Välillä mieli eksyy vanhoille moneen kertaan kuljetuille poluille. Pitkiä varjoja. Miksi? Entä jos? En uskalla. Jos sittenkin? En pysty. Mutta kuinka? En tiedä. Huominen sumun peitossa.
Katson maalaismaisemaa. Häikäisevä valo. Tuulimylly. Orastava pelto. Herään kauneuteen. Pysähdyn kuvaamaan. Tämä hetki. Oleminen. Kaiken se kestää. Kaiken se kantaa. Huoletkin. Tämä hetki ei lopu kesken. Kiitos.
Maailma joka myös todellisuutena koetaan on elävä.
Maailma on valmis sikäli että tähän hetkeen ei tarvitse lisätä mitään, tästä ei puutu mitään, tämä hetki ei ole "sitten kun..." tai "mutta kun...". Tämä hetki toki sallii sitkuttelun ja mutkuttelun. Tämä hetki on avoin.
Maailma on ei-valmis sikäli että tämä hetki on aina uusi, tuore ja elävä. Tämä hetki on hiljaisen ja liikkumattoman läsnäolon valossa ilmenevä dynaamisuus ja liike. Sanalla sanoen, tämä hetki on mysteeri, arvoitus, käsittämättömyys.
Jospa onni on ennen kaikkea "inside job", sisäisen vallankumouksen tulos?
Jospa onni lähtee peiliin katsomisesta, itsensä hyväksymisestä, hyväntahtoisuudesta itseään kohtaan?
Jospa tästä mielen muutoksesta käsin myös toiset ihmiset ja maailma näyttävät oleellisesti erilaiselta?
Jospa?
Olkoon tämä hetki hyväntahtoisuutesi sävyttämä.
Ilo ja suru kulkevat toisinaan käsikkäin. Kuulin juuri että suuresti arvostamani opettajani ja luokanvalvojani yläasteajoilta on kuollut. "Suti" oli hieno mies ja minulla oli kunnia sijaistaa häntä muutamia kertoja opiskeluaikoina. Muistan aina kuinka hän havainnollisti Napoleon Bonaparten dilemman.
Istun hotellin erittäin tyylikkäässä baarissa (voiko tätä edes baariksi sanoa, ehkä tällaisille on joku oma termi?) hyvin ansaitulla (onko se yhteen vai erikseen?) oluella. Palm-merkkistä belgialaista on tarjolla hanasta. Maukas tuttavuus. Mielessä risteilee muistoja Sutista, yläasteajoista, päivän pyörälenkistä... Kehossa tuntuu väsymystä, mukavaa sellaista, fyysisen kovan treenin jälkeen tuntuu tällaiselta. Väsynyt mutta onnellinen kun endorfiinit kehossa, aivoissa vaikuttaa. Vai mikä lopulta on syyseuraus tässä? Minä ajattelen että kehollisella tasolla endorfiinit ovat tieteellisen otteen puitteissa nähtävissä koska tietoisuuden tasolla olen onnellinen.
Samalla paradoksaalisesti tämän hetken kokemuksessa on haikeutta, ajatuksia kuolevaisuudesta. Kuolema. Se on myös elämää, se on myös ihmisen osa. Suuri mysteeri. Kuolema. Loppu vai olotilan muutos? Sydämeni, intuitioni kertoo että kuolema on siirtymä. Elämästä elämään. Tästä olemisen tavasta johonkin toisenlaiseen olemiseen. Oleminen jatkuu.
Tässä time-lapse pyörälenkistä, ensimmäiset 80 kilometriä.
Muisto #1 Sutista.
Ensimmäinen aamu Nilon yläasteella. Jännittävää! Uusi koulu, uudet kujeet. Vanha 6A-luokka pysyy onneksi suurimmaksi osaksi entisellään. Se helpottaa. Valitettavasti kauempaa kulkevat ns. kuljetusoppilaat sijoitetaan eri ryhmään. Ryhmitytään pääsisäänkäynnin edessä jonoihin. Pukumies pitää paperilappua päänsä yläpuolella. "7 G". Kiinnitän huomiota pukuun. Opettajalla on puku päällä. Sulo Tamminen on hän. Uusi luokanvalvojamme. Tämä on jyrkkä kontrasti edelliseen opettajaan. Jukka Jyrävä - hieno mies oli hän kyllä mutta hän ei vaatteilla koreillut. Urheilumies! Hän oli usein töissä sinisissä verryttelyhousuissa ja punaisessa puserossa. Sulo sen sijaan... harmaa puku. Muistan että se tuntui jostakin syystä hieman pelottavalta.
Muisto #2 Sutista.
Tämä tapahtui seiskaluokalla, heti syksyllä. Aiheena oli Napoleonin nousu, uho ja tuho. Suti halusi havainnollistaa miten Napoleonille kävi. Jostakin syystä minä valikoiduin demonstraatioon mukaan. Minun oli seisottava ylväästi pulpettien päällä, toinen käsi napoleonimaisesti povitaskussa. Jalat eri pulpettien päällä. Suti alkoi selostamaan, kuinka vaikeudet kasautuivat Napoleonin taivaalle. Enää en tarkkaan muista mitä ne vaikeudet olivat. No Venäjän sotareissu oli varmaan yksi niistä ja Waterloo loppuniitti. Samalla hän vähitellen liikutti pulpetteja kauemmas toisistaan. Aloin horjumaan ja Suti totesi: "Seiso siinä nyt vain ylväästi!". Ihan spagaatiin en pystynyt, vaan lopulta minun oli pudottauduttava lattialle. Unohtumaton kokemus :)
Muisto #3 Sutista.
