun minulla on tämä diagnoosi. Ymmärräthän etten kerta kaikkiaan voi.” Mutkuttelijalle tämä hetki ja sen mahdollisuudet eivät koskaan kelpaa, vaan ne latistetaan aina menneen ehdoilla. ”Kyllähän minä, mutta kun…”
Entäpä tulevaisuus? "Sitkuttelija" suodattaa tämän hetken kuvitteellisen huomisen ehdoilla. Pessimistinen sitkuttelija varoittaa itseään: ”en uskalla iloita, en uskalla edes yrittää, sillä tämä kaikki on vain väliaikaista. Olen epäonninen – huomenna, ensi viikolla, joskus… petyn, teen vararikon, sairastun, menetän rakkaan ihmisen… viimeistään kuolemaan kaikki kuitenkin päättyy.” Optimistinen sitkuttelija puolestaan vakuuttaa, että ”ei ole syytä tehdä muutoksia elämässä – ei ainakaan vielä, ei juuri nyt, mutta sitten kun huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna koittaa kesäloma, sitten kun löydän elämänkumppanin, voitan lotossa, aloitan eläkepäivät… sitten kaikki muuttuu paremmaksi.”
Huominen on mahdollisuus, mutta elämä tapahtuu nyt. Tämä tuntuu unohtuneen sitkuttelijoilta. Elämä on suora lähetys. Nyt on se hetki, jolloin voit tehdä pieniä valintoja oman hyvinvointisi puolesta. Nyt on se ainoa mahdollisuus ottaa pieniä askeleita itsesi näköiseen elämään. Nyt on elämän mittainen mahdollisuus. Tämä hetki kutsuu sinua takaisin itseesi, kotiisi, onneen. Tämä hetki on kutsu, lupaus ja täyttymys.
Hyvää Uutta Vuotta! <3
- Jomppe
