Aito persoona

Olen tässä pohtinut... persoonaa, persoonallisuutta. Käsitteitä käytetään yleensä positiivisessa merkityksessä. Persoonallisuus on tavoiteltavaa. Esimerkiksi tänään eräs henkilö kirjoitti persoonasta juuri tähän sävyyn.

Persoona on kuitenkin hieman hankala käsite sikäli että se alkujaan viittasi näyttelijöiden naamioihin (lat. persona). Onko tavoiteltavaa olla henkilö joka "naamioituu", piiloutuu erilaisiin rooleihin elämän näyttämöllä? Onko hohdokasta olla "feikki", väärennös?

Toki persoonan voi käsittää myös toisin. Persoona voi merkitä arvokkaan ainutlaatuista, yksilöllistä. Ihminen on tätä kun hänellä on sisäinen rauha. Silloin hän on aito, rooliton, naamioton. Paljas. Läsnä. Ihmisellä on silloin elävä yhteys sisimpäänsä, sydämeensä. Siellä, sydämessään ihminen voi kohdata ehdottoman rakkauden. Hyväksymisen. Armon. Valon. Jumalan. Mitä käsitettä nyt sitten kukin tykkää käyttää. Tällainen ihminen kohtaa aidosti Toisen; Toinen on pyhä ja ainutlaatuinen tietoisuus. Tällaiselle ihmiselle jokainen on lähimmäinen.