sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Lööpit jyräävät 2/2

Jokin aika sitten luin Jone Nikulan erään kolumnin, jossa hän antaa synninpäästön lööppiuutisoinnille. Nikulan mukaan ”lukeminen kannattaa aina”, sillä juorulehdetkin ”ovat osa sitä maailmaa, jossa me kaikki elämme”. Lukemisen tärkeys ja maailman moninaisuus ovat toki totta, mutta en allekirjoita hänen logiikkaansa juorulehtien oikeutuksesta.

Lööppitodellisuus alleviivaa maailman varjopuolia, jotka sinällään ovat tosia. Ydinkysymys onkin pohtia, mikä oikeuttaa tämän ihmisten iästä, arvomaailmasta, henkisestä kypsyydestä ja lukumieltymyksistä piittaamattoman säälittömän tabloiditykityksen? Nikula on ihan oikeassa todetessaan maailman olevan ”suuri ja enimmäkseen tuntematon, mutta juuri siksi kiinnostava”. Hän kuitenkin samalla unohtaa mm. ihmisarvon ja yksityisyyden kunnioittamisen sekä valinnanvapauden ja lähimmäisestä huolehtimisen välttämättömät teesit.




Luonnollisesti ymmärrän, että lööppijournalismissa vallitsee kysynnän ja tarjonnan raadollinen matematiikka. Kaava on surullisen yksinkertainen: sensaationnälkäiset ihmiset lyövät kättä journalistisen etiikan kadottaneiden (pää)toimittajien kanssa. Nämä ajattelussaan eksyneet ryhmät kohtaavat päivittäin tuhansien kauppojen ja kioskien kassoilla muiden joutuessa todistamaan tätä surullista näytelmää. On kuitenkin hyvä muistaa, että yhtälö pätee vain niin kauan, kun molempiin ryhmiin kuuluu riittävän monta ihmistä. Jokainen ihminen vaikuttaa omilla valinnoillaan yhtälön toimivuuteen ja jokainen voi halutessaan myötävaikuttaa sen päivän koittamiseen, kun lööppiuutisointi jää pölyttymään marginaali-ilmiöksi lehtihyllyyn ja häviää vähitellen kokonaan.

-gs

(kuva http://194.79.113.147/hs/Journalism/Images/journalism%20pic.jpg)

2 kommenttia:

sahrami kirjoitti...

Jos ja kun haluaa boikotoida juorulehdistöä oikein kunnolla, kannattaaa muistaa, että iltapäivälehdet seuraavat tarkasti myös klikkauksia nettisivustoilla. Sieltähän saa hyvää dataa siitä, mikä kiinnostaa ihmisiä. Eli pelkkä lehden ostamattomuus ei riitä.

Minä en lue iltapäivälehtiä siitäkään syystä, että monista jutuista tulee paha olo ja ne jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Mieluummin luen aamulehdestä jutut ilman mässäilyä.

gnothi seauton kirjoitti...

Olet tietysti oikeassa!

Tunnustan käyneeni verkkoversion arkistoissa - tätä kirjoitusta varten vain. Jotta sain nuo esimerkkilööpit kaivettua esiin.

-gs