Pelko – jokapäiväinen vieraasi?

Mikä pelottaa? Usein ajatellaan, että tuntemattoman kohtaaminen pelottaa. Toisaalta - kuinka voi pelätä jotakin, jota ei tunne? Useimmiten pelossa onkin kyse siitä, että pelkäät menettäväsi jotakin. Edessä on tuntematonta maaperää ja koet sen uhkaavaksi. Saatat menettää jotakin. Miten käy maineesi, omaisuutesi, työpaikkasi, terveytesi, rakkaasi... Lista on loputon.

Menettämisen pelko kertoo, että onnesi on riippuvainen jostakin, jonka koet omistavasi. Ymmärtäessäsi, että todellinen onnesi ei ole koskaan riippuvainen mistään ulkoisesta, voit päästää irti ja tipahtaa...

Onneen.

facebook.com/OnKaikki

Miksei aina voi olla Lauantai?

Miten sinun lauantai on käynnistynyt? Millaisia suunnitelmia sinulla on? Itse kävin hetki sitten koiran kanssa ulkona. Kaunista on! Nyt istun kaakaon kera. Istun täsmälleen tässä, missäpä muuallakaan. Olen ajatellut vain olla ja katsoa mitä päivä tuo mukanaan. Ehkä jatkan kirjani oikolukua, ehkä en. En voi varmuudella tietää yhtään mitään tulevasta. Hyvä niin. Ainoa varma tosiasia on tämä hetki. Leppoisa lauantaiaamuinen tuokio. Tämä ei ole ohikiitävä hetki. Tämä on jatkuva nyt-hetki. Tuleva hetki on mielikuvitusta ja ennustamista. Eilinen on ajatus. Kuvittelu, ennustaminen ja ajattelu tapahtuu nyt. Tämä hetki on tila, jossa kaikki tapahtuu. Elämä on suora lähetys.

Tietoisuuden talossa asustaa Ajattelija. Sen tehtävä on ajatella. Suurin osa ihmisistä sairastaa tautia, joka ilmenee pakkomielteisenä ajatteluna. Huomaat jatkuvasti märehtiväsi eilistä ja murehtivasi huomista. Mielen melumasiina pyörittää loputtomia uusintoja. ”Miksi joku teki sitä ja sanoi tätä? Miksi joku toinen ei tehnyt tai sanonut jotakin muuta? Mitä jos huomenna ei tapahdukaan sitä? Mitä jos huomenna tapahtuukin tämä?” Loputonta menneen ja tulevan vatvomista. Jos Ajattelija katsoo tätä hetkeä, se näkee vain ehdollistuneen tulkinnan. Tämä hetki on jotenkin rikki. Siitä puuttuu jotakin tai siinä on jotakin liikaa. Ajattelija on Etsijä.

Mitä on tapahtunut? Ajattelijasta, oivallisesta rengistä on tullut isäntä tietoisuuden talossa. Kun olet saanut tarpeeksesi, olet valmis heräämään leppoisaan lauantaihin. Sen myötä Ajattelija rauhoittuu. Sillä on vähemmän tekemistä. Sitten kun on tarve, annat Ajattelijalle pulman. Se ajattelee loogisesti, syvällisesti, pitkäjänteisesti. Sinä lepäät ajatusten välissä ja takana olevassa hiljaisuudessa.

Tietoisuuden talossa on rauha.

t. Jomppe - "On" (facebook)

Miksei aina voi olla Perjantai?

Pohjois-Amerikassa monilla työpaikoilla on perjantaisin "casual Friday". Suomessa puhutaan lökäpöksyperjantaista, jolloin toimistotyöläinen voi hiukan rentoilla pukeutumisen suhteen.

Lapseni koulussa vietetään tänään Slow-päivää. Oppitunnit pidetään korostuneen hitaasti. Ei kokeita, ei läksyjä. Kouluun saa tuoda lelun ja tyynyn. Asuna voi olla pyjama tai jumpsuit. Koulupäivän aikana järjestetään rentoutushetki kaikille kiinnostuneille. Välitunneilla keskusradiossa soi rauhallinen musiikki. Motiivina on kiinnittää huomiota oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan hyvinvointiin ja kasvattaa yhteishenkeä.

Onpa sinun päälläsi nyt mitä tahansa - klassisesta kokopuvusta verkkareihin, jakkupuvusta lökäpöksyihin, bleiseristä, pikkutakista ja solmiosta risoihin farkkuihin... Olennaisinta on se, kuinka olet sisustanut tietoisuuden talon. Millainen tunnelma siellä vallitsee? Casual? Rento? Viihtyisä? Jännittynyt? Kireä? Väittely? Sota?

