Aamukävely merenrannalla. Kaunista, hyvin kaunista. Kävelin kuvassa näkyvän särkän päähän. Karua. Kaunista. Kaksi joutsenta.
Alkuun mieleni työnsi pois tunnetta, se väisteli jotakin joka ei mielen mielestä kuulunut tähän hetkeen. Sitten tulin tietoiseksi mielen työstä. Annoin tunteen olla, tulla lähelle, koskettaa. Sanoin tunteelle: "Sinä saat olla siinä". Tunnistin melankolian, surumielisyyden. Mieleni halusi tietää syyn. Miksi tämä melankolia? Miksi tämä hiljainen suru kaiken tämän kauneuden keskellä? Miksi, miksi...
Tämä tunne saa olla tässä. Tätä tunnetta ei ole tarve älyllistää, tätä tunnetta ei tarvitse selittää pois. Tämä tunne on elämän liikettä tässä hetkessä. Tämä surumielisyys on tunne elämän hauraudesta talvisella merenrannalla. Kaunista. Niin kaunista.
- Jorma Ronkainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti