Elämä todella on arvaamatonta. Olen asian uskonut käsittäneeni - olen joskus kiteyttänyt sen ajatelmaan
huominen on hypoteesi
Niin suuri osa arjesta kuluu merkityksettömään puuhasteluun, tyhjänpäiväisyyksiin joiden ainoa tarkoitus on paeta sisäistä tyhjyyttä, sisältä kaikuvia kysymyksiä. Kuka olen? Mistä tulen? Minne menen? Miksi? Ei riitä, että ihmiset puurtavat töissään - he puurtavat myös vapaa-ajallaan, pakenevat, sulkevat silmänsä ja korvansa täyttämällä ne mediateollisuuden vyöryttämällä ontolla roskalla.
Tämän viikon aikana on minunkin perusarvoja koeteltu kovalla kädellä. Jossakin aiemmassa viestissäni hehkuttamani Pariisin kevätmaraton on saanut väistyä kauas taka-alalle kun päällimmäisenä ovat elämän kovat peruskysymykset. Hän olisi voinut kuolla. Hän on edelleen vaaravyöhykkeellä. Toivottavasti toipuu niin että pääsisi ensi viikolla kotiin.
Yritän pyörittää arkea mahdollisimman tavallisesti ja turvallisesti, siis samoin kuin aiemmin, jotta tyttömme perusturvallisuus ei järkkyisi. Päivän rakennetta on kuitenkin ollut pakko muuttaa; aamutoimien jälkeen sairaalaan. Sairaalassa tunti tai kaksi. Yhdessäoloa tytön kanssa, lounas, päiväunet ja sitten taas sairaalaan pariksi tunniksi. Kotiin, iltaleikit, iltapala, tyttö nukkumaan. Ja tässä kohtaa omaa aikaa pyykinpesun lomassa. Ensi viikolla alkaa muskari ja seurakunnan päiväkerho pyöriä joulutauon jälkeen, joten siltä osin tyttö pääsee takaisin tuttuihin rutiineihin.
Sairaalakäyntiemme myötä tyttö tuo valoa mukanaan koko osastolle. Hän on löytänyt tien niin potilaiden kuin henkilökunnankin sydämiin. Tänä iltana lauloi Maa on niin kaunista parin säkeistön verran rakkaan sängyllä istuen. Saivat huoneen muutkin potilaat nauttia iltalaulusta. Pikku enkeli, jota ilman tämä kaikki olisi paljon vaikeampaa.
- - -
Tässä ravistelussa on tullut taas mieleen nöyryyden merkitys.
Henkinen kasvu, todellinen viisauteen kasvaminen edellyttää nöyryyttä.
Sokrates totesi jotenkin niin että ”ainoa asia jonka tiedän varmasti, on etten tiedä mitään”. Siinä mallia meille. Paljon myöhemmin Cusanus puhui oppineesta tietämättömyydestä, ”docta ignorantiasta”, joka on jonkinlainen ihanne, itse asiassa välttämätöntä jotta voi todella oppia elämän isoja asioita. Oppineen tietämättömyyden tila syntyy kun opiskeltuamme ja opittuamme ymmärrämme, kuinka pientä tietämisemme yhä on.
Nöyryyttä tarvitaan toisaalta tietämisen suhteen - on tervettä (ja viisasta) myöntää oman tietämisen rajallisuus, toisaalta nöyryys liittyy minuuteen – itsekkään egominuuden viheliäisyyden tunnistaminen ja tunnustaminen tekee kipeää ja edellyttää nöyryyttä. Pidän tätä välttämättömänä jotta ihminen voi parantua ja tulla Hyväksi ihmiseksi.
Väitän, että nöyryyden läksy on välttämätön jokaiselle joka haluaa oppia, kasvaa, viisastua. Se on välttämätöntä jokaiselle joka haluaa oppia tuntemaan jumalallisen.
Minun päämääräni?
Päämääräni on oppia ihmisestä ja maailmasta. Opittavaa varmasti riittää. Motiivini ei ole pelkästään tiedollinen, vaan hyvin käytännöllinen: haluan käytännössä elää todeksi elämän tärkeitä oppeja, joista mainittakoon vaikkapa lähimmäisenrakkaus. Joka siinä pysyy, on totuudessa.
-gs
5 kommenttia:
Kiitos tästä postista. Elämän isot asiat ovat läheisiä asioita silti kaikessa arkisuudessaan vaikeita oppia. Mutta onnistuessaan niissä jotenkin siinä avautuva merkityksen ja onnen tunne on syvä.
Mieleeni nousi seuraava lause. Se on kirkollisten toimitusten käsikirjasta, avioliittoon vihkimisen esirukous: "... Jos jokin koettelemus kohtaa, anna sen viedä heitä entistä lähemmäksi toisiaan ja sinua..."
Näin se on.
Hiukan yli kaksikymmentä vuotta on yhdessä oltu ja naimisissakin yli kahdeksantoista vuotta, joten monenlaista on saatu yhdessä kokea. Tästä ikävästäkin on hirtehisen huumorin aiheita löytynyt ja se on ikään kuin mitannut meidän suhteen lujuutta. Lujalta se tuntuu ja rakkaus on yhä vahva.
-gs
Oikeasti kovat jutut vetävät pohjan pois. Jaarittelut ja selitykset kaikuvat tyhjää, sanat muuttuvat ontoiksi ja syvä hiljaisuus laskeutuu, eikä sitä pääse pakoon.
Mikään ei mitätöi omia saavutuksiamme niin kuin ne oikeasti kovat jutut. Ne saavat meidät tuntemaan itsemme niin avuttomiksi, alastomiksi ja kyvyttömiksi. Ja tosiaan jää vain arjen mahdollisimman tavallinen pyörittäminen.
Hyvä, että vaimosi on parantumaan päin. Kaikkea hyvää teille kaikille.
Kiitos ja näin todella on.
Kotiutus on huomenna ja olettavasti useampi viikko kuntoutumista ja sairaslomaa edessä.
Hankala yhtälö tästä olisi tullut jos en olisi vuorotteluvapaalla.
-gs
Voimia ja kaikkea hyvää sinne koko perheelle myös täältäkin!
Lähetä kommentti