Et ole uhri. Sinä voit valita.

Tietoisuuden talossa voi aina olla "casual Friday".

facebook.com/OnKaikki

Miksei aina voi olla Torstai?

"Torstai on toivoa täynnä", tietää sananlasku kertoa. Toivoon sisältyy luottamusta mahdollisuuksiin. Hyviä asioita voi tapahtua.

Sinä olet tänään pääroolissa - vain sinä voit päättää miten suhtaudut mahdollisuuksiin, joita tämä päivä sinulle tarjoaa. Reagoitko kohtaamiisi ihmisiin ja tilanteisiin vanhalla totutulla tavalla, menneen ehdollistamana?

Valitsetko sittenkin toisen tien? Tie toinen on tietoinen. Se on mahdollisuuksia täynnä.

https://www.facebook.com/OnKaikki

Syömmessä murhe musta?

"Kun pilvi taivaan peittää,
varjoja maahan heittää
niin valittain, kuljet tietäsi vain.
Hymyn suo silloin pilvet poistaa,
auringon lailla loistaa,
niin onneen arkinenkin tie,
sun vie.

Syömmessä murhe musta,
kaipaat sä lohdutusta
vaan löydä et,
vaikka ain´etsinet.
Hymyillen voit myös
murheen kantaa,
auringon loistaa antaa.
Yön jälkeen koittaa jälleen voi
taas aamun koi."

- Kullervo

Elämä ei ole pihtari

Tiistaisin bloggaan Elämänmuutos-sivulla. Tänään aiheena elämän täyteys.

Askelmerkkejä On-neen Facebookissa - facebook.com/OnKaikki

Festina lente

Miksei aina voi olla maanantai?

Jokainen päivä, jokainen hetki on ainutlaatuisuudessaan juhlan arvoinen. Avatessasi sylisi tälle hetkelle kuin omalle lapsellesi astut mysteeriin. Syleillessäsi tätä toisinaan epämieluisanakin näyttäytyvää hetkeä kuin kiukkupuuskan saanutta lastasi, maailman salat paljastuvat sinulle.

Alat tuntemaan kiitollisuutta lukemattomista arkipäiväisinä pitämistäsi asioista. Sinun ei enää tarvitse automaattisesti heittää arvostelevien ja luokittelevien käsitteiden peittoa kaiken päälle. Opit nauttimaan tästä hetkestä niin kuin se on - paljaana, raakana, alkuperäisenä, laimentamattomana, mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä. Elämä on tarjolla, se ilmenee tässä hetkessä ja joka hetkessä kaikessa täyteydessään. Elämä ei ole pihtari. Oletko sinä?

- - -

gnothi seauton - ihmisen kokoisia ajatuksia "On" Facebookissa

https://www.facebook.com/OnKaikki

"On" -sivuni löytyy nyt facebookista osoitteesta facebook.com/OnKaikki

Käy tsekkaamassa ;-)

"Ajasta ikuisuuteen"

"Ajasta ikuisuuteen" - ei sitten kun "aika jättää", vaan se voi tapahtua nyt.

Voit siirtyä ajasta ikuisuuteen kun vapaudut ajasta. Ajasta vapautuminen on tässä hetkessä elämistä. Pintatasolla tämä hetki on jatkuvassa liikkeessä, muutoksen tilassa. Tämän hetken syvempi ulottuvuus on ajaton. Se on tila, jossa tämä hetki ilmenee. Se on tila, joka on kotisi. Se on tila, joka on identiteettisi. Sinä olet se.

- - -

gnothi seauton - ihmisen kokoisia ajatuksia on "On" facebookissa

"Oma koti kullan kallis".

Niinhän se on. Ajatuksesi lennähtää nykyiseen asuntoosi. Kenties mieleesi nousee muistoja lapsuuskodista. Saatat myös haaveilla unelmakodista, joka sijaitsee jossakin sinulle rakkaassa paikassa. Oma koti - turvapaikka, jossa saa olla rauhassa maailman melulta ja melskeeltä.

On eräs toinen paikka, jossa vietät aikaa vielä enemmän kuin kotonasi. Itse asiassa vietät siellä koko elämäsi. Puhun tietoisuudesta. Tietoisuuden talo on kotisi, joka kulkee aina mukanasi. Miltä siellä näyttää? Kuinka hyvin viihdyt siellä? Millaisilla ajatuksilla ja asenteilla olet sisustanut tietoisuuden talon?

- - -

Gnothi seauton - ihmisen kokoisia ajatuksia = "On" Facebookissa

Tahdotko?

