Vuosi on tietysti sikäli luonnollinen mittayksikkö, että sen verran kestää kotiplaneettamme kierros Auringon ympäri. Mutta missä kohtaa kierros täyttyy? Pohjoisella pallonpuoliskolla elämme parastaikaa päiviä, jolloin aurinko on matalimmillaan. Napapiirin pohjoispuolella vallitsee kaamos. Valon määrä lisääntyy vähitellen. On luontevaa sijoittaa vuodenvaihde juuri tähän.
Taaskaan en tee minkäänlaista uudenvuodenlupausta, sillä näen moisen "sitkutteluna"; sitten kun huomenna/ensi viikonloppuna/ seuraavalla lomalla/ eläkkeellä/ kuoltuani... Sitten kun... Miksi vasta "sitten kun" jossakin epämääräisessä tulevaisuudessa teen mahdollisesti jotakin niin mahdollisesti se Oikea Elämä ja Onni koittaa? Huominen, seuraava hetki, seuraava minuutti... Kukaan ei siitä pysty varmuudella sanomaan yhtään mitään. Ei yhtään mitään. Miksipä en siis keskittyisin läsnäoloon siinä ainoassa mikä minulla varmuudella on? Mitä mahdollisuuksia minulla on tässä ainutlaatuisessa ja ikuisessa nyt-hetkessä? Haluanko elää tässä ja nyt vai "sitkutella"?
En aio sitkutella, sen sijaan "nytkuttelen". Nyt kun... Aina on Nyt Kun. Nyt istun mukavasti tässä sohvalla, ihailen talvista kuusamolaista maisemaa... mikä on ajatukseni elämästä tässä hetkessä? Mikä on oleellista? Juuri nyt tuntuu tärkeältä tämä ajatus: mitä vähemmän rakennan suojamuureja itseni ja maailman väliin, sitä enemmän olen elossa. Tunnen, näen, koen ja rakastan. Mitä enemmän olen auki ja avoin, sitä vapaammin elämä virtaa minussa ja kauttani. Mitä vähemmän käytän energiaa erilaisten defenssimekanismien ylläpitoon, sitä enemmän todellinen itseni voi hengittää, olla vapaa ja luova. Mitä vähemmän käytän aikaa kulissiminän ja roolien rakentamiseen ja ylläpitoon, sitä tukevammin olen elämän itsensä kannettavana. Elämä. Elämä ei ole viholliseni. Kuinka ihmeessä se voisi sitä olla? Elämä on minua ja minä olen elämää. Me olemme parhaat kaverit, eläMä ja Mä. Mä Elän. Elät Sä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti