Kuhn lanseerasi aikoinaan paradigman käsitteen ja näkemyksen tieteen kehittymisestä ns. normaalitieteen tasolla ja toisinaan tapahtuvista hyppäyksellisistä kehitysaskeleista paradigmavaihdoksen kautta. Paradigmalla tarkoitetaan yleisesti hyväksyttyä käsitystä asioiden olemuksesta, menettelytavoista, ohjeista. Se on siis eräänlainen status quo. Yleisesti hyväksytty käsitys asioiden tilasta. Paradigmaan sopimattomia tapauksia pidetään normaalitieteellisessä kehitysvaiheessa "vain" poikkeuksina, jotka vahvistavat säännön.
Joskus käy kuitenkin niin, että poikkeustapauksia, malliin sopimattomia havaintoja kertyy niin paljon, että ne edellyttävät tieteenalan peruskysymysten rakentavankriittistä uudelleenarviointia. Tämän tuloksena voi muotoutua kokonaan uusi tapa, uusi teoria, uusi paradigma. Se on jossakin kohtaa vanhaa näkökantaa kattavampi, totuudellisempi. Sen puitteissa käsitetään aiemmat, vanhat tutkimukset ja sen puitteissa selittyvät myös aiemmin "poikkeuksina" pidetyt havainnot.
Klassinen esimerkki on tietysti maailmankuvan muuttuminen geosentrisestä heliosentriseksi - kopernatiivinen kumous siirsi maapallon kiertämään aurinkoa. "Roskaa", sanoi kirkko ja sen edustama vanhakantainen ajattelu. Mutta murros oli tosiasia ja vuosisatoja myöhemmin kirkkokin myönsi erehtyneensä ja pyysi postuumisti anteeksi esimerkiksi Galileo Galilein kohtelua. Urheilun saralla voidaan nostaa esiin vaikkapa mäkihyppy ja siirtymä v-tyyliin. Boklövin viritykselle naurettiin aluksi, mutta niin vain oli taivuttava myöntämään, että v-tyylille mennään pidemmälle.
Nähdäkseni juoksutekniikkaa koskevassa tietämyksessä eletään murrosvaihetta. Olemme paradigmaattisen muutoksen ääressä - kenties sen sisässäkin. Juoksua harrastamattomalle tämä voi olla yhdentekevää, mutta sadoille miljoonille juoksua harrastaville tämä on mullistavaa. Useiden tutkimusten valossa kaksi kolmesta juoksua harrastavasta kärsii eriasteisista vammoista joka vuosi. Kaksi kolmasosaa. Tämä oli fakta 70-luvulla ja sama fakta pätee nyt, vuosikymmeniä myöhemmin. Tämä on hämmästyttävää, kun ottaa huomioon huiman kehityksen valmennustiedossa ja ennen kaikkea juoksukengissä. Nykyiset kengät ovat moninverroin kestävämpiä, iskuavaimentavampia, tukevampia, kuin 70-luvun tennarit. Tästä huolimatta kaksi kolmasosaa juoksijoista kärsii vammoista joka vuosi.
Ja sitten väitetään, että juoksu olisi ihmiselle hyväksi.
Pose-tekniikka ("pose method of running) on venäläissyntyisen, 1990-luvulla amerikkalaistuneen Nicholas Romanovin kehittämä kokonaisvaltainen teoria juoksusta. Romanov alkoi pohtia juoksuvalmennuksen problematiikka 1970-luvun puolivälissä kokiessaan turhautumista yleisesti hyväksytyn juoksuteorian puuttumisesta.
Onko todella niin, että jokaisella on oma yksilöllinen, luontainen juoksutyyli, joka parhaiten sopii juuri hänelle?
Olisiko sittenkin niin, että juoksu onkin taitolaji siinä missä vaikkapa korkeushyppy? Olisiko sittenkin muodostettavissa yleinen teoreettisesti pätevä malli, jonka voisi myös käytännössä osoittaa olevan optimaalinen kaikille juoksijatyypeille kaikilla matkoilla?