Itse asiassa tämä muisto liittyy myös ystävääni Tapioon, jonka kanssa olin samalla luokalla peruskoulun ensimmäiset kuusi vuotta. Yläasteella olimme rinnakkaisluokilla. Kuten kaikki tietävät, J.V. Snellman oli hieno mies. Itse heräsin tähän seikkaan oikeastaan vasta yliopistovuosinani filosofian opintojen myötä. Hegeliläinen filosofia kolahti ankarasti ja samassa yhteydessä Snellmaniin oli luonnollisesti palattava. Sittemmin olen muutamaan otteeseen käyttänyt Snellmanin "onni on oppimista" -mietettä.
Niin se muisto... Lieneekö ollut toukokuinen Snellmanin päivä - joka tapauksessa kokoonnuimme kirjastoon Sutin johdolla, isolla joukolla. Suti alusti aiheen lyhyesti ja sitten estradi oli Tapion. Seurasi tunnin esitelmä Snellmanista! Tapsa ei papereita vilkuillut vaan veti koko setin komeasti. Vaikutuin suuresti. Sittemmin ymmärsin että Snellman varmasti kiinnosti suuresti Sutia sillä onhan kyseessä Kokoomuksen oppi-isä.
Vieruspöydässä kaksi harmaantunutta tyylikästä leidiä. Pukukoodi casual mutta selvästikin vimosen päälle harkittu. Minulla verkkahousut ja teepaita. "Alipukeutunut? Olisko sittenkin pitänyt laittaa puku?" Jep. Mieli tekee mielen työtä. Peruskysymyksiä: olenko ok, olenko turvassa, kuulunko joukkoon? Kiitos mieli. Kyllä, kyllä ja vaikka en erityisesti kuulu juuri tähän porukkaan niin silti. Näin on hyvä. Olen onnellinen. Viihdyn tässä hetkessä. Nämä ihmiset ovat kanssaihmisiä, lähimmäisiä. Kotimaa Äiti Maa jokaisella.
Kuulen hienostunutta keskustelua. Kuulostaa niinsanotulta yläluokan englannilta. So polite, so... How would I put it... So classic and distinguished? Kyllä. This is nice. This moment is.... alive.
Kyse on siitä että Amsterdamin "Fab city" -demo sijaitsee Java-nimisellä pikku saarella (http://europebypeople.nl/fabcity-2/). Siellä oli kaikenlaista kiintoisaa; 50 paviljonkia, installaatiota ja prototyyppiä kestävän kehityksen hengessä poikkitieteellisellä ja -taiteellisella otteella. Teemana komeasti "Europe by People, The Future of Everyday Living". Tykkäsin.
Ajelin eilen pari tuntia ja tunsin suurta kiitollisuutta mahdollisuudesta olla täällä. Mieleen nousi Jumala. Tai käsite "Jumala". Mistä on kysymys? Ehkäpä ja ennen kaikkea...
"Jumala" on kokemus
käsittämättömyydestä
käsittämättömyyden liikkeestä sinussa
käsittämättömyyden kosketuksesta
elävästä yhteydestä tähän hetkeen
tämän hetken ainutlaatuisuudesta
tästä sisäänhengityksestä
rakkaudesta
tästä kaikesta
"Jumala" on kokemus
Terveiset mökiltä!
Jäälle en enää uskaltaudu, mutta rantoja kelpaa kierrellä. Istuskelin auringon lämmittämällä kivellä, nautin hiljaisuudesta ja näkymästä.
Suljin sitten silmäni ja tein kehomeditaation. Siinä käydään koko kroppa läpi varpaista päälakeen asti. Mitään sen kummempaa mystiikkaa asiassa ei ole. Kuulostellaan vaan myötätuntoisen uteliaasti, että mitä vaikkapa oikealle polvelle kuuluu. Vai kuuluuko mitään. Sekin on ok. Voi siinä myös vaikka kiitellä, että hyvin olet minua palvellut.
Harjoitus sujui hyvin. Olin menossa vasemmassa silmämunassa, kun Jertta-koira alkoi tökkimään minua tassullaan. Hymyilytti. Jatkoin harjoituksen loppuun. Avasin sitten silmät hitaasti. Oivalsin, että auringonlaskustahan se Jertta minua huomautti. "Katso nyt hyvä mies tätä!" No minä tietysti katsoin. Rakastuin tähän hetkeen taas uudestaan.
Tämä hetki sen sijaan... tämä hetki sallii mielen retket muistoihin ja kuvitelmiin koska tämä hetki on avara ja loputon. Elävä. Kokemus elävyyden vahvistaa.
Vaellatpa juuri nyt valossa tai varjossa, tutulla tai tuntemattomalla polulla, miellyttävissä, neutraaleissa tai kärsimyksen täyteisissä tunnelmissa - tämä hetki on sinun polkusi juuri nyt. Sinä voit viipyillä tässä hetkessä. Sinä voit antaa näkymien, tunnelmien ja aistimusten liikkua sinussa. Voit myös kiihdyttää vauhtia. Saatat ajatella, että tämä hetki ei ole sinun juttu, joten on kiiruhdettava johonkin toiseen hetkeen, johonkin mieluisampaan. Voit pelätä tätä hetkeä. Voit kääntää selkäsi. Voit sulkea silmäsi. Tämä hetki sallii kaiken tämän.
Sinulla on mahdollisuus pysähtyä, edes pieneksi hetkeksi. Mitä sinulle kuuluu? Miten voit juuri nyt? Mitä sydämesi sanoo tästä hetkestä? Saako valitsemasi tie, tämä tie sydämesi laulamaan? Huomaatko sittenkin laulavasi toisten lauluja? Sinä voit valita. Sinä olet sen arvoinen.
