Kävimme kirjastossa. Tyttö taas tapansa mukaan tervehti tuttavallisesti virkailijaa ja palautti kirjansa. Yllättäen hän antoi myös palautetta - kirjallisuuskriitikon ainesta?- Tämä kirja oli vähän hassu.
Kirja on pieni kertomus Nalle Kallen nukkumaanmenosta. Nalle Kalle pääsee isän olkapäille ja isä sitten teeskentelee että Nalle Kalle on hukassa. Olihan se vähän hassua, kun isä Nalle kurkistelee sinne ja tänne Nalle Kallen löytääkseen. Emme ole tytön kanssa juurikaan piiloleikkejä leikkineet. Ajattelemme, että tämä saattaa johtaa siihen että lapsi lähtee ykskaks säntäilemään jonnekin piiloon kun olemme vaikkapa kaupungilla. Olemme pyrkineet toimimaan niin, että lapsi hiukan oppii itse katsomaan missä ne vanhemmat ovat. Johtuneeko sitten tästä vai mistä - eipä ole tarvinnut perässä juosta.
Kirjastosta kävelimme vielä torin poikki mäkkärille jätskille ja kahville. Tyttö ei tosin syönyt jäätelöstään kuin pienen osan, joten minun oli uhrauduttava ja syötävä hänenkin annos. Mäkkärin ruokapuoli ei minua innosta mutta jäätelö (sundae) ja kahvi on hyvää ja edullista. Koko satsi kolme euroa. Selailin samalla Hesarin kuukausiliitteen. J.P. Roos sattuuu olemaan kestävyysjuoksuintoilija, joten tietysti luin hänen (ja hänen poikansa Joelin) haastattelun hiukan tarkemmin. Vanhemmuudesta jäi mieleen Jiipeen toteamus, että nuorempana hän ajatteli etteivät pienet lapset ole kovinkaan kiinnostavia ja että niiden kanssa voi keskustella vasta sitten kun nämä ovat isompia. Sittemmin hän on tajunnut, että keskustelut on syytä aloittaa vähitellen ja mahdollisimman aikaisin.
Tätä teemaa sivuten olen ajatellut, että on varsin suuri merkitys, kohteleeko lasta kuin tämä olisi idiootti vaiko niin kuin tämä olisi älykäs. En kuitenkaan älykkäänä pitämisellä tarkoita tässä sitä, että lapsi olisi täysivaltainen toimija ja päättäjä vanhempien rinnalla. En usko kaveruusvanhemmuuteen. Tarkoitan älykkäänä pitämisellä jotakin sellaista että lapsi ymmärtää ja oppii ja oivaltaa kun siihen annetaan tilaa ja aikaa ja tietoa. Yksinkertaista? Ehkä - ja toisinaan ei. (havaitsin hetki sitten että tyttö oli aikansa kuluksi ennen nukahtamista repinyt tapettia seinästä - tässä kohtaa on se haaste pitää lasta älykkäänä :)
-gs
(kuva http://ec1.images-amazon.com/images/I/51FuF0Zdb5L._AA240_.jpg)
3 kommenttia:
Nämä merkinnät ovat muistoja mieleen tuovia, which is nice.
Minä en ole koskaan ymmärtänyt miksi lapsia pidetään idiootteina, suurin osa lapsista on pirun kekseliäitä ja omalla tavallaan loogisia, se logiikka vain välillä aikuisesta näyttää tyhmältä koska hän on urautunut, mutta se on vain aikuisen tyhmyyttä ei lapsen.
Muuten, kun lapset aina välillä halusivat tietää mitä isä lukee niin luin heille oppikirjojani ääneen ja siitä että aikuisten sadut (mm. tiedotusoppi) ovat tylsiä olin aivan samaa mieltä lasten kanssa, pirun tylsiähän ne.
Jäätelöstä vanhimmainen huomautti kerran: Jos mun lapsuudessani jotain vikaa oli ni se et isä söi aina kaikki jätskit!
Eräs viikonalku koti-isä kertoo, että meidän tyttö (4 v) juoksee useimmiten piiloon, kun isä tai äiti tulee kotiin. Piiloon meneminen on hänelle ollut aika tärkeää. Hän näyttää haluavan, että hänet löydetään. Varmasti siinä on jotakin hänen psyykelleen tarpeellista. Kun vain jaksaisi itse innostua ja ohjata hänen mielikuvitustaan.
gs:n mainostamaa läsnäoloa nykyhetkessä olisi hyvä harjoittaa paljon enemmän lapsen kanssa. Lapsi on siihen mitä parhain valmentaja.
Kiitos kommenteista!
johannes - niinpä, lapsessa tyypillisesti on näkyvissä luovuutta, läsnäoloa, uteliaisuutta, uusia näkökulmia, asioiden yllättäviä yhteyksiä... Ei ole urautunutta. Toisaalta tietyt rutiinit tuovat turvallisuutta ja esimerkiksi sama satukirja jaksaa kiinnostaa yhä uudestaan. Ehkä se on niin aikuisella kuin lapsellakin että sopiva kombinaatio uutta ja vanhaa toimii. Niiden keskinäinen suhde sitten vaihtelee eri tilanteissa.
Onko muuten mikään koskaan absoluuttisen uutta tai vanhaa? Ehkä subjektin näkökulmasta voi ollakin?
tuomo - joo, ymmärrän kyllä tuon piilojutun ja sehän on ihan ok kun se ei käy ei-toivotussa tilanteessa (voi aiheuttaa vaaran).
Pieni lapsi ei vielä erota (onko tarpeenkaan?) leikkiä ja muuta eloa (sillä kaikki on leikkiä), joten me emme ole leikkineet esimerkiksi takaa-ajoa siten että lapsi juoksisi pakoon ja isä tai äiti perässä. Ihan sen vuoksi että lapsi saattaa keksiä saman pakoleikin vaikkapa kadun varrella. Niin päin on joskus tehty että isi tai äiti hiippailee karkuun ja tyttö ottaa sitten kiinni.
Eipä ole koskaan tarvinnut esimerkiksi kaupungilla liikkuessa juosta tytön perässä eikä ole mitään valjassysteemejä käytetty.
-gs
Lähetä kommentti