Pose-tekniikka on yritys osoittaa, että jälkimmäinen pitää paikkansa.
Jokainen juoksua harrastava ymmärtää, että tämä on mullistava näkemys.
Pose-tekniikassa askelrytmi on korkea (vähintään 180 askelta minuutissa), maakosketus tapahtuu päkiällä vartalon alla (paino päkiällä, kantapää voi koskettaa maahan) ja jalkaterä nostetaan mahdollisimman pian suoraan ylös (lantiota kohti) maakontaktin jälkeen.
Posen idean voi kiteyttää kolmeen avainsanaan; pose, fall, pull. Tekniikka perustuu perusasentoon (pose), jossa paino on päkiällä, tukijalka on hieman taivutettu. Juoksu perustuu hallittuun kaatumiseen (fall), jolloin hyödynnetään painovoimaa. Kaatuminen käynnistyy nojaamalla eteenpäin - kasvoilleen ei sentään kaaduta, sillä tukipistettä vaihdetaan nostamalla (pull) tukijalka ylös toisen jalan tipahtaessa alas. Kevyttä etunojaa (ei lantio, vaan koko vartalo nojaa) ylläpidetään ja jalkoja nostetaan vuorotellen takareisilihaksilla (hamstrings) ylös -> matka etenee vaivattomasti, tehokkaasti, kevyesti, herkästi.
Pose-tekniikka vs. non-pose
Pysäytyskuvassa näkyy oleellinen.
Koko video (15 Mb) löytyy täältä.
Mielenkiintoinen arvio Jesse Owensin, Bob Beamonin ja Michael Johnsonin juoksutekniikasta tästä.
-gs
6 kommenttia:
Moro GS,
Käytit kirjoituksessasi varsin oivaa näkökulmaa lähestyessäsi tätä vaihtoehtoista juoksutekniikkaa, pidin siitä.
Itseasiassa kiinnostuin aiheesta kahlattuani läpi Seponkotisivujen monimuotoisen ja tunteita kuohuttaneen Pose-säikeen. Keskustelu saa puolestani rönsyillä vaikka kuinka paljon kunhan pysytään asialinjalla. Nyt ei välttämättä aina pysytty.. Ja sitä en tosiaan ymmärrä mitä se on keneltäkään pois jos kokeilee tai peräti omaksuu uuden juoksutekniikan ja löytää siitä esim. apua jalkavaivoihin jne. Sä olet kuitenkin vastannut tyynesti kuin Buddha kaikkiin kysymyksiin ja väitteisiin, se jos mikä on cool.
Sitten omat havainnot:
Kun on noita jalkavaivoja ollut niin olen viime aikoina käynyt sisähallissa tassuttelemassa. Olen juossut sekä paljain varpain että Niken Freet jalassa. Molemmin tavoin olen huomannut askeleen tulevan luonnostaan päkiälle ja onpa mulle jopa ystävällisesti huomautettu posetuksesta vaikken ole siihen tietoisesti pyrkinytkään. Kun nyt tarkemmin ajattelee niin piikkareillakin tehty verryttelyjuoksu muistuttaa kovasti hidasta Pose-juoksua. Avojaloin juoksua suositellaan muutenkin niin tekniikkamielessä kuin jalkaterän voimistamiseksikin.
Havaintoni mukaan Bekele vanhemman tekniikka on myös aika posemainen joskin ei täysin Posea. Pysty ryhti, polvi ei nouse kovinkaan ylös, askelkontakti tulee täsmälleen painopisteen alle mutta askeleen lopputyöntö on käsittääkseni Posen sääntöjä vastaan? Voi toki olla ettei ihmisen keho enää ehdi toimimaan tuossa vauhdissa nopeammin (pull-vaihe).. Useimmiten Bekelen juoksu myös näyttää siltä kuin polkisi paikallaan, siis askeleen rullaavuus on äärimmäisen kaunis ja ilmeisen tehokas. Näin siis maallikon näkökulmasta. Posea Bekele tuskin tietoisesti käyttää tai harjoittelee, mutta tulipahan mieleen.
