perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Sri Shinmoy



Sri Shinmoy on poissa, uutisoi New York Times.

Pari poimintaa em. uutisesta;

"(...) He slept only 90 minutes a day, he said, and when he was not traveling to perform in concerts and spread his message, spent the rest of the time meditating, playing music, exercising and making art.

(...) “His life was all about challenging yourself and being the best you can be,” said Carl Lewis, the Olympic sprinter, a friend of Mr. Chinmoy’s. “He told his disciples to go out and meet a challenge you don’t think you can do.”

“He’s the reason I plan on running the New York marathon when I’m 50,” Mr. Lewis said in a telephone interview yesterday.

(...) To achieve spiritual enlightenment, he advocated extreme physical activity, including weight lifting, distance running and swimming.
"

En pitänyt Sri Shinmoyta gurunani -
tai toisaalta "guru", opettaja voi olla kuka tahansa kohtaamani jos vain osaan olla avoin.

Sri Shinmoy on poissa. Siispä hän ei enää ole täällä.

Vai onko sittenkin? Kysymys palautuu ihmiskäsitykseen.

Käytin ilmaisua viittaamaan (epäsuorasti) siihen tosiasiaan että se tietoisuus josta käytettiin nimeä Sri Shinmoy ei ole enää läsnä kehossa, jossa hänet totuttiin 76 vuoden ajan kohtaamaan.

Kokonaan toinen juttu on, eksistoiko kyseinen tietoisuus enää lainkaan. Materialisti redusoi tajunnan aivojen sähköfyysiskemialliseksi (tilapäiseksi) ominaisuudeksi. Muitakin kantoja on.

- - -

Onko perusteltua ajatella ihmistä upeana ja ihmeellisenä olentona joka halutessaan kykenee tuomaan taivasta maan päälle?

Maailmaa ja itseäkin tarkasteltaessa valitettavan usein tuo halu näyttää kuitenkin puuttuvan.

Voisiko ajatella, että se on olemassa kaikilla ainakin välillä ja monella useasti? Ehkäpä on mahdollista että joidenkin koko elämä on taivaan tuomista maan päälle?

On toki niin, että tuo halu puuttuu monelta turhan usein. Ehkä voi sanoa että tuo halu puuttuu jokaiselta joskus - äärimmäisenä esimerkkinä Nasaretin mies. Hänelläkin oli epäilyksen hetkensä Getsemanessa; "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois.” (Luuk22:42). Toisaalta hän toteaa samassa jakeessa ”Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.”

Lopulta kyse on vain siitä miten haluamme asioita painottaa. Minä korostan ihmiskuvassani positiivista ulottuvuutta, katson että positiivinen käsitys ihmisen mahdollisuuksista on realistinen ja katson että tämä painotus eheyttää ihmistä ja kantaa eteenpäin.

Joku toinen korostaa negatiivista ulottuvuutta; ihminen on perinpohjin turmeltunut ja pahan pauloissa rimpuileva olento. Kristinuskon viitekehykseen sitoutuva kytkee tämän tyypillisesti armon käsitteeseen ja ajattelee että vain se kantaa eteenpäin.

Minusta negatiivisen ulottuvuuden painottaminen ei ole eheyttävää. Psykologisesti ilmaistuna: minä olen jungilainen. Ja tämä ei sulje pois armon käsitettä.

- - -

Jaloa on pyyteetön toiminta lähimmäisen puolesta; ei velvollisuuden tunnosta, ei pakosta, ei palkkion toivossa tämän- tai tuonpuoleisessa. Jaloa on lähimmäisenrakkaus.

Sri Shinmoy kosketti monia. Tributes to him.

-gs

4 kommenttia:

sahrami kirjoitti...

Monet joogit nukkuvat vain lyhyet unet päivässä. Sen sijaan he nukkuvat pitkin päivää muutaman sekunnin huomaamattomia mikrounia. Myös meditaatio vähentää unentarvetta. Ilmeisesti meditaatiossa aivoaallot ovat niin lähellä unta. Ehkä tämä oli hänen lyhyiden uniensa salaisuus? Mielenkiintoista.

gnothi seauton kirjoitti...

Kyllä, meditaatio varmasti vaikuttaa tuohon unentarpeeseen.

-gs

Anonyymi kirjoitti...

Sri Shinmoy ei ollut minun guruni, mutta arvosta(i)n silti miehen hienoja ajatuksia. Ne ovat lähellä omia käsityksiäni, vaikka terminologia ei olekaan sama.
Jos ajattelemme Kvalifioimatonta Absoluuttia, jota emme voi mitenkään määritellä. Voimme kuvata sitä täydelliseksi. Sillä ei ole aikaa eikä paikkaa. Se on niiden "tuolla puolen". Meissä jokaisessa asuu pieni kuolematon osa tätä Kvalifioimatonta Absoluuttia. Varmaa on, että joskus tämä meissä asuva kuolematon osa palaa lähtöpaikkaansa. Meidän vapaan mielemme tekemien valintojen ja päätösten kautta kasvamme, kun pystymme elämään ja soveltamaan ihanteemme todeksi. Lyhyesti näin.

TapioP

gnothi seauton kirjoitti...

Hienosti sanottu, TapioP!

Tuosta Abosoluutin käsitteestä tulee väistämättä mieleen Hegel ja hänen filosofiansa, jossa kaikkea pidetään Absoluutin liikkeenä - maailmassa Absoluutti tiedostaa itseään.

Itse ajattelen että ihmisen haaste on vielä tässä elämässä integroitua kuolemattomaan (meissä). Tämä onnistuu sikäli kun pystymme irrottautumaan egoistisesta minästä, jolloin todellinen yliajallinen "minuus" pääsee esiin. Olen tätä koettanut joissakin aikaisemmissa postauksissani kuvatakin;

-gs