Toisinaan havahdut kokemukseen olemisen keveydestä. Yllätyt, sillä hyvään oloon ei löydy mitään erityistä syytä. Ei ole loma, ei juhla. On vain hyvä olla täsmälleen siinä missä olet. Aamuruuhka, palaveri, kaupan kassajono, kiukutteleva lapsi... Mikään ei paina mieltä, elämä tuntuu hyvältä. Mistä on kysymys?

Olet yhtä tämän hetken kanssa. Et liimaa tämän hetken päälle mitään arvostelmaa. Et lisää mitään, et ota pois mitään. Et vertaa tätä hetkeä menneeseen. Et käytä tätä hetkeä astinlautana johonkin tulevaan. Sisimmässäsi tiedät, että tämä hetki ei ole jonkun ilkeämielisen pystyttämä este. Se ei ole vihollinen. Syleilet tätä hetkeä niin kuin se on itsessään, paljaana - tarinoiden, märehtimisen ja murehtimisen takana. Olet kiitollinen tästä ainutlaatuisesta hetkestä, elämästä joka tapahtuu nyt.

Tämä hetki, joka hetki kosii sinua: "Haluatko olla kanssani? Ei ehtoja, ei tekosyitä, ei takaa-ajatuksia. Haluatko olla minun kanssani?" Sinä antauduit joskus. Rakastuit ja vastasit "kyllä" - muistatko? Sanoit sydämestäsi "tahdon". Iloitsit ja sulauduit yhteen tämän hetken kanssa.

Tässä se taas on. Tämä hetki. "Rakkaani, tahdotko yhä?"

- - -

"On" (Facebook)

Iloista arkea!

Presidentti Niinistö toivotteli tänään FB-sivullaan ”iloista arkea”. Jäin miettimään sanamuotoa. On ymmärrettävää, että ajatus ”iloisesta arjesta” voi ärsyttää vastoinkäymisten lannistamaa. Totuushan on, että harmaata, niin harmaata ja yllätyksetöntä on arki, jonka merkkipäivät, joulunaika, loppiainen, juhannus, itsenäisyyspäivä ja muut sentään joskus katkaisevat. Vai onko?

Minun korvissa idea iloisesta arjesta kuulostaa kiintoisalta – se ravistelee mukavasti perinteistä käsitystä. Entäpä jos totuus onkin, että jokainen päivä, jokainen hetki on ainutlaatuisuudessaan juhlan arvoinen? Jos opin tunnistamaan tämän hetken ainutlaatuisuuden, voin alkaa tuntemaan kiitollisuutta lukemattomista arkipäiväisinä pitämistäni asioista.

Tämän hetken ainutlaatuisuus on mahdollista kokea, jos en enää automaattisesti heitä arvostelevien ja luokittelevien käsitteiden peittoa kaiken päälle. Voin opetella nauttimaan tästä hetkestä niin kuin se on - paljaana, raakana, alkuperäisenä, laimentamattomana, mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä. Elämä on tarjolla, se ilmenee tässä hetkessä ja joka hetkessä kaikessa täyteydessään. Nyrpistääkö nenäänsä vai kiittää ja nauttia?

- - -

gnothi seauton - ihmisen kokoisia ajatuksia on "On" Facebookissa

"On" -nellista Uutta Vuotta!

Kävin ruokakaupassa. Vuoden viimeinen auringonlasku oli niin komea, että pysäytin tien laitaan.

Vuodenvahde on erityisen otollinen aika pysähtyä hetkeksi ihmettelemään missä mennään. Mitä on jäänyt taaksesi ja mitä näet edessäsi? Ihania muistoja? Ikäviä kokemuksia? Toiveikasta odotusta paremmasta huomisesta? Pelokasta kyyristelyä tuntemattoman edessä?

Menneestä voi oppia, mutta kovin usea on jäänyt sen vangiksi. Menneisyyden "mutkuttelijat" menevät piiloon eilisen taakse. Pessimistiset mutkuttelijat selittävät: "Kyllähän minä muuten tekisin tai voisin, mutta kun minun mies, vaimo, työkaveri, naapuri, anoppi, sisko, veli, isä, äiti... sanoi, teki, jätti tekemättä, jätti sanomatta... eilen, viime viikolla, viime lomalla, lapsuudessa...". Selitysten virta on loputon. "Kyllähän minä, mutta kun minulla on tämä diagnoosi."