Kiitos kommentista, moguli!
Tunteet tosiaan näyttävät välillä kuohuvan, mutta mitäpä tuosta.
Minusta on vain viisasta olla valmis rakentavan kriittisesti arvioimaan käsityksiään - liittyivätpä ne sitten juoksutekniikkaan tai johonkin muuhun.
Itselläni on nyt jonkinlaista tuntumaa pose-tekniikkaan ja se on kyllä avannut uusia näköaloja juoksemiseen. Odotan innolla kuin pikkupoika ensi kesää ja itse asiassa odotan jokaista juoksulenkkiä... Homma tuntuu vähitellen sujuvan yhä paremmin ja oma juoksu tuntuu paremmalta kuin aiemmin.
Riippuu toki aiemmasta tekniikasta, kuinka mullistavalta pose tuntuu. Minun ongelmani on ollut liian pitkä ja harva askel, mikä on merkinnyt melkoista iskukuormitusta jaloille ja mitä ilmeisimmin tästä aiheutuivat viime kesän ja syksyn jalkavaivat. Tiheä frekvenssi on minulle haastellinen, mutta uskon sen oppivani. Jo nyt on selvä muutos tapahtunut. Kisajuoksuvauhdeista en vielä pysty sanomaan mitään varmaa, kun vasta pk-lenkkiä olen tehnyt. Parikymppinen menee tällä hetkellä kevyesti 5.15-5.20 km-vauhtia. Aiemmin en näin pitkää lenkkiä ole tehnyt joten vertailukohtaa ei oikein ole.
Ensi viikolla ajattelin kokeilla hallissa 4-5 x 1000 m vetoharjoitusta ja ehkäpä siitä saan jonkinlaista käsitystä missä mennään. Toissaviikolla kokeilin hallissa muutamia vetoja, mutta edellispäivän sählymatsi oli syönyt parhaan terän. Se ja ajankohta (perus pk-kausi ilman herkistelyjä) huomioiden meno tuntui lupaavalta.
Malttia jalkavaivojesi paranteluun (pyöräily on todella hyvä korvaava eikä hiihtokaan hassumpi harjoittelumuoto ole)!
-gs
Vielä tuosta Bekelen tyylistä. Kaunistahan se on. Kevyeltä näyttää myös Hailen meno ja siinäkin on pose-aineksia kovasti.
-gs
"Minusta on vain viisasta olla valmis rakentavan kriittisesti arvioimaan käsityksiään - liittyivätpä ne sitten juoksutekniikkaan tai johonkin muuhun."
Aivan. Luonnontieteilijän ensimmäinen käsky: kyseenalaista. Ihmisen ajatusmallit urautuvat suht'helposti eikä enää kyetä katsomaan varsinkaan omakohtaisesti tuttuja asioita toiselta kantilta, mikä monasti saattaisi olla hedelmällistä.
Jep. Ihan jees puhetta. Mua on ihmetyttänyt muuten jos ties kuinka kauan tuo jalan asento juostessa. Voiko kantapäät edellä juosta vai pitäisikä tulla aina päkiöilleen alas. Viimeaikoina olen tehnyt jälkimmäistä ja penikat ei kipeydy ollenkaan samassa mittakaavassa. Tää siis täysmaallikon näkökulmasta ja vähän asian vierestäkin :)
Minusta tuntuu vahvasti, että päkiäpainotteisuus mahdollistaa jalan luonnollisen iskunvaimennuskyvyn käytön oleellisesti paremmin kuin kantapääedellätyyli. Toki päkiäpainotteisuus asettaa vaatimukset pohkeille - kunnossa on niiden oltava!
Asiaa voi testata juoksemalla paljasjaloin - kantapäätä tuskin tekee mieli lattiaan iskeä...
-gs
Lähetä kommentti