Mutkuttelijalle tämä hetki ja sen mahdollisuudet eivät koskaan kelpaa, vaan ne suodatetaan ja latistetaan aina menneen ehdoilla. "Kyllähän minä, mutta kun..." Optimistiset mutkuttelijat puolestaan muistavat aina vedota menneisiin saavutuksiin. "Etkö sinä tiedä kuka olen ja mitä olen saanut aikaan?" Optimistinen mutkuttelija sulkee silmänsä tämän hetken rikkaudelta, passivoituu, kivettyy ja vaipuu muistoihin. "Oi niitä loiston päiviä..."

Entäpä tulevaisuus? Huominen on mahdollisuus, mutta elämä tapahtuu nyt. Tämä tuntuu unohtuneen "sitkuttelijoilta". Sitkuttelija suodattaa tämän hetken kuvitteellisen huomisen ehdoilla. Pessimistinen sitkuttelija varoittaa itseään: "en uskalla iloita, en uskalla edes yrittää, sillä tämä kaikki on vain väliaikaista. Olen epäonninen - huomenna, ensi viikolla, joskus petyn, teen vararikon, sairastun, menetän rakkaan ihmisen... viimeistään kuolemaan kaikki kuitenkin päättyy." Optimistinen sitkuttelija puolestaan vakuuttaa, että "ei ole syytä tehdä muutoksia elämässä ainakaan vielä, ei juuri nyt, sillä sitten kun huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna koittaa kesäloma, löydän elämänkumppanin, voitan lotossa, aloitan eläkepäivät... sitten kaikki muuttuu paremmaksi."

Elämä on suora lähetys. Elämä ei tapahdu "sitten kun". Elämä ei ole "mutta kun".

Elämä sijaitsee mutkuttelun ja sitkuttelun välissä. Elämä "On".

"On" on nyt, "On" on joka hetki. Käytän pientä suurta sanaa "On" viittaamaan kaikkeen olevaan. Myös ajatukset olemassaolemattomuudesta ilmenevät tai ovat ilmenemättä "On"-nen viittaamassa nykyisyydessä. Mutkuttelijat ja sitkuttelijat mutkuttelevat ja sitkuttelevat ikuisessa preesenssissä, ainaisessa "On"-nessa. Imperfekti ja futuuri ovat kivoja ja hyödyllisiä aikamuotoja. Ne ovat kuitenkin vain aikaMuotoja, tyhjiä muotoja ellei "On"-nesta ammenneta sisältöä. Jotakin oli ja jotakin tapahtui. Jotakin tulee olemaan ja tapahtumaan. Verbejä taivutellaan tässä ja nyt, preesenssissä ja preesens antaa olemiselle ja tapahtumiselle sisällön. Preesens on täysi ja tosi aikamuoto. Preesens "On".

Nyt on hyvä hetki laskeutua preesenssiin, oleutua olemiseen, maadoittua "On"-neen. Elämä virtaa "On"-nessa. Oletko mukana?

"On"-nellista Uutta Vuotta 2014!

---

"On" (Facebook)

Rakkaus ja parisuhde

Rakkaus – siinäpä Jumalan ohella mainio esimerkki lähes käyttökelvottomaksi muuttuneesta käsitteestä! Rakkauteen vedoten on alistettu toista ihmistä. Rakkauden nimissä on väheksytty toisen ihmisen kokemusta. Rakkauden teot ovat usein olleet raakalaisen tekoja. Mitä rakkaus on?

Jokaisella meillä on muistomme ensirakkaudesta. Se voi olla ruusunpunainen, mutta monesti siinä on katkeransuloinen maku. Rakastumisessa mielen valtaa tunne; rakastettu on ajatuksissa ja maailma näyttää kauniilta. Rakkaus yhdistyy mielessämme usein romanttiseen rakkauteen. Populäärikulttuuri on tyypillisesti romanttisen rakkauden kuvaamista; kaipuuta, rakastumista, pettymistä, löytämistä, pettämistä, kadottamista. Myös muut taiteen alat ammentavat usein inspiraationsa romanttisen rakkauden kentältä. Tilastot kuitenkin kertovat tylyä kieltä: vuosittain Suomessa solmitaan noin 28 000 avioliittoa ja reilut 13 000 liittoa päättyy avioeroon. Romanttinen rakkaus näyttää siis ajautuvan umpikujaan lähes 50% prosentin todennäköisyydellä. Mistä ongelmat johtuvat? Yleisimpinä eron syinä mainitaan uskottomuus, päihteet, erimielisyydet rahan käytössä ja erilleen kasvaminen. Nämä eivät nähdäkseni kuitenkaan paljasta varsinaista syytä. Mikä ajaa ihmiset em. tekoihin ja syihin?

Egovetoinen rakkaus on täyttymyksen etsimistä maailmalta, mammonasta ja toisesta ihmisestä. Ego määrittää identiteettiään omistamisen ja hallitsemisen kautta. ”Sitten kun löydän ihmisen rinnalleni, sitten olen onnellinen. Saavutan täyttymyksen ja kukoistan sitten kun saan elämänkumppanin.” Parisuhteeseen päästyään ja ensihuuman laannuttua ego kuitenkin suhtautuu toiseen ihmiseen itsestäänselvyytenä, jonkinlaisena pysyväisluonteisena nautintaoikeutena. Ennen pitkää ego kyllästyy ja alkaa haaveilemaan jostakin paremmasta. Se toinen, se oikea on sittenkin vielä löytymättä. Sen toisen myötä taivas aukeaa. Uhri-identiteettinä ego puolestaan vetää elämänkumppanikseen väkivaltaisia alkoholisteja, itsekkäitä manipuloijia ja narsisteja. Tultuaan riittävän monta kertaa pieksetyksi, ego rypee itsesäälissä ja vahvistaa näin minäkuvaansa. ”Näin minulle aina käy, mikään ei onnistu, elämä on minua vastaan. Jos minua ei olisi kohdeltu kaltoin, olisin onnellinen ja menestyvä”.

Molemmissa tapauksissa juoksu jatkuu. Egolle ei mikään riitä. Se tarvitsee aina lisää. Niinpä epätoivon, salarakkaiden, erojen, ihastumisten ja pettymysten sarja jatkuu. Vihoviimeinen strategia on kyynisyys. Ego rakentaa ympärilleen epäluulon panssarin, jota se nimittää realismiksi ja elämäntaidoksi. Se linnoittautuu kylmään poteroonsa ja suodattaa kaiken kohtaamansa nokkelan pessimismin läpi. Ego ei nokkeluudessaan kuitenkaan koskaan ymmärrä, että märkivän haavan laastarointi ei auta. Se ei näe, että ratkaisu piilee näkökulman vaihtamisessa. Egon sokeus on luonnollista, sillä näkökulman muutos on egolle kuolemaksi.

Egovetoinen rakkauden ihanne on onnen ulkoistamista: uskotaan, että onni odottaa jossakin tuolla. Onni on seurausta tai riippuvainen jostakin ulkoisesta asiasta. Uusi puoliso, auto, työpaikka, palkankorotus, asunto, lomamatka, vaate, tietokone, kolpakollinen olutta... Nämä ja lukemattoman monet muut asiat voivat toki tuottaa iloa ja niistä on luonnollista olla kiitollinen. Tavara- ja mielihyvätaivaan asiat kuitenkin tulevat ja menevät, rapistuvat ja ruostuvat, ilmestyvät ja katoavat. Kiitollisuuden tunne haihtuu ja ego kyllästyy. Kohta se keksii jonkin uuden tavoitteen. Onnen etsintä jatkuu. "Sitten kun saan, löydän, ostan..., sitten kun ensi viikonloppuna, joululomalla, eläkkeellä... sitten, vihdoinkin olen onnellinen..."

Onko kestävää onnea olemassakaan? Onko vain hyväksyttävä että "onni täällä vaihtelee"? Entäpä jos onnen perässä juoksun sijaan maltamme pysähtyä ja katsoa tätä hetkeä? Mitä tämä hetki pitää sisällään?

Onni avautuu kun on kosketuksessa tähän hetkeen suoraan, ennakkoluulotta, hyväksyen. Onni on olemista harmoniassa tämän hetken kanssa. Tunnistan tämän hetken ainutlaatuisuuden kun en enää pakota sitä johonkin muottiin. Näin en enää etsi onnea maailmalta, jostakin tuolta, tulevaisuudesta. En enää haikaile mennyttä onnea, en kaipaa paluuta eiliseen. Sen sijaan alan kiinnostua tästä hetkestä. Opin lepäämään, olemaan ja toimimaan tässä hetkessä. Nyt-hetki osoittautuu aarrearkuksi, jonka päällä onnen kerjäläinen on istunut ja tähynnyt horisonttiin.

Onnen ulkoistamisen sijaan onni löytyykin siis sisältä käsin. Sisäisen tasapainon myötä ei enää odoteta, että joku toinen tekee minut ehjäksi ja onnelliseksi. Toiseen ihmiseen ja parisuhteeseen ei enää suhtauduta lääkkeenä, joka tekee ehjäksi. Ihminen ei enää odota, mitä toinen ihminen voi tehdä hänelle. Ihminen ei enää vie rikkinäisyyttään parisuhteeseen ja vaadi että parantumisen ihme tapahtuu. Sen sijaan hän tuo täyteyden ja onnen mukanaan.

"On" (Facebook)